Albert Camus: Kapinoiva ihminen

Kirjabloggaajan extreme-harrastus: kirjan kuvaaminen ikkunalaudalla, jännitystä elämään!

1001-listan kirjat taitavat olla vähintään 99-prosenttisesti kaunokirjallisuutta. En olisi tullut edes ajatelleeksi, että listalta voi löytyä pohdiskelevampaakin kirjallisuutta, ellen olisi halunnut lukea listalta viimeistä lukematonta Camus'ta, Kapinoivaa ihmistä.

Jos nyt ihan totta puhutaan, olin aavistuksen järkyttynyt, kun tajusin mikä Kapinoiva ihminen oikein on kirjojaan. Camus'n Sivullinen ja Rutto ovat ihastuttaneet minua avoimuudellaan ja lakonisuudellaan ja jotenkin kuvittelin, että Kapinoiva ihminen noudattaisi samaa sarjaa. Teos olikin vaativa ja varsin vaikeastilähestyttävä esseekokoelma, jossa tuo fiksu ranskalainen pohtii maailmaa, vallankumousta ja ihmistä vallankumouksen ja kapinan pyörteissä. Tässä suomennetussa laitoksessa on oikeasti koottuna esseitä useammasta Camus'n teoksesta ja alkuperäisestä L'homme révolté -teoksesta on mukana vain otteita kolmisenkymmentä sivua. Mietin jo, voinko edes merkitä kirjaa luetuksi tuon lyhennetyn version takia, mutta totesin, että eipä taida olla varaa nipottaa tässä asiassa. Tekstejä ei ole (googlailuni perusteella) edes suomennettu enempää ja jo tätä lukukokemusta voin pitää saavutuksena. Vaikka löytäisinkin esseekokoelman kokonaisuudessaan englanniksi käännettynä, tuskinpa jaksaisin kahlata sitä loppuun asti. Huijari kuittaa ja vetää taas yhden kirjan listalta yli ilman tunnontuskia.

Pohdiskelevat esseet eivät taida olla ihan sitä, mitä tahdon lukea vapaa-aikanani. Fiksut ajatukset menivät vähän ohi korvien, kun en jaksanut pysähtyä miettimään jokaista lausetta erikseen. Nopeana romaaninlukijana tämänkaltaiseen tekstiin yhtäkkinen siirtyminen sai aivoni hämmentyneeseen tilaan. Kolmekymmentä sivua tällaista pyörittelyä oli ihan tarpeeksi:

"Kaikkeen kapinaan sisältyy samalla ulkopuolisen tunkeutujan torjuntaa sekä oman itsensä jonkin osan täydellistä, välitöntä hyväksymistä. Kapinoiva suorittaa tiedostamattakin jonkinlaisen arvoasetelman, joka kuitenkin on niin perusteltu, että hän pitää siitä kiinni vaarojenkin keskellä. Siihen saakka hän ainakin oli vaiti, jättäytyneenä epätoivon valtaan, jossa ihminen hyväksyy elämänehtonsa vaikka pitääkin niitä epäoikeudenmukaisina. Vaitiololla ihminen saa ympäristönsä uskomaan, ettei hän arvostele eikä toivo mitään." s. 108.

Camus on joka tapauksessa yksi niitä kirjailijoita, joita oikein tosissani fanitan. Ja kaipa tällä hieman säälittävällä suorituksella kuitenkin saa taas yhden osallistujan kuitattua 14 nobelistia -haasteeseenkin. Kirjalla osallistun myös Vive la France! -haasteeseen.

Kirjabingossa vedän yli kohdan "lainattu kirja".


Kirjailija: Albert Camus
Alkuperäinen kirja: L'homme révolté
Akuperäinen julkaisuvuosi: 1951
Luettu kirja: Kapinoiva ihminen (valikoinut Maija Lehtonen, suomentaneet Ulla-Kaarina Jokinen ja Maija Lehtonen)
Mistä hankittu: kirjastosta
Arvostelu: ★★

559. The Plague – Albert Camus

Tämän postauksen jälkeen seuraavaa taitaakin tulla vasta parin viikon päästä. Minulla on nimittäin edessä graduni (loppu?)rutistus, jonka vuoksi saan luvan jättää romaaneiden lukemisen vähemmälle. Sitä paitsi seuraavaksi ajattelin lukea Victor Hugon Kurjat, sillä näin Les Misérables -elokuvan trailerin ja se näytti niin tavattoman hyvältä, että haluan ehtiä katsomaan sen elokuvateatteriin. Ja kirja on luonnollisesti luettava ensin ja siinä menee tovi jos toinenkin. Nyt kuitenkin asiaan, ranskalaiseen lakoniaan!

Luin Ruton lähes kokonaan kesällä 2011 Turun ja Jokioisten välisillä linja-automatkoilla, mutta jostakin syystä kirja jäi kesken. Mielikuvai oli, että kirja oli hyvä, kiinnostava ja yllättävän helppolukuinen, joten en todellakaan ymmärrä, miksen lukenut sitä silloin loppuun. Olin aiemmin lukenut Camus'lta Sivullisen, jota pidin varsin nerokkaana, joten kun Rutto oli kirjamessuilla hyvässä tarjouksessa, ostin sen ilman pidempää harkintaa.

Rutto on poikkeuksellisen monitulkintainen teos. Se kertoo kaupunkiyhteisöstä, joho iskee rutto, jonka vuoksi kaupunki eristetään. Tästä asetelmasta syntyy tarinoita kärsimyksestä, tuskasta mutta myös ystävyydestä ja rakkaudesta. Pohjimmainen vertauskuvallisuus, joka paljastuu lukijalle viimeistään kirjan viimeisillä sivuilla, on se että ruton voidaankin tulkita edustavan sotaa.

"Ruttobasilli ei kuole eikä häviä milloinkaan, se voi uinua kymmeniä vuosia huonekaluissa ja vaatteissa, se voi odottaa kärsivällisesti makuuhuoneessa, kellarissa, matkalaukuissa, nenäliinoissa ja paperikasoissa, ja saattaa tulla päivä, jolloin rutto ihmisten onnettomuudeksi ja opiksi herättää taas rottansa ja lähettää ne kuolemaan keskelle onnessaan pahaa aavistamatonta kaupunkia."
s. 414

Kuolevat rotat ja yhteiskunnan kaaostila eivät sinänsä ole mieltäylentävää luettavaa, mutta kaiken keskellä Camus säilyttää kauniin, henkäyksenomaisen pohjavireen, joka saa lukijan muistamaan sen, että maailmassa on kauneutta ja rakkautta, vaikka kaikki näennäiset tärkeät asiat otettaisiinkin elämästä pois. Eräs lause jäi teoksesta mieleeni erittäin voimakkaana, ja mielestäni sen voisi jokainen muistaa tässä nykyisessä, toisia ihmisiä ja ihmiskuntaa yleensä kaikesta syyttelevässä maailmassa:

"Ihmisissä on monin verroin enemmän ihailtavaa kuin halveksittavaa." 
s. 413


Kirjailija: Albert Camus
Luettu kirja: Rutto (suom. Juha Mannerkorpi)
Alkuperäinen kirja: La Peste
Kieli: Suomi
Julkaisuvuosi: 1947
Sivuja: 414
Mistä hankin: Kirjamessuilta vuonna 2010
Missä ja milloin luettu: Lähes kokonaan kesällä 2011 linja-autossa, uudelleen kotona 19-21.2.2013
Arvostelu: ★★★