perjantai 1. marraskuuta 2013

Hulluuden rajamailla...eli lukumaraton vol. 2 starttaa huomenna!

Hullu kirjanainen sekosi kirjastossa. Ja harmittelen kovasti, ettei minulla ole tänä viikonloppuna käytössäni kameraa, jolla saisi kelvollisia kuvia.

Jo vain ja oh my! Tänä synkkänä marraskuisena viikonloppuna aion toteuttaa sen, josta olen haaveillut elokuusta asti, nimittäin pyhitän pyhäinpäivän lukumaraton vol. 2:lle. Lukumaratonit valtasivat kirjablogit viime kesällä, kun järjestettiin pari yhteislukutempausta. En päässyt mukaan noihin yhteislukuihin, joten pidin omani elokuussa, kun minulla oli lomaa ja se oli rakkautta ensi lukaisulla. Edellisen maratonini kulusta voi lukea täältä. Silloin luin 1154 sivua ja nyt tavoitteenani on yltää vähintään samaan, mutta niin, etten ota stressiä asiasta. Viimeksi huomasin olevani todella ärsyttävä suorittajapersoona myös  kaunokirjallisuuden lukemisessa...

Kuvassa on sitä porukkaa, joiden kansien väliin ajattelin maratonini aikana tunkeutua. Saatoin unohtaa jonkun pois kuvasta ja saa nähdä mitä kaikkea täältä kämpästä vielä löytyy, kunhan siivoan, köh. Kuten viimeksikin, potentiaalinen kirjakasa on taas monta kertaa suurempi kuin mitä mitenkään ehdin lukemaan. Näin siksi, että enhän voi mitenkään etukäteen tietää, millainen fiilis on lukuprosessin aikana. Junamatkoillekin otan mukaan aina kaksi tai kolme kirjaa, ei ihme että rinkka painaa.

1) Milla Paloniemen Veera & minä edustaa sitä osastoa, jota voi lukea, kun aivosolut ovat jo nukkumassa. Koiran omistajana uskon kokevani samaistumisen hetkiä. (Viime maratonilla yksi pieni, kuusikiloinen, häiritsevä tekijä oli kääpiömäyräkoira, nyt ei ole sellaisiakaan häiriötekijöitä. Tosin koiran ulkoilutus toi hyviä ja tarpeeseen tulleita taukoja).

2) Gogolin Nenä, jossa on Aleksander Lindebergin vinkeän mahtava kuvitus on houkutellut minua siitä asti, kun bongasin sen kirjastosta. Päätin säästää sen lukumaratonille vaiheeseen, jossa tunnen tarvitsevani kuvakirjaa. Itse tarina ei liene helpoimmasta päästä, ainakaan jos siitä tahtoo ymmärtää jotakin. (1001 kirjaa -listalla)

3) James M. Cainin Vahinko kello kaulassa on kirja, josta olen kuullut paljon hyvää. Aivan järkyttävät kannet kylläkin tässä versiossa. 160 sivua. (1001 kirjaa -listalla)

4) John Buchanin 39 askelta lienee samaa sarjaa edellisen kanssa. Luen näistä luultavasti vain jommankumman. 194 sivua. (1001 kirjaa -listalla)

5) Alessandro Bariccon Silkki on lyhyt ja öööö, en tiedä mitään muuta. 114 sivua. (1001 kirjaa -listalla)

6) Wellsin Tohtori Moreaun saari on myös lyhyt, mutta myös todella kiinnostava kauhufantasiaklassikko. 132 sivua. (1001 kirjaa -listalla)

7) Halloween-teemaan sopisi myös Anne Ricen Veren vangit. 414 sivua. (1001 kirjaa -listalla)

8) Julian Barnesin Flaubertin papukaija kiinnostaa valtavasti, joten päätynee lukulistalle. 278 sivua (1001 kirjaa -listalla)

9) Coetzeen Hidas mies tuskin pääsee vielä luettavaksi. Minulla on ongelmia Coetzeen kanssa, joten tämä ei ehkä ole paras valinta maratonille, mutta eipä sitä koskaan tiedä... (1001 kirjaa -listalla)

10, 11 ja 12) Hytti nro 6, Populäärimusiikkia Vittulajänkältä ja Ennen päivänlaskua ei voi ovat kaikki erittäin kiinnostavia suomalaisia kirjoja, jotka kaikki ovat myös Keskisuomalaisen 100 kirjaa -listalla. Tosin mietin, haluanko säästää nämä erikseen luettaviksi ja pureskeltaviksi.

13) Stieg Larssonin Tyttö joka leikkii tulella on porukassa mukana mustana hevosena. Kirja on kesken ja erittäin jännittävä, joten voi olla että tulen lukemaan tämän loppuun, tai ainakin eteenpäin, maratonin aikana.

Tällaisen porukan parissa siis tulen viettämään kokonaisen vuorokauden. Aloitan luku-urakkani huomenna aamupäivällä. Myös Krista viettää huomenna maratonpäivää ja saa nähdä innostuuko joku muukin vielä maratoonaamaan. Tervetuloa mukaan seuraamaan matkani etenemistä!

Löytyykö listalta lemppareitasi tai inhokkejasi? Kiinnostaako jokin teos erityisesti?

8 kommenttia:

  1. Minulla on Ennen päivänlaskua ei voi juuri kesken. Ainakin alun perusteella vaikuttaa ihan hyvältä. :) Veren vangit on ihan hyvä, vaikka ei ehkä kuitenkaan niin loistava kuin voisi kirjan menestyksestä päätellä. Onnea maratonille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! olen lukenut Sinisalolta yhden novellikokoelman ja tämäkin kirja kyllä kiinnostaisi kovasti. Saa nähdä, mihin päädyn.

      Poista
  2. En ole lukenut näistä kasasi kirjoista yhtäkään, mutta ainakin Liksomin Hytti nro 6 kiinnostaa. Mutta hyvin erilaisilta vaikuttavia kirjoja ehdolla lukumaratonillesi, hyvä! Ja tietysti lykkyä tykö, toivottavasti päivä sujuu mukavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika sattumanvaraisesti tuli nämä valikoitua, mutta yllättävänkin hyvältä kattaukselta vaikuttaa, kun noita tarkasteli samassa porukassa. Kiitos tsempeistä! Pitäisi aloiittaa valmistautuminen nyt ihan ensi alkuun menemällä ajoissa nukkumaan...

      Poista
  3. Wätää!!?? Mää en pysty lukemaan enempää ku n.30 sivua tunnissa! Vaikka siis lukisin 20h putkeen, en ehtis lukea ku kaks kirjaa. Munsta ei vissiin oikeen tämmösiin maratooneihin ois.:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tää nyt oikeesti ihan hullun hommaa... :D

      Poista
  4. ps. Hytti nro 6 on todellatodella hyvä, mutta niin maalauksellinen, että kannattaa melkeen lukea se joskus ajan kans. Kiireessä se ei välttämättä toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri päätin tehdä ja Hytti nro 6 päätynee luettavaksi heti alkuviikosta, kunhan olen hiukan toipunut maratonista ensin.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!