Sofi Oksanen: Stalinin lehmät

Ymmärrän kyllä, miten ironista on kuvata kirja maatuskan kanssa.

Kiire ja stressi näkyy lukemistossani. Moni kirja on ollut kesken yli vuoden ja en osaa lukea vain yhtä kirjaa kerrallaan, aloitan koko ajan uusia rinnalle. Myös bloggaaminen laahaa pahasti perässä. Minulla on monta kirjaa, joista todellakin haluan kirjoittaa, mutta en vain saa aikaiseksi. Ainakin voisi aloittaa sillä, että bloggausten ei tarvitse olla pitkiä ja merkityksellisiä. Ideani alunperin oli jättää jokin merkki lukemistani kirjoista, siihenhän riittäisi vain muutama rivi. Nyt näyttää siltä, että aikaa lukemiseen ja bloggaamiseen on kesällä paljon. Suolistotulehdus meni jälleen kerran todella huonoon suuntaan, kesäloma vaihtui sairaslomaksi ja nyt koitan katkaista verentulon koittamalla lepäillä edes vähän. Helppoa se ei ole, kun talo kaipaisi maalausta ja piha monennäköistä laittamista. No, vielä on kesää jäljellä.

Sofi Oksasen Stalinin lehmät oli tosiaan kesken myös hyvin pitkään. Nappasin sen työpaikan kirjahyllystä Seinäjoelta viime vuoden kevättalvella. Hukkasin sen muutossa vähäksi aikaa ja kun lopulta löysin sen repun pohjalta etenin muutaman sivun viikkotahtia, kunnes lopulta viime viikolla sain sen luettua loppuun. Olen lukenut Oksaselta aiemmin Puhdistuksen, josta kyllä pidin, mutta en kovinkaan valtavasti. Stalinin lehmät oli lopulta minulle osuvampi lukukokemus, tosin kaikessa rankkuudessaan vähän liikaa.

Kirjan päähenkilö on Anna, nuori nainen jolla on virolainen äiti ja suomalainen isä. 70- ja 80-luvun Suomi ei ole helppo paikka virolaiselle. Heidät luokitellaan samaan joukkoon venäläisten kanssa ja ryssäviha elää vahvana. Anna ja etenkin Annan äiti varovat kaikin keinoin paljastavansa taustaansa. Annalla on myös toinen suuri salaisuus. Hänellä on oma "Herransa", syömishäiriö, joka pitää hänet pienenä ja sirona sallien  kuitenkin jatkuvan hurjan ahmimisen. Kaupasta saa mitä vain, rajattomasti. Ikävä on myös vanhoja kotimaan ruokia ja kotimaata yleensä. Kukaan ei täysin ymmärrä Annaa ja mitä lähemmäs hän päästää miehiä, sitä enemmän hän kokee menettävänsä elämänsä hallinnan.

Teos käsitteli naisen ja etenkin virolaisen naisen asemaa kaunistelematta, toisinaan turhankin rankasti. Oksanen kuvaa Annan ajatusmaailmaa, jota ruoka hallitsee, hurjan aidontuntuisesti ja se tietenkin lisää kirjan ahdistavuutta. Takaumat ja tarinan eteneminen eri ajoissa tuntuivat hieman sekavilta johtuen etenkin siitä, että luin kirjaa niin pitkään. Joka tapauksessa en voi kuin ihmetellä, millainen esikoisromaani tämä onkaan. Ei ole ihme, että Oksasesta tuli niin valtavan suosittu.

"Veikkaan, että jokainen muistaa ensimmäisen anorektikon, tai kuvan anorektioksta, jonka on nähnyt, ne ovat keltaisen lehdistön suosikkeja, kuten kaikki muutkin painoon liittyvät asiat, tietenkin, onhan anoreksia prinsessatauti, jokaisesta laihduttajasta tulee prinsessa ja jokaisen laihdutus on  uutinen samaan tapaan kuin valtakunnan julkimon esikoisen syntymä ja missin satuhäät. Naisen ruumiin sentit ovat yhtä tärkeitä kuin valtion rajat. Tarkkaan määriteltyjä, ja niiden muuttuminen on aina uutisoitava"

Kirja on 2000-luvun suomalaiset suosikit -listalla.

Helmet-haasteessa laitan kirjan kohtaan "entisen itäblokin maasta kertova kirja".

Kirjailija: Sofi Oksanen
Luettu kirja: Stalinin lehmät, 2003
Sivumäärä: 478
Mistä hankittu: Kierrätyshyllystä

Viisi äänikirjaa syksyltä

Olen hehkuttanut blogissa (ja oikeassakin elämässä) äänikirjarakkauttani kyllästymiseen asti. Sitä en kuitenkaan ole kai vielä maininnut, miten mahtavaa on että monet uutuuskirjat julkaistaan saman tien myös äänikirjoina! Ja mikä parasta, äänikirjoihin ei ole kirjastossa juuri lainkaan jonoa. Sain melkein välittömästi lainaan kolme syksyn odotettua kotimaista uutuuskirjaa, Oksasen Norman, Ketun Yöperhosen ja Mäen Tulivuoren. Tulivuoresta bloggasinkin jo aiemmin, nyt vuorossa  lyhyesti Norma, Yöperhonen sekä kolme vanhempaa dekkaria. Kaikki viisi kirjaa olen kuunnellut kuluneen syksyn aikana.

Sofi Oksanen: Norma

En ole mikään Sofi Oksasen ykkösfani. Puhdistuksesta pidin sillä ihan ok -tasolla. Kuuntelin Turun kirjamessuilla Oksasen haastattelun ja kiinnostuin uutuuskirja Normasta. Haastattelussa Oksanen puhui asiasta, jota olen itsekin paljon miettinyt, hiuspidennysbisneksestä ja siihen liittyvistä eettisistä ongelmista. Minustakin on aika kummallista, että ihmiset, jotka saattavat muuten kantaa suurta huolta siitä, että syövät, pukeutuvat ja elävät eettisesti, eivät kyseenalaista millään tavalla sitä, että käyvät kampaamoissa laittamassa päihinsä jonkun toisen tukkaa.

Haastattelusta sain käsityksen, että Norma olisi aika raskas, sillä hiusten lisäksi Oksanen kertoi kirjan käsittelevän kohdunvuokrausbisnestä. Norma oli kuitenkin yllättävän kevyt lukukokemus. Tarinassa oli toki asiaa ja rankkojakin piirteitä, mutta teos oli vähän kuin aikuisten satu. Samalla teos oli parhaimmillaan jännityskertomus ja yhdistelmä oli aika piristävä ja uudenlainen. Silti koin että jotakin puuttui, enkä kauheasti innostunut Normasta. Silti suosittelen sitä lämpimästi oudoista tarinoista pitäville lukijoille.

Sofi Oksanen: Norma (2015)
Lukija: Leena Pöysti
Kustantaja: Like
Kesto: 8 h 5 min


Katja Kettu: Yöperhonen

Samoin kuin Sofi Oksaselta, myös Katja Ketulta olen lukenut aiemmin yhden kirjan, Kätilön, jonka kuuntelin pari talvea sitten työmatkoilla äänikirjana. Kokemus oli vaikuttava ja halusin ehdottomasti lukea myös Yöperhosen, jota oli kehuttu jopa Kätilöä vahvemmaksi teokseksi. Totesin kuitenkin taas, miten huonosti Kettu sopii äänikirjaksi: kieli on niin vahvaa, että tarinasta ehtii mennä ohi useampia lauseita, kun jäin pureksimaan joitakin ilmauksia tarkemmin.

Koen että kirja pitäisi lukea perinteisenä paperisena, että saisin siitä irti enemmän. Teos oli monitasoinen, siinä liikuttiin kahdessa eri ajassa ja juoni oli yllättävä. Kettu on käsittämättömän lahjakas kirjailija ja kirja oli hieno, mutta silti pidin Kätilöstä enemmän, kenties sen uutuudenviehätyksen vuoksi.

Katja Kettu: Yöperhonen (2015)
Lukija: Krista Kosonen
Kustantaja: WSOY
Kesto: 12 h 33 min


Taavi Soininvaara: Ebola Helsinki

Olen kuunnellut paljon suomalaisia dekkareita ja nyt oli aika tutustua taas minulle uuteen kirjailijaan, äitini suosittelemaan Taavi Soininvaaraan ja hänen Ratamo-dekkareihinsa. Ebola Helsinki oli yllättävän hurja! Ebola-virusta saapuu helsinkiin filippiiniläisten apinoiden mukana. Tutkija Arto Ratamo tekee uskomattoman läpimurron ja kehittää tautiin vastalääkkeen. Siitä alkaa hurja ja monitahoinen seikkailu, johon sotkeutuu mukaan muun muassa Venäjän mafia sekä Suomen puolustusvoimien pääesikunta. Ruumiita tulee ja Ratamo on kovilla, tapahtumia tuntui olevan hiukan liiankin kanssa. Silti Soininvaaran esikoisteos oli niin lupaava ja Ratamon hahmo kiinnostava, että aion ehdottomasti jatkaa Ratamon seikkailujen parissa. Äänikirjan lukija ei ollut makuuni töksähtelevän lukutyylin vuoksi, se vähän häiritsi kuuntelukokemusta.

Taavi Soininvaara: Ebola Helsinki (alkup. 2000)
Lukija: Jarmo Mäkinen
Kustantaja: Tammi (2006)
Kesto: 9 h 31 min


Leena Lehtolainen: Tuulen puolella

 

Kuudes Maria Kallio -dekkari Tuulen puolella tuli ahmittua hetkessä kuten edeltäjänsäkin. Kallio on palannut äitiyslomaltaan töihin. Jälleen hän joutuu kohtaaman menneisyytensä, sillä Marian entinen poikaystävä lintumies-Harri kuolee. Tasan vuotta myöhemmin samalla paikalla, Rödskärin liukkailta kallioilta löytyy uusi ruumis, ekomaaleja valmistavan yrityksen toimitusjohtaja Juha Merivaara. Pian selviää, että Merivaara on murhattu.

Tuulen puolella oli tähänastisista Kallio-dekkareista synkin ja teemoiltaan raskain. Siitä huolimatta pidin kirjasta niin, että se pääsi suosikkieni joukkoon. Kävin samantien lainaamassa kirjastosta kolme seuraavaa dekkaria, niin ei pääse vieroitusoireet yllättämään.

Leena Lehtolainen: Tuulen puolella (alkup. 1998)
Lukija: Krista Putkonen-Örn
Kustantaja: Tammi (2014)
Kesto: 10 h 30 min

Paula Hawkins: Nainen junassa 

 
Tämän paljon hehkutetun dekkarin nappasin Elisa Kirjan hyvästä tarjouksesta. En oikein osaa muotoilla tätä kauniimmin... En pitänyt kirjasta yhtään. Sen juoppo ja ressukka päähenkilö muistikatkoksineen oli minulle erittäin vastenmielinen päähenkilö. Kertomuksen muutkin hahmot olivat epämielyttäviä enkä edes yllättynyt, vaikka sitä yllätyksellisyyttä kovasti lupailtiinkin. Aikamoinen pettymys, enkä oikein ymmärrä kirjan menestystä.

Paula Hawkins: Nainen junassa (2015)
Lukija: Leena Pöysti
Kustantaja: Otava (2015)
Kesto: 11 h 36 min

Turun kirjamessut - perjantai 2.10.

Olipa aloitus messuille! Perjantai oli kummallisten sattumusten päivä. Vai mitäpä sanotte vaikkapa siitä, että koitin kovasti keskittyä tärkeään työhaastattelua koskevaan puheluun, kun huomasin Antti Holman palloilevan vieressäni noin kahden metrin päässä, siis siellä hallin ainoassa kolkassa jossa oli edes hiukan hiljaisuutta. Erikoisia kohtaamisia riitti pitkin päivää muitakin. Messuvierailla tuntui olevan tunnelma katossa, sillä turkulaisista ei normaalisti irtoa vastaavaa sosiaalisuutta.
 

Messut olivat jälleen kerran niin runsaat, että onneksi on vielä kaksi päivää jäljellä, ei tarvinnutkaan yrittää kiertää kaikkea kerralla. Noin neljässä tunnissakin toki ehti nähdä valtavasti kaikkea. Ruokamessuilla kuulin ohikulkevan herrasmiehen toteavan, että "nyt ei tarvitse enää koko loppuvuonna syödä juustoa" eli maistiaisia oli tarjolla ilmeisen runsaasti. Itse keskityin lähinnä antikvariaattihallin aarteisiin ja teinkin hienoja löytöjä. Varsinaisista ohjelmanumeroista kuuntelin Sofi Oksasen sekä Ilkka Heilän ja Jarkko Vehniäisen haastettelut.

Sofi Oksanen kertoi Norma-kirjastaan. En ole lukenut teoksesta yhtään juttua tai arvostelua, joten minulla ei ollut mitään ennakkotietoja siitä. Oksanen avasi kirjan hius- ja kohdunvuokrausteemoja ja minäpä menin ja kiinnostuin kirjasta paljon. Agricola-lavan edusta oli pullollaan messuvieraita, Oksanen oli ilmeisen kiinnostava esiintyjä.

Heti Oksasen jälkeen Agricola-lavalla jatkoi kaksi idoliani, sarjakuvapiirtäjät Ilkka Heilä (B. Virtanen) ja Jarkko Vehniäinen (Kamala luonto). Heti haastattelun jälkeen pääsin vapauttamaan sisäisen fanityttöni (mikä siinä onkin, ettei osaa olla coolisti?) ja hain nimmarin Vehniäiseltä ostamaani kirjaan. Totta kai minun piti heti kertoa, että hänen mäyräkoira-strippinsä on suuri suosikkini. Vehniäinen totesi, että mäyräkoira tulee esiintymään hänen sarjakuvissaan tulevaisuudessakin ja sekös vasta onkin hyvä uutinen! Arvaatte varmaan myös, mitä eläintä toivoin, kun piirtäjä kysyi eläintoivetta signeeraukseen... Alla kuva tuosta kyseisestä mäyräkoirastripistä (kirjoitin Parasta elämässä -albumista täällä), Vehniäisestä piirtämässä ja lopputuloksesta Eskon kanssa ja ilman Eskoa!

Kamalan luonnon Vain eläimiä -albumin ja kalenterin lisäksi shoppailin neljä kirjaa divariosastolta. Antikvariaatti Omituiset Opukset on ennenkin ollut mieleeni ja taas tein sieltä löytöjä. Irving-kokoelmastani on puuttunut oleellisena osana Kaikki isäni hotellit. Eipä puutu enää! Lisäksi parilla hassulla eurolla ostin uuden lempikirjailijani Kjell Westön Leijat Helsingin yllä -pokkarin, jota en ole vielä lukenut.

Antikvariaatti Makedonian pöydästä löysin pari aarretta, jotka kuuluvat sarjaan lapsuuden suuret kirjasuosikit. Kirjahyllyssä olevat Lindgrenit saavat seuraa Marikki-kirjasta. Nuorten toivekirjaston kirjat ovat tuttuja lapsuudestani, sillä niitä "siniselkäisiä" tuli ahkerasti kannettua kotiin kirjastosta. Kerttu Juvan Kurki-vartio kunnostautuu oli muistaakseni hauska ja innosti moniin leikkeihin. Odotan innolla sen uusintalukemista!

Kun tänään tuli tyhjennettyä lompakko messuille, voisi seuraavina päivinä keskittyä ohjelmaan. Huomisaamu starttaa vauhdikkaasti kahden suosikkikirjailijani Reijo Mäen sekä Kari Hotakaisen haastatteluilla. Jee! On tämä vaan vuoden paras viikonloppu, yhtä kirjajuhlaa!