Tämä on kolmenkymmenen päivän kirjahaasteen ehdottomasti
vaikein kysymys tähän asti. Olen nyt miettinyt kysymystä useamman päivän ja
tullut siihen tulokseen, että tällaista kirjaa ei vain ole olemassa. Kirjat,
musiikki ja elokuvat, joista olen joskus pitänyt pysyvät minulle aina tavalla
tai toisella rakkaina myöhemmässäkin elämänvaiheessa. Kun ihminen vanhenee,
maku toki muuttuu, mutta kummasti pidän edelleen hyvin samankaltaisista
asioista kuin olen pitänyt nuorempanakin. Ja sellaiset kirjat, joita luin
nuorena, jotka nyt tuntuvat epämiellyttäviltä, eivät silloin nuorenakaan olleet
sellaisia, että olisin voinut sanoa rakastavani niitä.
Kenties tähän kategoriaan voisi kuitenkin laskea muutaman
tenttikirjan, joka ennen tenttiin lukua on ollut kiinnostava ja innostava,
mutta raskaan lukukokemuksen myötä muuttunut inhokiksi. Vaikka enpä minä noita tenttikirjojakaan ole oikeasti rakastanut. Paitsi ehkä vähän tätä:
Olen lukenut nuorempana paljon fantasiakirjallisuutta, se toimi jonkinlaisena eskapismina vaikeassa lapsuudessa. Joskus lukiossa yritin palata vanhoihin suosikkeihini, mutta huomasin jotenkin kasvaneeni niistä ulos (en siis tarkoita, että fantasia olisi lapsellista, minä vain huomasin oman kirjallisen makuni muuttuneen). Jotenkin vieläkin jännittää lukea joitakin suosikkikirjoja uudestaan, kun pelottaa, että jos ne ovatkin ihan kauheita. Nuoruuden fantasiateokset olen jättänyt sittemmin avaamatta, että hyvät muistot eivät tärveltyisi.
VastaaPoistaTotta puhuakseni mietin tätä postausta tehdessäni Eddingsin Belgarion-tarua. Sitä kyllä ihan tosissani taisin rakastaa, mutta pahoin pelkään, ettei se enää tuntuisi yhtä mahtavalta.
PoistaMainioita nuo sinun otsikkosi. Tähän tiedän heti vastauksen: Angelica-sarja. Angelicat olivat murrosikäiselle minälleni kuumaa tavaraa. Ostin jokin aika sitten nostalgian vallassa paksun kirjan Angelika & Angelika ja kuningas. Voi ei, eihän sitä voi lukea... miten tylsää.
VastaaPoistaTämä kolmenkymmenen päivän kirjahaaste on kyllä mukava mutta myös haastava! Hauskaa uppoutua omaan kirjalliseen historiaan.
PoistaVoih, tuollaisten nuoruuden kirjojen kohdalla käy helposti niin, että ei tunnukaan enää samalta ja sitten pettyy. Itse olen esimerkiksi yllättynyt, miten opettavaisia Pikku naisia olikaan, kun ei se silloin nuorena tuntunut niin saarnaavalta.
Tämä on todellakin vaikea. Minulla on tullut vastaan monia kirjoja, jotka uudelleen luvun myötä ovat joko tuntuneet paremmilta tai menettäneet ensimmäisen lukukerran lumon. Silti jos jotain kirjaa oikeasti rakastaa, niin uskoisin, että siinä kirjassa on jotain ajatonta.
VastaaPoistaKuvan kirja löytyy omasta hyllystänikin. Paitsi, että minulle se on liian tuore ollakseen tenttikirja. Kirjan toimittaja oli aikoinaan opettajani hetken aikaa :)
Oho! Saman alan ihmisiä! :) Osa Jääkaudet-kirjasta oli meillä myös pääsykoekirjana, joten on tullut erittäin tutuksi...
Poista