Ihan paras päivä tähän mennessä. Terkkuja vaan
kotiin, heh. Vaimo se täällä pohtii, mitä kaikkia ihania fiktiivisiä miehiä
onkaan olemassa.
On yksi ylitse muiden. Nimittän Sannan Jenkkivuoden
Sam. En usko, että yksikään teinityttö (tai no, edes aikuinen nainen) pystyy
lukemaan Anu Jaantilan kirjaa (yhteisnide kirjoista Jenkkivuosi, Dear Sanna ja
Love Sam) niin, ettei ihastu Samiin edes vähäsen. Muun muassa Luru on
tunnustanut hieman pihkaantuneensa Samiin! Se miten Sannan ja Samin ystävyys
kasvaa vähitellen rakkaudeksi on kuvattu uskomattoman taitavasti ja juuri sen
takia lukijakin tulee rakastuneeksi Samiin siinä sivussa. Oi Sam, olet niin
ihku. Tai ainakin olit kymmenen vuotta sitten, kun luin kirjan viimeksi. Uskon
kyllä, että reaktio olisi edelleen ihan samanlainen.
Ja sitten, oi sitten, on vuorossa toinen ihanuus,
nimittäin Ylpeyden ja ennakkoluulon herra Darcy. Kirjamaailman herra Darcy on
tosin niin tiiviisti assosioitunut televisiomaailman herra Darcyyn eli Colin
Firthiin, että eipä niitä osaa enää erottaa toisistaan. Onneksi ei
tarvitsekaan. Herra Darcy, tuo ihana pökkelö, sosiaalisesti melko taitamaton ja
tavallaan jopa antisankariksi luokiteltava herrasmies, jonka kosinta on vailla
vertaa. Hänen peräänsä ovat huokailleet jo monet sukupolvet eikä loppua näy.
Tähän kohtaan pieni ylistys myös Bridget Jones -kirjoille ja -elokuville.
Muita: Jäniksen vuoden Vatanen, Jussi Vares, Severus
Snape, High fidelityn kolmikko, Pohjantähden kaikki Koskelan ja Kivivuoren
miehet sekä Halme, Obelix, Vaahteramäen Eemeli, Rasmuksen ja kulkurin kulkuri...
Darcy on minunkin suosikkini :). BBC:n tv-sarja, jossa Darcya esittää Colin Firth on *niin* hyvä. Yksi parhaita kirjoista tehtyjä tv-sarjoja.
VastaaPoistaNiin on, ihan huippu! Roolitus on ihan täydellinen ja pidän erityisesti siitä, että dialogi on aika sanasta sanaan suoraan kirjasta ja toimii erittäin hyvin. Olen nähnyt sarjan tosi monta kertaa, mutta aina kun se tulee telkkarista, sitä unohtuu tuijottamaan jakson toisen perään.
PoistaKarin Fossumin dekkarin Rakas Poona päähenkilö Gunder Jomann, norjalainen vanhapoika, joka lähtee Intiaan hakemaan itselleen vaimoa, löytää suloisen Poonan ja juuri kun kaikki kaunis on toteutumassa, menettää hänet. Gunder on uskollinen, rehellinen, vakaa, turvallinen miesten mies, joka pitäisi vaimoaan kuin kukkaa kämmenellä. Minä ihan rakastuin kirjaa lukiessa Gunderiin. Jos en olisi naimisissa, kirjoittaisin Gunderille ja kysyisin, voisiko hän ajatella tutustuvansa minuun. Ai niin, mutta eihän Gunder olekaan oikeasti olemassa ....
VastaaPoistaVoi kuulostaa ihanalta! Ja tuttu tunne...:)
PoistaHerra Darcy - kyllä, hän myös! He ovat Gunderin kanssa sukulaissieluja, vakavia ja sopivasti pökkelöitä, niin että nainen saa tätä taustaa vasten kokea olevansa prinsessa.
VastaaPoistaIhanat pökkelöt! :D
PoistaHerra Darcy, oi että! <3 Ja Jäniksen vuoden Vatanenkin, ihana ja mainio valinta! Minäkin pidin paljon Vatasen hahmosta, ja itse asiassa lainasin Jäniksen vuoden ihan hiljattain kirjastosta, tekisi mieli lukea se uudelleen lähiaikoina. :)
VastaaPoistaMinulla on Jäniksen vuosi hyllyssä ja aika usein se tulee luettua. Vatanen ja koko kirja on niin mainio!
PoistaVoi että, Sam on kyllä niin täydellinen! Suunnittelin nuorena lähteväni Jenkkeihin vaihtariksi ihan vain siksi, että toivoin löytäväni oman Samini :D Ei siitä tullut mitään, mutta onneksi Sannan jenkkivuoteen voi palata aina kun haluaa.
VastaaPoista