lauantai 11. lokakuuta 2014

Kirjallinen katsaus vuoden kolmanteen neljännekseen

Ja niin kului jälleen kolme kuukautta niin, että humahdus vaan kävi. Lokakuutakin on edetty jo melkein puoleen väliin ja tämä katsaus tulee vähän myöhässä. Lukusaldo jäi vähäisemmäksi kuin aiemmilla kvartaaleilla, mutta vuoden loppua kohti ehtinen lukea taas enemmän. Edellinen koonti löytyy täältä. Kesäkuun loppuun mennessä olin lukenut 68 kirjaa eli nyt jatketaan sijalta 69. Hyvää vauhtia olen lukenut ja todennäköisesti tulen lukeneeksi yli sata kirjaa tämän vuoden aikana, hurjaa!

Heinäkuu:

Heinäkuussa hikoilin kotona etätöissä. Illat menivät muuttolaatikoita pakatessa ja en ehtinyt lukemaankaan. Kuukauden (koko vuoden!) huippuhetki oli ehdottomasti se, kun sain Ruissalossa karjua hurmiossa läpi  koko The Offspringin Smash-albumin ja vielä muutaman muunkin hitin päälle. You gotta keep'em separated! Heinäkuu 2014 oli sittenkin ikimuistoinen, vaikka ennätyshelteistä tai siitä, että kerrankin olin kesällä Turussa vaikkei siitä juuri ehtinytkään nauttimaan.





69) Tuomas Kyrö: Liitto
70) Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin

Elokuu: 

Elokuussa asuttiin jo uudessa asunnossa ja lomailtiin pari viikkoa. Kahden viikonlopun junamatkat ja kahden viikon loma (ml. kesäloman lukumaraton) poikivat listalle monta luettua kirjaa. Sain täyteen sata blogihistorian aikana listalta luettua kirjaa ja perustin blogille facebook-sivun.









71) James Ellroy: Musta Dahlia
72) Katharina Blumin menetetty maine
73) Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
74) Jonathan Franzen: Muutoksia
75) Syvä uni
76) Metsäjätti
77) Hylätyt talot, autiot pihat

Syyskuu:

Syyskuussa palasin lomanjälkeiseen arkeen, mutta aloin jo laskea viikkoja uuteen lomaan (yhdeksän!). Luin poikkeuksellisen paljon uusia kirjoja, nautin aurinkoisesta ja ihmeen lämpimästä syysilmasta. Vaikka 1001-listan kirjoja ei tullut oikein luettua, sain kuukauden klassikko -haastetta etenemään pitkästä aikaa.







78) Kaikki isäni hotellit
79) Taisteluni neljäs kirja
80) Värittömän miehen vaellusvuodet
81) Antti Holma: Järjestäjä
82) Nikolai Gogol: Kuolleet sielut
83) Harriet Beecher Stowe: Setä Tuomon tupa

2 kommenttia:

  1. Huh, sinä olet ehtinyt lukea huuuuurjasti! Ihan kateeksi käy, varsinkin nyt, kun yöpöytä notkuu houkuttelevaa luettavaa, mutta ennen kuin ehdin tarttua yhteenkään kirjaan, olen jo vahvasti unten mailla... verottavia nämä syksyt! Mutta ihanaa syksyn jatkoa sinullekin ja toivottavasti ehditään vielä näkemään blogimiitin merkeissä ennen joulua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni olen ehtinyt lukemaan aika vähän, heh! Kiitos samoin sinulle myös ihanaa syksyn jatkoa, toivottavasti aikaa lukemiselle löytyy :) Ja juuri mietin, että olispa kiva jos ehdittäisiin järkätä vielä blogimiitti piristämään synkkää syksyä.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!