maanantai 30. joulukuuta 2019

Helmet-haasteen 2019 yhteenveto

Hahaa! Teen näin joka vuosi! Kun vuotta on jäljellä pari viikkoa totean, että niin vain jäi Helmet-haaste kesken, ei voi mitään, luovutan. Mutta sitten, kun vuoden viimeiset päivät alkavat olla käsillä, jotain napsahtaa päässä ja hullu suorittaja saa vallan. Luettujen kirjojen kaivelulla, haastekohtien järjestelyllä ja muutamalla (lyhyellä) täsmäkirjalla saan lopulta haasteen suoritettua ja päähäni jonkinasteisen, varsin kyseenalaisen, rauhan. Sen kuitenkin tunnustan, että nyt olen käyttänyt aiempaa enemmän mielikuvitusta joissakin noissa kohdissa, kuitenkin niin, että omatuntoni on riittävän puhdas. Olen myös blogannut näistä aika harvasta, mikä tietysti vähän harmittaa. Tänään julkaistaan kuitenkin uusi, vuoden 2020 Helmet-lukuhaaste, joten siirryn kohti uutta hulluutta. Vuoden päästä ollaan sitten taatusti taas samassa tilanteessa! (Kai sekin on eräänlainen taito, että osaa ottaa stressiä kaikista mukavimmistakin harrastuksista?)

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
: Aila Meriluoto, Vaarallista kokea

"Aila tuli ja sanoitti sen, mitä olin koko viikon ajatellut. Eräänä kauniina kesäpäivänä nimittäin mietin, että miten täydellistä on ja sitten mietin, että kohta tämäkin on ohi. Toisena päivänä havahduin siihen, että olen ihan kohta 40-vuotias ja vaikkei se mikään katastrofi olekaan, on silti niin paljon mitä haluaisin tehdä vielä kolmekymppisenä mutta en ehkä ehdi ja kohta tulee vanhuus ja kuolema. Täytin siis maaliskuussa 32... Minusta tuntuu että kannan sisälläni jatkuvasti jotakin suurta surumielisyyttä ihan syyttä, että se on perusluonteenpiirteeni, jota elämänkokemukseni ovat varmasti vahvistaneet. Että miksi ei voisi nauttia hetkestä, miksi pitää aina niin kärsiä? Ja jatkuvasti analysoida ja ajatella."


2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: Lucinda Riley, Seitsemän sisarta (äänikirja)

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: Pekka Kytömäki, Aattelu rulettaa (runokirja)

4. Kirjailijan ainoa teos: Petra Tanninen, Erityisen herkkää elämää (sarjakuva)

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi: Helena Ruuska, Hugo Simberg, Pirut ja enkelit

6. Rakkausromaani: Rainbow Rowell, Eleanor & Park

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt: Paula Nivukoski, Nopeasti piirretyt pilvet

" Kaiken tämän tuttuudentunteen ja siitä aiheutuneen viehtymyksen lisäksi Nivukosken kieli hurmasi minut. Hän kirjoittaa tavattoman aistivoimaisesti. Tarina on täynnä tuoksuja, ääniä, kutittavia heiniä, jalan alla rahisevaa hiekkaa, karheaa kangasta, rystysten kirveleviä haavoja. Tämä kirja oli ihana, koskettava ja upea kaikin puolin, toivon sen päätyvän mahdollisimman monen luettavaksi. Suosittelen siis lämpimästi."


8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen: Alexandre Dumas, Monte Criston kreivi

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja: Siiri Enoranta, Tuhatkuolevan kirous (äänikirja)

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja: Roxane Gay, Bad feminist

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Anu Silfverberg, Äitikortti

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: Clare Mackintosh: Minä näen sinut (äänikirja)

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja: Timo Parvela, Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi: Hannu Linkola, Du & jag Kent

" Kirja on upea esimerkki siitä, miten joskus musiikki ei ole "vain musiikkia" vaan kasvaa elämää suuremmaksi, tai ehkä ennemminkin juuri elämänkokoiseksi, sen täyttäväksi. Kirja käsittelee tarkasti jokaisen Kentin vaiheen, levyn ja kappaleen ja keikat, joissa Linkola käy, mutta lopulta sen merkitys bändin historiikkina jää paljon vähäisemmäksi kuin sen muut kirjalliset ansiot. Teos on musiikinystävän rakkaudentunnustus, kuvaus siitä millaista on elää syvällä musiikissa, millaista on kun bändi kiemurtelee tiiviiksi osaksi elämää ja minuutta. Rakastin Linkolan tapaa nähdä musiikki ja miten hienosti hän on saanut puettua sanoiksi kaiken sen, jota olen usein ajatellut."


15. Kirjassa käsitellään jotain tabua: Nina Hemmingsson, Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt (sarjakuva)

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla: Kazuo Ishiguro, Surullinen pianisti

" Kirja on vähän kuin labyrintti tai vaarallinen verkosto, jossa yksi suunta johtaakin jonnekin aivan muaalle kuin mihin luuli pääsevänsä. Ihan kuin usein unessa, ensikatsomalta täysin vieras hahmo muuttuukin rakkaaksi ihmiseksi tai entiseksi koulutoveriksi. Samoin huone tai maisema muutti jatkuvasti muotoaan, päähenkilö ja lukija löysivätkin itsensä aina uudesta absurdista tilanteesta. Mieleeni tuli Salvador Dalin maalaus Muiston pysyvyys, se taitaa olla kaikista maailman taideteoksista se, joka kuvaa kaikkein parhaiten sitä, millainen tunnelma voi unimaailmassa olla. Tämä kirja pääsi hyvin lähelle."


17. Kirjassa on kaksoset: Sarah Crossan, Yksi

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Laurie Lee, Siideriä Rosien kanssa

19. Et pidä kirjan nimestä: Silvia Hosseini, Pölyn ylistys

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria: Tara Westover, Opintiellä

"Minusta on aina ollut itsestäänselvää, että koululaitoksen osuus oppimisesta ei välttämättä ole kovin suuri. Jos ihmisellä on halu tietää lisää, tuo tiedonjano ajaa hänet kyllä oppimaan kaikkea, myös/etenkin kaikkea ihan muuta kuin mitä koulussa opetetaan. Tietenkin tuntuu hurjalta, että vaikkapa holokausti voi olla terminä täysin vieras ja kaikki ne historialliset tapahtumat, joista kotona onkin puhuttu, on opetettu väritettynä hyvin mielisairaalla tavalla. Jotenkin silti en jaksanut olla kauhean vaikuttunut Taran etenemisestä. Enemmän aloin miettiä sitä, miten tärkeää olisi kannustaa lahjakkaita lapsia. Jos ihmisellä ei ole uskallusta tai luonnetta pyrkiä parempaan, voi vaikka millaiset älyköt ja lahjakkuudet mennä hukkaan."


21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja: Mötley Crüe,  Törkytehdas

" Kirja on melko lailla alusta loppuun sekoilua ja sekoilulla kehuskelua. Silti sen lukeminen oli ihmeen koukuttavaa ja nautinnollistakin. Juuri mitään kirjallisia ansioita kirjalla ei kylläkään ollut ja oli virhe lukea se suomeksi, jäbät ynnä muut kirjassa usein toistuvat slangisanat eivät oikein suomeksi toimi. Hahmot olivat poikkeuksellisen epämiellyttäviä sikailijoita ja heille ei toivonut muuta kuin sitä, että he olisivat vähän ryhdistäytyneet. En kuitenkaan lainkaan ihmettele, miksi kirja on niin suosittu. Harvoin tällaista törkyä pääsee todistamaan ja ihmettelemään, miten tällaiset tyypit ovat onnistuneet luomaan niin suositun bändin ja tehneet sillä miljoonia."


22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja: Itkonen & Westö, 7+7

" Lopulta parasta oli kuitenkin juuri se ihan sama, jota rakastan molempien kirjailijoiden romaaneissakin: musiikki ja nostalgia. Molempia teemoja pyörittelevät kirjeissään niin Itkonen kuin Westökin. Itkonen toteaa: "Voiko muisto herättää haikeutta ennen kuin se edes on muisto" ja minä totean hätkähtäen ajatelleeni tätä viime aikoina jatkuvasti, miten poikkeuksellisen kauniit hetket (joita kohtaan nyt ihan jatkuvasti, koska elämä on ihanaa!) ovat surumielisiä ja nostalgisia jo valmiiksi."

23. Kirjan nimessä on jokin maa: Laura Kosonen, Suomi synnytti

24. Sokkona hyllystä valittu kirja: Laura Gustafsson, Korpisoturi

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: Clare Mackintosh, Annoin sinun mennä (äänikirja)

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: Pajtim Statovci, Bolla

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Mari Ahokoivu, Oksi (sarjakuva)

28. Kirjan kannessa on kuu: Tove Jansson, Kuuntelija

" Mitä enemmän luen Tove Janssonin tuotantoa, sitä enemmän siitä pidän. Mielikuvan japanilaisten luomista tylsänkilteistä muumeista ei pitäisi estää lukemasta tätä Suomen taitavinta tarinankertojaa. Jansson on niin vahva tunnelmanluoja, että melkein tunsin iholleni kuivuneen nahkean suolakerroksen, meri tuli novelleissa lähelle ja niin tuli myös yksinäisyys ja se valtavan kiehtova ihmisen epätäydellisyys."
PS. Tein taivaankappalemäärityksen, on se kuu, ei suinkaan aurinko!


29. Kirjassa nähdään unia: Marcel Proust, Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 1 Combray (äänikirja)

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema: Hanna Gustavsson, Yölapsi (sarjakuva)

31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Jojo Moyes, Jos olisit tässä

"Vaikka kirja on viihteellinen, oli sen sisältö kaikkea muuta kuin höttöä. Moyes on taitava luomaan hahmoja ja kuvaamaan näiden välisiä suhteita. Pidin siitä, miten hän käsitteli surua ja luopumisen tuskaa. Lou osallistui sururyhmään, jossa läheisensä menettäneet keskustelivat ajatuksistaan ja tuon ryhmän kuvaus oli kirjan parasta antia."


32. Kirjan nimessä on ammatti: Kazuo Ishiguro, Menneen maailman maalari

" Menneen maailman maalari oli nautinnollinen lukukokemus sen tunnelman, viipyilevän kerronnan ja kelluvan tunteen vuoksi. Tällainen kirjallisuus tekee hyvää sielulle ja taidankin jo pian jatkaa Ishiguron muiden kirjojen parissa."


33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Kjell Westö, Leijat Helsingin yllä

" Westön nerokkuus piilee siinä, että hän tekee rumasta kaunista ja arjesta taianomaista. Hän on mestari luomaan hahmoja, niin aitoja hahmoja että heitä on vaikea uskoa fiktiivisiksi. Vaikka monet heistä ovat ärsyttäviä, tyhmiä, itsekkäitä ja moraalittomia, heistä on kuitenkin pakko tavallaan pitää ja lukija ymmärtää heidän kauneutensa kaiken sen rumuuden alta. Kun Westön hahmo sanoo "Jos sulla on joku joka pystyy rakastaan sua semmosena ku sä oot, älä ikinä lemppaa sitä", se ei tunnu kliseiseltä vain jollakin tavalla riisutulta, puhtaalta totuudelta. Hahmojen vuorovaikutus toisiinsa on kuin kaunista tanssia, hienovaraista ja riipaisevaa. Tuo ihmissuhteiden verkko oli voimakkaasti läsnä Leijoissa ja siinä mielessä se ja Rikinkeltainen taivas tosiaan muistuttivatkin toisiaan paljon."


34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia: Television lapset (esseekokoelma)

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä: Pulkkis ja Vähäkylä, Muumeista miljoonabisnes

" En ole ennen tullut ajatelleeksi, miten poikkeuksellinen muumien tarina on, myös bisneksen kannalta. Muumi lienee maailmalla tunnetuin suomalainen (tosin moni ei tiedä mistä muumit ovat peräisin). Melkein missä tahansa kahvipöydässä sitä käykin kahvittelemassa, pöytään nostetaan muumimukeja ja se on niin itsestään selvää, ettei sitä osaa edes hämmästellä. Kirja nosti esiin hienosti sen, miten muumit ovat upea menestystarina ja miten tuo pieni peikko on kasvanut mittaansa suuremmaksi ja liittynyt osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja identiteettiä."


36. Kirjassa ollaan yksin: Debbie Tung, Quiet Girl in a Noisy World (sarjakuva)

" Kaikesta tästä pohdinnasta huolimatta sarjakuva oli siis kaikinpuolin ihana lukukokemus. Pehmeä piirrosjälki yhdistyi hienosti tarinan herkkyyteen ja mustavalkoinen maailma sopi kokonaisuuteen täydellisesti. Sarjakuva oli oikein ahmaistava, söpö, hauska ja tosiaan ajatuksia herättävä."


37. Pienkustantamon julkaisu: Artemis Kulosaari, Aaveiden Turku

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: Harry Potter ja viisasten kivi (äänikirja)

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja: Anni Saastamoinen, Sirkka

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Märta Tikkanen, Vuosisadan rakkaustarina

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: Margaret Atwood, Nimeltään Grace

" Tosiaan siis, Nimeltään Grace oli monitasoinen, taitava ja upea romaani. Atwood on taikuri. En ole ihan varma haluanko nyt nähdä kirjasta tehdyn tv-sarjan. Taidan ainakin pitää vähän taukoa ennen, antaa Gracen muotoutua rauhassa ajatuksissani tietynlaiseksi, antaa hänelle hänen ansaitsemansa levon."


42. Kirjailijan nimi viehättää sinua: Bea Uusma, Naparetki, minun rakkaustarinani

" Naparetki - Minun rakkaustarinani oli oikeasti kuin nojatuolimatka, sukellus Arktisen alueen karuun maailmaan, pakkautuville armottomille jäälautoille ja niiden väliin aukeaviin railoihin, joissa tuijottaa pohjaton meri, tuijottamaan jääkarhuja silmästä silmään. Se myös muistutti siitä, mitä olen ennenkin ajatellut: maailma tarvitsee intohimoisesti asioihin suhtautuvia ihmisiä. Vaikka oma asioista innostuminen joskus hävettää, on intoilu kuitenkin huomattavasti parempaa kuin täysi välinpitämättömyys. Minun oli hurjan helppo ymmärtää Uusman intohimoa, monet lukijat ovat pitäneet häntä hiukan ahdistavan pakkomielteisenäkin. Tämän kaltaisia tietokirjoja pitäisi olla paljon enemmän - vaikka asia olisi miten tylsä, on sillä potentiaalista muuttua kiinnostavaksi, jos asiaa käsittellään tällaisella leiskuvalla intohimolla, täydellisellä paneutumisella ja taidolla."


43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi: Charles Dickens, Suuria odotuksia

" Olen ennenkin todennut, että toiminta niin kirjoissa kuin leffoissakaan ei ole yhtään minun juttuni. Jotenkin kyllästyn, enkä jaksa keskittyä. Ehkä se oli ongelma tässäkin, en oikeastaan enää jaksanut välittää mitä Pipille tapahtuu. Samaan aikaan tapahtumia ja hahmoja oli paljon, mutta ilman jaarittelua kirjan olisi voinut tiivistää pariinsataan sivuun. Ilmeisesti tämä ei myöskään ole Dickensiä vahvimmillaan. Pitää ehkä antaa uusi mahdollisuus sille Kolealle talolle, jota olen yrittänyt lukea hyllystäni jo vuosikausia. Se kai on vähän vähemmän seikkailukirja."


44. Kirja kertoo Berliinistä: Christiane F, Huumeasema Zoo

"Ilmeisesti Huumeasema Zoo onkin niitä kirjoja, jotka pitäisi lukea teininä, jotta ne voisivat tosiaan tehdä vaikutuksen. En ihmettele, miksi Zoota on ilmeisesti luetettu myös kouluissa, kirjan hirveä maailma taitaa toimia aika hyvänä huumevalistuksena. (Tekisi muuten mieli kirjoittaa muutama sana ysärin huumevalistuksesta, joka näin jälkeen päin mietittynä oli vähintäänkin mielenkiintoista, mutta en nyt taida). Näin kolmekymppisenä en kokenut saavani kirjasta juuri mitään irti ja taidan jatkossakin jättää huumemaailmakuvaukset muiden luettaviksi ja keskittyä jännittämään miten kaikki tulee Breaking Badissa päättymään. En nimittäin muista yhtään!"


45. Kirjan nimessä on kieltosana: Édouard Louis, Ei enää Eddy

" Ei enää Eddy on järkyttävä, karu ja raadollinen. Teki välillä pahaa lukea sitä. Se oli kuitenkin tavattoman hienosti kirjoitettu, jotenkin kieli oli jatkuvasti valoisaa, vaikka tarina oli kamala. Louis luo hahmonsa eloon upealla tavalla, etenkin Eddyn vanhemmat ovat valtavan aitoja, surullisia mutta myös surkuhupaisia hahmoja. Ei enää Eddy on tärkeä kirja, joka havahduttaa lukijansa siihen, että tällaista voi tapahtua edelleen, tämä ei ole menneisyyttä vaan joillekin arkea. Se kuvaa sitä, miten kuvittelemme elävämme suvaitsevassa ja tasa-arvoisessa maailmassa, mutta totuus voi olla jotakin ihan muuta. Köyhyys lisää köyhyyttä ja sieltä voi olla vaikeaa nousta."


46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö: Siri Kolu, Kesän jälkeen kaikki on toisin

47. Kirjassa on alle 100 sivua: Niilo Sevänen, Winter's gate

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä:
Uwe Timm, The Invention of Curried Sausage

" Lena Brücker on viehättävin romaanihenkilö, johon olen saanut pitkään aikaan tutustua. Hän on sokeutunut, mutta kutoo silti villapaitaa, jossa on valtavan monimutkaisia kuvioita, sinistä taivasta vasten nousevia puunrunkoja. Kakkua nauttiva ja villapaitaa neulova lähes yhdeksänkymmentävuotias mummeli vaikuttaa kiltiltä ja harmittomalta, mutta nopeasti käy ilmi, että (pitkä) tarina currywurstin takana on paljon hurjempi kuin voisi odottaa."


49. Vuonna 2019 julkaistu kirja: Petri Tamminen, Musta vyö

" Mielestäni kirja kuvasi kuolemaa hurjan aidolla tavalla: se ei keskittynyt niinkään siihen, miten surullista on, että isän elämä päättyi vaan siihen, miten kuolleen miehen poika selviää menetyksestään. Koska sitähän kuolema on, suremme itseämme, sitä mitä me olemme menettäneet. Kuolleen osa on helppo, elämään jääneen ei niinkään. Se on muuten mielenkiintoista: ihmisen kuolema näyttäytyy ulkopuoliselle hetkellisenä tapahtumana. Ihminen on ja sitten hän lakkaa olemasta ja lähipiiri kokee nopean menetyksen, joka shokin jälkeen lientyy suruksi ja surussa voi lohduttaa niillä turhanpäiväisillä lauseilla siitä, miten ensimmäinen vuosi on pahin."


50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Anne Frank's Diary (sarjakuva)

2 kommenttia:

  1. Onnea haasteen suorittamisesta. Hieno suoritus. Olen lukenut noista kirjoista yhdeksän. Hyllyssä odottaa Nivukoski. Hyvää lukuvuotta 2020!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anneli! Oi, Nivukosken kirja oli yksi tämän vuoden hienoimmista. Ihania lukuhetkiä myös vuodelle 2020! <3

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!