lauantai 30. marraskuuta 2013

Virallisen lukukuun loppuyhteenveto

Kuukausi sitten, lokakuun viimeisenä päivänä, julistin alkavan marraskuun Viralliseksi Lukukuuksi. Marraskuu on synkkä, pitkä ja ankea ja tahdoin tuoda siihen jotakin piristävää. Lukukuuni kantavin teema oli kolmenkymmenen päivän kirjahaaste, jonka aikana julkaisin joka päivä uuden tekstin etukäteen annetuista otsikoista.

Pohdin muun muassa kirjallisuuden parhaita nais- ja mieshahmoja...
...muistelin lapsuuteni lempikirjoja...
...ja kerroin mikä kirja on omassa hyllyssäni se kaikkein lempparein.
Heti lukukuukauden alussa pidin myös elämäni toisen lukumaratonin, jonka aikana luin yli 1600 sivua 24 tunnissa. Into jäi palamaan niin, että haaveilen pitäväni seuraavan maratonin tammi- tai helmikuussa.

Lukumaratonin aikana luetut kirjat.
 Lukukuun aikana bloggasin lukumaratonkirjojen lisäksi Stieg Larssonin Tyttö joka leikkii tulella -kirjasta, Rosa Liksomin Hytti nro 6:sta, Peter Hoegin Lumen tajusta (johon petyin aika lailla) ja Jalkasen ja Pudaksen kirjablogikirjasta Rivien välissä. Luin laskujeni mukaan ainakin viisi muutakin kirjaa, joista en ole vielä ehtinyt bloggaamaan, joten marraskuu oli sivumäärällisesti melkoisen hurja.

Kirjallisia seikkailuja minulla oli myös Seinäjoella, jossa vietin mukavan ressittömän lauantain Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy:n tarjoamalla lipulla, kiitos siitä vielä heille! Lisäksi julkaisin blogissani (taas!) uuden listan, jota aion lukea läpi, nimittäin 2000-luvun suomalaiset suosikit. Tein tämän järkytyttyäni, miten vähän olin listalta lukenut, vain seitsemän kirjaa sadasta. Tähän on tulossa muutos, sillä vielä tämän vuoden puolella aion kirjoittaa parista listalta lukemastani kirjasta. Eräänkin kirjan blogipostauksen tekemiseen valmistauduin ostamalla tänään kaupasta vadelmaveneirtokarkkeja, heh.



Lukukuukauteen kuului oleellisena osana myös blogisynttärit, joita juhlistin arvonnan muodossa. 13. marraskuuta julkaisemassani synttäriarvontatekstissä mainitsen lukijoita olevan hämmentävät 89. Nyt kun tulin blogiini, järkytyin hiukan, kun teitä onkin jo 98! Samoin liikutuin kaikista ihanista kommenteista, joita sain synttäriarvontapostauksen kommenttiboksiin, niisk.

En ikinä olisi uskonut, että marraskuu voi kulua näin nopeasti. Kolmenkymmenen päivän kirjahaaste oli ihan mahtava ja mitä pidemmälle se eteni, sen helpommalta se myös tuntui. Alussa tuli pari katumuksen hetkeä, mutta nyt lopussa tuntuu siltä, että tätä olisi voinut jatkaa vielä vaikka toisenkin kuukauden. Helpotusta tähän päivittäisten julkaisujen loppumisen tuskaan tuo se, että huomenna alkaa kirjabloggaajien yhteinen joulukalenteri, jossa joka päivä aukeaa uusi luukku jossakin kirjablogissa. Ensimmäinen luukku aukeaa huomenissa Luettua elämää -blogissa. Sinne aion suunnistaa etsimään joulutunnelmaa joulukuun ensimmäisen päivän ja samalla ensimmäisen adventin kunniaksi.

Hei hei marraskuu, tervetuloa joulukuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!