Nyt marraskuu, virallinen lukukuu ja samalla kolmenkymmenen päivän kirjahaaste, on puolivälissä. Taas on yksi viikko pulkassa ja kun tämä teksti pamahtaa eetteriin, olen taas junassa matkalla kotiin viikonlopun viettoon.
Toisella kvartaalilla:
- Herätin kauhistusta mainitsemalla, että Kultahattu on mielestäni yliarvostettu. Lupauduin lukemaan teoksen uudestaan englanniksi ja saatankin toteuttaa lupaukseni jo lähiaikoina.
- Lisäsin blogiini taas uuden listan, Hesarin listaamat suomalaiset 2000-luvun suosikit, kun olin järkyttynyt siitä, että olin lukenut listalta vain seitsemän (7!) kirjaa. Ja niistäkin kaksi marraskuun aikana.
- Laitoin käyntiin suuren synttäriarvonnan blogin yksivuotispäivän kunniaksi. Osallistumisaikaa on marraskuun viimeiseen päivään saakka, jolloin lukukuukausi huipentuu arvontaan.
Kolmannella kvartaalilla aion ainakin:
- Kertoa kolmenkymmenen päivän kirjahaasteessa lisää jännittäviä asioita kirjoista. Katsotaan, jos saisin taas jotakin shokeeraavaa aikaiseksi. Haaste on ollut erittäin kehittävä siinäkin mielessä, että mieleeni on muistunut sellaisia kirjoja, joita en ole muistanut pitkään aikoihin. Retki omaan elämänhistoriaan siis.
- Mennä kirjamessuille! Jo toista kertaa tänä vuonna! Osa-aikapoh(o)jalaisuudestani on sentään joskus hyötyäkin, pääsen nimittäin ensi lauantaina kirjamessuille Seinäjoelle. Jee! Odotettavissa hillittömiä sekoamisia divariosastolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!