Stieg Larsson - Tyttö joka leikki tulella (listan ulkopuolelta)

"Lisbeth Salander on nainen, joka vihaa miehiä jotka vihaavat naisia"

Millenium-trilogian ensimmäinen osa Miehet jotka vihaavat naisia oli syyskuun ja oikeastaan koko syksyn koukuttavin lukukokemus. Kun olin lukenut kirjan loppuun, suuntasin heti kirjastoon hakemaan trilogian toista osaa, Tyttö joka leikki tulella. Harmikseni se oli kuitenkin juuri tuolloin lainassa, mutta onneksi palautui pian kirjastoon. Luin tämän toisenkin osan yhtä suurella innolla kuin ensimmäisen. Lähes 700-sivuisen kirjan lukemiseen ei kulunut montaa päivää, vaikka siinä ohella pitikin taas (miten tylsää!) hoitaa arkielämän velvollisuuksia. Pari sataa sivua luin kirjasta myös lukumaratonilla, johon kirja toi kaivattua piristystä.

Kakkososa alkaa siitä, mihin ykkösosa jäi. Naistenmiehenä tunnettu fiksu toimittaja Mikael Blomkvist ja epäsosiaalinen hakkerinero Lisbeth Salander ovat yhdessä selvittäneet Harriet Vangerin katoamistapauksen. Kumpikin on saanut tapauksen johdosta mukavat summat rahaa. Lisbeth on kuitenkin kadonnut Blomkvistin elämästä ja viettänyt elämää kierrellen ulkomaita.

Millenium-lehdelle tulee juttuvinkki laajasta seksikaupasta, jota ovat selvitelleet Dag Svensson ja hänen avovaimonsa Mia, joka on julkaisemassa aiheesta väitöskirjaa. Millenium-lehti aloittaa yhteistyön Dagin kanssa, joka haluaa julkaista aiheesta kansantajuisemman kirjan. Äveriästä, mutta vähän tylsää, elämää viettävä Lisbeth tulee sekaantuneeksi aiheeseen tutkiessaan Blomkvistin koneen kovalevyä. Juoni rullaa hienosti eteenpäin ja kärjistyy siihen, että Dag ja Mia ammutaan ja samaan aikaan ammuttuna löydetään myös Lisbethin huoltaja, limainen ällötys, asianajaja Nils Bruman. Kummaltakin tapahtumapaikalta löytyy jälkiä Lisbethin käynneistä ja hänestä tulee jutun pääepäilty. Alkaa Lisbethin ajojahti, jonka päävetäjinä toimivat media ja poliisi.

Pidin tästä trilogian toisesta osasta vähintään yhtä paljon kuin ensimmäisestä. Ensimmäisen osan päätähtenä seikkaili Mikael Blomkvist, mutta kakkososan päähenkilönä pääsi loistamaan ihanan ristiriitainen Lisbeth Salander. Lisbeth on kuvailtu todella taitavasti ja uskottavasti. On oikeastaan hämmästyttävää, että Lisbeth ei ärsytä yhtään ja hänen motiivinsa ja toimintatapansa tuntuvat aidoilta ja ymmärrettäviltä. Ihanan symppistä oli tietenkin se, että Lisbeth tajuaa olevansa vähäsen rakastunut Mikaeliin. Tuskinpa sarjan kolmannessa osassa kuitenkaan tanssitaan häitä, vaikka sen Mikaelilla ja Lisbethille mielelläni soisinkin.

Mahtavaa oli myös tärkeäksi teemaksi noussut median tuomitsevuus ja asioiden levittäminen. Lisbeth nimettiin heti vaaralliseksi kolmoismurhaajaksi, taustansa takia luultavasti hulluksi ja arvaamattomasti käyttäytyväksi psykopaatiksi, josta yhdessä yössä tuli Ruotsin vihatuin ja etsityin henkilö. Hänen kuvaansa alettiin heti levitellä raflaavien otsikoiden kanssa iltapäivälehtien kansissa, vaikka hänen syyllisyydestään murhiin ei ollut mitään vedenpitäviä todisteita. Tämä on nykypäivänä valitettavan yleinen ilmiö. On hyvä, että tiedotus on nykyisin niin tehokasta, mutta siitä seuraa myös ikäviä lieveilmiöitä. Suomenkin historiassa on useampi tapaus, jossa media on tehnyt syyttömistä syyllisiä, hirviöitä, jotka saavat koko kansan vihat niskoilleen.

Tyttö joka leikki tulella oli jännittävä, yllättävä ja ehdottomasti viihdyttävä. Kolmas osa, Pilvilinna joka romahti, näyttäisi olevan paikalla kirjastossa, mutta en taida lainata sitä aivan heti. Pidän siitä tunteesta, että vielä on yksi mahdollisuus kuulla, mitä Mikaelille ja Lisbethille tapahtuu.

Kirjailija: Stieg Larsson
Luettu kirja: Tyttö joka leikki tulella (suom. Marja Kyrö)
Alkuperäinen kirja: Flickan som lekte med elden
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2006
Sivumäärä: 691
Mistä hankittu: Vaasan pääkirjasto
Missä ja milloin luettu: Marraskuun alkupäivinä, osaksi lukumaratonilla
Arvostelu: ★★★★