Ilari Aalto ja Elina Helkala: Matka muinaiseen Suomeen, 11000 vuotta ihmisen jälkiä

Kirja ja kuppikivi Turun Halisissa.

Vierailin perheeni kanssa Aboa Vetus -museossa joskus 90-luvun puolenvälin jälkeen. Pieni tyttö lumoutui täysin. En ikinä unohda sitä tunnetta, joka minulla oli vierailun jälkeen. Opas oli kertonut, että kun kävelemme kaupungilla, jalkojemme alla on vanha kaupunki. Museovisiitin jälkeen tuijotin joka askeleella asfalttia ja katukiviä hämmästyneenä, tuolla alla on menneisyys, tuolla on historia.

Eipä kotikunnassani Laitilassakaan ollut vaikeaa lumoutua historiasta. Keskiaikainen kivikirkko oli itsestäänselvyys, olihan melkein kaikissa lähikunnissakin sellainen, isompaa kaupunkia edusti Vanha Rauma ja jo lapsena kuulin tarinoita siitä, miten pelloltamme oli löytynyt vanha verkonpaino, joka tietysti tarkoitti sitä, että pellon tilalla oli lainehtinut vesistö. Kotimetsässä kävellessä aprikoin, miten monta jalkaa samaan paikkaan on ihmiskunnan historian aikana aiemmin astunut.

Lapin (Rauman) Sammallahdenmäki

Teini-ikäisenä kävellessäni järven rantaan tarkkailin muinaisia merkkejä siitä, millä korkeuksilla veden pinta oli aiemmin ollut. Siitä syntyi oivallus, minusta tulee maaperägeologi. Maaperägeologia ja arkeologia ovat oikeastaan läheisiä serkuksia ja oli sattumaa, että luonnontieteet veivät minut mennessään ja pelastivat humanismilta (huom. huumori). Siitä mihin glasiaaligeologia Suomessa loppuu, alkaa arkeologia.

Minä olen rapsutellut lukemattomien sorakuoppien seinämiä tulkiten merkkejä jääkauden vaiheista, vesien ja jään virtaussuunnista. Se ei oikeastaan ole kovinkaan kaukana arkeologisista kaivauksista. Ihmisten jälkien sijaan tulkitsen luonnon historiaa. Sitä paitsi nykyisessä työssäni harrastan lähiarkelogiaa, selvittelen maaperää pilanneiden toimintojen, esimerkiksi huoltoasemien ja sahojen, sijainteja ja toimintahistoriaa.

Tämä pitkä alustus kertokoon siitä, miten paljon rakastan tämänkaltaista historiaa! Ilari Aallon kirjoittama ja Elina Helkalan kuvittama tietokirja on juuri sellainen, josta olen tietämättäni haaveillut. Se paneutuu ihmisen ympäristöön jättämiin jälkiin, joiden keskuudessa elämme arkeamme päivittäin, mutta jotka useimmiten jäävät meiltä huomaamatta. Kirja etenee kronologisesti ja teksti on sujuvaa, riittävän tarkkaa tieteellisesti, mutta tarpeeksi viihteellistä ja ymmärrettävää. Olen valtavan innoissani tästä kirjasta ja etenkin siitä, että ihmisiä selvästi kiinnostaa tällainen tieteen popularisointi. Aallon ja Helkalan aiempi teos Matkaopas keskiajan Suomeen sai myös erinomaisen vastaanoton.

Keskiaikaoppaan kävin kuvaamassa pari vuotta sitten Vanhan Vaasan raunioilla.

Kirja käsittelee paljon lounaisen Suomen kohteita itsestään selvästä syystä (täällä on tallustanut porukkaa varsin pitkään) ja useimmat kohteet olivat minulle hyvin tuttuja jo ennestään (suuri kiitos geokätköilylle). Kuitenkin kirja pääsi myös yllättämään: kun seuraavan kerran tulen käymään Turun keskustan Lidlissä, pidän silmäni auki ihan toisella tavoin.

Arkeologiassa minua edelleen hämmentää se, miten kaikelle haetaan selitys uskonnollisista tai hedelmällisyysriiteistä. Aalto kuitenkin muistuttaa ilahduttavan usein, että voimme vain arvailla menneisyyden ihmisen mielen liikkeitä, liian tiukkoja johtopäätöksiä ei kannata tehdä.

Turun tuomiokirkko.

Kirja oli ihana lukukokemus pienintä yksityiskohtaa myöten. Jopa kirjan paperi oli sitä parasta mahdollista pehmeää ja kaunista laatua, joten sivujen kääntely tuntui nautinnolliselta. Ahminkin kirjan heinäkuun kiireiden keskellä melkoista vauhtia. Keskustan Lidlin lisäksi innostuin Itä-Suomen kohteista, sinne pitää joskus retkeillä. Ja jospa tänä kesänä lopultakin saisi aikaiseksi tehdä retken Kuusiston linnan raunoille, ne kun olisivat ihan lähellä.

Aalto kertoo alkupuheessa, että he asuvat Turun Halisissa, jossa on helppo aistia historiaa. Minä asun Halisten vieressä Räntämäessä ja yhdyn kommenttiin. Joka puolella on historiaa. Kun työt taas ensi viikolla alkavat, pyöräilen työmatkoillani läpi historiallisen Turun, ohi Uhrimäen, läheltä Koroistenniemeä, moikkaan matkalla Tuomiokirkkoa ja jatkan matkaani jokirantaa ohi Rettiginrinteen. Usein mietin, mitä samoja polkuja tallanneiden muinaisten ihmisten päässä  liikkui. Oliko heillä samanlaiset ongelmat, ilojen ja surujen aiheet. Sitä ei voi koskaan tietää, mutta jollain tavalla on lohduttava ajatus, että vaikka sukupolvet vaihtuvat ja ihmiset unohtuvat, heidän merkkinsä saattavat säilyä ympäristössä tuhansia vuosia. Kiehtova ajatus on myös se, miten pieni murto-osa löydettävissä olevista asioista on vasta löydetty. Esimerkiksi muinaisesta Turusta on kaivettu esiin vain pikkuhitusia.

Olin kerran matkalla salille ja törmäsin arkeologisiin kaivauksiin.

Lainasin kirjan kirjastosta, mutta taidanpa marssia kirjakauppaan ostamaan oman kappaleeni. Se jäi hieman harmittamaan, että kirjassa ei esitelty paikkojen tarkkoja sijainteja, mutta ohjeet siihen, mistä jäljille pääsee, toki annettiin. Oma keinoni muinaisjäännösten löytämiseen taitaa jatkossakin olla lähinnä geokätköily. Tämän jutun kuvat (kirjakuvia lukuun ottamatta, ne otin tänään) olen ottanut vuosien varrella. Kaikkien kohteiden lähellä on myös geokätköjä. Muinaismuistoretkeily on Suomessa helpompaa kuin moni uskoisi, myös muualla kuin Turun seudulla. Suosittelen, sekä kirjaa että retkeilyä, lämpimästi!

Kustantaja: Atena 2017
Sivumäärä: 264
Arvostelu: ★★★★★

Ilari Aalto ja Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen

Jos Turkua ei ole saatavilla, tyydy Vaasaan. - Vanhahko varsinaissuomalainen sananlasku

Keskiaika kiinnostaa, sen huomaa vaikkapa silloin, jos koittaa tunkeutua Vanhan suurtorin väenpaljouteen keskiaikaisilla markkinoilla. Historiallisista ajanjaksoista keskiaika on minulle, niin kuin monille muillekin, se kaikkein kiinnostavin eikä vähiten sen takia, että aika tuntuu melkoisen kaukaiselta, mutta silti merkkejä siitä on nähtävissä kaikkialla ympärillämme. Etenkin Turussa.  Kuten olen ennenkin maininnut, rakastan valtavasti kaikkea paikallishistoriaan liittyvää. Sitä tunnetta, kun voin jossakin historiallisessa paikassa seistessäni tuntea historian virran, menneiden kaiun ja miettiä, mitä sen ajan ihmiset ajattelivat, mitä he kokivat. Arkeologia tieteenäkin kiinnostaa, opiskelin sitä hiukan yliopistossakin puhtaasti kiinnostuksen vuoksi, ja tuo hyvää vastapainoa geologialle. Aikakäsite on näissä kahdessa tieteessä pikkaisen erilainen ja on ihan tervettä muistaa, että tuhat vuotta on oikeasti aika pitkä aika, jos asiaa tarkastelee ihmiskeskeisesti. Tieteitä yhdistää kuitenkin voimakkaasti se, miten jännittävää on, kun yksittäisistä löydöistä saadaan rakennettua ehjä palapeli.

Siksipä Ilari Aallon (arkeologi) kirjoittama ja Elina Helkalan (kuva- ja mediataiteen sekä muinaistekniikan artesaani) kuvittama teos Matkaopas keskiajan Suomeen olikin minulle must read -luettavaa. Teos on samaan aikaan tietokirja, mutta myös leikkimielinen matkaopas, jonka avulla lukija selviytyy ja osaa käyttäytyä, kun hän matkustaa keskiaikaisessa Suomessa. Mainiota kirjassa on se, että se pureutuu keskiaikaisen ihmisen maailmankuvaan ja antaa käytännön esimerkkien kautta kuvaa siitä, millainen oli keskiajan ihminen. Ei niin kovin erilainen kuin nykyihminenkään, ihan niin kuin olen aina ajatellutkin. Tosin sen verran erilainen kuitenkin, että ihan ilman kulttuurishokkia ei matka taitaisi sujua.

Historialliset tiedot olivat jo aika hyvin tiedossani ja ihmeen hyvin näemmä myös muistissa. Silti kirja tarjosi ihan valtavan määrän kaikkea ihan uutta ja mielenkiintoista. Parasta antia olikin etymologiset tiedot kuten vaikka se, että sana kynä on alunperin tarkoittanut kanan sulkaa ja siitäpä juontaa juurensa verbi kyniä. Puhumattakaan siitä, että Hausjärvi on saanut nimensä hausteesta, majavan (anaali)rauhasesta saatavasta pahanhajuisesta eritteestä, jota on käytetty lääkeaineena. Yhä nykypäivänäkin keskuudessamme olevaa elävää keskiaikaa parhaimmillaan, sanoisin!

Matkaopas keskiajan Suomeen oli juuri sopiva sekoitus tiedettä ja viihdettä ja rauhallinen kuvitus sopi kirjaan erinomaisesti. Kirja sopii viihteellisyytensä myötä myös niille, jotka eivät halua lukea kuivaa tiedettä. Suosittelenkin kirjaa ihan kaikille keskiajasta kiinnostuneille tai niille, jotka aikovat matkata sinne aikakoneellaan. Ottakaa minutkin mukaan, jooko!

Kuvat on otettu Vanhan Vaasan Pyhän Marian kirkon raunioilla. Ei nyt kauheen vanha mut aika vanha kuitenkin. Kirkko on rakennettu todennäköisesti 1500-luvulla ja nykytilassaan kirkko on se, mitä jäi jäljelle Vaasan palossa vuonna 1852. Tuon palonhan myötä Vaasan keskusta siirrettiin lähemmäs merta ja Vanha Vaasa onkin muutaman kilometrin etäisyydellä sisämaassa. Suosittelen myös tätä kohdetta, jos Pohjanmaalle päädytte.

Kirja: Matkaopas keskiajan Suomeen (2015)
Teksti: Ilari Aalto
Kuvitus: Elina Helkala
Sivumäärä: 256
Kustantaja: Atena
Mistä hankittu: Vaasan kirjastosta
Arvostelu: ★★★★