Minulle kävi niin hassusti, että rakastuin. Olin heti aluksi hiukan ihastunut, välillä vähäsen varautunut, mutta lopulta aivan myyty. Luin nimittäin Laura Lindstedtin Oneironin, joka voitti Finlandia-palkinnon loppuvuodesta. Kun kirjan kokee voimakkaalla tunteella, on aika turhaa edes yrittää kirjoittaa siitä analyyttisesti ja älykkäästi. Olkoon tämä siis ihan puhdas fanituspostaus siitä, miksi Oneiron oli upea kirja ja mieletön aloitus tälle vuodelle.
Oneiron on outo. Heti ensimmäisillä sivuilla lukija hämmentyy ja huomaa olevansa jonkin eriskummallisen äärellä. Outous jatkuu läpi tarinan. Sen hahmot ovat kummallisia, sen tapahtumat vielä kummallisempia. Ja minähän rakastan kaikkea kummallista!
Oneiron on mystinen. Silkkaan outouteen sekoittuu mystisyyttä, jonka verhon taakse lukija koittaa kurkistaa. Aivot saavat töitä ja sydän ottaa ylimääräisiä lyöntejä.
Oneiron on uudenlainen. En ole ikinä lukenut mitään vastaavaa. Teos on uudenlainen niin teemansa, rakenteensa kuin kielensä puolesta.
Oneiron ei ole helppo. Oneiron on vaikea hyvällä tavalla. Se on haastava, viisas, ahdistava ja raju. Lukija ei todellakaan pääse helpolla.
Oneiron on inspiroiva. Oneiron saa lukijansa pohtimaan syvällisiä. Se hämmentää, herättää kysymyksiä, ajaa lukijan välillä jopa googlen äärelle. Se herättelee aivoissa hermoyhteyksiä, joita sinne ei ole ennen syntynyt ja kannustaa omaan ajatteluun.
Oneiron on runsas. Oneironissa on aivan hirveästi kaikkea. Siinä on valtavasti yksityiskohtia, asiaa ja tunnetta.
Oneiron on ihana. Fantastinen, ihana kirja. Suosittelen kirjaa lämpimästi niille, jotka ovat valmiita erikoiseen seikkailuun ja mahdollisesti, kenties jopa todennäköisesti, myös rakastumaan kirjaan.
"Niin alkoi Rosan ääni soida tilassa. Se soi ambulanssissa ja sittenkin jossain muualla, se soi liikkeessä, mutta ei sairaalaa lähestyvässä autossa, se soi rytmissä joka alkoi huojuttaa Ninaa, Wlbgisiä, Shlomithia, Ulrikea, Polinaa ja Rosa Imaculadaa. Syke tarttui hauraaseen melodiaan ja syötti sekaan ikiomia synkooppeejaan, mutta ei tuhonnut laulua, ei turmellut ääntä joka oli joskus kauan sitten lohduttanut pikku Rosaa, sitten pikku Davia ja joka nyt lohduttaisi Ninaa, pikku Ninjuskaa. Ninaa jonka oli kerättävä kaikki rohkeutensa ja uskallettava lähteä." s. 356.
Kirjalija: Laura Lindstedt
Luettu kirja: Oneiron. Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista.
Kustantaja: Teos 2015
Kansi: Jussi Karjalainen
Sivumäärä: 439
Mistä hankittu: Joululahja
Arvostelu: ★★★★★
