Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eve Hietamies. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eve Hietamies. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Eve Hietamies: Hammaskeiju


Aurinkoista pääsiäislauantaita! Elämässä on taas tapahtunut hurjasti ja lukeminen on ollut vähäistä. Viime bloggaukseni jälkeen on tapahtunut mm. sellaista, että sain työpaikan kotikaupungistani Turusta. Neljän vuoden reissaaminen Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen väliä loppuu nyt. Haikea olo siitä, että jätän taakseni mahtavan työpaikan ja ihanat työkaverit, mutta onnellinen olo siitä, että jatkossa saan herätä joka aamu kotoa, ei tarvitse lähteä minnekään perheeni luota. Ja työkin on juuri sitä, mitä haluan tehdä. Taas se nähdään, haaveidensa eteen kannattaa nähdä vaivaa, sillä kun ne lopulta toteutuvat, se tuntuu melkoisen hyvältä.

Yksi harvoista kirjoista, joita olen viime aikoina ehtinyt lukemaan, on Eve Hietamiehen Yösytötön ja Tarhapäivän  jatko-osa Hammaskeiju. Luin kaksi ensimmäistä osaa vuosi sitten ja kaipasin heti lisää. Siksi Hammaskeiju ilmestyikin kuin juuri minua varten tänä keväänä. Ja miten ihana jatko-osa se olikaan!

Antti Pasanen on taas uuden edessä, kun Paavo-poika on kasvanut kouluikäiseksi. Wilma-viestit, iltapäiväkerhot, kouluun lähdöt ja aikatauluongelmat täyttätävät Pasasten päivät. Isä-Pasasen pitäisi jossakin välissä tehdä myös työnsä ja elää aikuisen elämää. Naissuhteetkin aiheuttavat harmaita hiuksia, omat ja veljen.

Hammaskeiju on samaan aikaan järjettömän hauska, hurjan herkkä ja pohjattoman surullinen. Vesi valuu silmistä vähän väliä, eri syistä. Hietamiehen tapa kirjoittaa on ihailtavan suoraviivainen mutta tunteikas. Kirjaan jää pahasti koukkuun ja se tekee mieli ahmia yhdeltä istumalta. Sekä Paavo että Antti ovat vallan ihastuttavia, heidät haluaisi istuttaa kotisohvalleen ja antaa kummallekin kunnon halauksen.

Hammaskeiju nousi ohi Yösyötön ja Tarhapäivän ehdottomaksi sarjan suosikikseni. Harmitti että se loppui niin pian ja jatko-osaa ei ilmeisesti ole tulossa. Onneksi Pasas-ikävää voi vähän lievittää jo syksyllä, kun Yösyöttö-elokuva tulee ensi-iltaan. Odotukseni ovat korkealla etenkin, kun Anttia näyttelee suosikkini (Studio Julmahuvi ja monta sydäntä!) Petteri Summanen.

Tällaisia kirjoja pitäisi olla maailmassa enemmän. Kirja on tehnyt tehtävänsä täydellisesti, kun lukemisen jälkeen olo on lämmin, onnellinen ja ihastunut. Kirjassa käsiteltiin myös kehitysvammaisten oikeuksia kauniilla tavalla, vedänpä siis Helmet-haasteesta yli kohdan 20.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Eve Hietamies: Yösyöttö ja Tarhapäivä


Kepeän ja raskaan yhdistelmä kirjallisuudessa on haastava. Vaikeista asioista kirjoittaminen siten, että teksti säilyy nautittavana ja viihteellisenä on taatusti vaikeaa ja siksipä ehkä nautinkin Eve Hietamiehen Yösyötöstä (2010) ja Tarhapäivästä (2012) niin paljon. Klassikoiden ja kriitikoiden ylistämien teosten keskelle kaipaan säännöllisesti jotakin kevyttä luettavaa. En kuitenkaan nauti pelkän hötön lukemisesta. Viihteellisiltä kirjoiltakin vaadin sisältöä, hyvää kieltä ja usein mielellään myös syvällisempää pohjaväriä. Hietamies pääsikin yllättämään minut valtavan positiivisesti.

Yösyötössä Antti Pasanen, ihan tavallinen suomalainen mies, sellainen äijähkö mies, joka tykkää pitkään nukkumisesta, baari-illoista ja naisista, jää yksin vastasyntyneen vauvansa kanssa.  Vaimo Pia ottaa ja päättää, että elämä vauvan kanssa ei ole häntä varten. Antti on Paavo-poikansa kanssa alkuun ihan hukassa. Tietenkin, sillä vauva-arkeen tottuminen olisi haastavaa läsnäolevan vaimonkin kanssa. Onneksi apua alkaa vähitellen löytyä niin neuvolasta, leikkipuiston äideistä kuin naapurin perheeltäkin.

Tarhapäivässä pikku-Paavo on kasvanut viisivuotiaaksi tenavaksi. Elämä rullaa jo tutumpia uomia, mutta Pasasen pojat joutuvat taas uuden haasteen eteen, kun perheeseen muuttaa tilapäisjäseneksi viisivuotias Terttu-tyttö. Yhtäkkiä Antin ja Paavon miehiseen elämään ilmestyy tyttöjen juttuja, tyttöjen leluja, vaatteita, lakanoita, pompuloita ja sanoja, joiden merkitystä voi vain arvailla. Jokaisella lelulla on nimi, mutta niin on jokaisella vaatekappaleellakin. Antti on taas pulassa.

Hietamiehen kirjoitustapa on lämmin mutta terävä. Hänellä on taito tiivistää paljon tunnetta arkiseen kerrontaan. Sinänsä kirjojen sisältö ei ollut mitään maata mullistavaa. Uskon että pienten lasten vanhemmat saisivat itse tarinasta huomattavasti enemmän irti kuin minä, lapsista ja vanhemmuudesta mitään ymmärtämätön. Kuitenkin kirjoissa oli jotakin sellaista humaania lämpöä, hyväntuulisuutta ja positiivisuutta, että kirjojen lukeminen oli ehdottoman nautinnollista. Hietamies kuvaa alleviivaamatta Paavon äidin vaikeaa masennusta ja sitä, miten hankalaa on kun Paavo kaipaa äitiänsä, joka ei jaksa olla pojastaan kiinnostunut. Toivon todella, että Hietamies kirjoittaisi Pasasen poikien tarinalle jatkoa, haluaisin kovasti kuulla, mitä heille kuuluu.

Yösyöttö on HS:n suomalaiset suosikit -listalla.
Tarhapäivä on kirjabloggaajien kaikkien aikojen paras kirja -listalla.
Helmet-lukuhaasteessa Yösyötöllä kuittaan kohdan 20 (kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan) ja Tarhapäivällä kohdan 30 (viihteellinen kirja).

Kirjailja: Eve Hietamies
Kirja: Yösyöttö (2010) ja Tarhapäivä (2012)
Kustantaja: Otava
Sivumäärät: 383 ja 447
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu:  ★★★