Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tsekki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tsekki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. maaliskuuta 2021

Milan Kundera: Pila

Tiedättekö sen tunteen, kun joskus elokuvaa katsoessa ei pääse yli siitä, että näyttelijä on oikeasti vain näyttelijä. Kaikki huomio kiinnittyy näyttelijään persoonana, hänen maneereihinsa ja näyttelijän taakse, roolihahmoon, ei näe, illuusiota ei pääse syntymään. Sellainen olo minulla on, kun luen Milan Kunderaa. Näen vain hänet kirjailijana, hänen kikkailunsa ja kielensä. Teksti jää etäiseksi, se tuntuu teennäiseltä ja jää tarkoituksettomaksi, kirjailijan keinojen ja taitojen esittelyksi.

Inhosin taannoin Kunderan tunnetuinta romaania Olemisen sietämätön keveys. Kuvailin sitä muun muassa valtavaksi filosofiseksi oksennukseksi. Olin myös sitä mieltä, että Kunderasta on muodostunut kirjailja, josta on pidettävä, ellei halua leimautua tyhmäksi. Kerroin näistä mietteistäni Instagramissa, jossa eräs toinen kertoi traumatisoituneensa, kun aikoinaan joutui lukemaan Kunderan esikoisteoksen Pilan pääsykoekirjana, josta ei ymmärtänyt yhtään mitään, mutta jostakin syystä romaani oli edelleen hänellä hyllyssä. Minä totesin heti, että Pila onkin muuten listalta vielä lukematta, että eiköhän lueta se yhdessä, tempaus nimettiin tunnisteella #pilataanlukemisenilo, luonnollisesti. Tavoitteena minulla oli ennen kaikkea päästä pureksimaan sitä kysymystä, miksi inhosin Kunderaa niin paljon ja nyt ilokseni, jo kolmannen kirjailijan kirjan jälkeen, minulla on kysymykseen vastauksia. (Siihen, miksi tykkään lukea kirjoja, joista en pidä ja vielä enemmän tykkään kirjoittaa niistä, minulla ei sen sijaan edelleenkään ole selitystä).

Pilan (Žert 1967) päähenkilö Ludvik, todellinen niljake ja epämiellyttävä naisten esineellistäjä, tulee muuttaneeksi elämänsä suunnan yhdellä ajattelemattomalla postikortilla. Humoristinen heitto, ihan vain pila, tulkitaan kapinaksi kommunismia vastaan, vaaralliseksi poliittiseksi liikehdinnäksi. Ludvikin naisviha saa rinnalleen vihaa koko yhteiskuntaa kohtaan, suuren katkeruuden ja kostonhalun. Pieni yksilö totalistarisessa yhteiskunnassa - se on Pilan ydin. 1960-luvun Tšekkoslovakia on miljöönä kiinnostava ja kiinnostusta lisää se, että luonnollisesti Kundera itse koettiin vaarallisena henkilönä, jonka seurauksena hän joutui lopulta muuttamaan Ranskaan. Ymmärrän poliittisen merkityksen ja filosofisen romaanitaiteen ansiot, mutta silti en edelleenkään ymmärrä, miksi Kundera on niin pidetty.

Sillä tosiaan, koko ajan kirjaa lukiessa minua vaivasi tunne siitä, että Kundera siellä kikkailee, Kundera antaa äänen epämiellyttäville romaanihahmoilleen, Kundera käyttää tehokeinona loputonta sulkujen ja puolipisteiden kavalakadia, tekee kielestään tarpeettoman monimutkaista ja - saako näin edes sanoa? - tekotaiteellista. Missään vaiheessa en päässyt yli tuosta tunteesta, uponnut kertomukseen, vaan koko lukukokemusta vaivasi tunne siitä, että tässä on  nyt tarkoituksella käytetty tällaisia keinoja, nyt kirjailija on tehnyt tällaisen ratkaisun. Ongelmana saattaa toki olla myös se, että poliittisuus ja filosofisuus eivät teemoinan ole ne minulle ehkä kaikkein rakkaimmat ja helpoimmin ymmärrettävissä olevat. Kuten Olemisen sietämättömän keveydenkin kanssa, nytkin mietin, että ehkä olen liian tyhmä Kunderalle. Ehkä tosiaan Kundera on aikanaan ollut in ja hip ja häntä on kuulunut kaikkien kirjallisuusihmisten fanittaa? Ehkä hän aikanaan on toimiutkin paremmin, ehkä luen häntä väärällä vuosikymmenellä ja aika on ajanut hänen ohitseen?

Toisaalta kuitenkin Kundera on taitava. Yhdistelmä sosialismista, uskonnosta ja rakkaudesta (tai no, jostakin rakkaudenkaltaisesta naisten esineellistämisestä), on kiinnostavakin ja parhaillaan hänen lakoninen kerrontatapansa toi mieleen Camus'n, joka itselleni on aina positiivinen mielleyhtymä. Jopa vastenmielisen naiskuvan olisin ollut valmis antamaan anteeksi ja hyväksymään ajan tuotoksena - se miten Ludvik suhtautui naisiin ja millaisella vastaavalla intohimolla kirjan toinen päähenkilö Jaroslav kansanmusiikkiin, on hetkittäin lähes herkullista - mutta kokonaisuutena kirja on niin vastenmielinen, sen kerronta niin luotaantyöntävää, että lähestulkoon inhosin romaania ja sen henkilöitä.

Pila oli vähemmän filosofinen ja enemmän poliittinen kuin Olemisen sietämätön keveys. Jotenkin olen valmiimpi ymmärtämään Pilan kuin Kunderan kuuluisimman romaanin merkittävyyden, Pila on ollut rohkea romaani aikansa poliittisessa ilmapiirissä. Silti olen edelleen sitä mieltä, että kikkailu, taidoilla keuliminen ja poliittiset ansiot eivät aja kaiken yli: Kundera ei todellakaan ole kirjailija minua varten. Voisin taas todeta, että kiitti mulle riitti, niin kuin olen todennut Tietämättömyyden ja Olemisen sietämättömän keveyden kohdalla, mutta hahaa, tulen pureksimaan tätä Kundera-inhoani vielä yhden kirjan, listalla odottavan Naurun ja unohduksen kirjan verran. Kaikenlaisia harrastuksia sitä ihmisellä onkin!

Kirjailija: Milan Kundera
Luettu kirja: Pila, suom. Maire Uusitalo, WSOY
Alkuperäinen kirja: Žert, 1967
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★

maanantai 27. lokakuuta 2014

Lokakuun kuukauden klassikko: Olemisen sietämätön keveys (Milan Kundera)

Nämä on kausivalot, ei jouluvalot.
Tänä vuonna kuukausia on eletty kohta kymmenen, mutta tämä oli vasta kuudes kuukauden klassikkoni, jonka sain luettua. Se taas johtuu ensinnäkin siitä, että haukkasin aivan liian ison palan, mutta myös siitä, että olen tänä vuonna lukenut uutuuskirjoja enemmän kuin koskaan. Näyttää kuulkaa siltä, että hyvät ja kiinnostavat kirjat eivät lopu maailmasta lukemalla.

Olemisen sietämätön keveys on klassikkokirja jo sen nimen vuoksi. Harvempi tietää yhtään mitään kirjan sisällöstä, mutta nimi on kaikille tuttu. Meriitti sekin, heh. Kirja on sitä paitsi sekä 1001-listalla että sata kirjaa -listalla, joten senkin vuoksi minua on jo pitkään kiinnostanut tähän kirjaan tutustuminen. Totta puhuakseni en odottanut mitään hienoa kirjaelämystä. Kunderalta aiemmin lukemani Tietämättömyys oli minulle kovin yhdentekevä, liian mukafiksu ja taiteellinen. Tietämättömyyden yhteydessä olen todennut, että haluan kuitenkin lukea Kunderaa joskus lisääkin, mutta nyt tämän keveyden jälkeen toteaisin mielelläni, että kiitti mulle riitti (mutta ei sitten kuitenkaan, listalla on vielä kaksi Kunderaa lisää...).

Olemisen sietämätön keveys kertoo neljästä prhalaisesta henkilöstä, kahdesta miehestä ja kahdesta naisesta. On mies, tämän vaimo, miehen rakastajatar ja rakastajattaren rakastaja. Ihan just niin. Saanko huomauttaa, että minun mielestäni kirjan ainoa sympaattinen hahmo oli koira, sekarotuinen Karenin ja sillekin oli varattu teoksessa kurja kohtalo (Anna Karenina -romaani näyttelee tarinassa merkittävää roolia ja sen mukaan nimetään koirakin). Takakannessa tarinaa mainostettiin yhdeksi kauneimmista rakkauskertomuksista ikinä. En ollut samaa mieltä, näin kauniisti asian ilmaistuna.

Se miksi Olemisen sietämätön keveys on niin kuuluisa, on kuitenkin selvää. Kundera pyörittelee sanoja, etsii merkityksiä, harrastaa metafyysistä pohdiskelua, kikkailee, maalailee ja poikkeaa polulta. Kirja on kummalliseen konseptiin mahdutettu valtava filosofinen oksennus. Elämän painoa ja keveyttä pohditaan ja toistellaan "Einmal ist keinmal"ia. Minä olisin taas niin valmis niputtamaan tämän kirjan siihen joukkoon kirjoja, joista on pakko pitää, jos ei halua leimautua tyhmäksi ja tämän vuoksi tämä kummallinen ja ahdistava kirja säilyy vuodesta toiseen niin arvostettuna. Joku arvovaltainen kriitikko on tätä joskus ylistänyt ja aloittanut kierteen. Eipä vaan ole tämänkaltainen pyörittely minun juttuni, on todettava. Jos edes henkilöt olisivat olleet mielyttävämpiä, olisin saattanut suhtautua kirjaan suopeammin.

Kunderalla on toki hetkensä. Tästäkin kirjasta saisi revittyä sivistyneen ja ajateltavaa antavan huoneentaulun jos toisenkin. Ehkäpä tämänkaltaista kirjallisuutta tulisikin lukea kuin tietokirjallisuutta, ei niin eläytyen ja tarinaan heittäytyen vaan analyyttisemmin ja kirjailijan pohdintoja arvostaen. Tai sitten vain jätän näin älykkäät teokset suosiolla muille. Tämä lukukokemus oli harmi kyllä enimmäkseen vain sietämättömän raskas.

Kirjailija: Milan Kundera
Luettu kirja: Olemisen sietämätön keveys (suom. Kirsi Siraste)
Alkuperäinen kirja: Nesnesitelma Lehkost Byti (1983)
Sivumäärä: 390
Arvostelu: ★★

lauantai 11. toukokuuta 2013

57. Ignorance – Milan Kundera

Mikäli en olisi keksinyt näin kummallista pakkomiellettä 1001-listan läpikäymisestä, en ikinä olisi lukenut Milan Kunderan Tietämättömyyttä. Poliittishistorialliset ja filosofiset romaanit eivät herätä mielenkiintoani ja kierrän sellaiset yleensä kaukaa. Kundera on niitä tunnettuja kirjailijoita, joista en tiedä yhtään mitään, joten oli mielenkiintoista ohittaa ennakkoluulot ja napata Tietämättömyys mukaan kirjaston hyllystä. Kannattiko? No ei oikeastaan, mutta olenpahan taas yhtä hämmentävää itseni sivistämiskokemusta rikkaampi.

Tietämättömyys käsittelee emigranttien elämää, sitä miltä tuntuu palata entiselle kotiseudulle kahdenkymmen poissaolovuoden jälkeen. Kirjan päähenkilö Irena on elänyt emigranttina Pariisissa ja hän palaa Prahaan pitkän poissaolon jälkeen. Siteet ovat katkenneet, kotia ei ole oikeastaan missään ja kukaan ei ymmärrä. Paitsi ehkä vanha tuttu Josef, joka puolestaan on asunut Tanskassa ja palaa sattumalta samaan aikaan Prahaan. Myöhemmin tosin selviää, että Josef ei muistakaan Irenaa aiemmilta Prahan vuosilta. Kaikkea yhdistää juurettomuus, kaipaus ja koti-ikävä. Kundera suorittaakin teoksen alussa etymologisen tarkastelun ja toteaa, että nostalgia, kaipuu ja ikävä, tarkoittaa lopulta tietämättömyyttä, sitä että "Sinä olet kaukana, en tiedä miten voit".

Tietämättömyys lähtee liikkeelle esseemäisenä. Se tutkiskelee eurooppalaista maailmankuvaa ja ihmistä, kommunismin historiaa ja vaikutuksia eurooppalaisiin ihmisiin, emigranttien ajatuksia ja juurettomuutta ja yleistä ihmisen sielunelämää. Teos etenee yleiseltä tasolta yksityiselle tasolle ja lopulta kirjassa ties kuka päätyy sänkyyn ties kenen kanssa ja lukija ihmettelee, että mitähäh. Tietämättömyys oli samaan aikaan sekä kiinnostava että kyllästyttävä ja sekä kaunis että häiritsevä. Se oli ehkä liian taiteellinen, poliittinen ja älykäs minulle. Jotakin sellaista siinä kyllä silti oli, että haluan lukea Kunderaa joskus vielä lisääkin.

Lempilainaus: "Muistan mitä sinä aina sanoit minulle, N. huomautti. Lääkäriksi ryhdytään kiinnostuksesta sairauksiin. Eläinlääkäriksi rakkaudesta eläimiin." s. 120.


Kirjailija: Milan Kundera
Luettu kirja: Tietämättömyys (suom. Annikki Suni)
Alkuperäinen kirja: L'ignorance
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2000
Sivuja: 154
Mistä hankin: Vaasan pääkirjastosta.
Missä ja milloin luettu: Junassa 10.5.2013
Arvostelu:  ★★