Olen maalaistyttö, jota kaupunki ahdistaa toisinaan ihan liikaa. Asun kerrostalossa ja tunnen välillä fyysistä ahdistusta siitä, että olen laatikossa, jonka vieressä, alla ja joka puolella on toisia samankaltaisia laatikoita, joissa asuu tuntemattomia ihmisiä.
Jos en käy viikoittain metsässä, alan muuttua kiukkuiseksi ja turhautuneeksi, jota jatkuu siihen saakka, kunnes tajuan mennä metsään, luontoon rauhoittumaan ja lataamaan akkujani. Ihminen pyörii jatkuvassa oravanpyörässä unohtaen, mikä oikeasti on tärkeää.
Jos jonakin päivänä katoan, olen luultavasti tehnyt vataset.
Ihana kirja, ihana Vatanen ja voi että minä samaistun.
Minäkin pidän metsässä kulkemisesta, vaikka yleensä kuljenkin polkuja pitkin. Varsinaisemmin metsäriippuvuudesta en kärsi, mutta on masentavaa nähdä miten vanhat metsät häviävät rikkaampien pankkitileille.
VastaaPoistaMetsässä on kaikista mukavin kävellä hirvipolkuja pitkin:)
Poista