Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jukka Parkkinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jukka Parkkinen. Näytä kaikki tekstit
lauantai 9. syyskuuta 2017
Jukka Parkkinen: Osku- ja Suvi Kinos -sarjat
Rakastan Jukka Parkkista, olen rakastanut jo neljännesvuosisadan. Lapsuudessani kirjastosta kannettiin kotiin aina uudelleen Suvi Kinoksia ja Korppeja niin kasetteina kuin kirjoinakin. Teininä Kalle Yrjänä ja Viekas mies tuli taloon ihastuttivat, samoin Parkkisen ainoa aikuistenromaani Vaivautunut seikkailija. Sittemmin Karhukirjeet ovat vieneet sydämeni tyystin, niitä olen hihitellyt moneen otteeseen.
Olen kuitenkin jostakin syystä sivuuttanut tämän parkkis-historiani aikana Osku-kirjat kokonaan. Muistan katselleeni niitä usein kirjaston nuortenkirjahyllyssä, mutta ajatelleeni että ne ovat jotenkin "poikakirjoja". Mielikuvani on, että ymmärsin jotenkin väärin, että kirjat kertovat nuoresta jalkapalloilijapojasta Oskusta, eikä se kuulostanut yhtään kiinnostavalta. Miten väärässä olinkaan ja mikä menetys, etten ollut näitä lukenut aiemmin. Kuuntelin kirjat nimittäin tänä kesänä BookBeatista ja ne olivat taattua Parkkista. Kesällä tulin lukeneeksi myös vuosien tauon jälkeen uudelleen Suvi Kinokset. Parkkis-pitoinen kesä siis.
Oskua ei tosiaan voi luonnehtia jalkapalloilijapojaksi, hah mikä erehdys. Hän on miehenalku, joka vähät välittää sovinnaisuuden ja tavanomaisuuden säännöistä. Hän pukeutuu pukuun arkena, jos siltä tuntuu, käyttää sivistyssanoja ja viihtyy erinomaisesti itseään huomattavasti vanhempien ihmisten kanssa. Toisaalta hän on hyvä ja lojaali ystävä, neuvokas ja vauhdikas tyyppi, joka saa paljon hyvää aikaan.
Osku-kirjojen maailma on ihanan idyllinen. Ensimmäisessä osassa (Osakkeet nousussa, Osku) Osku viettää kesää maaseudulla isäpuolensa äidin hoivissa ja myöhemmin hän on muuttanut maalle pysyvästi. Parkkisen kuvaama maaseutu on romanttinen, elävä, aito ja juuri sellainen, millaiseksi miellän oman lapsuuteni kasvuympäristön.
Parkkinen on ennen kaikkea nerokas ihmiskuvaaja. Vieläkin naurattaa kuvaus maalaistalon isännästä ja emännästä, jotka keskustelevat kiivaaseen sävyyn siitä, että minäs vuonna se ja se juttu tapahtuikaan ja mikäs sen hevosen nimi olikaan ("No ei varmana ole niin kuin sinä muistat vaan näin!") vieraasta vähät välittämättä. Ihan kuin minun sukuni, voi että! Aino Koistinen, Oskun mummopuoli, on myös mitä mainioin tyyppi. Hän karruttaa eläkekassaansa pajatsoa pelaamalla eikä sylje lasiin, suora esikuva Karhukirjeiden Amalia-tädille kaikessa mainiossa elämänmyönteisyydessään.
Osku-kirjat olivat niin erinomaista viihdettä, että oikein harmittaa, miksi en ole näitä lukenut aiemmin. Ne kuitenkin todistavat taas sen, että Parkkinen on mitä täydellisin kirjailja myös sen suhteen, että hänen kirjansa sopivat kaikenikäisille. Lapsena olisin keskittynyt eri asioihin, mutta nyt nautin niistä varmasti yhtä paljon.
Tämä erilainen lukukokemus eri ikäisenä tuli todettua Suvi Kinosten uudelleenluvun kohdalla. Mielikuvani kirjoista oli se, että ne ovat valtavan hauskoja, hulvattomia ja iloisia. Olinkin aika järkyttynyt, millaisen määrän synkkyyttä ne kätkivät sisälleen. Masennusta, alkoholismia, kuolemaa, riitoja ja myös nykylukijan silmin vähän liian rasistiselta kalskahtavia juttuja. Mutta silti, aivan hirveän hasukojahan ne olivat edelleen. Lisäksi kiinnitin erityistä huomiota enojen tutkimusaloihin, nykyisin itsekin korkeastikoulutettuna luonnontieteilijänä yliopistomaailman kuvaus oli hauskaa luettavaa.
Tästäkin olen vaahdonnut monesti ennenkin, mutta en edelleenkään käsitä, miten Jukka Parkkisen kirjoihin on onnistuttu hankkimaan niin hirvittävän rumat kannet. Olen ihan varma, että nämä kammotukset ovat karsineet Parkkiselta paljon lukijoita (niin kuin minä karsin ennakkoluuloistani johtuen Oskut pois lukulistaltani lapsena) ja sen vuoksi kirjailijan maine ei ole niin suuri kuin sen ehdottomasti pitäisi olla. Sillä onhan se nyt selvä, että Jukka Parkkisen luomat hahmot ja ikimuistoiset maailmat, ovat ehdottomasti suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historian parhaimmistoa. Ja edelleen mikä parasta, ne ovat relevantteja lukijan iästä riippumatta. Jos osaa samaan aikaan naurattaa ja itkettää sekä lasta että aikuista, on käsissä jotakin ainutlaatuista.
Osku-kirjat kuuntelin BookBeatista. Suvi Kinos -kirjat lainasin äidiltäni, jolle olen hankkinut ne lahjaksi. Trilogian olen lukenut monesti ennenkin, mutta bonusosan isoisän salatusta elämästä luin nyt ensimmäistä kertaa.
Osakkeet nousussa, Osku (1989)
Voittoa kotiin, Osku (1989)
Suku on pahin, Osku (1990)
Suvi Kinoksen seitsemän enoa (1995) (Helmet-haaste kohta 18)
Suvi Kinos ja puuttuva rengas (1998)
Suvi Kinos ja elämän eväät (1999)
Suvi Kinos ja isoisän salattu elämä (2006)
lauantai 3. joulukuuta 2016
Jukka Parkkinen: Karhukirjeitä Karvoselle, Karhukirjeitä kaamoksesta ja Karhukirjeitä kuntolomalta (joulukalenterin 3. luukku)
Olen niin monesti hehkuttanut rakkauttani Jukka Parkkiseen, että asia on varmasti jo käynyt selväksi: Parkkinen on mielestäni yksi Suomen parhaista kirjailijoista. En enää muista, millä Parkkisen kirjalla olen aloittanut hänen tuotantoonsa tutustumisen, siitä on niin tuhottomasti aikaa. Korppi-kirjoja meillä ainakin luettiin ja kuunneltiin äänikirjoina, mutta lopulta se oli Suvi Kinos, joka räjäytti pankin. Äitinikin on kova fani ja olen ostanut Suvi Kinos -sarjan hänelle lahjaksi. Ehkäpä voisinkin napata kirjat joulunpyhiksi ahmittaviksi, liian monta vuotta on kulunut siitä, kun olen kirjat viimeksi lukenut.
Karhukirjeet ovat tulleet tutuksi alun perin radiosta ja en ole tainnut aiemmin lukea niistä montakaan alusta loppuun. Syksyllä kun minulla oli BookBeatin kuuden viikon ilmainen kokeilu, kuuntelin heti sieltä löytyvän Karhukirjeitä kuntolomalta. Kun kokeilu oli loppumassa, kokoelma täydentyi muillakin karhukirjeillä (tai ainakin muutamalla), mutta harmikseni en ehtinyt enää kuuntelemaan kuin Karhukirjeitä Karvoselle ja Karhukirjeitä kaamoksesta.
Karhukirjeet ovat Parkkista parhaimmillaan. Mehevää huumoria, sanoilla ja tuplamerkityksillä leikittelyä ja juttuja, jotka naurattavat samaan aikaan sekä lapsia että aikuisia, mutta eri syistä. Kuuntelin Amalia-tädin kuntolomajuttuja koiraa lenkittäessäni ja olipa vaan vaikeaa koittaa pyrskiä sisäisesti, kun ei halunnut herättää kanssalenkkeilijöiden ihmetystä. Amalialla on kunto päässyt romahtamaan ja hän lähtee kuntolomalle. Kuntolomalla muun muassa lenkkeillään Nallemarketiin ostamaan makkaraa. Ihanan piristävä asenne kaiken tämän supertrendikkään fitnessin keskellä.
Kuntolomalla laskettiin painoa, mutta kaamoksessapa nostettiin, Amalia-täti kun on hurahtanut painonnostoon. Lisäksi hän muun muassa keksii innovatiivisia keinoja matonpesuun ja tutustuu tietokoneisiin. Ensimmäisen karhukirjeteoksen Karhukirjeitä Karvoselle olen lukenut aiemminkin. Sekin nauratti vähintään yhtä paljon kuin Kuntoloma ja Kaamos. Parasta oli ehdottomasti tämä kohta:
"Tädin suosikkeja olivat lapsena olleet sellaiset kirjat kuin Nalle Puh, Uppo-Nalle, Nalle Karvatasku ja Rasmus-nalle. Minä sanoin, että äiti oli lukenut ne kaikki minulle, kun olin ollut pienempi. Täti meni penkomaan kirjahyllyään, mutta yhtään lastenkirjaa ei löytynyt, pelkästään aikuisten klassikoita. Klassikko on sellainen kirja, jonka kaikki tietävät, mutta jota kukaan ei ole lukenut."
Karhukirjeet ovat täydellistä kuunneltavaa pimeään syksyyn. Lämmin suositus,ehdottomasti myös etenkin aikuisille!
Kirjailija: Jukka Parkkinen
Luettu kirja: Karhukirjeitä Karvoselle (2002), Karhukirjeitä kaamoksesta (2006) ja Karhukirjeitä kuntolomalta (2015)
Lukija: Juho Milonoff
Mistä hankittu: BookBeat
Arvostelu: ★★★★★
Karhukirjeet ovat täydellistä kuunneltavaa pimeään syksyyn. Lämmin suositus,
Kirjailija: Jukka Parkkinen
Luettu kirja: Karhukirjeitä Karvoselle (2002), Karhukirjeitä kaamoksesta (2006) ja Karhukirjeitä kuntolomalta (2015)
Lukija: Juho Milonoff
Mistä hankittu: BookBeat
Arvostelu: ★★★★★
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)