Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ernest Hemingway. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ernest Hemingway. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. helmikuuta 2015

Bloggaamattomien kirjojen pinosta: Kesey, Hemingway ja Austen

Niin on taas tullut luettua paahdettua kirjaa toisen perään, että bloggaamattomien kirjojen pino alkaa huojua uhkaavasti. Siispä tässä muutama pikainen kirjajuttu tiistai-iltaan. Kaikki kolme ovat 1001-listan kirjoja.

Ken Kesey: Yksi lensi yli käenpesän

Hullun kallista kahvia ja junakirja. Niistä on minun perjantai-iltani tehty.
Yksi lensi yli käenpesän on kaikkien tuntema klassikkoelokuva. Niin, elokuva. En tiennyt leffan perustuvan kirjaan ennen kuin selailin 1001-listaani ja löysin kirjan sieltä. Taas on todettava, että kirja pitää lukea aina ennen kuin katsoo leffan. Sieluni silmien verkkokalvoilla seikkaileva Jack Nicholson vaikutti turhan voimakkasti lukukokemukseen, enkä oikeini pystynyt näkemään kirjaa leffasta erillisenä. Tuli sellainen fiilis, että hyvästä kirjasta on ollut helppo tehdä hyvä leffa, mutta leffa olisi voinut mennä monella tavalla vikaankin. Kannattaa ehdottomasti lukea myös kirja (ja jos joku ei ole nähnyt leffaa vielä, katso se heti! Tai siis heti, kun olet lukenut kirjan, tietty).

Kirjalija: Ken Kesey
Luettu kirja: Yksi lensi yli käenpesän (suom. Risto Lehmusoksa)
Alkuperäinen kirja: One flew over the cuckoo's nest (1962)
Sivumäärä: 389
Kustantaja: WSOY
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★★

Ernest Hemingway: Kirjava satama

Kirja ja kuono.
Papa Hemingwayssä on sitä jotakin. Särmikäs, terävä, mutta kuitenkin kaunis kirja oli tämäkin, kuten on ollut häneltä aiemminkin lukemani kirjat. Kirjava satama liikkuu merillä Vanhuksen ja meren tapaan, mutta tämä oli astetta kovemmaksi keitetty paketti. Päähenkilö Harry Morgan tekee toisinaan sangen kyseenalaista bisnestä veneellään. Venettä käytetään niin miekkakalojen pyydystämiseen kuin ihmisten salakuljettamiseen. Elämä merellä (ja maalla) ei ole helppoa, kovaa on niin elämä kuin miehetkin. Alkuperäinen kirjan nimi antaa kirjalle paremmin oikeutta. To Have and Have Not eli vapaasti suomennettuna: Tasan ei mee nallekarkit.

Kirjailija: Ernest Hemingway
Luettu kirja: Kirjava satama (suom. Toini Aaltonen)
Alkuperäinen kirja: To Have and Have Not (1937)
Sivumäärä: 242
Kustantaja: Tammi
Mistä hankittu: Roskapistelöytö joitakin vuosia sitten
Arvostelu: ★★★

Jane Austen: Viisasteleva sydän


Kolme sisarusta, joista 2/3 on naimattomia. Komeita miehiä, väärinymmärrystä ja perittäviä kartanoita. Kuulostaako tutulta? Eipä ole ihme, että minulla menee sekaisin lukemani Austenit. Mutta olipa tämäkin Austen ihana ja huomasin myös, että pehmoinen ja kohti hahmojen onnellisuutta etenevä kerronta sopii työmatka-aamujen pimeyteen huomattavasti paremmin kuin vaikkapa raaka dekkari. Suurimmat plussat Viisasteleva sydän saa kirjan loppupuolella olleesta mahtavasta feministisestä keskustelusta. Siinä sivutaan kirjallisuutta, sitä miten kirjallisuus on miesten näkökulmaa ja miten sen oikeellisuudesta ei voi mennä takuuseen, kun naiset eivät ole päässeet sen kautta ääneen.

Isoimman plussan Austen saa kuitenkin ehdottomasti siitä kun hän toteaa, että naisella voi usein olla vielä jopa yhdeksänkolmattakin iässä tallella sama kauneus ja viehätysvoima kuin hänellä oli kymmenen vuotta aiemmin. Hurraa! Jos Austen kerran näin sanoo, voinen kai uskoa, että minullakin on vielä pari hyvää vuotta edessäpäin, hahaa.

Kirjailija: Jane Austen
Luettu kirja: Viisasteleva sydän (suom. Kristiina Kivivuori)
Alkuperäinen kirja: Persuasion (1818)
Kustantaja: WSOY
Lukija: Erja Manto
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★

torstai 2. tammikuuta 2014

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Tiedättehän ne internetin henkinen ikä -testit? Ne joissa kysellään musiikkimakua, luonteenpiirteitä, harrastuksia ja muita seikkoja ja lopuksi testi antaa arvion henkisestä iästä. Minä saan näistä testeistä aina vähintään kymmenen vuotta oikeaa ikääni suuremman tuloksen ja useimmiten tulos on jotakin viiden- tai kuudenkympin paikkeilla. Yleinen vitsini onkin, että olen henkisesti kuusikymppinen, mikä ei oikeasti taida edes olla kovin paljon valehdeltu. Monen kuusikymppisen tavoin olen muun muassa sitä mieltä, että paras musiikki on tehty 1960-luvulla. Ja samoin eräs rakkaimmista harrastuksistani on jo ala-asteikäisestä saakka ollut villi ja nuorekas palapelien kokoaminen.

Nykyisin palapelien kokoaminen on luksusta, jota ehdin tekemään vain loma-aikoina. Kun työ on toisella paikkakunnalla, palapeli ei niin vain kulje mukana. Keväällä aloitin "sitten kun gradu on valmis"-palapelin, joka on kahdentuhannen palan melkoisen haastava palapeli, jonka olen saanut lahjaksi siskoltani (kiitos <3). Haastavuus tulee siitä, että kaikki kaksituhatta palaa (tai no, ehkä 1500) ovat enemmän tai vähemmän samansävyisiä sinisiä pienillä vaalean, vihreän ja keltaisen vivahteilla ja viivoilla. Palapelistä tulee kuitenkin niin upea, että haluan saada sen seinälle sen valmistuttua ja kokoankin sitä valmiiksi kehyksiin. Palapeli on lojunut hylättynä kuukausikaupalla, mutta nyt joululomalla ehdin taas sen pariin, vaikka pakko on myöntää, etten tule saamaan sitä valmiiksi vieläkään.

Eräänä päivänä oivalsin, että voinkin yhdistää kaksi rakasta harrastustani ja tehdä luksuksesta vielä luksuksempaa: voin nimittäin kuunnella äänikirjoja tehdessäni palapeliä! Marssin heti kirjastoon ja lainasin pari äänikirjaa ja aloitin palapelin teon kuuntelemalla Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri -äänikirjaa. Ja voi miten hyvin nämä kaksi harrastusta toisiaan tukivatkaan.


Näin vaikean palapelin tekeminen on väsytystaistelua. Näet paikan, johon pitäisi etsiä pala ja se paikka näyttää siltä, että palan pitäisi löytyä helposti. Selailet niitä tuhatta palaa, jotka eivät vielä ole löytäneet paikkaansa, kokeilet montaa, katselet vielä useampaa. Toisinaan sovitat käytännössä kaikkia mahdollisuuksia ja palaa ei silti löydy. Toisinaan taas pelkällä vilkaisulla löydät heti oikean palan ja tunnet itsesi palapelimestariksi, lähes yliluonnollisen taitavaksi palapelin kokoajaksi. Palapeli on suuri ja pelottava meri, joka lainehtii, haastaa, tuskastuttaa, mutta myös antaa hyvin paljon. Palapeli on kuin Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri.

Vanhus ja meri on sellainen klassikko, joka varmasti hyötyy siitä, että sen kuuntelee äänikirjana. Ismo Kallion rauhallinen kerronta (toisinaan liiankin verkkainen minun makuuni) sopi hyvin tarinaan ja kuunnellessa yksityiskohtiin keskittyy helposti paremmin kuin kirjaa nopeasti eteen päin lukiessa. Jos olisin lukenut tämän, en luultavasti olisi juurikaan sitä arvostanut. Vanhus seilaa monta päivää merellä ja väsyttää kalaa. Saa sen lopulta kiinni, mutta sitten hait syövät sen ja lukijaa masentaa kamalasti. Nyt kuitenkin pidin siitä yllättävän paljon ja nautin Hemingwayn tarinankertojan lahjoista.

Parasta teoksessa on vanhuksen suhtautuminen luontoon ja mereen. Hän arvostaa tappamaansa kalaa, ihailee sitä, rakastaakin, mutta on myös hyvin varma päätöksestään, että kala on tapettava. Kunnioitus eläviä luontokappaleita ja merta kohtaan on kuvattu kauniisti ja liikuttavasti. Samoin vanhuksen suhde poikaan, kalastuskumppaniinsa, jonka seuraa ukko moneen kertaan kaipaa, on hieno. Vanhus ja meri on syvän inhimillinen, tunnelmallinen ja yksinkertaisuudessaan viehättävä. Onnellisten loppujen ystävänä olisin suonut vanhukselle sen onnen ja kunnian, että hän olisi saanut tuoda kalan ehjänä satamaan, mutta olisikohan teos ollut niin suurta kirjallisuutta, jos loppu olisi ollut särötön? Joka tapauksessa alan vähitellen lämmetä Hemingwaylle.



Mukava ajatus on myös se, että sitten kun palapelini on valmis ja seinällä, tulen aina muistamaan, että kuuntelin sitä kootessa Hemingwaytä, niin voimakkaasti kiinnitän ajatukseni siihen työhön, jota käteni tekevät ja silmäni näkevät. Ei lainkaan hullumpi ajatus etenkin, kun palapelin kuva sopii niin hyvin Vanhus ja meri -teemaan (Vincent van Gogh:  The Starry Night).


Kirjailija: Ernest Hemingway
Kuunneltu kirja: Vanhus ja meri (suom. Tauno Tainio)
Alkuperäinen kirja: The Old Man and the Sea
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1952
Kesto: 3 tuntia 46 minuttia
Mistä hankittu: Turun Nummen kirjastosta
Missä ja milloin luettu: Kotona palapeliä kootessa vuoden 2014 ensimmäisenä päivänä
Arvostelu: 

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

689. The Sun Also Rises – Ernest Hemingway



Minulla on tästä kirjasta myös kuva, jossa pentu haistelee vieressä maisterivalmistujaiskukkakimppuani, mutta kuva on kolmen sadan kilometrin päässä ja niin on myös pentu. Pentukaan ei enää kohta ole pentu, sillä kuukauden päästä se on jo vuoden ikäinen. Hurjaa. Nousee päivä, laskee päivä, jne. Ehkäpä lisään tuonkin kuvan tänne, kunhan pääsen kotiin. Jos joskus vielä voin tehdä oman alani töitä samassa kaupungissa, jossa ovat elämäni tärkeimmät asiat, mies ja koira, kyllä kuulkaa osaan sitten arvostaa sitä.

Rakastan Keltaisen kirjaston kirjoja. Harmi kyllä sarja taitaa olla jo niin pitkä, ettei olisi inhimillisesti mahdollista kerätä niitä kaikkia, mutta ainakin tärkeimmät ja rakkaimmat sarjan kirjat olisi ihanaa saada omaan hyllyyn. Tämän sain valmistujaislahjaksi ystävältäni, kera lahjakortin kirjakauppaan. Ah, voiko parempaa lahjaa olla!

Useimmiten välttelen takakansiesittelyjen liiallista lukemista, sillä ne voivat usein pilata lukemisen ilon paljastamalla liikaa etukäteen. Tässä tapauksessa oli kuitenkin vain hyvä, että tulin perehtyneeksi etukäteen kansilehtien esittelyihin. Niiden vuoksi osasin nimittäin lukiessani keskittyä havainnoimaan sitä, miten se kuvaa kadotettua sukupolvea. Kadotettu sukupolvihan tarkoittaa sitä joukkoa nuoria ihmisiä, jotka ovat ensimmäisen maailmansodan jälkeen jääneet tai lähteneet Eurooppaan ja ovat enemmän tai vähemmän hukassa. Usein kadotetulla sukupolvella viitataan etenkin taiteilijoihin ja kirjalijoihin, joihin itse Ernest Hemingway (ja vaikkapa myös F. Scott Fitzgerald) kuului myös. Omakohtaisen kokemuksensa takia Ja aurinko nousee -teos voidaankin siis tulkita harvinaisen autenttiseksi kuvaukseksi kadotetun sukupolven päämäärättmästä elämästä.

Teoksen päähenkilö on sodassa haavoittunut lehtimies Jack Barnes, joka asuu Pariisissa. (Heti muistui mieleeni, että niinhän itse Hemingwaykin on tainnnut asua Pariisissa, Nuoruuteni Pariisi pitää lisätä lukulistalle!). Teoksen alku sijoittuukin Pariisiin (ah Pariisi, minulle saa vinkata muitakin kirjoja, joiden tapahtumat sijoittuvat sinne!) jossa Barnes ystävineen harhailee, juhlii ja bondailee keskenään.


"Ajaessani Seinen yli näin joessa tyhjän, korkealla uivan proomujonon, jota kiskottiin mytävirtaan. Proomumiehet pitelivät perämelaa jonon lähestyessä siltaa. Joki oli lumoava. Pariisissa nauttii siltojen yli ajamisesta aina". s. 49.


Pariisista joukkio, tärkeimpänä hahmona Barnesin lisäksi hupakko ja hukassa oleva seurapiirikaunotar Brett, lähtee Espanjaan katsomaan Pamplonan fiestaa eli härkäjuoksuja ja härkätaisteluja. Suhteet ovat solmussa, ajatukset kiertävät kehää, juhliminen pitkästyttää ja mikään ei tunnu miltään, sitä on kirjan päähenkilöiden elämä.


"Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti. Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee". Saarnaajan lainaus kirjan alussa.


Jos en olisi ymmärtänyt kirjan taustaa, en ehkä olisi saanut siitä irti paljoakaan. Nyt kuitenkin osasin etsiä hienoja psykologisia piirteitä hahmoista, joiden mieltä sota oli järkyttänyt ja jotka eivät oikein osanneet käsitellä näitä tunteitaan. Hemingwayn päähenkilöt olivat vähän kuin nykyajan syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, jotka tukahduttavat tunteensa juhlimisella ja irtosuhteilla ja suhtautuvat kaikkeen, no, whatever-asenteella.

Fiestasta ja iloisista tapahtumista huolimatta teos oli melko surumielinen jota lakonisuus korosti entisestään. Pidin siitä kuitenkin, sillä jokin siinä teki tunnelmasta poikkeuksellisen aidon, jonka vuoksi samaistuin voimakkaasti teoksen hahmoihin ja heidän elämäänsä. On myös helppo nähdä, miten merkittävä teos on ollut tämän tyylisuunnan kaunokirjallisuuden suuntaviivojen näyttäjänä. Voin kuvitella, miten monet pöytälaatikot ovat täyttyneet tämänkaltaisista kuvauksista, kun aina uudet kirjailijanalut ovat tahtoneet olla kuin Hemingway. Tämä oli muuten ensimmäinen lukemani Hemingway, kehtaako tätä edes tunnustaa?


Lempilainaus:
"- Voi Jake, Brett sanoi. - Meillä olisi voinut olla vallan saastaisen mukavaa yhdessä. s. 275.


Kirjailija: Ernest Hemingway
Luettu kirja: Ja aurinko nousee (suom. Jouko Linturi)
Alkuperäinen kirja: The Sun also rises
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1926
Sivuja: 275
Mistä hankin: Lahja ystävältä
Missä ja milloin luettu: Kesäkuu 2013
Arvostelu: ★★★