Peter Høeg: Lumen taju

 

Minä todellakin tahdoin pitää Peter Høegin Lumen tajusta. Uskoin pitäväni siitä ja odotin paljon sen lukemista. Harkitsin jopa sen ostamista omaksi, kun kirja ei ollut kirjastossa juuri sillä hetkellä, kun keksin haluavani lukea sen. Onneksi en kuitenkaan ostanut, sillä jotakin jäi puuttumaan, lukukokemus ei ollutkaan niin hieno kuin toivoin sen olevan. Jos en olisi toivonut kirjalta niin paljon, olo olisi neutraalimpi, nyt se on pettynyt.

En oikeastaan edes tiedä, miksi niin vahvasti uskoin pitäväni kirjasta. Ehkä osittain siksi, että olin lukenut siitä kehuvia arvosteluja. Tärkein syy on kuitenkin se, että pidin sen nimestä niin paljon. Alkuperäisestä sekä englanninkielisestä nimestä tarkemmin ottaen. Katsokaa nyt vaikka:

• Frøken Smillas fornemmelse for sne (tanskankielinen alkuteos)

• Smilla’s Sense of Snow (englanninkielinen käännös, käännetty myös nimellä Miss Smilla’s Feeling for Snow)

• Lumen taju (suomenkielinen käännös)

Suomenkielinen nimi ei ole läheskään niin kaunis ja houkutteleva, mutta en keksi miten nimen olisi voinut kääntää paremminkaan. Sekä alkuperäinen että englanninkielinen nimi taas on niin kaunis, että se on kuin runo. ”Smilla’s Sense of Snow”, sitä toistelee mielellään, jättää sen kielelleen pyörimään. Ihan totta, jos minut joskus laitetaan todistajansuojaohjelmaan ja saan päättää uuden identiteettini ja nimeni, minusta tulee Smilla.

Smilla oli aika rautainen täti myös muuten kuin nimensä puolesta. Hän on 37-vuotias grölantilaissyntyinen, sisukas ja itsenäinen sinkkunainen. Hän edustaa jollakin tavalla vanhaa, perinteistä maailmaa, ja hänestä hehkuu alkukantaista voimaa. Smilla ystävystyy naapurin juopon naisen pojan, Esajaksen kanssa. Smilla ei kaipaa ihmisiä ympärilleen, mutta lukutuokiot Esajaksen kanssa ja aidosti lämmin henkinen ja fyysinen kontakti on hänelle yllättävänkin mieluisaa. Esajas kuitenkin kuolee tapaturmaisesti, hänet löydetään pudonneena lumiselta katolta. Smilla, joka ymmärtää lunta ja jäätä paremmin kuin toista ihmistä, huomaa heti, että tapauksessa on jotakin outoa. Vyyhti alkaa purkautua ja teos muovautuu vereväksi dekkariksi, jossa seikkailaan niin hyytävissä kuin kuumottavissa olosuhteissa.

Kuulostaa hyvältä, eikö vain? Kirjan lähtökohdat olivatkin erittäin lupaavat, mutta jokin Høegin kerronnassa alkoi puuduttaa minua. Henkilöitä oli liikaa, useat heistä jäivät varsin persoonattomiksi ja latteiksi. Samaa ovat todenneet myös kirjan lukeneet Aletheia ja Salla. Vai saattoiko olla niin, että Smilla oli niin hallitseva persoona, voimakas ja muista voimaa imevä, että sen vuoksi henkilöt hänen ympärillään olivat niin verettömiä? Olinkin lukijana ehkä kuin Smilla, pidin enemmän jäästä, jäätiköstä ja kaikesta mahtavasta geologisesta viihteestä, jota kirja tarjosi kuin ihmisistä. Vaistosin teoksesta hienoa luonnon ja ihmisen vastakkainasettelua, mutta jotenkin siitäkin jäi puuttumana kaikista terävin kärki, joka olisi saanut minut lumoutumaan kirjasta.

Jos en olisi toivonut pitäväni tästä niin paljon,olisin pitänyt siitä enemmän. Melko paradoksaalista. Pidin kirjasta kuitenkin kolmen tähden verran eli lukukokemus oli hyvä ja miellyttävä, mutta silti suuri pettymys. Muistan jatkossakin siis, että pessimisti ei pety eli kirjoillekaan ei kannata asettaa liikaa toiveita. Lumen taju oli sekä 1001-listalla että Keskisuomalaisen sata kirjaa -listalla eli tällä pettymyksellä löin kaksi kärpästä yhdellä iskulla.


Kirjailija: Peter Høeg
Luettu kirja: Lumen taju (suom. Pirkko Talvio-Jaatinen)
Alkuperäinen kirja: Frøken Smillas fornemmelse for sne
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1992
Sivumäärä: 539
Mistä hankittu: Vaasan pääkirjastosta
Missä ja milloin luettu: Marraskuu 2013
Arvostelu: ★★★

Päivä 15: Paras mieshahmo

Ihan paras päivä tähän mennessä. Terkkuja vaan kotiin, heh. Vaimo se täällä pohtii, mitä kaikkia ihania fiktiivisiä miehiä onkaan olemassa.

On yksi ylitse muiden. Nimittän Sannan Jenkkivuoden Sam. En usko, että yksikään teinityttö (tai no, edes aikuinen nainen) pystyy lukemaan Anu Jaantilan kirjaa (yhteisnide kirjoista Jenkkivuosi, Dear Sanna ja Love Sam) niin, ettei ihastu Samiin edes vähäsen. Muun muassa Luru on tunnustanut hieman pihkaantuneensa Samiin! Se miten Sannan ja Samin ystävyys kasvaa vähitellen rakkaudeksi on kuvattu uskomattoman taitavasti ja juuri sen takia lukijakin tulee rakastuneeksi Samiin siinä sivussa. Oi Sam, olet niin ihku. Tai ainakin olit kymmenen vuotta sitten, kun luin kirjan viimeksi. Uskon kyllä, että reaktio olisi edelleen ihan samanlainen.

Ja sitten, oi sitten, on vuorossa toinen ihanuus, nimittäin Ylpeyden ja ennakkoluulon herra Darcy. Kirjamaailman herra Darcy on tosin niin tiiviisti assosioitunut televisiomaailman herra Darcyyn eli Colin Firthiin, että eipä niitä osaa enää erottaa toisistaan. Onneksi ei tarvitsekaan. Herra Darcy, tuo ihana pökkelö, sosiaalisesti melko taitamaton ja tavallaan jopa antisankariksi luokiteltava herrasmies, jonka kosinta on vailla vertaa. Hänen peräänsä ovat huokailleet jo monet sukupolvet eikä loppua näy. Tähän kohtaan pieni ylistys myös Bridget Jones -kirjoille ja -elokuville.

Muita: Jäniksen vuoden Vatanen, Jussi Vares, Severus Snape, High fidelityn kolmikko, Pohjantähden kaikki Koskelan ja Kivivuoren miehet sekä Halme, Obelix, Vaahteramäen Eemeli, Rasmuksen ja kulkurin kulkuri...

Päivä 14: Lempikirjani suosikkikirjailijaltani

Kolmenkymmenen päivän kirjahaaste ja samoin Virallinen Lukukuu lähestyvät puoliväliä! Olethan jo osallistunut synttäriarvontaan?


Eiliseen viitatakseni...

Ensimmäisenä mieleeni tuli Kafka rannalla. Ihan vaan, kun se sattuu olemaan uskomattoman hieno. Ja ihana. Lukija pääsee karkaamaan arkeaan ja kellumaan ihanaan mystiseen tunnelmaan.

Toisena mieleeni tuli Suvi Kinoksen seitsemän enoa. Ihan vaan, kun sen lukeminen on aina yhtä hauskaa, kun välillä tuntuu että puolet sanaleikeistä ja viittauksista menee ohi, mutta toisinaan oivaltaa ja hirnahtaa. Ihan uskomattoman hauska ja älykäs, suosittelen kaikille, ketkä eivät ole vielä Suvi Kinos -sarjaan tutustuneet.

Sitten mieleeni tulivat Täällä pohjantähden alla, Ylpeys ja ennakkoluulo, Oman elämänsä sankari, Blondi, Linnunradan käsikirja liftareille, Hohto, Roger Ackroydin murha, Melukylän lapset, Eedenistä itään... Ja mitä enemmän luen, sitä enemmän löydän uusia lempikirjailijoita ja lempikirjoja.

Vuosi listahulluutta takana: synttäriarvonta!

Tällä päivämäärällä täsmälleen vuosi sitten kirjoitin ensimmäisen varsinaisen kirja-arvostelubloggauksen tähän 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogiini. Kirja oli Sarah Watersin Fingersmith, joka sai komeasti neljä tähteä.

Vuosi on lyhyt aika ihmisen elämässä eikä vuoden sisällä yleensä ehdi tapahtua kovin suuria muutoksia. Oma elämäntilanteeni on kuitenkin muuttunut kovasti, sillä tasan vuosi sitten tein gradua kotona. Tai siis minun olisi pitänyt tehdä gradua, mutta teinkin ahdistuksissani jotakin aivan muuta, perustin blogin. Opiskeluaikanani luin hyvin vähän kaunokirjallisuutta, mutta graduvaiheessa aloin taas lukea muutakin kuin tenttikirjoja ja koin lukemisen helpottavan jollakin tavalla myös kirjoitustyötä. Blogin ensimmäisten kuukausien aikana en kuitenkaan ehtinyt syventyä kunnolla lukemiseen ja bloggaamiseen ja marras-maaliskuun aikana kirjoitinkin yhteensä vain neljästätoista kirjasta, joista kolme oli Edgar Allan Poen novelleja ja suurin osa romaaneistakin oli hyvin lyhyitä. Huhtikuussa valmistuin maisteriksi, pääsin oman alan töihin ja kaikki se (vieläkin luksukselta tuntuva) vapaa-aika ja uudelleen löytynyt innostus lukemiseen on johtanut siihen, että luen nykyään kenties enemmän kuin koskaan. Tästä blogista ja kirjablogiyhteisöstä on tullut minulle hyvin rakas, lukemiseen entisestään innostava tekijä.

Muistan aina sen tunteen, kun blogiini oli rekisteröitynyt ensimmäinen lukija. Lukijoita ilmeni vähitellen lisää ja tällä hetkellä teitä rakkaita lukijoita on jo hämmentävät 89. Kävijämäärät ovat olleet jatkuvassa kasvussa ja ihanat, innostavat kommentit jaksavat aina ilahduttaa minua. Olen itse hyvin laiska kommentoimaan, joten sitä suuremmalla syyllä jaksan aina hämmentyä ja ilahtua kommenteistanne.

Arvontapalkinnot. Kuvan huonekasvi ei liity tapaukseen.

Tämän kuluneen vuoden ja kaikkien teidän ihanien lukijoiden kunniaksi haluankin järjestää arvonnan. Kaikki saavat osallistua, myös ne, jotka eivät ole rekisteröityneet lukijoiksi. Palkinnot ovat (kuvassa):

1) 25 euron lahjakortti Suomalaiseen kirjakauppaan.
2) Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Tove Janssonin syntymästä. Sen kunniaksi toinen palkinto sisältää Janssonin Kuvanveistäjän tytär -pokkarin sekä muumipeikko-heijastimen tuomaan valoa pimeään.
3)  Bunny suicides -seinäkalenteri (pieni). Jotta vuosi 2014 olisi hieman häiriintyneempi. Jos ei iske omaan huumorintajuun, anna lahjaksi ystävälle tai vihamiehelle.

Arvon palkintojen saajat hatusta niin, että nostan kolme nimeä ja ensimmäisenä nostamani osallistuja saa ensimmäisen palkinnon jne. Määrään viralliseksi valvojaksi korkean moraalin omaavan kääpiömäyräkoiran.



Niin ja miten voikaan voittaa? No täten:

1) Huikkaa tämän postauksen kommenttiboksiin jotakin tähän blogiin tai 1001 kirjaa -listaan liittyvää.
2) Liitä kommenttiisi sähköpostiosoite tai muu tapa, jolla saan sinut kiinni, jos voitto osuu kohdallesi.
3) Mainitse kommentissasi, jos haluat tavoitella vain osaa palkinnoista (palkintoihin voi viitata numeroilla 1, 2 ja 3).

Kaikki ennen 30.11.2013 klo 12:00 kommentoineet osallistuvat arvontaan ja suoritan arvonnan saman päivän aikana. Voittajat mainitaan blogissa ja lähestyn heitä myös henkilökohtaisesti.

Kiitos kuluneesta vuodesta ja onnea arvontaan!

Päivä 13: Lempikirjailijani

Alkuperäinen englanninkielinen otsikko "your favourite writer" kääntyi suomeksi muotoon "lempikirjailijani" ja kertarysäyksellä mahdollistin itselleni otsikon tulkinnan monikkomuotoisena. Eihän olisi millään mahdollista määritellä yhtä ainutta lempikirjailijaa.

Ensimmäisenä mieleeni tuli Haruki Murakami. Ihan vaan, kun hän sattuu olemaan nero. Ja ihana. Hänen luomansa kirjat päästävät lukijansa karkaamaan arkeaan ja kellumaan ihanaan mystiseen tunnelmaan.

Toisena mieleeni tuli Jukka Parkkinen. Ihan vaan, kun hän sattuu olemaan Suomen taitavin sanataituri. Hän on ollut suosikkini jo pari vuosikymmentä ja senkin vuoksi on ansainnut maininnan tällä listallani. Parkkisen lukeminen on aina yhtä hauskaa, kun välillä tuntuu että puolet sanaleikeistä ja viittauksista menee ohi, mutta toisinaan oivaltaa ja hirnahtaa.

Sitten mieleeni tulivat Väinö Linna, Jane Austen, John Irving, Joyce Carol Oates, Douglas Adams, Stephen King, Agatha Christie, Astrid Lingren, John Steinbeck... Ja mitä enemmän luen, sitä enemmän löydän uusia lempikirjailijoita.

Päivä 12: Kirja jota en enää rakasta

Tämä on kolmenkymmenen päivän kirjahaasteen ehdottomasti vaikein kysymys tähän asti. Olen nyt miettinyt kysymystä useamman päivän ja tullut siihen tulokseen, että tällaista kirjaa ei vain ole olemassa. Kirjat, musiikki ja elokuvat, joista olen joskus pitänyt pysyvät minulle aina tavalla tai toisella rakkaina myöhemmässäkin elämänvaiheessa. Kun ihminen vanhenee, maku toki muuttuu, mutta kummasti pidän edelleen hyvin samankaltaisista asioista kuin olen pitänyt nuorempanakin. Ja sellaiset kirjat, joita luin nuorena, jotka nyt tuntuvat epämiellyttäviltä, eivät silloin nuorenakaan olleet sellaisia, että olisin voinut sanoa rakastavani niitä.

Kenties tähän kategoriaan voisi kuitenkin laskea muutaman tenttikirjan, joka ennen tenttiin lukua on ollut kiinnostava ja innostava, mutta raskaan lukukokemuksen myötä muuttunut inhokiksi. Vaikka enpä minä noita tenttikirjojakaan ole oikeasti rakastanut. Paitsi ehkä vähän tätä:

Sata suomalaista suosikkia -lista & Rosa Liksom: Hytti nro 6

Helsingin Sanomat järjesti kesällä kyselyn, jossa pyysi lukijoitaan nimeämään 2000-luvun parhaaat suomalaiset romaanit. Tuloksista koottiin sadan eniten ääniä saaneen kirjan lista. Syyskuussa suuri joukko kirjabloggaajia suoritti yhteishaasteen, jossa koko lista luettiin läpi yhteistuumin ja jokaisesta kirjasta myös blogattiin. Esimerkiksi Hannan blogissa on kerrottu lukuhaasteesta tarkemmin ja listattu kaikki postaukset.

Minä olen lukenut hävettävän vähän suomalaista kirjallisuutta ja etenkin uutta suomalaista kirjallisuutta. En kuitenkaan olisi uskonut, että listalta lukemieni kirjojen määrä olisi niin vähäinen, tällä hetkellä naurettavat 7 / 100! Lisäänkin tästä järkyttyneenä listan blogiini ja aion tutustua jatkossa myös suomalaiseen nykykirjallisuuteen.

Tahmatassu oli iskenyt kirjaston kirjan kanteen eikä rekvisiittakaan ole juna vaan bussi, mutta Hytti nro 6:ssakin on kaikki vähän rempallaan.

Rosa Liksomin Hytti nro 6 äänestettiin varsin korkealle, se löytyy listalta sijalta viisi. Olen halunnut lukea kirjan jo pitkään, mutta jostakin syystä se on jäänyt. Olin lukenut kirjasta jo etukäteen niin paljon, että tiesin aika hyvin mitä odottaa. Yllätyin silti siitä, miten vahvasti Liksom kuvailee kuvaamansa maailman ja tapahtumat.

Suomalainen tyttö on matkalla junalla Moskovasta Ulan Batoriin. Tapahtuma-aikana on 1980-luku ja tapahtumapaikkana Neuvostoliitto. Hän saa hyttikaverikseen venäläisen, hävyttömän, toisinaan herkänkin, vodkaa jatkuvasti kittaavan nelikymppisen miehen. Matka on pitkä, hitaasti etenevä ja juna pysähtyy toisinaan pitkäksikin aikaa. Mies puhuu, tyttö vaikenee, vodka virtaa ja juna kulkee. Huurteiset suomaisemat vilisevät junan ikkunan takana ja tyttö ajattelee opiskelijaelämäänsä Moskovassa, mielisairaalassa olevaa poikaystäväänsä Mitkaa ja tämän äitiä. Toisinaan tilanne junan hytissä kasvaa siettämättömäksi ja tyttö ryntää hytistä ulos. Tytön ja miehen välille kuitenkin kehittyy hiljainen, hyväksyvä toveruus.

Hytti nro 6:sta on varmasti moni muukin kutsunut elämänmakuiseksi kasvutarinaksi ja neuvostomaailman tunnelmalliseksi kuvaukseksi ja niin kutsun minäkin. Liksom saa kirjan tuntumaan, näkymään ja ennen kaikkea haisemaan. Hän käyttää värikästä kieltä ja lyö tiskiin valtavan määrän adjektiiveja. Minä olen aina ollut hieman synestesiaan taipuvainen ja ehkä osittain sen vuoksi koinkin kirjan todella voimakkaasti väreinä. Hytti nro 6 oli vanhan valokuvan värinen, kellertävän ruskea. Ja se haisi sipulilta, suolakurkulta, hieltä ja vuosikausia vanhalta pölyltä junan penkeissä. Tämän lukukokemuksen tulen varmasti muistamaan vuosienkin päästä.

Kirjailija: Rosa Liksom
Luettu kirja: Hytti nro 6
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 187
Mistä hankittu: Kirjastosta
Missä ja milloin luettu: 5. - 7.11.2013
Arvostelu: ★★★