Riikka Pulkkinen: Totta

Pulkkisen Riikka on kiehtonut minua kirjailijahahmona jo pitkään, vaikka hänen tuotantoonsa tutustuminen on ollut vähän vaiheessa. Viime vuonna maaliskuussa kuuntelin Iiris Lempivaaran ja toukokuussa luin Vieraan. Lokakuussa Turun kirjamessuilla kuuntelin Pulkkisen haastattelun ja totesin fanittavani naista ja päätin lukea Totta niin pian kuin mahdollista. Haastattelussa Pulkkinen toi nimittäin ilmi, että Totta ja Iiris Lempivaara olivat työn alla samaan aikaan ja se oli haasteellista, kun tunnelmat vaihtelivat täysin laidasta laitaan. Lähtökohdat kirjan lukemiseen olivat varsin lupaavat, sillä sekä kirjailja että kirja kiinnostivat minua kovasti.

Totta oli aika pitkälti sellainen kuin odotinkin sen olevan: täynnä teräviä sanoja, kielikuvia ja kauneutta. Pulkkinen kertoo naisista, eri ikäisistä naisista, jotka usein ovat tavalla tai toisella selvityjiä. Ja sehän on varsin mainio lähtökohta kirjalle. Totta kuvaa kolmea sukupolvea, kuolemaa tekevää isoäitiä, tämän tytärtä ja tyttärentytärtä, joilla kakilla on omat muistonsa, traumansa ja salaisuutensa. Tarinassa oli hienoja aineksia, siinä oli kauneutta ja älykästä kerrontaa, mutta silti jotakin puuttui. Jopa ärsytti, kumma juttu.

Oikeastaan kaikki lukukokemuksessa sujui ihan kiitettävästi siihen asti, kun pääsin kohtaan, jossa tyttärentytär Anna kävelee Helsingin keskustassa ja bongaa kaduta nakkipaperin. Muistin samantien jonkin kirjabloggaajien Pulkkinen & nakkipaperi -keskustelun ja googlasin asiaa. Löysin Sallan mainion bloggauksen kirjasta ja luin sen vilkuillen. Olin samaa mieltä, valitettavasti, siitä että teoksessa on melkoisia ärsyttäviä epäkohtia. Tämän asian konkretisoitumisen jälkeen lukukokemus oli vähän ärsyttävä. Pulkkinen runotyttöilee, maalailee ja keskittyy kyhäilemään mielettömiä ja kirjallisuuden historiaan pyrkiviä korulauseita ja toisinaan unohtaa henkilönsä omille teilleen. Samalla hän näyttää unohtavan sen, että henkilöiden kai pitäisi olla kuin aitoja ihmisiä, ei kirjallisen tarinan irtonaisia päällemaalattuja kiiltokuvia.

Pidin kirjasta sillä "ihan ok" -tavalla, joka ei ole kirjalle kovinkaan imartelevaa. Riikka Pulkkinen on minulle siis edelleen kirjailija, josta pidän valtavasti, mutta jonka kirjoista en suuremmin välitä tai valtavasti innostu. Silti jostakin syystä aion ottaa Pulkkisen esikoisen Rajan vielä tämän vuoden lukemistooni.

Totta oli peräti Finlandia-palkintoehdokkaana ja suomalaiset äänestivät sen Hesarin 2000-luvun parhaiden kirjojen äänestyksessä sijalle 13.

Kirjailija: Riikka Pulkkinen
Kirja: Totta (2010)
Mistä hankittu: Itse ostettu pokkari, en muista mistä ja koska
Sivumäärä: 270
Arvostelu: ★★★

Turun kirjamessut - perjantai 3.10.

Pääsin ottamaan messulähdön heti aamutuimaan, sillä vietän tänään vapaapäivää. Aamulla varttia yli kymmenen lippukassojen jonot mutkittelivat ulos asti, ihmisiä oli mukavasti liikkeellä! Ensin kiersimme ruokamessut maistiaisineen (ja menetin taas uskoni ihmiskuntaan, käsittämätöntä miten röyhkeitä ihmiset voivat olla ja miten jonottaminen ja muiden huomioiminen on joillekin mahdotonta) ja sitten suunnistimme kirjamessuhalleihin.

Katja Jalkanen (Lumiomena) ja Aino-Maria Savolainen (Amman lukuhetki) kertoivat Linnasta humisevalle harjulle -kirjastaan (haastattelijana Tiina Aalto). Oli mielenkiintoinen keskustelu ja koko ajan tuli nyökyteltyä, sillä olen niin samaa mieltä. Erityishurraukset Bulgakovin, Murakamin, Austenin ja Piin elämän mainitsemiselle!

Aika kului kuin siivillä ja jos äitini ei olisi ollut tarkkana, olisi Riikka Pulkkisen haastattelu mennyt minulta ohi. Onneksi kuitenkin ehdittiin kuuntelemaan häntä, sillä oli todella hauskaa kuulla kirjailijan mietteitä Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän -teoksestaan (haastattelijana Kaisu-Maria Toiskallio). Pulkkinen toi esiin kirjan ironisen puolen ja kun häneltä kysyttiin, että jos kirja olisi ruoka, niin mikä ruoka se olisi, hän totesi osuvasti, että varmaankin sellainen yllättävä suklaa, josta odottaa tiettyä mutta saattaakiin yllättyä ja saada jotain muutakin. Oli mielenkiintoista kuulla, että Iiris Lempivaara on ollut samaan aikaan kirjoitustyön alla kuin Pulkkisen toinen romaani Totta. Se odottaa minulla hyllyssä ja taidankin lukea sen niin pian kuin mahdollista.

Pulkkinen kertoi lukeneensaa kirjablogeista arvioita kirjastaan!

Lisää luettavaa tarttui messuilta mukaan ihan kiitettävästi... En vain voinut vastustaa pöytää, jossa oli kolme Tammen keltaisen kirjaston kirjaa 20 eurolla! Olisin ollut tyhmä, jos en olisi poiminut näitä kotiin. Oman elämänsä sankarin hankkimista omaan hyllyyn Garpin ja Owen Meanyn seuraksi olen harkinnut jo pitkään, Hemingwaysta pidän ja tämä on vielä lukematta ja Odysseus on lopultakin luettava, kun se on omassa hyllyssä. Saa olla vapaasti ikuisuusprojekti, kun kirja on oma ;) Seuraavaksi pitää varmaan suunnata kirjahyllyostoksille...

Divaripuolelta tein myös löytöjä. Tyttökirjakokoelmastani puuttui vielä yksi tärkeä osa, Burnettin salainen puutarha, ihanaa saada se omaan hyllyyn. Victor Hugon Kurjat oli viime vuoden paras lukukokemukseni ja sen vuoksi päätin hankkia hyllyyni vanhat niteet Notre Damen kellonsoittajasta. Tämänkin lukemista odotan innolla.

Mielestäni messut olivat jotenkin monipuolisemmat kuin vaikkapa viime vuonna ja viihdyin tavattoman hyvin. Olisin viihtynyt pidempäänkin, mutta lähdin jo iltapäivällä kotiin päin jatkamaan lomapäivän viettoa. Huomenna sitten uudestaan! Alla vielä muutama kuva messuilta.

Kiitokset Turun messukeskukselle ja kirjamessuille mukavasta päivästä, huomenna uudestaan.

Kirjamessujen teemana tänä vuonna on Ranska...

...sekä Sastamala.

Ruokamessuilla on juustoa jos jonkinlaista ja maistiaisia enemmän kuin napa vetää.

Riikka Pulkkinen: Vieras

Riikka Pulkkisen Vieras sai kunnian olla Kesän Ensimmäinen Virallinen Puistokirja. Olen nauttinut tästä yllätyskesästä istumalla töiden jälkeen puistossa. Meren rannalla käy jatkuvasti ihana tuulenvire, eikä lukiessa tule liian kuuma. Vieraan kansi sopi myös hyvin tähän mahtavaan vihreyteen.

Julkisilla paikoilla lukeminen on aina vähän riskaabelia, kun kirja tuntuu olevan turhan hyvä ice breaker monille. Eilen kun odottelin rautatieasemalla junaa, viereeni istui tyyppi, joka oli suoraan kuin Pussikaljaromaanista. Kysyttyään, mitä luin, hän innostui kovasti ja totesi, että "Minun sukunimeni on myös Pulkkinen!". Mahtoikohan olla sukua...

Olen aiemmin lukenut tältä kovin suositulta naiskirjailijalta ainoastaan Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän -teoksen. Kuuntelin tuon kirjan äänikirjana ja hassusti Vierasta aloittaessani, kuulin äänikirjan lukijan äänen päässäni. Ilmeisesti Pulkkisen kirjoitustapa on omaleimainen ja poikkeava, kun niin voimakkaasti yhdistin kirjan Iiiris Lempivaaraan, vaikka hyvin erilaisilla vesillä liikuttiinkin.

Vieraassa oli vähän kaikkea. Kaikkea raskasta, vaikeaa ja usein tabuksi miellettyä. Pakko on todeta, että tavaraa oli liikaakin. Oli uskontoa, uskon- ja identiteettikriisiä poteva, merten taa pakeneva pappi Maria. Kieltäytymistä, asketismia, tiukkaa uskontoa. Oli anoreksiaa, mielensairautta. Ja sitten vielä rasismia, pieni maahanmuuttajataustainen tyttö, jota kiusataan, uhitellaan ja joka kirjoittaa päiväkirjaa. Tekstin sijassa vuorottelevat tytön huonolla suomella kirjoitetut päiväkirjapätkät sekä runomaiset, Marian mieltä ja mielialaa kuvaavat pätkät, jotka on aseteltu usein kirjan sivuille runomaisuutta ilmituomaan.

Menin vähän sekaisin kaikista kirjan teemoista, enkä osannut yhdistää niitä yhteiseksi suureksi (ja mahdollisesti) vaikuttavaksi kokonaisuudekseen. Kirja oli toki kiinnostava ja sillä oli hetkensä, mutta silti ei tämä oikein ollut minun juttuni. Liikettä ja rytmiä kuvastava sanojen asettelu oli oikeasti aika ärsyttävää ja samoin pikkutyttö ei saanut sympatioitani, vaikka se olisi mitä ilmeisimmin kuulunut asiaan. Joka tapauksessa Pulkkinen on kiintoisa kirjailija ja odotan innolla hänen muiden kirjojensa lukemista.

Kirja: Vieras
Kirjailja: Riikka Pulkkinen
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 299
Mistä hankittu: Heräteostos ruokakaupasta
Arvostelu: ★★

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Kätilön rankat kilometrit saivat minut kaipaamaan työmatkojen piristykseksi jotakin hilpeämpää kuunneltavaa. Kirjaston äänikirjahyllyssä minua istui odottamassa Pulkkisen uusin, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. En vain käsitä, miten on mahdollista, että siellä se odotteli, eikä ollut lainassa. Niin uusi kirja ja suositulta kirjalijalta! Ehkäpä keskiverto kirjaston käyttäjä ei ole vielä löytänyt äänikirjojen maailmaa.

Odotukseni eivät olleet valtavan korkealla. En ollut aiemmin tutustunut Pulkkisen tuotantoon, mutta tiesin sen olevan älykästä ja pureutuvan kipeisiinkin aiheisiin. Toisin sanoen kaikkea muuta kuin chic litiä, jota tämä kirja, joka on alunperin julkaistu jatkokertomuksena Kauneus & Terveys -lehdessä, edustaa. Jo kirjan nimikin viittasi mukavan kevyeen hömppään. Pulkkinen kuitenkin yllätti minut positiivisesti. Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän olikin yhtä hömppämuotoon puettua fiksua elämänohjetta ja naiseuden manifestiä.

Iiris Lempivaara on alle kolmekymppinen (apua, olen itse samaa ikäluokkaa eikä tätä ikää enää oikein voi ilmaista termillä kakskyt ja risat) koulupsykologi. Iiris kuuntelee päivät kuusitoistavuotiaiden murheita. Pitääkseen oman päänsä ja levottoman ja painavan sydämensä kasassa Iiris liikakäyttää suklaata, kuuntelee räyhämusiikkia psykologinkopissaan ja lohtushoppailee. Iiris on seurustellut Aleksin kanssa vuosikaudet, mutta eräänä päivänä Aleksi ilmoittaakin, ettei rakasta Iiristä enää. PAM. Loppu ja uusi alku siinä samassa. Nuoren naisen valtava identiteettikriisi.

Kriisi sisältää muutamia miehiä, paljon suklaata ja korkokenkiä ja valtavasti tukea muilta naisilta. Iiriksen lähimmät ja kannustavimmat tukijat ovat lapsuudenystävä Elina sekä sisko Jennifer. Ihastuttavina tukiverkoston tärkeinä osina ovat myös Iiriksen naapurinmummo, joka tarjoaa viskiä ja fazerin parhaita (Iiris saa syödä niin monta kiskissiä ja jääkarhukarkkia kuin vain tahtoo) ja ammentaa rakkausohjeensa Kauniista ja rohkeista sekä Jenniferin tytär, pieni puolivuotias neiti, joka opastaa Iiristä elämässä sanomalla "äg". Eri ikäiset naiset yhteisen agendan kimpussa: nainen on arvokas sellaisenaan ja hän saa tehdä sitä, mikä parhaalta tuntuu. Rakkaus saa tulla jos siltä tuntuu, mutta sitä ei vaadita siihen, että nainen voisi olla ehjä paketti.

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän oli harmiton hömppä, toisinaan hillittömän hauska, hienon syvällinen olematta saarnaava tai allekirjoittava ja ennen kaikkea viihdyttävä. Nyt kun on kulunut muutama päivä siitä, kun kuuntelin kirjan loppuun, huomaan kaipaavani Iiristä ja haluaisin kuulla, miten hänellä menee. Toivottavasti Pulkkinen jatkaisi Iiriksen seikkailuiden ja ajatusten kirjoittamista. Pulkkisen kieli oli niin vaivattoman kuplivaa, että odotan innolla hänen vakavampaan tuotaantonsa tutustumista.

Kirjailija: Riikka Pulkkinen
Kirja: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Julkaisuvuosi: 2014
Kesto: 4 h 47 min
Lukija: Leena Pöysti
Arvostelu: ★★★