perjantai 16. joulukuuta 2016

Hanif Kureishi: Esikaupunkien Buddha (joulukalenterin 16. luukku)

Ei esikaupunki vaan kaupungin ydin viime lauantaina. Puhelimen kamera ei tallentanut taikaa, jota oli hämärtyvässä illassa, täydessä kuussa ja Vanhan Suurtorin joulumarkkinoissa.
Minulla kävi Esikaupunkien Buddhan kanssa sikäli hassusti, että en sitä lukiessani yhtään muistanut lukevani yhden inhokkikirjailijan kirjaa. Hanif Kureishin Lähtö on yksi niitä harvoja 1001-listan kirjoja, jotka olen arvioinut vaivaisen yhden tähden arvoisiksi. Inhosin kirjaa ihan todella. Olipa siis onni, että luin Esikaupunkin Buddhan muistamatta sen kummemmin miettiä sen kirjoittajaa. Ei kirja nytkään ollut mikään suosikkini, niin miten vähän siitä olisinkaan pitänyt, jos olisin valmiiksi asennoitunut inhoamaan sitä.

Kirjan lukemisesta on totta puhuakseni niin hirveän monta kuukautta (aika tarkkaan kuusi), että muistikuvani eivät ole kovinkaan selkeät. Sen muistan että kirja oli aika läheistä sukua niille nuoren miehen haahuiluromaaneille, joita jo blogiaikanani olen lukenut varsin monta. Hörhöilyä, seksiä, huumeita ja päämäärättömyyttä. Hoh-hoijaa ja haukotus.

Jotenkin Esikaupunkien Buddha oli kuitenkin lopulta ihan positiivinen lukukokemus. Siinä oli jotakin humoristista, oivaltavaa ja mukaansatempaavaa. Sekin saattoi auttaa, että muistan lukeneeni, että kirja kuuluu idolini Eeva Kolun suosikkeihin. Kun ajattelin tätä ja unohdin, että minähän vihaan Kureishia aivan sydämeni pohjasta, taisi lukukokemuksesta muodostua aika paljon parempi kuin mihin sillä olisi saattanut olla lähtökohdat.

Kirja sekoitti iloisesti uskontoa, seksiä, alkoholia, huumeita, teatterimaailmaa ja monikulttuurisuutta. Se oli aikamoinen sekametelisoppa ja otteeni siitä alkoi herpaantua jo lukuprosessin aikana. Puhumattakaan siitä, mikä on tilanne nyt puoli vuotta myöhemmin. En siis ihan taida voida sanoa, että kirja olisi jättänyt pysyvän vaikutuksen.

Sain kuitenkin vedettyä Helmet-listalta yli kohdan 4.

Kirjailija. Hanif Kureishi
Luettu kirja: Esikaupunkien Buddha (suom. Seppo Loponen)
Alkuperäinen kirjaa: The Buddha of Suburbia (1990)
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★

8 kommenttia:

  1. Luin tämän kirjan nuorena omassa hörhöilyvaiheessani ja silloin pidin siitä, mutta ei se varmaan enää kiinnostaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta on tainnut jäädä tällainen hörhöilyvaihe kokonaan kokematta :D

      Poista
  2. Tämä tuli luettavaksi muutama vuosi sitten brittiläisen jälkikolonialismin kurssilla. En tykännyt kirjasta ollenkaan, vaan kuvailin sitä postauksessa yhdeksi inhottavimmista lukemistani kirjoista ja se sai arvosanan 1½. Saman arvostuksen jakaa vain kaksi muuta teosta ja yhden tähden (tai siis blogissani kissan) saaneita on viisi. Eli aika pienessä vähemmistössä on nuo vähemmän pisteitä keränneet teokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, onneksi tosiaan näitä inhotuksia on ehdoton vähemmistö.

      Poista
  3. Kieltämättä tässä kirjassa on paljon (suorastaan lapsellista) nuoruutta ja haahuilua, mutta monikulttuurisuus on mielenkiintoisempi aspekti. Minullekin lukeminen oli välillä tahmeaa, mutta kirja taisi parantua loppua kohti, sillä muistaakseni postasin siitä lopulta aika positiiviseen sävyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en yleensä oikein innostu monikulttuurisuudesta, enkä tässäkään. Mutta oli tämä parempi kuin Lähtö ;)

      Poista
  4. Eih... yksi blogiaikojeni inhokki on tämä. Eikös tässä työnnetty kynttilä takapuoleen ja ties mitä? Ei kyllä uponnut ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyi olkoon. Onneksi olen unohtanut jo suurimman osan.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!