maanantai 3. maaliskuuta 2014

Aino Suhola: Rakasta minut vahvaksi


Pari viikonloppua sitten harhailin päämäärättä Turun pääkirjastossa. Päädyin runo-osastolle, tiedättehän, sinne syrjäiseen nurkkaan, jonne kuuluu toisinaan soittohuoneessa harjoittelevien muusikoiden soitto. Oloni oli väsynyt ja jokseenkin surumielinen. Päätin istua hetkeksi lukemaan kirjaa ja otin hyllystä sen ainoan runokirjan, jonka sillä hetkellä muistin olevan listoillani, Aino Suholan Rakasta minut vahvaksi. Istuin alas pehmeään penkkiin ja saksofonin soidessa luin kirjan lähes yhdellä istumalla.

Rakasta minut vahvaksi ei ollutkaan suoraviivainen runokirja. Runojen kanssa vuorottelivat toisinaan pitkätkin ajatelmat ja mietelmät.

"Minusta on tullut ikäänkuinihminen, nopeasti kulloiseenkin kuumaan liukeneva instant-valmiste.
Tuijotan tehoon ja osaamiseen. Vain tiedolla on arvoa. Tiedosta juopuneet ravaavat kursseilta kursseille ryyppäämässä samoja teorioita, selviä päiviä he eivät kestä." s. 12.

"Meidän pitäisi löytää koko ajan sen sijaan, että me kadotamme. Me olemme kadottaneet elämyksestkin. Jos minä kersana sain ruutuvihon ja kynän joululahksi, se oli mahdottoman hieno asia, koska paperilla ja kynällä minä saatoin tehdä huikaisevia matkoja. Mitä matkoja  minä näillä sotaleluilla teen." s. 91.

Suhola puhuu rikkinäisille, suorittaville, yksinäisille, teeskenteleville nykyajan ihmisille, jotka ovat hukassa, sekaisin ja rikki. Hän peräänkuuluttaa armollisuutta sekä itseä että toista ihmistä kohtaan.

"Ei niin, että hyväksyy kipeät muistot, vaan niin, että hyväksyy niiden olemassaolon.
On pyyhittävä viimeisetkin vihan jäljet.
Pako paikasta toiseen on pakoa itsestä.
Syyllinen ei ole paikka, ei toinen ihminen.
Olemisen mahdollisuus löytyy omista silmistä." s. 97.

Taisin loppujen lopuksi nauttia enemmän sen tuntemattomaksi jääneen saksofonistin soittoharjoituksista kuin kirjasta. Suholalla on kauniita ja oivaltavia ajatuksia, mutta tällainen kirjallisuus ei pääse niin syvälle sieluuni kuin perinteinen proosa. Se jumittuu jonnekin kriittisyyden seulaan. Runous ja tällainen sielun korkealento ei ole minun juttuni, mutta en yhtään ihmettele, miksi kirja on päätynyt Keskisuomalaisen sadan parhaan kirjan listalle ja siis ihastuttanut lukemattomia suomalaisia.

Kirjalija: Aino Suhola
Kirja: Rakasta minut vahvaksi
Julkaisuvuosi: 1991
Sivumäärä: 140
Arvostelu: ★★

6 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa! Saattaisi olla just mun juttu tuo sielun korkealento, joka ei kuitenkaan ihan runouden mittapuita täytä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että tämä kirja on kiva esitellä blogissa siksi, että on varmasti monille todellinen aarre :)

      Poista
  2. Ai, Aino Suholalta on tällainenkin kirja. Olen lukenut hänen Jari Sillanpää -kirjansa, josta pidin.

    VastaaPoista
  3. Runo-osasto on parhautta! Siellä saa olla useimmiten aika rauhassa ja etsiä epämääräistä luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siellä on mukavan hiljaista, siis jos ei ole soittajaa treenailemassa.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!