Kesä 2018

Kesä 2018 alkaa vedellä viimeisiään. Se on ollut ikimuistoinen kesä. Kesä, jolloin rantakallio poltti jalkoja vielä puolilta öin. Kesä jolloin maali kuivui purkkiin ja pensseliin ja onneksi myös seinään. Kesä, jolloin kuulokkeissa pyörivät äänikirjat jatkuvana virtana.

En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa oikeita blogipostauksia aikoihin, vaikka tosiaan lukenut (tai siis kuunnellut) olen paljon. Sain eilen kuulla, että ensi torstaina tehdään tämän sairauteni suhteen iso päätös. Niin iso, että en pysty sitä oikein ajattelemaankaan, vaikka en tosiaan vielä ole varma lopputuloksesta. Kuitenkin olen helpottunut, että jotakin tapahtuu, tämä jatkuva epäselvä toivoton tilanne katkaistaan. Niin, kesä 2018 on ollut myös sairastelun kesä, mutta myös onnen kesä.

Rakastan taloamme, rakastan pihaamme, rakastan sitä, että tämä paikka on jo valmiiksi rakas, mutta nyt kun täällä saa asua, se tulee päivä päivältä rakkaammaksi ja enemmän omaksi (se on ehkä helppo uskoa myös, jos katsoo tämän jutun kuvia). Kesä 2018 on ollut myös luopumisen kesä, samaan aikaan kuin olen kasvanut uuteen kotiini, lapsuudenkotini on tyhjentynyt. Isoja juttuja, kummallinen vyyhti surua, innostuneisuutta ja helpotusta. Samalla olen joutunut käsittelemään käsittelemättömiä asioita, kokenut hirveää ikävää ja taas pohtimaan, miten toisin asiat olisivat voineetkaan mennä. Jos. Jos. Jos.

Mutta niin, kirjoihin. Niistä kai tämä blogi kertoo. Heinäkuussa rakastuin Elena Ferranteen ja aloin ymmärtää, mistä kaikki oikein ovat puhuneet koko ajan. Kaipasin kuulokkeisiini jotakin helppoa ja sen kummemmin ajattelematta valitsin Loistavan ystäväni. Jo ensimmäisistä sanoista jäin koukkuun. Napolin eräässä korttelissa asuu kertoja Elena. 1950-luvun Napoli on ankara paikka. Elanto on tiukassa, rikollisuus yleistä ja miehet hakkaavat vaimonsa ja lapsensa säännöllisesti. Elenan naapurissa asuu kiehtova tyttö, Lila. Lila on itsenäinen, rohkea ja suunnattoman älykäs. Tytöt ystävystyvät ja alkaa elämänmittainen ystävyyssuhde. Vaativa, kummallinen ja epätasa-arvoinen suhde. Tähän ystävyyssuhteeseen perustuu koko Ferranten Napoli-sarja, joka jatkuu osissia Uuden nimen tarina ja Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät.

En niinkään ihastunut kirjan hahmoihin tai sen kuvaamaan maailmaan, joka monille on ollut tämän kirjasarjan tärkein lumo. Elenan riippuvaisuus Lilasta ärsytti kovin. Lila kohtelee ystväänsä niin huonosti, että ei sellaista tarvitsisi kestää. Sen sijaan rakastuin kirjan arkiseen pikkutarkkuuteen. Aivan kuin ihmiselämä olisi tallennettu filmikelalle, jokainen pienikin hetki, keskustelun pätkä, tunnelma, ja kelattu auki kirjan sivuille. Niin, Knausgårdhan tästä tuli mieleen. Miksi arkisuus kiehtoo minua niin paljon, sopisi miettiä. Ehkä toisten ihmisten elämään pakeneminen auttaa hahmottamana omaa elämää, rauhoittaa mieltä. Jotakin meditatiivista tässä Napoli-sarjan kuuntelukokemuksessa ainakin oli. Syksyllä tulee sarjan neljäs ja viimeinen osa, sitä odotellessa.

Toinen äänikirjoina ahmimani sarja on George R.R. Martinin Game of Thrones. Se on itse asiassa vielä hiukan kesken, sillä kyllästyin. Ja löysin tilalle Elena Ferranten... Game of Thrones -televisiosarja on varmasti yksi tv-historian upeimmista. Olen katsonut sen useampaan kertaan, enkä lakkaa hämmästelemästä, miten upea se on. Rakastan ennen kaikkea sen yllätyksellisyyttä. Melkein aina televisiota katsellessaan voi olla varma, että hyville tyypeille ja lemppareille ei käy  mitään pahaa, mutta Game of Thronesissa siihen ei tosiaan voi luottaa. Ja hyvä niin!

Tarina oli siis minulle valmiiksi tuttu ja tiesin myös sen, että jossakin vaiheessa televisiosarja lähtee eri suuntaan kuin kirjat. Alussa kaikki menikin yksi yhteen, näin kirjan tapahtumat kuvina sarjasta. Toki kirja antaa lisää syvyyttä ja esimerkiki Jonin äpäryys korostui, se kaikki mitä siihen liittyy ja miten Jon asian kokee. Yleensäkin sisarusten väliset suhteet saivat jotenkin enemmän painoarvoa kirjassa kuin sarjassa. Toki minun olisi pitänyt saada lukea kirja ennen sarjan katsomista. Näyttelijöiden kasvoja kirjan henkilöillä ei voi välttää, kun mielikuva on niin vahva. Valtaistuinpeli ja Kuninkaiden koitos olivat hyvin koukuttavia ja hienosti rakennettuja, mutta sitten alkoi jo iskeä vähän kyllästyminen. Nyt olen jumittanut Lohikäärmetanssissa ja pitkään. Ehkä ongelmana on se, että henkilöitä on liikaa ja tarina ei juuri etene, kun se nähdään vain eri hahmojen näkökulmasta uudelleen. Mahtaako itse George R.R. Martinkaan tietää, mihin suuntaan hän haluaa hahmojaan viedä? No, televisiosarjan on kerrottu saavan pian päätöksensä, jokin loppuratkaisu voisi olla kirjallekin ihan kiva.

Lisäksi olen kuunnellut monta yksittäistä äänikirjaa. Lucia Berlinin Siivojan käsikirja ja muita kertomuksia oli kuin alkusoitto Elena Ferrantelle. Aika raju alkusoitto tosin. Berlin esittelee novelleissaan rumia ja onnettomia ihmisiä, alkoholismia ja synkkyyttä. Toisaalta taustalla on myös huumoria ja ilonpilkahduksia. Aitous ihastutti ja nautin novelleista paljon.

Henriikka Rönkkösen Bikinirajatapauksen kuuntelin vähän puolella korvalla, mutta se taisikin olla ihan riittävästi. Mielikuvituspoikaystävässä ote tuntui tuoreelta, nyt vähän itsensä toistamiselta. Ja sitä paitsi, kyllä me jo ymmärsimme, että Rönkkönen uskaltaa puhua ulosteista. Ei niistä tarvitsisi puhua ihan jokaisessa jutussa.

Pauliina Vanhatalon Keskivaikeaa vuotta kuuntelin pitkään. Se oli mielenkiintoinen matka kirjailijan mielenterveyteen. Tunnistin tässä pikkutarkassa itsensä analysoinnissa itseni. Ehkä ihminen itse pääsisi vähän helpommalla, jos ei koko ajan ajattelisi niin paljon? Kaikkein mielenkiintoisinta oli kuulla ajatuksia introverttiydestä. Muiden voi olla vaikea ymmärtää ihmisen tarvetta saada olla täysin yksin, edes joskus.

Mielenterveyttä käsitteli myös Anni Saatamoisen Depressiopäiväkirjat. Ote oli huomattavasti ronskimpi kuin Vanhatalon kirjassa, mutta teemat olivat aika samanlaisia. Saastamoinen keskittyy käsittelemään paljon sitä, miten vaikea ihmisen lopulta on saada oikeaa apua. Terapiaan pääseminen (jos siis ei ole valmis maksamaan suuria summia yksityisille terapeuteille) on melkoisten paperisulkeisten takana. Saastamoinen käsittelee paljon myös mielenterveysasioihin liittyvää stigmaa ja se jos jokin on tärkeätä.

Kuvakaappaus BookBeatista

Viime viikolla eräällä iltalenkillä kaipasin jotakin oikeasti hauskaa ja siksi valitsin kuunteluun Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu -kirjan, sarjansa ensimmäisen. Nopolat ovat kesympää kamaa kuin Parkkinen siinä mielessä, että aikuiselle suunnatut vitsit lastenkirjassa eivät ole ihan niin yliampuvia. Mutta oikein hyvin nämä sopivat myös aikuiselle luettavaksi. Kieli on raikasta ja tarina sopivan hyväntahtoinen. Taidan jatkaa sarjan parissa, BookBeatissa kun näytti olevan melkoinen määrä Heinähattuja ja Vilttitossuja. 

Helmet-haasteeseen laitan näitä kirjoja seuraavasti:
3. Kirja aloittaa sarjan: George R. R. Martin: Valtaistuinpeli 1-3
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa: Depressiopäiväkirjat
25. Novellikokoelma: Lucia Berlin, Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt: Uuden nimen tarina 
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä: Heinähattu ja Vilttitossu
29. Kirjassa on lohikäärme: George R. R. Martin, Kuninkaiden koitos
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan: Loistava ystäväni
42. Kirjan nimessä on adjektiivi: Keskivaikea vuosi

Kirjabloggaajien joulukalenteri 14.12.2013

Tervetuloa kirjabloggaajien joulukalenteriin avaamaan neljästoista luukku! Eilinen luukku avautui Lurun luvut -blogissa, huomenna luukku aukeaa Kirsin kirjanurkassa ja kaikki joulukalenteriin osallistuvat kirjablogit on nähtävissä täällä, Luettua elämää -blogissa.

Jouluun on enää kymmenen päivää ja kaikki tekemättä, apua! Villakoirat uinuvat nurkissa, lahjat on ostamatta ja perunalaatikko imeltämättä. Kuusi on kaatamatta, kaapit siivoamatta ja joulukoristeet askartelematta. Joulustressi lienee tuttua monelle ja etenkin meille kaiken suorittajille. Vuoden parhaan juhlan valmistelut ovat osa juhlatunnelmaa ja niistä voi nauttia, mutta siitä huolimatta stressi saattaa iskeä, kun on niin paljon asioita, joita haluaisi tehdä ennen joulua. Minulla on sen verran helpot kuviot joulun suhteen, että joulua edeltävätkin päivät ovat minulle rauhoittumisen aikaa. Monilla ei kuitenkaan ole näin. Tänään, kun jouluun on aikaa enää vähän yli viikko, tarjoankin vinkkejä joulustressin selättämiseen.


Vinkki 1: Hanki vertaistukea

Tämä tässä on Hanna Kattilakoski. Hanna, sano päivää! Hanna on Sinikka ja Tiina Nopolan luoma hahmo, Heinähatun ja Vilttitossun äiti, jolla ei aina ole niin kovin helppoa.

Heinähattu ja Vittitossu joulun jäljillä on oiva esimerkki siitä, miten Hannalla on vaikea tehtävä pyörittää elämää perheessä, joka ei ole ihan normaali ja jossa tapahtuu erikoisia asioita. Kellarista katoaa ruokaa, joka toisinaan palaa takaisin. Mies ja lapset eivät auta joulusiivouksessa ja kaiken kukkuraksi appiukko pamahtaa kylään itsenäisyyspäivänä ja kertoo viipyvänsä jouluun ja ylikin.

Hanna on oiva joulustressaajan vertaistukihenkilö. Eikä hän oikeasti ole niin kiukkuinen kuin mitä kuva antaa ymmärtää. Tämä on Markus Majaluoman näkemys Hannasta.



Vinkki 2: Kuuntele marttoja

Jo lähes loppuunkäytetyssä marttojen vinkissä joulustressiin "Älä siivoa komeroita, ellet aio viettää joulua niissä" on vinha perä. Paitsi jos satut olemaan uimahuoneen komerossa asuva Muumien esi-isä. Silloin tämä vinkki on varsinaista syrjintää. Omakohtaisesti voisin myös todeta, että kun komerot ovat normaalisti tilassa "tikittävä aikapommi, joka räjähtää, jos oven avaa", on ihan kivaa vaihtelua jos jouluna ei olekaan näin. Myös Kattilakosken Hanna siivoaa komeroita:

"Hanna penkoi koko loppuillan vanhoja vaatteitaan 

ja lajitteli niitä kasoihin. Keittiöstä kuului mutinaa:

- Tätä voi käyttää vielä siivotessa... tästä saa hyviä pölyrättejä... tällä haalarilla voi vaikka marjastaa.

Hän katseli pieneksi käyneitä villahousujaan. Saisikohan näistä myssyn Vilttitossulle? Hanna pujotti kätensä housunlahkeisiin. Vai tekisikö näistä patakintaat? Muut olivat menneet jo nukkumaan, kun Hanna sitoi narulla pientä nyyttiä. Ihmeen vähän saatiin, hän ajatteli. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mikä pula-aika tässä vielä tulee."

Vinkki 3: Kaiken ei tarvitse olla täydellistä

Ihan oikeasti ei tarvitse. 

"Hanna tuli sisään. Hän jäi takki päällä tuijottamaan kuusta.
- Mi...mikä tuo on? hän kysyi.
- Vaari ja lapset halusivat koristella jo tänään, sanoi Matti ja meni Hannan luo. - Mitäs pidät? Eikös ole näyttävän näköinen?
Hanna meni lähemmäksi, mutta Matti vetäisi häntä taaksepäin.
- Sitä pitää katsoa kaukaa! Se on lastenkuusi, lasten ehdoilla.
- Siinä on ne juustokoristeetkin, Heinähattu innostui.
- Ja tyhjä kohta on peitetty pukilla, sanoi Vilttitossu.
Hanna ryntäsi keittiöön ja lysähti pöydän ääreen itkemään. Matti meni perässä. Hän istui Hannan viereen.
- Älä nyt Hanna, minä selitän. Siinä kuusessahan näkyvät sekä nykyajan henki että vanhan ajan patina. Oljet kertovat vuosisadan takaisista pirttijouluista, kirkkaat pallot taas meidän aikamme loistosta. Mikä runsaudensarvi se on lapsille! Ajattele kuinka se kehittää heidän mielikuvitustaan.
Vaari tuli ovensuuhun Heinähattu, Vilttitossu ja poika perässään. Vaari kuiskasi:
- Tuolla höpinällä se sai Hannan aikanaan vihillekin."

Vinkki 4: "Monilla menee vielä huonommin"

Silloin kun tuntuu siltä, että joulustressi kaatuu päälle, suosittelen miettimään hetkisen vaikkapa seitsemän veljeksen joulun viettoa. Että eipä sekään niin kaksista ollut. Joulusaunassa syttyy tulipalo, jonka vuoksi koko Impivaara on pian ilmiliekeissä ja veljekset pakenevat Jukolaan joulunviettoon. Myös suomalaiset, hämmentävän synkät joululaulut toimivat mainiosti tässä tarkoituksessa. Esimerkiksi koko Leevi and the Leavingsin Varasteleva joulupukki albumi on hyvä keino tämän vinkin mukaiseen ajatteluun. Vai mitäpä sanotte säkeistä:

"Silloin vasta sen lähtömme syyn ehkä ymmärsinkin

vanhan navetan katto kun leimahti liekkeihin

onneksi ehdimme pois"

(Onneksi jouluun on aikaa)

tai

 "Makaa joulukuusi kaatuneena,

miksi itket pikku-Leena

komerossa piilossa vanhemmilta.

Miksi isi ja äiti riitelitte

tuskin edes huomasitte

nythän on jouluilta"

(Jouluksi mummolaan)

tai vanha kunnon, jokaisen joulustressaajan lempijoululaulu, Kari Tuomisaaren säveltämä ja sanoittama Siitä tuntee joulun:

"Lapset jätti koulun

ja talossa on kaikki sekaisin.

Äsken hukkasin jo ostoslistan kolmannen

on kinkku tilaamatta vielä ehkä ehdin tehdä sen".

Vinkki 5: Joulu tulee joka tapauksessa ja silloin on kaikki hyvin

Myös Hannalla:

"Tytöt menivät keittiöön. Riisipuuro kypsyi hellalla ja Hanna hosui hiki päässä. Hän tyrkkäsi puurokauhan Heinähatulle:
- Riisipuuroa pitää koko ajan hämmentää, ettei se pala pohjaan.
Hanna kuori mantelin puuroon ja Vilttitossu sai kattaa pöydän.
- Ota kaapista syvät lautaset, Hanna komensi ja katsoi seinäkelloa. - Viittä vaille kaksitoista! Nyt kaikki puurolle, joulurauha julistetaan!
Vaari ja poika tulivat tonttulakit päässä pöytään. Matilla oli valkoinen paita. Vilttitossu tökki kauhalla puuroa nähdäkseen missä on manteli. Hanna nappasi häneltä kauhan ja alkoi jakaa puuroa lautasille samalla kun radiosta kuului joulurauhan julistus:
- Huomenna jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla, ja julistetaan siis yleinen joulurauha...
Hanna ripotti kanelia puuroon.
- Monissa perheissä vielä tähän aikaan imuroidaan, ja matot ovat ulkona. Joulurauhasta ei ole tietoakaan, hän sanoi. - Moni on vielä jouluostoksilla, ja monilla on laatikot tekemättä ja kinkku paistamatta.
- Olisit nyt vähän aikaa hiljaa, että voitaisiin kuunnella tuota joulurauhan julistusta, Matti sanoi.
- ...sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulujuhlaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät.
Hannalla oli suu täynnä puuroa.
- Minä sain mantelin! hän mongersi."

BONUS: Joulustressibingo

Bonuksena tarjoan vielä joulustressibingon. Bingon tapahtumat saattavat olla tai saattavat olla olematta täysin fiktiivisiä, kröhöm.

Kun saat jouluvalmistelujen tuoksinassa bingon, voit huudahtaa voipuneesti ja itkunsekaisella äänellä "bingo", romahtaa sohvalle ja antaa muiden hoitaa loput valmistelut. Mielellään saa tulla hihkaisemaan bingon kommenttiboksiinkin, etenkin jos joku joulun sankari on saanut bingon kasaan jo tässä vaiheessa joulukuuta.

Jouluajan lukemiseksi suosittelen Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä sekä Charles Dickensin Joululaulua. Nämä kirjat kuuluvat olennaisesti joulun odotukseeni. Ihanaa, stressitöntä, onnellista, lämpöistä ja rauhallista joulun aikaa itse kullekin säädylle! Muistakaa nauttia lämmöstä, rakkaudesta ja kiireettömästä lukuajasta.

Ja muistakaahan huomenna suunnistaa avaamaan seuraava luukku tänne.