Voita lippu Turun Kirjamessuille!

Varma syksyn merkki on Turun Kirjamessut, jotka tänä vuonna järjestetään 30.9. - 2.10. eli jo kahden viikon päästä. Minulla on ilo ja kunnia arpoa lukijoilleni lippuja syksyn ykköstapahtumaan, kiitos Turun kirjamessujen! Samaan aikaan kirjamessujen kanssa järjestetään ruokamessut ja runsaat maistiaiset yhdistettynä kirjamessujen herkkuihin olen moneen otteeseen todennut aivan lyömättömäksi yhdistelmäksi.

Arvon  kaksi pääsylippua Turun kirja- ja ruokamessuille. Yksi lippu on arvoltaan 16 euroa ja se oikeuttaa kertakäyntiin messuilla.

Arvontaan voit osallistua kommenttiboksissa näin:

- Henkistä plussaa saat kertomalla parhaan muistosi Turun kirjamessuilta ja/tai mitä erityisesti odotat messuilta tänä vuonna. Tämä ei ole pakollista eikä lisää voittomahdollisuuksia, mutta ilahduttaa bloggaajaa. Palaan itsekin myöhemmin messuohjelmaan tarkemmin, luvassa on kaikkea hurjan mielenkiintoista!

- Liitä kommenttiisi nimimerkki ja sähköpostiosoite tai muu tapa, jolla saan sinut kiinni, jos voitto osuu kohdallesi.

Osallistumisaikaa on tiistaihin 20.9.2016 klo 21:00 asti. Arvon voittajat (2 kpl) keskiviikkona 21.9. (menetelmänä random.org) ja ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti. Messuliput lähetän 2. luokan kirjeenä eli muistathan olla kuulolla, mikäli osallistut arvontaan, että saan voittajien osoitetiedot ja liput löytävät ajoissa uusiin koteihinsa.

Messuilla tavataan! Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!

Keskiviikkona 21.9.:

 Random-generaattori pyörähti ja seitsemästä osallistujasta voittajiksi valikoituivat kommentoijat numeroilla 4 ja 7 eli nimimerkit Avokadopaikka ja anonyymi. Onnea voittajille, laitan teille vielä tänään sähköpostia!

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Surullisiin kirjoihin pitäisi laittaa kansiin varoitukset. Tiedättehän siihen tupakka tappaa -tyyliin. Iso parkuva punainen naama varoittaisi etukäteen meitä itkupillejä surullisesta sisällöstä. Olin kuullut paljon hyvää Siilin eleganssista, mutta kukaan ei ollut varoittanut minua sen surullisuudesta. Silti lukukokemus jäi lopulta positiivisuuden puolelle. Kirja oli kaunis, älykäs ja filosofinen, kaikkea mitä suureen maailmanmenestykseen kirineeltä romaanilta voi odottaakin.

"Rouva Michelissä on siilin eleganssia: ulospäin hänestä törröttää oikea piikkien suojamuuri, mutta minusta tuntuu että sen alla hän on samalla tavalla salaa hienostunut kuin siili, näennäisen penseä ja omissa oloissaan viihtyvä pikku eläin - mutta suunnattoman elegantti." 

Pariisilaisen hienostokerrostalon ovenvartija Renée Michel on ihastuttava hahmo. Tolstoista, klassisesta musiikista ja hurmaavasta maalaustaiteesta nauttiva nainen tekee kaikkensa, että talon asukkaat näkevät hänet juuri sellaisena kuin ovenvartijat yleensä on totuttu näkemään: jurona, sivistymättömänä ja yksinkertaisena. Yksi lempirunoistani on Kirsi Kunnaksen Tunteellinen siili, joka soi päässäni useasti kirjaa lukiessani. Siellä piikkikuoren alla myös rouva Michelin hellyys piili.

Renéen ohella kirjan tarinaa kerrotaan 12-vuotiaan tytön näkokulmasta. Paloma asuu samassa talossa, nauttii kulttuurista, älykkäistä ajatuksista ja maailman havainnoimisesta. Lisäksi hän on päättänyt tekevänsä itsemurhan. Taloon muuttaa uusi, kiehtova asukas ja lopulta Paloma huomaa Michelin salaisuuden. Paloman päiväkirjamerkinnät pullistelevat sellaisia fiksuja ja filosofisia ajatuksia, että kirjasta voisi kehystää useammankin huoneentaulun.

Lopulta Siilin eleganssi oli täydellinen kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta. Lukuiset kulttuuriviittaukset olivat tietenkin myös mieleeni. Kirja oli todella runsas, mutta kuitenkin temmoltaan rauhallinen ja sellainen, että yksittäisiä oivalluksia ehti mutustelemaan ja sulattelemaan ennen kuin tarinassa siirryttiin eteen päin. Ja se surullisuus, no, olisihan sen pitänyt jo ennakkoon arvata. En yhtään ihmettele, että moni mainitsee Siilin eleganssin lempikirjakseen ja löytyypä se myös Kirjabloggaajien kaikkien aikojen paras kirja -listalta.

Kirjailija: Muriel Barbery
Luettu kirja: Siilin eleganssi (suom. Anna-Maija Viitanen)
Alkuperäinen kirja: L´Élégance du hérrison (2006)
Sivumäärä: 374
Mistä hankittu: Joululahja parin vuoden takaa
Arvostelu: ★★★★

112 osumaa: sarjakuvataiteilijan päiväkirja (Milla Paloniemi)

Milla Paloniemi lienee suurelle kansalle tutuin rumia puhuvista siileistään. Minä en ole koskaan oikein innostunut siileistä, mutta kuitenkin olen fanittanut Paloniemeä jo vuosia. En vaan osaa -sarjakuvablogi on kuulunut vakiolukemisiini jo pitkään. Se on ihastuttanut ja koukuttanut minut avoimuudellaan. Olen seurannut blogin kautta Paloniemen elämää niin tiiviisti, että hän tuntuu jotenkin kovin tutulta. Siksi odotinkin kovasti uutta kirjaa, 112 osumaa: sarjakuvataiteilijan päiväkirja, joka koostuu suurimmaksi osaksi näistä blogisarjakuvista.

Paljon kirjassa olikin jo tuttua, mutta kirjan muodossa putkeen luettuna jo tututkin kohdat tuntuivat erilaisilta. Millan tarina on polveileva, värikäs ja tapahtumarikas. Siinä on iloa, surua ja suurta ahdistusta, koko tunteiden kirjo. Piirustustyyliltään vaihtelevat sarjakuvat lomittuvat hyvin yhteen ja korostavat matkan tuntua. Millan vuosi 2015 maaliskuusta joulukuuhun on melkoista aallokkoa, ihmissuhdesotkua, onnettomuutta ja itsensä löytämistä.

Paloniemen sarjakuvista paistaa läpi suuri herkkyys ja juuri tuo herkkyyden kuvaus oli itselleni kirjan parasta antia. Samaistuin voimakkaasti Millan tunteisiin, vaikka oma elämäni onkin varsin erilaista ja Millan ahdistuksen syyt ovat hyvin kaukana omistani. Humoristisia hetkiä tarinaan toivat miesten esittäminen eri eläiminä, siiliä ei sentään näkynyt. Kirjaa lukiessani ihmettelin myös Paloniemen rohkeutta. Vaatii aikamoista pokkaa julkaista näin henkilökohtainen teos koko kansan luettavaksi ja ihmeteltäväksi. Aika harva uskaltaisi avata päiväkirjansa näin julkisesti, epäilen.

Ahmin kirjan yhdeltä istumalta ja kokemus oli yllättävänkin raskas. Kun kirjan on lukenut, päällimmäisenä on lopulta tunne siitä, että haluaisi antaa Millalle ihan valtavan suuren halauksen.

Kirjassa tosiaan koetaan suuria tunteita, siksi vedän Helmet-haasteessa yli kohdan "kirjassa rakastutaan".

Kirjailija: Milla Paloniemi
Kirja: 112 osumaa: sarjakuvataiteilijan päiväkirja
Vuosi: 2016
Kustantaja: Arktinen Banaani
Arvostelu:  ★★★★

Kirja & mysteerigeokätkö: Musta kansio (Tapani Maskula)

Olen ennenkin kertonut olevani innokas geokätköilijä, mm. Poznanskin Vii5i-teoksen yhteydessä. Nyt nämä kaksi rakasta harrastustani geokätköily ja lukeminen kohtasivat ensimmäistä kertaa näin täydellisesti. Luin nimittäin kirjan, jotta voin käydä etsimässä geokätkön, nimittäin tämän mysteerikätkön.

Turun Kolerahautausmaa on minulle jo ennestään tuttu paikka siellä aiemmin olleen, nyt jo arkistoidun kätkön ansiosta. Tämän jutun ensimmäinen kuva on peräisin tuolta kätköilyretkeltä muutaman vuoden takaa. Paikka on vilkasliikenteisen tien varrella, jäänyt puristuksiin teollisuusalueen ja tien ja toisella puolella asuinalueen väliin. Moni ei ole tainnut edes huomata tuota pientä aidattua aluetta. Hautausmaat ovat kiehtovia paikkoja ja aivan erityistä kiehtovuutta tämä kyseinen hautausmaa sai nyt luettuani Maskulan kirjan.

Maskulahan on meille turkulaisille hyvin tuttu elokuvakriitikkona, jonka maku ei aina taida mennä ihan yksiin tavallisen tallaajan kanssa. Häneltä on julkaistu myös useampi kirja. Tätä kätkön aiheena olevaa Mustaa kansiota luonnehditaan takakannessa "dokumenttijännäriksi" ja sellainen se taisi ollakin. Kirja pohjautuu Valtiollisen poliisin Turun paikallisosaston Mustaan kansioon, pitkään salaisena olleeseen kokoelmaan vuosien 1938-1943 aikana kerättyjä kuulustelupöytäkirjoja, lehtileikkeitä ja muistiinpanoja, jotka kertovat tuon ajan hämäristä tapahtumista. Maskula on käynyt materiaalin läpi ja kirjoittanut sen sensuroimattomana romaanin muotoon. Minua lukijana kuitenkin jatkuvasti häiritsi se, etten voinut olla varma, mikä tapahtumista oli oikeasti totta ja mikä kirjailijan keksintöä. Mikään kirjallinen ilotulitus teos ei myöskään ollut, mutta sisältö olikin tärkein.

Olen kyllä ollut tietoinen siitä, että Turun(kin) historia on ollut vähintäänkin värikästä ja monenlaista on sattunut historian kulussa. Musta kansio esitteli kuitenkin sellaisen vakoojien vyyhdin, murhakierteen ja yliluonnollisia tapahtumia, että väkisinkin toinen kulmakarvani lähti epäilevään nousuun kirjaa lukiessani. Haluaisin niin nähdä alkuperäiset paperit! Joka tapauksessa kirja oli viihdyttävää lukemista jo pelkästään sen vuoksi, että se sijoittui tuttuihin paikkoihin. Ja osa kirjan henkilöistä oli tuttuja, muun muassa itse Auervaara haettiin Kakolasta mukaan vakoojasoppaan. Epäilykseni heräsi kyllä siinä vaiheessa, kun koitin googlata erinäisiä kirjan asioita ja tapahtumia, mutta en saanut osumia. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa kolerahautausmaa on jännittävä paikka, olivat kirjan tapahtumat sitten totta vai ei.

Nyt kun koordinaatit ovat selvillä, pitäisi vielä käydä purkilla. Ja mistäs se purkki sitten löytyy? Sen voit selvittää vain lukemalla kirjan!

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Turkuun, henkiseen ja fyysiseen kotikaupunkiini. Siksipä Helmet-haasteessa vedän yli kohdan "Minun maisemani"

Kirjailija: Tapani Maskula
Kirja: Musta kansio, Turbator, 2012
Sivumäärä: 265
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★

Jane Austen: Emma

Klassikkopostauksen yhteydessä jo paljastinkin, että kun Sota ja rauha ajoi karille, ajattelin korvata klassikon Austenin Emmalla. Vaan enpä ehtinyt lukemaan sitäkään ajoissa loppuun. Klassikkohaasteen mentyä ohi nautiskelin Emman loppuun kiireettä elokuun alkupäivinä. Teos oli vuoden 2016 täydellisin kesäkirja.

Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo on yksi lempikirjoistani ja sen vuoksi Austenia onkin aina ilo lukea. Onkin aika erikoista että minulla on vielä niin monta tämän kirjallisuuden kuningattaren teosta lukematta. Mutta hyvä niin, tietenkin! Emma oli melkoisesti tylsempi kuin Y&E, mutta silti todella viihdyttävä. Huumori ja romantiikka yhdistettynä ei taida voida mennä kovin pahasti vikaan.

Emman juoni taitaa olla maailman rakkausromaaneista niitä kuuluisimpia. Emma sotkeutuu muiden rakkauselämiin, leikkii amoria ja samaan aikaan itse on varma siitä, ettei koskaan mene naimisiin. Emma alkoi totta puhuen ärsyttää minua aika lailla itsetärkeydessään. Emma on olevinaan hyvä ystävä, joka toivoo vain parasta läheisilleen, mutta joka sotkeutuu aivan liikaa asioihin, jotka eivät kuulu hänelle ja aiheuttaa siinä sivussa paljon vahinkoa.

No, kuten arvata saattaa, loppu hyvin kaikki hyvin. Tarina saa onnellisen lopun, mutta kirja ei ole kuitenkaan liian höttöinen ollakseen imelä, vaan juuri sopiva. Ei siis uusi suosikkiaustenini, mutta valtavan mukava lukukokemus kuitenkin, Emman ajoittaisesta ärsyttävyydestä huolimatta. Ja tämäkin kirja täytti jo 200 vuotta, aika uskomatonta.

Kirjassa lähetettiin useampikin kirje, eli taas saan vedettyä kohdan yli Helmet-listalta.

Kirjailija: Jane Austen
Kirja: Emma (suom. Aune Brotherus)
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1815
Sivumäärä: 461
Mistä hankittu: Kirjaston poistokirja
Arvostelu: ★★★★

Sōseki Natsume: Kokoro

Hei taas! Ajan juoksua ihmettelen jälleen, miten voi olla mahdollista, että elokuukin on jo pian puolessa välissä? Tänään tuli lähipiiristä surullisia uutisia ja se vetää mielen matalaksi. Ilma on ollut syksyinen, mutta nyt kun istun junassa kohti Turkua, alkoi aurinko paistaa. Elokuu on yleensä yksi lempikuukausistani, mutta tässä elokuussa on ollut poikkeuksellista surumielisyyttä. No, se kuuluu joskus elämään.

Olen taas jaksanut lukea enemmän. Ja nyt luin niin hienon kirjan, että haluan kertoa siitä heti teille. Monet tunnistavat varmasti monien japanilaiskirjailijoiden teoksissa olevan taianomaisen, surumielisen ja hienovaraisen tunnelman. Minä olen monesti ollut täysin myyty Murakamin ja Ishiguron mestariteosten äärellä. En ole jotenkin tajunnut edes ajatella, että jotakin vastaavaa löytyisi maailmasta lisääkin. (Tosin nyt tunnen itseni jotenkin kapeakatseiseksi, kun vertasin japanilaiskirjailijaa toisiin japanilaiskirjailijoihin).  Soseki Natsumen Kokoro lähti mukaani kirjastosta ihan sattumalta. Muistin, että se on listalla, mutta mitään muuta en siitä tiennyt. Ajattelin että luetaan nyt pois, mikälie.

Olin kuitenkin alusta asti lumoutunut! Tiedättehän sen tunteen, kun löytää sattumalta kirjan, joka sopii täydellisesti juuri siihen hetkeen, tunteeseen ja mielialaan? Kokoron tarina oli oikeastaan aika yksinkertainen: Nuori poika tutustuu vanhempaan mieheen ja alkaa viettää tämän kanssa aikaa. Poika huomaa, että miehellä on jokin salaisuus. Kaukana maaseudulla pojan isä on vakavasti sairas.

Minämuotoisen kertojan, pojan, kiinnostus miestä kohtaan tuntuu oudon pakkomielteiseltä. Poika kutsuu miestä senseiksi (suomennos "maisteri" on mielestäni vähän epäonnistunut, tosin sana "sensei" on tainnut tulla tutuksi vasta lähiaikoina populaarikulttuurin myötä), ihailee tätä ja haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa miehen kanssa. Kuitenkin mies on varautunut, joskus tylykin. Lukija väistämättä vertailee tilannetta sensein kanssa siihen, että pojan oma isä on kaukana kotona ja poika tietää, että isän terveydentila ei ole hyvä.

Kertoja vaihtuu teoksen puolivälissä, kun poika on kotonaan sairaan isänsä luona ja hän saa lopulta kaipaamansa kirjeen senseiltä. Kirje on pitkä vuodatus sensein taustoista ja salaisuudesta ja se kattaa kirjan jälkipuolen. Loppu kertoo pojalle ja lukijalle sen,  mitä senseille tapahtui, mutta isän kohtalo jätetään kylmästi avoimeksi. Samaan aikaan Kokorossa kuvataan myös aikuistumisprosessia, pojan mietteitä siitä, mitä valmistumisen jälkeen tulisi tehdä ja miten elämää tulisi elää.

Kokoro oli alusta loppuun hienovarainen ja kuitenkin tunnelmaltaan sähköisen latautunut. Vain todellinen mestari kykenee kirjoittamaan näin yksinkertaista, mutta täynnä tunnetta olevaa kieltä. Olin täysin mykistynyt viimeistään siinä vaiheessa, kun tajusin vasta kirjan luettuani, että se on jo yli sata vuotta vanha. Luin kirjan siinä uskossa, että se olisi kirjoitettu aikaisintaan 1950-luvulla. Hämmästyttävää. Jälkeen päin ajateltuna monet yksityiskohdat taisivat viitata vanhempaan aikaan, mutta nykyaikaisuus (vai ikiaikaisuus?) tuntui niin voimakkaasti läpi, etten kiinnittänyt niihin huomiota.

Toivoisin että useampi löytäisi näitä unohtuneita helmiä. Jälleen kerran huudan kolme hurraahuutoa listalleni. Millaisia kirjaelämyksiä se minulle toisinaan tuottaakaan! Jos haluat lukea jotakin kaunista mutta yksinkertaista, lue Kokoro.

Osallistun kirjalla Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen
Helmet-lukuhaasteessa kuittaan kohdan aasialainen kirjailija.

Kirjailija: Sōseki Natsume
Luettu kirja: Kokoro (suom. Kai Nieminen, 1985)
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1914
Sivumäärä: 228
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★★

Klassikkohaaste 3: Charlotte Brontë, Syrjästäkatsojan tarina

Kovasti alkuvuodesta vannoin kautta kiven ja kannon, että tähän klassikkohaasteen kolmanteen osaan taputtelen Sodan ja rauhan. Vaan enpä silloin puoli vuotta sitten arvannut, että elämä tulisi olemaan niin hektistä ja elämäntilanne sellainen, että lukemiseen keskittyminen on niin haastavaa. Sodan ja rauhan kanssa pääsin vähän yli 200 sivun paikkeille, kunnes tajusin, että jos tuntuu pakkopullalta, on parempi laittaa suunnitelmalle stoppi. Nyt aion lukea kirjaa pikku hiljaa eteen päin ja toivon, että tammikuussa haasteen nelososassa olen valmis siitä bloggaamaan. Siis toivon, en lupaa, vannomatta paras.

Sodasta ja rauhasta luovuttuani päätin vaihtaa johonkin helpompaan ja kirjaksi valikoitui Austenin Emma. No, tänään haastepäivänä klo 13 Emmaa on lukematta vielä melkein 200 sivua eli se siitä sitten. Ajattelin jo antaa koko haasteen olla, mutta sitten tajusin, että enhän ole vielä blogannut hiljattain lukemastani superklassikosta, Brontën Syrjästäkatsojan tarinasta! Eli tässä siis sitä ollaan.

Syrjästäkatsojan tarina kuuluu niihin kirjoihin, jotka tiedän lapsena lukeneeni, mutta en muista niistä mitään. Lainasinkin kirjan äitini kirjahyllystä, jossa se on ollut koko lapsuuteni ajan. Hetkittäin koin joitakin tuttuuden tunteita lukiessani, mutta juonesta ja henkiöistä en kyllä muistanut yhtään mitään. Synkeä tunnelma sen sijaan ei tullut yllätyksenä ja sekös minulle synkkyysfanille sopi loistavasti.

Lucy Snowe, opettajatar, saa paikan tyttökoulusta Villetten kaupungista. Lucy on luonteeltaan rauhallinen, ehdottoman järkevä ja itselleen tiukka, harras prostestantti. Tuo tiukkuus ja jatkuva kylmä analyyttisyys ja kaiken hauskan kieltäminen tuntui hieman turhauttavalta. Lucya teki mieli välillä ravistella ja huutaa, että nauti nyt vähän edes elämästä, tyttöhyvä. Ihminen voi ja saa kokea tunteita ilman, että niitä pitää aina itselleen perustella. Lucy on itselleen niin ankara luultavasti hänen jo nuorena kokemiensa traagisten tapahtumien vuoksi, joita ei sen tarkemmin teoksessa kuvata. Orpotyttö yrittää pärjätä kovassa maailmassa omillaan ja keinona on sielun kovettaminen.

Lucyn elämä ei  kuitenkaan ole pelkkää ankaruutta ja pariin otteeseen hän muodostaa romanttisiakin tunteita miestä kohtaan, toki hyvin perusteltuja. Ihastuttavaa kirjassa oli se, että rakkaustarina ei ollut siirappinen vaan hyvin kaukana siitä. Ihanan ja viisaan psykologinen ja jopa feministinen tutkielma rakkaudesta. Jopa loppuratkaisu oli jätetty avoimeksi siihen tapaan, että rakkauden pilvipuutarhat ja ällöromanttisuus jäivät hyvin kauas.

Syrjästäkatsojan tarina olikin jollakin tapaa hyvin moderni, älykäs ja monitasoinen teos. Todellinen klassikko, jonka lukeminen oli ehdottoman palkitsevaa. Kirja on kerronnaltaan ja tunnelmaltaan viipyilevä ja kuten Anna niin osuvasti kirjoittaa, siinä on "menneen maailman hitauden lumoa". Jälleen kerran tuli todettua, että klassikoiden lukeminen todellakin kannattaa!

Kirjailija: Charlotte Brontë
Luettu kirja: Syjrästäkatsojan tarina (suom. Tyyni Haapanen-Tallgren)
Alkuperäinen kirja: Villette (1853)
Sivumäärä: 496
Mistä hankittu: Äidin kirjahyllystä
Arvostelu: ★★★★