Aurinkoista pääsiäislauantaita! Elämässä on taas tapahtunut hurjasti ja lukeminen on ollut vähäistä. Viime bloggaukseni jälkeen on tapahtunut mm. sellaista, että sain työpaikan kotikaupungistani Turusta. Neljän vuoden reissaaminen Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen väliä loppuu nyt. Haikea olo siitä, että jätän taakseni mahtavan työpaikan ja ihanat työkaverit, mutta onnellinen olo siitä, että jatkossa saan herätä joka aamu kotoa, ei tarvitse lähteä minnekään perheeni luota. Ja työkin on juuri sitä, mitä haluan tehdä. Taas se nähdään, haaveidensa eteen kannattaa nähdä vaivaa, sillä kun ne lopulta toteutuvat, se tuntuu melkoisen hyvältä.
Yksi harvoista kirjoista, joita olen viime aikoina ehtinyt lukemaan, on Eve Hietamiehen Yösytötön ja Tarhapäivän jatko-osa Hammaskeiju. Luin kaksi ensimmäistä osaa vuosi sitten ja kaipasin heti lisää. Siksi Hammaskeiju ilmestyikin kuin juuri minua varten tänä keväänä. Ja miten ihana jatko-osa se olikaan!
Antti Pasanen on taas uuden edessä, kun Paavo-poika on kasvanut kouluikäiseksi. Wilma-viestit, iltapäiväkerhot, kouluun lähdöt ja aikatauluongelmat täyttätävät Pasasten päivät. Isä-Pasasen pitäisi jossakin välissä tehdä myös työnsä ja elää aikuisen elämää. Naissuhteetkin aiheuttavat harmaita hiuksia, omat ja veljen.
Hammaskeiju on samaan aikaan järjettömän hauska, hurjan herkkä ja pohjattoman surullinen. Vesi valuu silmistä vähän väliä, eri syistä. Hietamiehen tapa kirjoittaa on ihailtavan suoraviivainen mutta tunteikas. Kirjaan jää pahasti koukkuun ja se tekee mieli ahmia yhdeltä istumalta. Sekä Paavo että Antti ovat vallan ihastuttavia, heidät haluaisi istuttaa kotisohvalleen ja antaa kummallekin kunnon halauksen.
Hammaskeiju nousi ohi Yösyötön ja Tarhapäivän ehdottomaksi sarjan suosikikseni. Harmitti että se loppui niin pian ja jatko-osaa ei ilmeisesti ole tulossa. Onneksi Pasas-ikävää voi vähän lievittää jo syksyllä, kun Yösyöttö-elokuva tulee ensi-iltaan. Odotukseni ovat korkealla etenkin, kun Anttia näyttelee suosikkini (Studio Julmahuvi ja monta sydäntä!) Petteri Summanen.
Tällaisia kirjoja pitäisi olla maailmassa enemmän. Kirja on tehnyt tehtävänsä täydellisesti, kun lukemisen jälkeen olo on lämmin, onnellinen ja ihastunut. Kirjassa käsiteltiin myös kehitysvammaisten oikeuksia kauniilla tavalla, vedänpä siis Helmet-haasteesta yli kohdan 20.
