maanantai 18. marraskuuta 2013

Päivä 18: Kirja johon petyin

Päällimmäisenä mielessäni on nyt Lumen taju, mutta kun käsittelin sitä pettymystä niin perusteellisesti vasta äsken, niin haluan tarttua nyt johonkin toiseen pettymykseen. Pettymykseen, joka ei olisi ollut pettymys, jos en olisi ollut niin kriittinen. Pettymykseen, josta kertoessani aiheutan varmaan taas järkytyksen monille.

Te opettajina toimivat, kuulisin mielelläni kokemuksia siitä, miten paljon opettajanhuoneessa juoruillaan, ei kun siis keskustellaan, oppilaista. Niin hyvässä kuin pahassa? Sehän nyt on selvää, että keskustelua on, mistäpä muustakaan siellä puhuttaisiin ja sitä paitsi keskustelu voi olla hyvin hyödyllistäkin. Se, millaisista asioista opettajat voivat keskustella, tuli minulle silti järkytyksenä lukion ensimmäisenä syksynä. Tämä järkytys tuli siitä, kun kesken englannintunnin opettaja tuli minulle kuiskaamaan, että olin kuulemma juuri lukenut Oliver Twistin. Että jos lukisin sen nyt samantien englanniksi, siitä voisi olla todella paljon hyötyä.

Että siis mitä! Äidinkielenopettajani oli siis todellakin kertonut englanninopettajalleni, että olin lukenut Oliver Twistin. Eikö siellä opettajanhuoneessa todellakaan ole mitään muuta puhumista? Oikeasti minun pitää olla tästä vain otettu, ja niin näemmä olenkin, kun muistan tapauksen edelleen näin hyvin. Sain Oliver Twististä kirjoittamastani esseestä nimittäin varsin hyvän arvosanan ja vuolaasti kehuja ja siksipä kai opettaja oli tästä muille opettajille maininnutkin.

No, siihen pettymykseen. Olin lukenut Dickensiltä Oliveria ennen vain Joululaulun. Joululaulu on ihana, kaunis, tunnelmallinen ja jännittävä. Uskoin, että Dickensin muutkin kirjat ovat superihania, että imaudun niiden maailmaan ja luen kaikki putkeen, kun pääsen alkuun. Löydän toisin sanoen itselleni uuden lempikirjailijan. Näin luultavasti olisikin käynyt, ellen olisi tehnyt sitä virhettä, että luin Oliver Twistin hyvin kriittisesti.

Sillä eihän Charles Dickensiä saa lukea kriittisesti! Haukuin esseessäni Oliver Twistin luonteettomaksi ja värittömäksi hahmoksi, jolla ei ole omaa tahtoa ja jota muu maailma heittelee ja kohtelee kaltoin niin, ettei Oliverilla ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa itse asioihinsa. Korostin sitä, miten muut kirjan hahmot ovat mielenkiintoisempia ja värikkäämpiä ja miten yhteiskunnallinen kritiikki on terävää, mutta itse sankari on aika onneton nyhverö.

Oikeasti pidän Dickensistä paljon ja Oliver Twistkin oli oivallinen lukukokemus. Pettymys siitä, että kirja ei ollutkaan niin lumoava ja mukaansatempaava kuin uskoin sen olevan johti kuitenkin siihen, että en ole tuon lukukokemuksen jälkeen lukenut mitään Dickensiltä. Tähän pitäisikin tehdä muutos, ehkä voisin ottaa jonkun Dickensin tiiliskiven heti alkuvuoden projektiksi, niitä kun on listallakin monta. Mitä suosittelisitte?

Tarinan opetus: Ällös lue Dickensiäsi kriittisesti ja opettajaan sinun ei pidä luottaman.

14 kommenttia:

  1. Minun yksi suurimpia kirjapettymyksiäni on ollut Kotiopettajattaren romaani. Monien kehuma klassikko, jossa periaatteessa paljon juuri niitä juttuja, joista pidän ja sitten - luin sitä harvaat irvessä. Enkä edes lukenut sitä koulua varten (tms) vaan ihan omasta aloitteestani. Hitto, vieläkin kirvelee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, että minäkin ehkä hitusen petyin kotiopettajattareen... Kaikki vaadittavat komponentit, mutta silti ei ollut ihan niin loistava kuin mitä olisi voinut olla. Tosin pidin sitä kyllä todella hyvänä silti. Mutta tunnen tuon kirvelyn niin hyvin! :D

      Poista
  2. Voisin suositella Dickensiltä omia suosikkejani: Kolea talo ja Kaksi kaupunkia. Ensimmäisen tunnelma on juuri nimensä mukainen, ja likaisen Lontoon kuvaus on hengästyttävää, puhumattakaan hienoista henkilöhahmoista. Gillian Andersonin tähdittämä BBC:n minisarja on myös ihan huippu! Kaksi kaupunkia taas käsittelee Ranskan vallankumousta, ja sisältää edellisen lisäksi jotain aika hurjiakin juttuja. Loppu on ihan mieletön!

    Dickensin esikoiskirja Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit taas on jotain niin sietämättömän tylsää, etten suosittelisi sitä edes pahimmalle viholliselleni :D Toisaalta, siinä taisi olla suurimpana ongelmana "huumori", joka ei minuun uponnut lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Siis edellisen tapaan, eli molemmissa kirjoissa on aika synkkiä juttuja.)

      Poista
    2. Hei, suurkiitos vinkeistä! Kolea talo on itse asiassa asustellut lukemattomana kirjahyllyssäni hävyttömän pitkään, taidankin lukea sen heti kun vaan tulee sopiva hetki. Kuulostaa ihanalta!

      Poista
  3. Minulle kaikki ylimakeat, liian selittelevät kirjat ovat kauhistus. Tähän kategoriaan kuuluvat esim. Linda Olssonin kirjat Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja Sonaatti Miriamille. Niitä molempia mainostettiin kovasti, mutta ne ovat mielestäni B-tasoa. Toisessa vaakakupissa ovat sitten tyylikkääät, karsitut, lukijalle tilaa jättävät, hienot kirjat kuten Aki Ollikaisen Nälkävuosi ja Maija Muinosen Mustat paperit.

    Opettajainhuoneista: kyllä, on sellaisiakin, joissa lörpötellään oppilaista välituntikeskusteluissa. Olen tavannut tällaisia nuoria opettajia, he samaistuvat ehkä liikaa oppilaisiin. Minusta tällaista keskustelua on vaivaannuttavaa seurat. Sitten on sellaisia opettajainhuoneita, joiden välituntikeskustelut ovat todella kiinnostavia ja älykkäitä, puhutaan ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista, taiteesta jne. Ja sitten on sellaisia, joiden keskustelua dominoi joku naisope, joka luettelee kaikkea ihmeellistä (lue:ihan tavallista) mitä hänen ihmelapsensa on tehnyt tai mitä hölmöä hänen miesparkansa on sortunut tekemään.

    Sulla on hieno verbi:IMAUTUA kirjan maailmaan! Taidan omaksua sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin eli opettajanhuoneet taitavat olla ihan kuin mikä tahansa työpaikka, että ilmapiiri ja se mistä puhutaan aiheutuu ihan työntekijöistä ja niistä vallitsevista ihmiskemioista. Jännä miten se opettajanhuone on edelleen jotenkin kiehtova ja erikoinen paikka mielikuvissani, vaikka kouluvuosista onkin jo aikaa. Mietin kyllä jälkeen päin, että eikö tuolla englannin opettajalla ollut yhtään nolo olo, kun hän tuli paljastaneeksi juoruilun.

      Poista
    2. Minäkään en pitänyt tuosta Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja -kirjasta, tosin aivan eri syystä: menneisyyden kurjissa tapahtumissa piehtarointi, joka muodosti tarinan ytimen, ei antanut minulle mitään. Liian ankeaa ja negatiivista minun makuuni. En myöskään kokenut kuuluvani teoksen kohderyhmään.

      Poista
    3. Ja vieläkin Marile sinulle tuosta kokemastasi tilanteesta. Itse olisin varmaan oppilaana kokenut sen jotenkin äitelänä ja tungettelevana. Opettajan kannattaisi aina säilyttää ammattimainen suhde kaikkiin oppilaisiin. Suhde opettajan ja oppilaan välillä on niin erityinen, että nyt, kun oma opettajantyöni on ohi, oikein ihmettelen, miten selvisin.
      En esim. opettajana koskaan halunnut laittaa kokeiden loppuun kyselyosioita, joissa kysellään, miten tyytyväisiä ollaan opetukseen, koska mitäpä oppilas-parka siinä muuta voi kuin kehua. Jotkut opettajat lukivat saamiaan rakkaudentunnustuksia suureen ääneen, mikä oli minusta kauhean noloa.

      Poista
    4. PAKKO lukea tuo lempeitä lauluja, kun siitä on kuulunut niin ristiriitaisia mielipiteitä, hurjaa! Ja voi kamaluus tuollaisia opettajia, kaiken maailman tapaukset pääsevätkin läpi niistä pääsykokeen soveltuvuushaastatteluista...

      Poista
  4. Suorastaan fanitan Rajatapauksia mutta Lumen tajuun en ole vielä uskaltanut tarttua. Se tuntuu jakavan mielipiteet täydellisesti. Eipä toisaalta ainakaan ole liian suuret odotukset kirjan suhteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kävin lukemassa bloggauksesi Rajatapauksista ja nyt minun on pakko lukea sekin joskus! Minulla on salainen pahe, joku hämärä fiksaatio lastenkotikuvauksiin. Ja olen kaivannut juuri tuon kaltaisia kirjoja luettavaksenni, joissa käsitellään vaikeista asioista selviämistä.

      Poista
  5. Opehuoneessa päivittäin istuvana voin kertoa, että olet päätynyt keskusteluihinkin juuri varmaan aineesi menestyksen kautta. Pääasiassa siellä keskustellaan lapsien saavutuksista (kun joku on menestynyt erittäin hyvin/mokannut urakalla/ yllättänyt itsensä ja opettajan positiivisesti/ negatiivisesti), jos lapsista nyt edes puhutaan. Meidän opehuoneessa ainakin keskustellaan juurikin kaikesta muusta paitsi töistä.

    Dickensiltä olen lukenut vain David Copperfieldin, mutta olen aina ajatellut sen olevan jotenkin samanlainen kuin Oliver Twist, joten siinä asiassa en osaa auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli ehkä voin tosiaan olla ylpeä saavutuksestani, että esseeni oli mainitsemisen arvoinen. Heh, minä taas olen ajatellut että Copperfield on ihan samanlainen kuin Twist, että kun on lukenut toisen, on lukenut myös toisen.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!