tiistai 6. toukokuuta 2014

Karl Ove Knausgård: Taisteluni (ensimmäinen ja toinen kirja)



Blogimaailma johtaa minua nykyisin pahasti harhapoluille listoiltani. Suurin osa uudemmista kirjoista, joita hehkutetaan ympäri blogistaniaa, ei herätä kiinnostustani, mutta sitten on näitä poikkeuksia. Poikkeuksia, jotka jäävät mieleen kummittelemaan niin, että kirja on lopulta pakko lukea. Knausgård jäi mieleeni etenkin Lumiomenan Katjan bloggauksista niin voimakkaasti, että näin kerran jopa unta, jossa luin kirjailijan kirjoja, vaikka en tarkalleen edes silloin tiennyt, millainen tämä Taisteluni-sarja oli. Enneuni, selkeästi.

Taisteluni-sarja ja mies sen takana on melkoinen kirjallinen ilmiö. Karl Ove Knausgård on nelikymppinen norjalaiskirjailija, joka on vuodattanut sisimpänsä kuusiosaiseen kirjasarjaan. Kolme ensimmäistä osaa on julkaistu suomeksi ja neljäs osa ilmestyy tämän vuoden syksyllä. Erikoista kirjoissa on niiden voimakas omaelämäkerrallisuus ja se, että mitään ei kierrellä, ketään ei kummarreta eikä säästellä. Knausgård - iltapäivälehtien kieltä lainatakseni - tilittää avoimesti vaikeasta isäsuhteestaan, alkoholin varjostamasta elämästään, masentuneisuudestaan ja kaikesta, mistä normaalisti ei puhuta. Ensimmäinen kirja keskittyy Karl Oven teini-ikään, vaikeaan isäsuhteeseen ja aikuiseksi kasvamiseen. Toisessa osassa kerrotaan aikuisen miehen perhe-elämästä, ensimmäisen lapsen syntymästä ja vaimoonsa tutustumisesta.

En oikeasti muista, milloin näin pitkät kirjat (yhteensä yli tuhat sivua) olisivat tuntuneet näin lyhyiltä. Tarina on toisinaan inhottavaakin, Karl Ove on erittäin hukassa, itsekeskeinen, neuroottinen ja  raivostuttavakin, mutta silti jotenkin sympaattinen. Hänelle toivoo loppujen lopuksi vain hyvää. Kirjojen tenho perustuu kuitenkin, tietenkin, siihen, että lukija joutuu koko ajan pohtimaan faktan ja fiktion eroa. Kirja, jonka kaikki henkilöt ovat todellisia ja jonka kirjailija on kirjoittanut minämuodossa käyttäen päähenkilönä itseään, on juuri sellainen ärsytyspiikki aivoille, joka saa lukijan pysymään valppaana. Tällainen samanlainen olo minulla oli, kun luin Joyce Carol Oates'n Blondia. Hämmentävä tunne siitä, mikä on totta ja mikä ei, voiko mihinkään uskoa.

Taisteluni-kirjoja lukiessani useimmiten toivoin, että tapahtumat olisivat puhtaasti fiktiivisiä. Etenkin ensimmäisen kirjan riipivän pitkään jatkuva kertomus siitä, kun Karl Ove siivoaa veljensä kanssa kuolleen alkoholisti-isänsä asuntoa, ahdisti minua ja tuotti niin henkistä kuin fyysistäkin pahoinvointia. Lisäksi Knausgård kirjoittaa läheisistään ja näiden tekemisistä niin rajusti ja näennäisen sensuuritta, etten yhtään ihmettele, että Knausgårdin sukulaiset ovat koittaaneet estää koko kirjan julkaisun.

Pelkkä shokeeraavuus ei kuitenkaan saisi liimautumaan kirjojen pariin näin tehokkaasti. Knausgård kirjoittaa uskomattomasti. Teksti on samaan aikaan kevyttä, syvän filosofista, sujuvaa ja polveilevaa. Tarinaa piristää se, että tapahtumat eivät etene puhtaan kronologisesti ja jo mainittuihin tapahtumiin palataan toisessa vaiheessa kertoen ne eri näkökulmasta tai tuoden niihin uutta sisältöä. Monessa kohdassa mietin, että tämän lauseen voisin kirjoittaa seinälleni, tuon haluan muistaa loppuelämäni. Toisinaan teksti on mustan humoristista, toisinaan niin syvän synkkää, että tuntuu pahalta ajatella, miten Knausgård säilyttää sielussaan jotakin niin hirveää. Taisteluni-kirjat vaikuttavatkin siltä, että kirjailijan on ollut pakko purkaa itseään ja tästä on syntynyt monituhatsivuinen kirjasarja.

Kuten Reetakin,en ole nyt tuhat sivua luettuani aivan varma, pidinkö Knausgårdista vai en. En ole varma siitäkään pidinkö kirjoistakaan. Sen voin kylläkin myöntää käsi sydämellä, että harvoin tulee luettua mitään näin mukaansatempaavaa. Onneksi minulla on jo kolmas kirja odottamassa lukemistaan.

"Kaiken musiikin, kaiken kirjallisuuden, kaiken taiteen olisi pitänyt tehdä minut iloiseksi, iloiseksi, iloiseksi. Silti kaikki maailman kauneus oli minulle yhdentekevää, vaikka sen olisi pitänyt olla pakahduttavaa. Ystäväni olivat minulle yhdentekeviä. Elämäni oli minulle yhdentekevää. Niin se oli, ja niin oli ollut niin kauan etten enää kestänyt vaan olin päättänyt tehdä asialle jotakin. Halusin tulla taas iloiseksi. Se kuulosti tyhmältä, en voinut sanoa sitä kenellekään, mutta niin se oli." (Taisteluni, toinen kirja)

Kirjailija: Karl Ove Knausgård
Luettu kirja: Taisteluni 1 & 2
Alkuperäinen kirja: Min Kamp
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 489 + 650
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★

6 kommenttia:

  1. Minä olen lukenut näistä ensimmäisen, toinen on yöpöydällä edelleen kesken. Pidin ensimmäisestä paljon ja toinenkin alkoi hyvin, mutta minulta kirjat vaativat oikeaa hetkeä tullakseen luetuiksi. Kiireessä tai väsymyksessä ei kykene, koska vaativat kuitenkin aika paljon ajattelua. Vahvoja ja vaikuttavia kirjoja.

    Ja ensimmäistä lukiessani vihasin hyvin pitkään kertojaa, onneksi tämä kuitenkin muuttui, tai olisi voinut olla pitkä ja kivinen matka kulkea kirjan kanssa loppuun... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vaikka näitä ahmiikin melkoista tahtia, ei ole mitään helppoa luettavaa missään nimessä.

      Poista
  2. Ensimmäinen osa luettuna ja samaa mieltä mukaansatempaavuudesta. Kirja tosiaan eteni nopsaan. Loppujen lopuksi kirjassa ei mielestäni kuitenkaan tapahtunut mitään vallan ihmeellistä. Kakkososa on kuitenkin ehkä-sarjassa lukulistallani, jos tulee sopivat vibat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kyllä tuosta tapahtumattomuudesta, enemmänkin se tunnelma ja kummallinen lukufiilis sai minut ahmimaan nämä.

      Poista
  3. Minulla on nämä vielä lukematta. Olen huomaamattani säästönyt tuota ensimmäistä osaa hyllyssäni kesälomalukemiseksi ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, osaan kuvitella hyvin lokoisat kesälomapäivät yhdistettynä näihin!

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!