lauantai 23. marraskuuta 2013

Kirjamessupäivä Seinäjoella

Nolla-asteisena, hieman lumisena lauantaiaamuna juna kuljetti minut Seinäjoelle. Rautatieasemalta suunnistin kohti Seinäjoki Areenaa. Kauppatorilla opaskyltti kertoi, että olin tässä.

Areena löytyi ja siellä näytti tältä.

Maistelin makupaloja, selailin vanhoja ja uusia kirjoja ja nautin messutunnelmasta. Seurasin mielenkiintoisia keskusteluja:
Pöyrööt-pohjalaissarjakuvan tekijät piirtäjä Liisa Seppälä ja käsikirjoittaja Arttu Seppälä kertoivat sarjakuvastaan. Sarjakuva on minulle melko vieras, mutta muutaman stripin olen sitä lukenut sattumalta. Enpä ikinä olisi uskonut, että sen tekijät ovat näin nuoria. Maailmaa avartavaa!

Milla Paloniemi kertoi muun muassa Veera ja minä -albumistaan, jonka vastikään luin lukumaratonillani. Millalla oli myös hienot saappaat.

Leea Keto haastatteli Heikki Luomaa, pitkän linjan kirjailijaa ja käsikirjoittajaa. Luoma on käsikirjoittanut muun muassa valtavan suositun Pirunpelto-televisiosarjan, josta haastateltavana oli myös Anni Kantosta näytellyt supersöpö Karoliina Blackburn. Blackburnia fanitin jo ennestään, mutta haastattelun myötä aloin fanittaa myös monilahjakkuus-Luomaa. Rohkaistuin haastattelun jälkeen kiittelemään (lue fanityttö-höpöttämään) Luomaa siitä, miten hyvin Pirunpellon taustatyö soranoton osalta on tehty ja miten hauskaa ohjelmaa on ollut katsella. Mielenkiintoista oli myös kuulla siitä, miten hahmo herää eloon käsikirjoitusta tehdessä ja miten Blackburn oli ollut niin ilmielävä Anni Kantonen, että Luoma oli kuvauspaikalla hänet nähdessään oiken hätkähtänyt, että siinä se Anni nyt on.

Antti Tuuri kertoi uudesta Alkemistit-teoksestaan. Tässä vaiheessa alkoi jo väsymys painaa, enkä pitkään jäänyt kuuntelemaan, vaikka kirja vaikuttaakin kiinnostavalta.

Edellinen visiittini Seinäjoelle liittyi Farmarimessuilla käymiseen. Näilläkin messuilla oli hitunen farmarimessutunnelmaa.

Iltapäivällä oli aika lähteä takaisin kotiin mukavan ja antoisan messupäivän jälkeen. Lakeuden risti kertoi että kello oli:

Ja tällainen oli kirjamessujen saldo:

Ylpeydellä suhtaudun siihen, miten hyvin homma pysyi tällä kertaa lapasessa. Hyvä minä ja hyvä Seinäjoki, kivaa oli!


5 kommenttia:

  1. Kiva nähdä tunnelmapaloja Seinäjoen Kirjamessuilta! Kun mainitsit nuo Paloniemen saappaat niin täytyy kommentoida, että hänellä on mielestäni myös vallan hienot sukkahousut (jos en ihan väärin katso niin taitavat olla makeat Mary A. Jalava-merkkiset). Ja Blackburnin legginsit on ihanat, haluaisin samanlaiset! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos raportista, tunnelmia oli kiva lukea kun en itse päässyt paikalle! :)

    VastaaPoista
  3. Saitpas hyviä kuvia! Ja ostit Doris Lessingiä… minä hipelöin montaakin, mutta kaikki löytämäni yksilöt olivat aika kovissa hinnoissa.

    Oli kiva tavata livenä. :-)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!