Voi voi, bloggaamattomien kirjojen pino sen kuin kasvaa vaan. Täytyy varmaankin jossakin kohtaa purkaa sumaa lyhyellä koontipostauksella, muuten lukemattomat kirjat pääsevät unohtumaan ja sitähän en kaikessa tavoitekeskeisyydessäni halua...
Vanki nimeltä Papillon on ollut kesken koko kevään. Odotin kirjalta paljon ja aloinkin lukea sitä innoissani, mutta into lopahti kuin seinään. Taas se tuli ilmi: toiminta ei ole juttuni. Mitä enemmän sattuu ja tapahtuu ja mitä enemmän kirjassa on toimintaa, sitä vähemmän jaksan keskittyä. Vanki nimeltä Papillon oli sinänsä ihan kiinnostava vankilapakoseikkailu, mutta se vain oli niin täynnä toimintaa, jatkuvaa haahuilua paikasta toiseen, pakoa, uusia paikkoja ja tapahtumia ja ihmisiä, että en vaan jaksanut pysyä kärryillä.
Vanki nimeltä Papillon on osittain omaelämäkerrallinen tarina siitä, miten vanki, jota kutsuttiin perhostatuointinsa takia Papilloniksi (perhonen), pakenee, joutuu kiinni, pakenee ja niin edelleen. Papillon on tuomittu murhasta, jota hän ei ole tehnyt. Hänen seikkailunsa ovat sen verran uskomattomia, että lukija - ja ilmeisesti myös kaikki muut kirjan lukeneet - pohtii, että nyt taisi Charrière pistellä vähän omiaan. Kirjailijan onkin sanottu yhdistelleen kuulemiaan kaskuja, tarinoita ja juttuja omiin kokemuksiinsa.
Vanki nimeltä Papillon oli toki ihan kiintoisa matka vankilamaailmaan. Charrière käyttää eloisaa kieltä (köntti, hyi) ja kirjan henkilöt ovat monipuolisia ja uskottavia. Jatkuva vapaudenkaipuu ja kapinointi ärsyttivät, eikä Papillon oikein voittanut sympatoitani puolelleen. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että sain kirjan lopultakin luettua. Sitä paitsi tämä oli melkoinen jättipotti lukuhaasteisiin osallistumisen kannalta, sillä osallistun kirjalla sekä Vive la France -haasteeseen, Hei me lusitaan -haasteeseen että Lukuiloa Perhoslaaksossa -haasteeseen.
Kirjailija: Henri Charrière
Luettu kirja: Vanki nimeltä Papillon
Alkuperäinen kirja: Papillon
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1969
Sivumäärä: 514
Arvostelu: ★★
