Kun aloin lukea Amerikan psykoa, en tiennyt oikein mitä odottaa. Siitä olin kyllä aika varma, että luultavasti en tulisi pitämään kirjasta, sillä mielikuvani siitä oli aika ällöttävä ja toisaalta tylsä. Olin kirjasta siis kiinnostunut sen kulttimaineen vuoksi, mutta en uskonut pitäväni siitä.
Amerikan psyko olikin toisinaan hirvittävä, groteski, ällöttävä ja inhottava. Kuitenkin kirjan lopussa oloni oli varsin hämmentynyt. Kaikesta inhotuksesta huolimatta huomasin, että oikeasti pidin kirjasta paljonkin. Sen todellisuuden ja kuvitelman sekoittuminen, sekavuus ja identiteetin katoaminen ja hektisyyden kuvaus vakuuttivat minut, enhän ollut lukenut mitään vastaavaa ennen. Pessimisti ei pety, vaan yllättyy toisinaan iloisesti.
Mielenkiintoinen teksti, kun tähän mennessä kulttimaineesta huolimatta olen kuullut tätä kirjaa lähinnä haukuttavan (siis myös sellaisten toimesta jotka yleensä kyllä lukevat groteskimpaakin), vaihteeksi positiivista :)
VastaaPoistaMinulla vaikuttaa varmasti se, että kun luin tämän, en ollut lukenut mitään vastaavaa aiemmin. Tosin uskon kyllä, että pitäisin tästä vaikka lukisin sen uudelleen.
PoistaOlin nähnyt leffan joskus kauan sitten, mutta en muistanut siitä hirveästi mitään, joten olin aika yllättynyt kirjan raakuudesta. Jälkeenpäin minunkin oloni oli lähinnä hämmentynyt, mutta kirja on jäänyt kuitenkin positiivisella tavalla mieleen. Ällöttävyyksiin voi helposti jäädä märehtimään, eikä silloin näe metsää puilta ja sitä, että Ellis kuitenkin haluaa sanoa tarinallaan jotain eikä tyydy pelkkään shokeeraamiseen. Ihan kaikille en silti lähtisi tätä suosittelemaan, ei ehkä sovi niille kaikkein herkimmille :D
VastaaPoistaPitääkin katsoa elokuva joskus! Joo tämä on tosiaan näitä kirjoja, joita ei uskalla mennä suosittelemaan, ettei järkytä herkkiä sieluja ja samalla leimudu itse vähän omituiseksi :D
Poista