 |
| Kuva lavastettu. Esko ei varastanut kirjaa. |
Kuka olisi arvannut, että kuolema on huumorintajuinen? Kuka olisi uskonut, että kuolema tuntee surua ja epätoivoa?
Kirjablogit ovat hehkuneet Kirjavarkaan hienoutta jo pitkään. Eräänä perjantaina, kun olin juuri nousemassa Turun junaan, muistin että minulla oli mukana vain yksi kirja ja sekin jo loppusuoralla. Kestämätön tilanne tuollainen, 4,5 tunnin matka vaatii valmistautumista ja siksipä rinkassani on useimmiten ainakin kaksi, kolme tai joskus jopa neljä kirjaa. Tilanne johti siihen, että poikkesin pikaisesti asemarakennuksen pokkarihyllylle ja ostin heräteostoksena Kirjavarkaan. Olin kuullut, että kirjasta tehty elokuva tulee pian teattereihin ja tahdon nähdä sen, joten oli korkea aika lukea kirja.
Kun olin saanut junakirja nro 1:n luettua (taisi olla Lumikko ja yhdeksän muuta), aloitin Kirjavarasta. Alku sujui vähän takellellen ja töksähtelevän, välihuomautuksin varustetun ja persoonallisen kerronnan seuraaminen vaati keskittymistä, mutta vähitellen aloin lumoutua ja uppoutua tarinaan. Tarinan juju ja se, miksi kirja on niin erilainen ja omalaatuinen on se, että tarinan kertoja on Kuolema. Kuolema kuvaa elämää natsi-Saksassa, siellä eläviä ihmisiä ja niitä, joille Kuolemalla on asiaa. Erityisesti Kuoleman huomion kiinnittäää pieni tyttö, Liesel. Liesel on hyväsydäminen ja poikamainen tyttö, joka rakastaa kirjoja ja myös varastaa niitä. Hän on kirjavaras, jonka elämää Kuolema pysähtyy seuraamaan muutaman vuoden ajaksi.
Kirja oli ensinnäkin uskomattoman kaunis. Se että tiesin sen ilmestyvän pian elokuvana sai minut miettimään usein, miten upean ja koskettavan elokuvan kirjasta varmasti saakaan. Lieselin suhde kasvattivanhempiinsa leppoisaan romantikkoon Hansiin ja näennäisen kovaan mutta sisimmältään pehmoiseen Rosaan sulattaa sydämen. Toisaalta jos sydän alkaa sulaa jo tässä vaiheessa, se alkaa palaa karrelle, kun Kuolema kuvaa Lieselin suhdetta kellariin piilotettuun juutalaiseen Maxiin tai naapurinpoika Rudyyn.
Harvoin on kirjassa näin paljon tunnetta. Minun tapauksessani se ei ole pelkästään hyvä asia, sillä liika tunteisiin vetoaminen käy helposti liian raskaaksi. Olisin halunnut ahmia kirjan kerralla, mutta koin paremmaksi lukea sitä vähissä erissä. Toisaalta vaikka tapahtumat ja aiheet olivat hyvin raskaita, kirja oli kuitenkin toisinaan jopa iloinen. Toiveikkuus nostaa päätään ja elämä on toisinaan myös hauskaa ja hyvällä tavalla jännittävää hirvittävästä poliittisesta tilanteesta huolimatta. Silti Kuoleman jatkuva läsnäolo, ihan konkreettisestikin, tekee kirjasta hyvin raskaan. Tunteet vaihtelevat lukiessa laidasta laitaan ja ne pureutuvat niin syvälle sieluun, että eivät taida löytää tietään ulos sieltä kovin nopeasti.
Erikoisen kertojan lisäksi kirja on muutenkin poikkeuksellinen. Kieli on kuplivaa, raikasta ja tuoreen tuntuista ja kerronta ei etene perinteisesti. Kuolema tekee välihuomautuksia ja kertoo jo alkuvaiheessa, mihin suuntaan Lieselin elämä tulee kehittymään. On helppo uskoa, että Zusak on kirjoittanut tulevaisuuden klassikkokirjan, johon aina uudet lukijat, olivat he sitten kirjavarkaita tai eivät, tulevat ihastumaan.
Kirjablogeista löytyy lukematon määrä arvosteluja Kirjavarkaasta, tässä pari niistä:
Lue ainakin tämä Irenen upea teksti, joka ei kalpene itse kirjallekaan.
Katri ihastui kirjaan ja oli siitä hyvin pitkälti samaa mieltä kuin minäkin.
Sallan näkemys on aika erilainen, mutta minun on ehkä puoliksi allekirjoitettava tuo "näennäishistoriallista huttua".
Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.
Kirjailija: Markus Zusak
Luettu kirja: Kirjavaras
Alkuperäinen kirja: The Book Thief
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2005
Sivumäärä: 558
Mistä hankittu: Heräteosto rautatieasemalta
Arvostelu: ★★★★
