Kirjahyllyn aarteet, osa 2: Austenit ja Brontët

Kirjahyllyn aarteet -juttusarjani otettiin hyvin vastaan, kivaa ja kiitos siitä! Ensimmäisessä osassa esittelin hyllyni vanhat tyttökirjat ja toisessa osassa jatketaan ehkä hiukan samankaltaisella linjalla. Luvassa on neljän englantilaisen 1800-luvun kirjailijattaren klassikkoteokset, jotka ovat hyllyni suurimpia aarteita ja kovasti mieleeni. Kyseessä ovat tietenkin Jane Austen sekä Anne, Charlotte ja Emily Brontë.

Jane Austenia on hyllyssäni heikonlaisesti, vain Neito vanhassa linnassa, Emma sekä Viisasteleva sydän pokkarina.

Emman ostin ennen joulua Turun kirjastoautojen tallin poistomyynnistä eurolla ja se oli oikea löytö, niin kaunis ja hyväkuntoinenkin. En ole Emmaa vielä lukenutkaan, mikä tuntuu vähän hassulta! Emmaan yhdistyy muisto lapsuudestani. Joku sisaruksistani (en tiedä, vaikka se olisin ollut minä...) luki kirjasta ennen nukahtamista ääneen pitkiä, monta sivua kestäviä tylsiä monologeja ja meillä oli valtavan hauskaa. Ehkäpä tuo muisto on vaikuttanut siihen, etten ole vieläkään lukenut kirjaa.

Neito vanhassa linnassa (kirjamessulöytö muutaman vuoden takaa) sekä Viisasteleva sydän sen sijaan on luettu ja hyväksi todettu. Kokoelmiini haluaisin ehdottomasti ainakin yhden lempikirjoistani, Ylpeyden ja ennakkoluulon, mieluiten jonakin vanhana kauniina painoksena. Myös Kasvattitytön tarina olisi tervetullut, sitä en ole myöskään lukenut tai jos olenkin, en muista siitä mitään.

Anne Brontën Agnes kotiopettajattaren olen ostanut käytettynä tuona kauniina painoksena Turun kirjamessuilta. Bloggaus kirjasta löytyy täältä. Annen toisenkin kirjan, Wildfell Hallin asukkaan olen lukenut.

Charlotte Brontën Shirley on samaa sarjaa Agneksen kanssa, Turun kirjamessuilta ostettu. Aion lukea sen Charlotte Brontë -haasteeseen. Syrjästäkatsojan tarina ei ole omani, vaan lainassa äitini hyllystä, josta sen olen lapsuudessani lukenut ainakin kerran, ehkä jopa kahdesti, mutta muistikuvia siitä ei ole lainkaan, senkin aion lukea mahdollisimman pian. Jane Eyre englanniksi on vanhimpia kirjojani, mutta en ole tuota versiota lukenut kertaakaan, vaan pari vuotta sitten Suomeksi.

Emily Brontën Humiseva harju on rakkaimpia kirjojani. Ostin sen muistaakseni ensimmäisenä opiskeluvuotenani, tuohon aikaan minulla oli vain muutamia romaaneja enkä paljon ehtinyt lukemaankaan. Kirja reissasi lopulta mukanani muun muassa Utsjoen kenttäkurssille ja sen tunnelma piti vallassaan koko ajan.

Mitä tunteita Austen ja Brontën sisarukset herättävät? Oletko lukenut nämä hyllyssäni olevat kirjat, mikä niistä on suosikkisi?

Aiemmat kirjahyllyn aarteet:
Osa 1. Vanhat tyttökirjat

Anne Brontë: Wildfell Hallin asukas

Yllättävän synkällä kirjalla on yllättävän hempeä kansikuva.

Terveiset lomalaiselta! Tätä lomaviikkoa voisi kutsua sekä hiihtolomaksi että talvilomaksi, mutta tietoa ei ole niin hiihtämisestä kuin talvestakaan, niin olkoon tämä nyt sitten ihan tavallinen loma. Olen ennenkin todennut, että ehdin loma-aikoina lukea vähemmän kuin arkiviikkoina, sillä loma-ajat ovat ainoa aika, jolloin ehdin elämään oikeaa arkeani, työviikot kun kuluvat toisella paikkakunnalla kaukana kaikesta varsinaisesta elämästäni. Suunnittelin etukäteen pitäväni lomallani lukumaratonin, mutta taidan jättää senkin nyt väliin. Sen verran mukava on tämä "oikean elämän" eläminen.

Tammikuussa luin Agnes Greyn ja lupasin postauksessani palata muihin lukemattomiin Brontëihin vielä tämän vuoden aikana. Kuume jäi päälle melkoisen voimakkaana ja Annen toinen kirja, hänen viimeiseksi teoksekseen jäänyt Wildfell Hallin asukas, olikin pakko hakea kirjastosta heti. Tarinan kertojana aloittaa mies, Gilbert Markham, joka kirjoittaa ystävälleen kirjeitä ja kertoo näissä kolkkoon ja autiona olleeseen naapuriin, Wildfell Halliin muuttaneesta mielenkiintoisesta ja erikoisesta naisesta sekä tämän pienestä pojasta. Mieskertoja yllätti minut perusteellisesti ja heti alusta saakka koin, että kirja on merkittävä ja hyvin poikkeuksellinen. Wildfell Halliin muuttanut asukas on Helen Graham, nainen joka tuntuu salaavan jotakin ja käyttäytyvän perin kummallisesti. Lopulta paljastuu, että Helen on paennut Wildfell Halliin juoppoa ja pahaa aviomiestään Arthur Huntingdonia. Teoksen keskiosa on Helenin päiväkirja niiltä ajoilta, kun hän ensin tutustui ja rakastui mieheensä ja vähitellen alkoi huomata tämän hirveän, turmiollisen, häikäilemättömän ja röyhkeän käytöksen.

Alkoholismin ja petturuuden kuvaus oli niin synkkää ja realistista, etten olisi ikinä uskonut kenenkään Brontën kynästä syntyneen näin mustaa tekstiä. Kun luin Anne Brontësta luettuani Agnes kotiopettajattaren, luin myös siitä, että Wildfell Hallin asukas -teoksen innoittajana on toiminut Brontën siskojen veli Branwell, joka kärsi pahasta alkoholismista. Tämä lisää teoksen synkkyyttä entisestään ja kenties romaanin kirjoittaminen onkin ollut Annelle tapa purkaa veljensä tapauksen tuomaa pahaa oloa.

Tarinassa on luonnollisesti opettavainen puolensa, mutta mikään moraalisaarna se ei kuitenkaan ole. Ennemminkin teos on feministinen kannanotto ja ilmeisesti Brontën aikalaisten on ollut vaikea hyväksyä ajatusta siitä, että vaimo voisi jättää miehensä, vaikka millainen hirviö tästä miehestä olisikaan kuoriutunut. Teos on ollut monella tavalla edelläkävijä ja en voi olla ajattelematta sitä, millaista tuhlausta on, että tämäkin loistava kirjailijatar kuoli jo 29-vuotiaana. Nyt olen siis lukenut näiden kahden kirjan myötä koko Anne Brontën tuotannon. Listallani on Brontëja vielä Charlotten Shirley sekä Syrjästäkatsojan tarina. Shirley on omassa hyllyssäni ja taidankin lukea sen vielä kevään aikana, koukku on paha.

Kirjalija: Anne Brontë
Luettu kirja: Wildfell Hallin asukas (suom. Kyllikki Villa)
Alkuperäinen kirja: The Tenant of WIldfell Hall (1848)
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 494
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★

Anne Brontë: Agnes kotiopettajatar

No huh, bloggaamattomien kirjojen kasassa on osapuilleen kahdeksan tammikuun aikana luettua teosta. Lukenut siis olen, mutta bloggaamiseen ei tahdo löytyä aikaa. Aloitan nyt kuitenkin siitä kirjasta, jonka luin viimeksi eli tämän aamupäivän junakirjasta. Olen varmaan ennenkin kertonut, että fanitan Brontën sisaruksia ja heidän elämäntarinansa kiehtoo minua suuresti. Agnes kotiopettajatar on viimesyksyisten Turun kirjamessujen löytö, hieman tuntemattomampi teos, kuopus-Annen esikoiskirja.

Brontëjen kirjoihin olen tutustunut toistaiseksi hävettävän vähän (tai siis onneksi on vielä muutama lukematta) ja Annelta en ollut lukenut aiemmin mitään. Annen toinen kirja, Wildfell Hallin asukas on huomattavasti kuuluisampi kuin Agnes kotiopettajatar ja aionkin lukea sen pian perään tämän jälkeen, niin paljon innostuin Agnesista, vaikkei kirja mikään mieletön lukuelämys ollutkaan. Jokin näissä brontëlaisissa meiningeissä iskee poikkeuksellisen kovaa. (Sananen kuitenkin näistä kirjojen nimien suomennoksista. Miksi Jane Eyre ja Agnes Grey on pitänyt suomentaa? Kertonee ajasta jotakin. Ja ehkä myös siitä, että Kotiopettajattaren romaani on varmaan jo ollut kuuluisa siinä vaiheessa, kun Agnes Grey on suomennettu...)

Agnes kotiopettajattaren on sanottu pohjautuvan Annen omiin kokemuksiin. Se kertoo vaatimattomasta papin perheestä lähtöisin olevan nuoren kotiopettajattaren tarinan. Agnes Grey haluaa kotiopettajattareksi, kokee valtavia haasteita hankalissa isäntäperheissä ja löytää lopulta rakkauden (jota Anne itse ei ehtinyt löytämään, sillä hän kuoli alle kolmekymppisenä, miten surullista). Tarina on varsin yksinkertainen, mutta hienon kirjasta tekee sen asenne, sen kuvaileva ote ja ajankuva. Vaikka kirjan ensimmäinen lause on pahaenteinen "Kaikkiin oikeisiin kertomuksiin sisältyy opetus." ei kirja ole opettavainen, eikä oikeastaan edes vanhanaikainen, jos tiettyjä naurettavuuksia osaa katsoa läpi sormien. Agnes on tyypillinen sankaritar, kiltti ja puhtoinen ja sehän ei muuten haittaa, mutta jatkuva omien hyveiden korostaminen oli hiukan huvittavaa.

Parasta ovat kuvaukset hemmotelluista kakaroista, vapaan kasvatuksen saaneista rikkaan perheen lapsista, joita Agnesin on tarkoitus opettaa. Noissa talouksissa olisi todella ollut tarvetta supernannyn vierailulle. Mikään, varsinkaan ihminen itse, ei oikeastaan lopulta muutu, vaikka aikaa kuluukin vuosisata tai pari. Mahtavaa. Kirja sai minut myös entistä vakuuttunemmaksi siitä, että lapsuuteni toiveammatti opettaja ei todellakaan olisi ollut minua varten.

Agnes kotiopettajatar oli viihdyttävä, pieni ja ihan söpö romaani, joka piristi junamatkaani (tänään en joutunut kuuntelemaan laulua, hurraa!). Taidankin pitää tänä vuonna oikein Brontën sisarusten teemavuoden ja lukea 1001-listalla olevat vielä lukemattomat Brontët, myös sen Syrjästäkatsojan tarinan, jonka tiedän lukeneeni ainakin kerran, ehkä jopa kahdesti, mutta en muista siitä mitään.

Kirjailija: Anne Brontë
Luettu kirja: Agnes kotiopettajatar (suom. Kaarina Ruohtula)
Alkuperäinen kirja: Agnes Grey
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1847
Mistä hankittu: Turun kirjamessuilta
Sivumäärä: 293
Arvostelu: ★★★