Robert Louis Stevenson: Kidnappaus kannella

Blogissani toistuvat vuodesta toiseen samat valitukset. Nyt taas niistä yksi: seikkailukirjat ovat, ristiriitaista kyllä, uskomattoman tylsiä. Kesäkuussa 2013 kirjoitin Robert Louis Stevensonin Aarresaaresta näin:

Olisin luultavasti pitänyt Aarresaarta vähän tylsänä, jos olisin lukenut sen nuorempana. Huomioitavaa on se, että olen nyt vanhempana edelleen se ihminen, joka haukottelee toimintaleffoissa... Nyt kuitenkin osasin arvostaa Aarresaaren hienoa juonen kehittelyä, jännitteitä ja kohokohtia sekä mukavan humoristista kieltä. Enkä ahdistunut tappeluista, lukuisista ruumiista ja juopottelevista merirosvoista, kuten myös varmaan olisin lapsena tehnyt. Enpä olisi silloin tajunnut sitäkään, että Stevenson selkeästi viittaa alkoholin vaaroihin ja hiukkasen valistaa lukijoitaan hurjan seikkailutarinan varjolla.

No joo. Nyt luin alunperin vuonna 1910 julkaistun Kidnappaus kannella -romaanin (alkuperäinen teos Kidnapped on suomennettu myös nimillä Ryöstölapsi, Ihmisryöstö ja David Balfourin seikkailut). Aarresaaren kohdalla ilmeisesti pidin paremmin mielessä teoksen klassikkoaseman ja keskityin siihen enkä tylsyyteen. Nyt kävi toisin. 17-vuotias David Balfour on hiljattain jäänyt orvoksi. Hän lähtee setänsä taloon, jossa hänelle selviää, että hän onkin suvun virallinen perijä. Setä ei tästä oikein pidä ja seurauksena Balfour siepataan laivaan. Kaikkien kunnon seikkailukirjojen mukaisesti alkaa jännittävä ja monivaiheinen seikkailu, joka sai minut kyllästymään. Kirja ei ollut pitkä, mutta siltä se totisesti tuntui.

Kirjan parasta antia taisikin olla tuo uskomaton kansi. Heh. Ja se, että sain listattua Helmet-lukuhaasteeseen kohdan 32 (kirjassa on myrsky). Teos näyttää muuten löytyvän myös Elisa Kirjan ilmaisista klassikoista nimellä Ryöstölapsi, mikäli ette ole yhtä toimintaseikkailurajoittuneita kuin minä.

Eilen mollasin Tournierin, tänään Stevensonin. Seikkailuni klassikkokirjojen maailmassa jatkuvat ja jännityksellä odotan, kenet mollaan seuraavaksi.

Kirjailija: Robert Louis Stevenson
Luettu kirja: Kidnappaus kannella (suom. Päivi Saarinen)
Alkuperäinen kirja: Kidnapped (1910)
Kustantaja: Recallmed Oy
Sivumäärä: 208
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★

Robert Louis Stevenson - Tri Jekyll ja Mr Hyde

Yllätyin monella tavalla Robert Louis Stevensonin Tri Jekyll ja Mr Hyde -teosta lukiessani. Ensimmäinen yllätys oli se, että tämän kuuluisan kirjan on kirjoittanut se samainen Robert Louis Stevenson -heppu, joka on kirjoittanut myös hiljattain lukemani Aarresaaren. Niinku että mitä! (Ehkä vähän samankaltainen hetki oli se, kun siskoni tajusi, että Gwen Stefani on se ihan sama Gwen, joka lauleskeli No Doubtissa, että "älä puhu".)

Lisää yllätyksiä kohtasin, kun pääsin syventymään kirjaan enemmän. Ensinnäkin juoni, joka oli toki tuttu ennestään ja sen vuoksi kohtalaisen ennalta-arvattava, tarjosi mukavia yllätyksiä. Eniten kuitenkin yllätti se, miten mahtavan tarkkanäköinen psykologinen tutkielma kirja olikaan!

En ole tarpeeksi virkeässä tilassa analysoidakseni teosta sen tarkemmin tai etenkään käsitelläkseni sitä joltakin uudelta kantilta. Tämän vuoksi totean vaan sen, jonka kaikki jo tietävät, että Jekyll ja Hyde käsittee ihmisen pimeää puolta ihastuttavan raadollisesti ja leikittelee sillä ajatuksella, mitä tapahtuisi, jos ihmisessä oleva paha saataisiin eristettyä ja siirrettyä kokonaan toisaalle. Mitä tämä paha saisi aikaan ja mihin kaikkeen se johtaisi? Onko paha välttämätöntä, ihmiseen oleellisesti kuuluvaa?

En ole ihan varma, kummasta pidin enemmän, Aarresaaresta vai Jekyllistä ja Hydestä. Siitä ainakin tulin vakuuttuneeksi, että Stevenson oli fiksu jätkä. Ja että haluan kokoelmiini paljon vanhoja kirjoja, tämä ystävältäni lainassa ollut nide on pehmeäkantinen, vuonna 1945 painettu ja voi miten nautinkaan sen elämää nähneiden, hauraiden sivujen kääntelystä. Toivottavasti nuo lukuisat pokkarit, joita liian usein päädyn ostamaan (viimeksi viime viikon lopulla sorruin Suomalaisen kirjakaupan pokkaritarjoukseen, vaikka olin jo iloinnut, että tällä kerralla joukosta ei löydy kolmea pokkaria, jotka haluaisin...) päätyvät joskus tällaisiksi rakastetuiksi ja arvostetuiksi vanhoiksi aarteiksi. Vähän vaikea kuvitella, mutta aina voi toivoa.

Eksyin sivupoluille, mutta loppukaneettina totean, että lukekaa Jekyll ja Hyde, se kannattaa! Kaikille teille blogistanian lukumaratoniin 10. tai 24.7 osallistuville vinkiksi, että tämä oli vieläpä vaatimattoman lyhyt ja nopealukuinen klassikko.


Kirjailija: Robert Louis Stevenson
Luettu kirja: Tri Jekyll ja Mr Hyde (suom. Ruth Wathén)
Alkuperäinen kirja: The Strange case of Dr Jekyll and Mr Hyde
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1886
Sivuja: 150
Mistä hankin: Lainassa ystävältä
Missä ja milloin luettu: Vaasassa 7.7.2013
Arvostelu:  ★★★★

831. Treasure Island – Robert Louis Stevenson

Hehe, sanokaa nyt joku, etten ole ainut, jonka lompakon uumenissa matkustaa usein ihan kohtuuton määrä kolikkoja... No olipa rekvisiittaa omasta takaa!

En edes tiennyt/muistanut, että Robert Louis Stevensonin Aarresaari kuuluu 1001-listan kirjoihin, ennen kuin ystäväni päivitteli, miten en ole tätä kirjaa lukenut ja sanoi että se on todella hyvä (terkkuja vaan E ja kiitos vinkistä!). Oikeastaan itsekin vähän kauhistelin sitä, etten ole Aarresaareen aiemmin tarttunut, varsinkin kun kotipaikkakuntani kirjaston lasten- ja nuortenosaston kirjat tuli koluttua varsin hyvin läpi. Siellä oli muuten erikseen nuortenosasto, ehkä noin viisi hyllyllistä kirjoja, jotka joskus päätin lukea kaikki läpi aakkosjärjestyksessä alusta loppuun (osoitus siitä, että minulla on ennenkin ollut omituisia kirjoihin liittyviä päähänpinttymiä). En kuitenkaan päässyt projektissani kovinkaan pitkälle, sillä alkupäässä tuli heti vastaan jotain todella tylsää. Harmittaa, kun en muista mitä. Joka tapauksessa uskaltaisin väittää että yli puolet noista kaikista kirjoista tuli vuosien aikana luettua.

Mutta tosiaan, Aarresaari siis ei kuulu lapsena tai nuorena lukemiini kirjoihin ja näin ollen minulla oli valtava aukko yleissivistyksessä. Aarresaaren lukeminen olikin vähän samanlaista kuin Kummelien katsominen ensimmäistä kertaa tyyliin: "ai onkstääkin tästä!". Tarinassa ja sen hahmoissa oli paljon tuttua kenties sen vuoksi, että Aarresaaren vaikutus sitä seuraaviin seikkailu- ja etenkin merirosvokirjallisuuteen ja -elokuviin on ollut niin valtava.

Olisin luultavasti pitänyt Aarresaarta vähän tylsänä, jos olisin lukenut sen nuorempana. Huomioitavaa on se, että olen nyt vanhempana edelleen se ihminen, joka haukottelee toimintaleffoissa... Nyt kuitenkin osasin arvostaa Aarresaaren hienoa juonen kehittelyä, jännitteitä ja kohokohtia sekä mukavan humoristista kieltä. Enkä ahdistunut tappeluista, lukuisista ruumiista ja juopottelevista merirosvoista, kuten myös varmaan olisin lapsena tehnyt. Enpä olisi silloin tajunnut sitäkään, että Stevenson selkeästi viittaa alkoholin vaaroihin ja hiukkasen valistaa lukijoitaan hurjan seikkailutarinan varjolla.

Voin hyvin kuvitella, miten aina uudet pikkupoika(ja tyttö!)sukupolvet ovat inspiroituneet Aarresaaresta, leikkineet merirosvoja ja piirtäneet aarrekarttoja. Kieltämättä inspiroiduin itsekin, onneksi on keksitty geokätköily niin minun ei tarvitse lähteä etsimään kulta-aarteita trooppisilta saarilta papukaija olalla.

"Viisitoista miestä arkulla vainaan,
Jahhohhoo ja rommia pullo!
Loput otti piru ja ne kuolivat viinaan,
jahhohhoo, ja rommia pullo!" 
s. 208.



Kirjailija: Robert Louis Stevenson
Luettu kirja: Aarresaari (suom. Jukka Kemppainen)
Alkuperäinen kirja: Treasure Island
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1883
Sivuja: 320
Mistä hankin: Vaasan pääkirjastosta
Missä ja milloin luettu: Kesäkuu 2013
Arvostelu:  ★★★★