lauantai 23. marraskuuta 2013

Päivä 23: Kirja jonka olen halunnut lukea jo pitkään

No, lähestytään päivän teemaa vaikka siltä kantilta, että kirjahyllyssäni on paljon kirjoja, joita en ole ehtinyt lukemaan. Näistä kirjoista aivan erityisesti listalla olevat ovat sellaisia, jotka olisin halunnut lukea jo pitkään, mutta lukeminen on jostain syystä jäänyt. Osa on ollut hyllyssäni vuosia ja osa on hankittu hiljattain. Tosiasia on, että hyllyssäni odottaa lähes kolmekymmentä listalle kuuluvaa kirjaa eli, kun joskus saan nämä kaikki luettua, projekti etenee mukavasti. Pari kirjaa itse asiassa on työn alla ja tulevat luetuksi lähiaikoina.

Tiedän, että teitä kirjahamstereita on siellä enemmänkin, en varmasti ole ainut, jolla on suuri määrä lukemattomia kirjoja hyllyssään. Mielelläni kuulisin näistä kirjoista paljon ylistystä ja kannustavia kommentteja, että saisin tartuttua niihin, enkä sen sijaan lainaisi kirjastosta aina uutta luettavaa.

Tässä siis nämä hyllyssäni olevat, 1001-listaan kuuluvat kirjat:
Alberto Moravia - Keskipäivän aave
Alexandre Dumas - The three musketeers
Bram Stoker - Dracula
Charles Dicken - Kolea talo
Charlotte Bronte - Shirley
Don DeLillo - Valkoinen kohina
Dostojevski - Karamazovin veljekset
Dostojevski - Idiootti
Dostojevski - Rikos ja rangaistus
Ernest Hemingway - Kenelle kellot soivat
Ernest Hemingway - Kirjava satama
Garbriel Garcia Marquez - Rakkautta koleran aikaan
Garbriel Garcia Marquez - Sadan vuoden yksinäisyys
Graham Greene - Kunniakonsuli
Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen
Heinrich Böll - Nainen ryhmäkuvassa
Henryk Sienkiewicz - Quo Vadis
Henry Fielding - Tom Jones
Margaret Atwood - Sokea surmaaja
James Joyce - Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta
John Le Carré - The spy who came in from the cold
John Steinbeck - Vihan hedelmät
Mikhail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
Sarah Waters - Tipping the velvet
Thomas Keneally - Schindlerin lista
Thomas Mann - Kuolema Venetsiassa
Toni Morrison - Minun kansani, minun rakkaani
Umberto Eco - Foucaultin heiluri
Umberto Eco - Ruusun nimi
Victor Hugo - The Hunchback of Notre Dame
Virginia Woolf - Mrs Dalloway
Zadie Smith - Kauneudesta

12 kommenttia:

  1. Tuttua, tuttua on. Minulla on myös niitä lukemattomia ja niiden lisäksi iso määrä kirjoja, jotka NIIN haluaisin lukea uudelleen ja joista olisi hauska kirjoittaa.

    Marile, luepas tuo viimeinen, Kauneudesta. Minä pidin siitä kovasti, mutta en ole kirjoittanut siitä, koska luin sen ennen kuin aloin blogin pitämisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin kesällä Valkoiset hampaat, josta innostuneena ostin tuon Kauneudesta heti perään. Jostakin syystä se vain on jäänyt lukematta. Olisikohan se sopivaa joululomalukemista.

      Poista
  2. Tältä listalta (lukemistani) ehdottomat lempparini ovat Sadan vuoden yksinäisyys, Saatana saapuu Moskovaan ja Ruusun nimi. Suosittelen! Listalta minua houkuttaisi etenkin lukea Schindlerin lista, Minun kansani, minun rakkaani ja Mrs Dalloway.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatana saapuu Moskovaan on jäänyt minulta jostakin syystä puoleen väliin, enkä oikein tajua miksi, kun muistan pitäneeni alkupuolesta kovastikin. Sadan vuoden yksinäisyys ja Ruusun nimi ovat listalta niitä, jotka oikeasti kiinnostavat minua kovasti, pitäisikin nyt ryhdistäytyä, vaikka heti alkuvuodesta ja lukea ne. Kiitos suosituksista :)

      Poista
  3. Econ Ruusun nimi, Dostojevskin Idiootti ja Garbriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys ovat hyviä, suosittelen! Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta en voi suositella, kun itse kärräsin sen kierrätykseen kolmen kesken jääneen lukuyrityksen jälkeen. :) Mutta onhan silläkin ystävänsä... Paljon kiinnostavia kirjoja sinulla on odottamassa lukemista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, itse olen nyt aloittanut Rikosta ja rangaistusta, mutta en millään vaan jaksaisi lukea sitä eteen päin, kun muut kirjat kiinnostavat enemmän... Mukava kuitenkin kuulla, että Idiootti on silti suositeltavien kirjojen listallasi:)

      Poista
  4. Lukemistani suosikkeja ovat molemmat Ecot ja Nainen ryhmäkuvassa, joskin jälkimmäisestä vinkkaan että jos et ole aiemmin Böllin kirjoja lukenut niin aloita ennemmin Katarina Blumin menetetystä maineesta (joka on myös 1001-listalla), se on lyhyt, tiivis ja esittelee hyvin kirjailijan omintakeisen tyylin...
    Sadan vuoden yksinäisyyden luin aikoinaan tosi alhaisilla ennakko-odotuksilla mutta pidin siitäkin sitten paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukaisin Böllin kirjasta kerran muutaman ensimmäisen sivun ja vaikutti kyllä todella hyvältä, taidankin hakea pian kirjastosta tuon Katarina Blumin, kiitos vinkistä!

      Poista
  5. Marile, onnittelut; sinulla on hyvää lukemista pitkäksi aikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hyvät kirjat tosiaan tästä maailmasta kesken lopu, runsauden pulaa ennemminkin :)

      Poista
  6. Minulla on pelkästään täällä opiskelupaikkakunnalla yli 50 lukematonta kirjaa, kotona ainakin 100. Projektia siis riittää! :D Rikos ja rangaistus on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Juuri muita en noista ole vielä lukenutkaan. Pitäisi kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, hyvä kun muutkin etten vain minä! :D Kaipa sitä R&R:ää on pakko vaan tahkoa eteen päin, ehkä se on kuitenkin lopulta antoisaa. Eikä se edes ole valtavan pitkä, en tiedä mikä siinä oikein tökkii.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!