Heheeei, olen palannut! Ihana vaikkakin liiankin lämmin ja muuttopuuhien takia stressaava etätyöheinäkuu on nyt takana ja muuttolaatikot kannettu uuteen osoitteeseen. Eilen palasin uuden asunnon muuttokaaoksen keskeltä arkirutiinieni pariin Vaasaan. Oli ikävää lähteä taas yksikseen toiselle puolelle Suomea (kun saa olla paljon yhdessä niin miehen kuin koirankin kanssa, on lähteminen aina niin kovin vaikeata), mutta huomasin taas nämä Vaasa-elämän hyvätkin puolet. Pitkä junamatka, jolloin saa uppoutua lukemiseen, meri ja vakiokuntosali, joka tuntuu jo hyvin omaltani ja kodikkaalta. Huomenna ajattelin piipahtaa kirjastoon, jonne myös on mukavaa palata kuukauden tauon jälkeen. Vaasa ei tunnu kodilta, mutta Vaasa tuntuu kodikkaalta, turvalliselta ja näin kesäisin varsin kauniilta. Vaikea uskoa, että kirjoittelen tätä tekstiä saman päivän iltana, jolloin kastuin läpimäräksi kävellessäni ukkosmyrskyn läpi töistä kämpille ja pohdin, että näinkö tämä kaupunki taas toivottaa minut tervetulleeksi...
Taisin jossakin aiemmassa muuttovalituspostauksessani mainita, että luin heinäkuun aikana vain kaksi (2, deux, two, zwei) kirjaa! Tuomas Kyrön Liitto äänikirjana oli ensimmäinen ja tämä Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin oli toinen. Vaikka en lämmennytkään Härkösen rasittavalle Ei kiitos -kirjalle, lämpesin kovastikin Miki-kirjaformaatille. Jonkin erityistapauksen kunniaksi (eipä tainnut olla kummoinen tapaus, kun en sitä enää muista, ehkä vain tavallista ankeampi kevätpäivä) sallin itselleni luvan ostaa yhden Miki-kirjan ja valitsin tämän Hustvedtin paljonpuhutun ja -ylistetyn kirjan, joka kuuluu 1001-listalle. Kirja on myös kirjabloggaajien suosiossa ja on myös kaikkien aikojen paras kirja -listalla.
Kaikki mitä rakastin sijoittuu taidemaailmaan New Yorkiin. Minäkertoja Leo tutustuu erikoiseen ja toisinaan tasapainottomaan taiteilijaan Billiin. Miehet ystävystyvät ja saavat kumpikin poikalapsen samoihin aikoihin. Perheet viettävät tiivistä (sanoisin, että epäilyttävänkin tiivistä) elämää. Pojat kasvavat yhdessä, ihmissuhteet kehittyvät, muuttuvat ja loppuvat. Jokseenkin tavanomaisena alkanut tarina alkaa kasvaa kehystään suuremmaksi ja saa melko kummallisia piirteitä. Ihmisten elämän kuvaamisen ohella Hustvedt ripottelee taikinaansa taitelijoita, sivistyssanoja ja erikoisia kuriositeetteja. Ihan kuin hän olisi halunnut päästä vähän pätemään.
Kaikki mitä rakastin oli poikkeuksellisella tavalla omituinen. Se oli tavallaan vähäeleinen, mutta sisälsi kuitenkin niin paljon elementtejä, että osa kikkailuista meni ohi. Pidin kuitenkin taiteen läsnäolosta. Billin rakentelemien lasilaatikkotaideteosten kuvailu oli lumoavaa luettavaa ja tietty boheemi elämänasenne, joka puski kirjasta ulos, oli raikasta ja tarttuvaakin. Olin jostakin syystä etukäteen ajatellut, että kirja tulisi olemaan kaunis ja herkkä - sitä se ei ollut missään tapauksessa.
Hustvedt kuljetti tarinaansa eteenpäin omalaatuisilla lauseilla, hämmentävillä hahmoilla ja toisinaan paikallaan polkien mutta toisinaan eteen päin valtavalla vauhdilla rynnäten. Kirja ei keskimäärin ollut makuuni, mutta jotakin hyvin omalaatuista, lukemisenarvoista, kiehtovaa ja näin jälkeenpäinkin pohdituttavaa siinä oli. Silti minua vaivasi tunne siitä, että Hustvedt on tehnyt valtavan määrän taustatyötä, eikä ole halunnut jättää siitä mitään pois, vaan on tunkenut kaiken kirjaan, sopi se sinne tai ei. Koin runsauden huvittavasti siten, että ihan kuin nuo kaikki tiedot eivät olisikaan syventäneet käsitystä kirjan maailmasta tai sen hahmoista vaan Hustvedtista itsestään. Se ei kuitenkaan liene kirjallisuuden tarkoitus. Kaikki mitä rakastin oli kuitenkin ihan näppärä lukuromaani, jota voisin suositella luettavaksi kaikille uteliaille lukijoille, jotakin uutta ja erikoista kaipaaville sekä taiteen ystäville
Kirjailija: Siri Hustvedt
Alkuperäinen kirja: What I loved, 2003
Luettu kirja: Kaikki mitä rakastin (suom. Kristiina Rikman)
Arvostelu: ★★★
