Samuel Beckett: Mercier ja Camier (bloggaamattomien kirjojen joulukalenterin 1. luukku)

Joulukuu, lempikuu! Vuosi lähestyy loppuaan, tämä ennennäkemättömän rankka, antoisa, ristiriitainen ja hullu vuosi. Lukenut olen ehkä vähemmän kuin aiemmin mutta silti paljon. Niin paljon, että bloggaamattomia kirjoja on kertynyt valtava pino. Kuten ennenkin, nytkin toivoisin että ainakin kaikista listan kirjoista jäisi blogiin jokin muistiinpano. Siksipä blogissa alkaa nyt joulukalenteri, jossa joka päivä ennen joulua esittelen lyhyesti tai pidemmin yhden tämän vuoden aikana lukemani kirjan, joka ei ennen ole päässyt blogiin asti.

Ensimmäisen lukuun takaa löytyy Samuel Beckettin Mercier ja Camier. Luin kirjan muistaakseni jo kesällä ja totta puhuakseni se kuuluu niihin listan kirjoihin, jotka kyllä sain aika kevyesti luettua, mutta joista en saanut minkäänlaista otetta. Minulla on ennenkin ollut Beckettin kanssa ongelmia, ja tälläkin kertaa ongelmat jatkuivat jossakin määrin. Kuitenkin se aiemmin piiloon jäänyt huumori esiintyi nyt selvemmin. Mercier ja Camier olivat omituisessa olemisessaan huvittavia hahmoja, ikävä kyllä en kuitenkaan lopulta ollut kovin huvittunut vaan lähinnä kyllästynyt.

Kuitenkin tässä kirjassa oli jotakin hyvin sympaattissta. Ehkä se oli kirjan fyysinen pieni koko tai sitten tämä jokaisen luvun lopussa oleva tiivistys, jonka soisin siirtyvän ihan joka ikiseen astetta vaikeampaan romaaniin. Ehkäpä Sota ja rauhakin näyttäytyisi helpompana, jos luvun lopussa voisi kerrata, mistä olikaan kyse! Nerokasta!

Beckett on Nobel-voittaja joten taas yksi kohta yli Helmet-haasteesta.

Kirjailija: Samuel Beckett
Luettu kirja: Mercier ja Camier (suom. Tarja Roinila)
Alkuperäinen kirja: Mercier et Camier (1970, kirjoitettu 1946).
Sivumäärä: 245
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★

Samuel Beckett: Molloy & Malone kuolee

On hyvin vaikeaa kirjoittaa mitään sellaisesta kirjasta, josta ei ymmärtänyt yhtään mitään. Vielä vaikeampaa on kirjoittaa kahdesta sellaisesta kirjasta. Vaasan kirjastossa oli joskus kevättalvella hyllyssä tyrkyllä Samuel Beckettin Malone kuolee. Muistin sen olevan listalla ja kun kirja oli hyvin lyhyt, nappasin sen luettavakseni. Vasta kun olin päässyt lukemisessa jo alkuun, huomasin että kirja olikin trilogian keskimmäinen osa. Siispä etsin käsiini trilogian ensimmäisen osan, Molloyn, joka myös on listallani. Listalla on myös trilogian viimeinen, The Unnamable, jota ei ilmeisesti ole edes suomennettu. Tulin siis lukeneeksi nämä kaksi ensimmäistä osaa väärässä järjestyksessä, mutta luulen, ettei sillä ole mitään merkitystä. Sen verran tapahtumattomia, omituisia ja ei minnekään johtavia nämä kirjat olivat.

Sekä Molloy että Malone kuolee koostui tajunnanvirtamaisesta monologista. Maailma on ahdistava, hahmot häiriintyneitä ja jokseenkin mielenvikaisen oloisia. Molloyssa kertoja selittää tapaansa imeskellä kiviä siten, että imettävät kivet kiertävät kehää taskusta toiseen. Pakkomielle, kummalliset tavat, ihmisen henkinen puoli suhteessa fyysisyyteen, nautinnonhalu, perheenjäsenten väliset suhteet ja koko elämä sekoitetaan kummalliseksi ja hyvin ahdistavaksi sopaksi. Molloyn alkupuoli, yli sata sivua, on yhtä kappaletta, putkeen kirjoitettua hengästyttävää, lähestulkoon kuristavaa, monologia, jonka rytmi tuntuu epätahtiselta ja luonnottomalta.

Malone kuolee on ehkä vähemmän ahdistava, vaikka se käsitteleekin elämän ja kuoleman kysymyksiä, samaan monologiseen tyyliin kuin Molloykin. Vanha mies Malone makaa alasti jossakin sairaalan kaltaisessa tilassa, jonka lukija mieluiten tulkitsee mielisairaalaksi. Kaikki on jokseenkin epäselvää ja Malonen monologissa mainitut henkilöt sekoittuvat keskenään ja henkilöiden rajat muokkautuvat häilyviksi ja omituisiksi.

Luulen ymmärtäneeni, että kirjat olivat oiva osoitus eksistentialistisesta kirjallisuudesta. Hahmot kokivat olemisen kriisiä, kuolema ja elämä sekoittuivat ja pelkkä olemassa oleminen ei vielä taannut sitä, että ihminen oikeasti eläisi. Mutta hyvänen aika, olivathan nämä nyt ihan hirvittävän tuskaisia luettavia. Pardon my French, mutta Beckettiä lukiessani päässäni pyöri koko ajan hirveä kirosana "tekotaiteellinen". Lukukokemukset olivat aika tuskaisia, mutta silti näiden lukeminen oli jotenkin antoisaa ja mielenkiintoista, vaikka en kirjoista pitänytkään. Kummallinen kirjailija ja kummallinen lukukokemus.

Beckett on joka tapauksessa hyvin arvostettu kirjailija ja hän on saanut kirjallisuuden Nobelin vuonna 1969. Siksipä osallistun kirjoilla Jokken 14 nobelistia -lukuhaasteeseen ja olen taas asteen verran sivistyneempi.

Kirjailija: Samuel Beckett

Luetut kirjat: Molloy (suom. Raili Phan-Chan-Thé), Malone kuolee (suom. Caj Westerberg)

Alkuperäiset kirjat: Molloy, Malone meurt

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1951

Sivumäärä: 219 + 183 s.

Arvostelu: ★★