Bloggaamattomat kirjat vuodelta 2016

Lempileffan lempikohtaus.

Huomenna on vuoden viimeinen päivä ja luvassa on katsaus tänä vuonna lukemiini kirjoihin. Joulukalenterista huolimatta kirjoja jäi tänä vuonna bloggaamatta ennätysmäärä. Tässä lyhyesti tänä vuonna lukemistani kirjoista, jotka eivät ole päässeet blogiin.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja - miehen työt

Ostin kirjan itselleni joululahjaksi Helsingin kirjamessuilta ja luin sen jouluyönä. Kirjassa ei ollut hirveästi lukemista, lähinnä kuvia, ja väkisinkin tuli mieleen, onko Kyrötuomas nyt koittanut päästä vähällä. Silti kirja oli hyvin sympaattinen ja siitä löytyi hyviä ohjeita elämässä selviytymiseen.

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Tämän kirjan luin muistaakseni kesällä lukumaratonin yhteydessä. Ei vahvinta Kyröä, mutta ihan positiivinen lukukokemus kuitenkin. Jäniksen vuosi on lempikirjojani ja sen idean käyttäminen tuntui jotenkin vähän loukkaukselta. Kyrön kieli on kuitenkin aina miellyttävää luettavaa.

J. M. Coetzee: Hämärän maat

Vetäisin yhden lyhyen Coetzeen, että sain Helmet-haasteen afrikkalaisen täytettyä (kyllähän etelä-afrikkalainen lasketaan...). Minulla on ennen ollut suuria ongelmia tämän kuivan ja valtavan arvostetun kirjailijan kanssa ja vaikeudet jatkuivat edelleen. En tykännyt. Seuraavaksi kun alan lukea Coetzeeta, koitan orientoitua tykkäämään ja ymmärtämään, ehkä se auttaisi. Monta kirjaa on vielä listalta lukematta, "jee".

Gabriel Garcia Marquez: Rakkautta koleran aikaan

Tämänkin vetäisin haastetta varten. Sadan vuoden yksinäisyys oli vaikeahko, mutta hyvä. Tämä oli vaikeahko, mutta ihan ok. Ei oikein minun kirjani, oli vaikea pysyä innostuneena. Myönnettäköön että kirja kärsi siitä, että luin sen nopeasti, nautiskelu olisi kenties edesauttanut kirjasta pitämistä.

Jonathan Swift: Tynnyritarina

Helmet-haasteen 1700-luvulla luettu kirja. Tylsä kuin mikä. Vaatimaton ehdotus oli synkkyydessään paljon enemmän mieleeni.

Manninen ja Raivio: Punavuoren keisarinna

Mustos-Mannis-innoissani luin tämän äitini suosituksesta. Oli hyvä! Miksiköhän en ole lukenut vielä lisää? Pitää korjata tämäkin seikka ensi vuonna.

Christa Wolf: Erään naisen elämä

Ei. Niin. Mitään. Muistikuvaa. Tämän luin siksi, kun bongasin sen David Bowien lempikirjojen listalta.

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

Olin positiivisesti yllättynyt Härkösen terävyydestä. Melkein alkoi tehdä mieli lukea lisääkin! Ei kiitos oli niin epämiellyttävä kokemus, että oli mukavaa yllättyä positiivisesti.

Michael Ondaatje: Englantilainen potilas

Leffana tuttu. Kirjana tylsä mutta ihan hieno. Ärsytti, miksi naisen nimen täytyi olla Hana. Olikohan se englanniksi Tap? Ihan niin, juuri tämän halusin sanoa tästä suuresta klassikosta.

Helen Fielding: Bridget Jones, Vauvapäiväkirja

Yhyy mikä pettymys! Aiemmat Bridgetit ovat olleet tosi hyviä ja Mad About the Boy yllätti iloisesti, mutta tämä uusin tulokas oli aika heikko esitys. Leffa on tosin näkemättä, ehkä se toimisi paremmin. Tämä taisikin mennä niin päin, että kirja on tehty leffan jälkeen eikä toisin päin, se selittänee heikkouden.

Bloggaamattomat äänikirjat:

Lehtolainen: Ennen lähtöä
Lehtolainen: Veren vimma
Lehtolainen: Rivo satakieli
Lehtolainen: Väärän jäljillä
Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet
Lehtolainen: Rautakolmio
Lehtolainen: Surunpotku
Utrio: Vaitelias perillinen
Simukka: Punainen kuin veri
Lehtolainen: Henkivartija
Jokinen: Kuolevaksi julistettu
Jokinen: Mustat sydämet

Auki kirjoitettuna kuuntelemieni dekkareiden määrä tuntuu hurjalta! Ahmin alkuvuodesta putkeen loput Maria Kalliot ja tyhjiö on ollut suuri niiden loputtua. Henkivartija-trilogian ensimmäinen osa oli vaisu verrattuna Kallio-sarjaan, mutta olen jatkanut nyt jo toisen osan parissa, lopulta kuitenkin Hiljankin seikkailut ovat taattua Lehtolaista. Lisäksi kuuntelin pari Koskis-dekkaria, niiden parissa voisin jatkaa ensi vuonnakin.

Kuuntelin ensimmäisen Utrioni ikinä ja olin aika pettynyt, Vaitelias perillinen oli suorastaan tylsä. En kuitenkaan aio luovuttaa Utrion suhteen, jotakin lupaavaa kirjassa oli ja äitini mukaan tämä kuuntelemani kirja oli tosiaan sieltä tylsimmästä päästä.

Simukan suhteen sen sijaan taidan luvuttaa, Lumikki-trilogian ensimmäinen osa ei ollut yhtään mieleeni ja taidan antaa muiden osien olla.


Bloggaamattomat e-kirjat, hyvin lyhyesti:

Flynn: Paha paikka
(Hirveän synkkä ja jotenkin kökkö, en tykännyt)

Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä
(tykkäsin, vaikka en kehtaa sitä tunnustaa)

Onkeli: Ilonen talo
(MITÄ! Ihan hirveän ahdistava kirja! Minulta on mennyt ihan kokonaan ohi tämän klassikon sisältö. Mutta tykkäsin, vaikka ahdistuinkin)

Auer: Murhalesken muistelmat
(en kommentoi! Syytän BookBeatin ilmaiskokeilua siitä, että tulin lukeneeksi tämän. Ja mielestäni syyllinen on ihan selvä, vaikka siis en kommentoikaan)

Vermes: Täällä taas
(Tämä oli hauska! Hitler herää nykyajan Sakasasta. Hirveintä oli välillä se, että samaistun Hitleriin!)

Lehtolainen: Maria Kallio -novelli
(lyhyt ja kiva Maria Kallio -kaipuuseen, kun äänikirjat oli kuunneltu. Tässä seikkailtiin mm. Provinssirockissa!)

Bloggaamattomat sarjakuvat:, vielä lyhyemmin

Kuusismurffinen huilu
Tintti Amerikassa
Tintti ja Faaraon sikarit
Koirapuistojen nainen
Kirjaston kissat, Gogolin nenä
Asterix Olympialaisissa
Asterix Britanniassa

Muut näistä olen lukenut ennenkin, mutta Tintit luin ensimmäistä kertaa. En vaan millään saa innostuttua sarjasta, mutta koitan ensi vuonna jatkaa niidenkin lukemista, että saisi sarjan vedettyä yli Keskisuomalaisen listalta. Kirjaston kissat ja Asterix Olympialaisissa luin Helmet-haastetta varten. Tänä vuonna löysin uuden sarjakuvasuosikin, JP Ahosen Villimpi Pohjola -sarjan. Minulle vieraisiin sarjakuviin tutustumista pitää ehdottomasti jatkaa myös ensi vuonna, välillä voi löytää helmiä.

Helen Fielding: Bridget Jones - Mad about the boy (listan ulkopuolelta)

Luettuja sivuja: 441
Lukemiseen käytettyjä tunteja: 4,5
Lukemiseen käytettyjä Vaasa-Turku junamatkoja: 1
Huonosti peiteltyjä hihityskohtauksia: 6
Huonosti peiteltyjä nyyhkytyskohtauksia: 0,5
Kummastuneita katseita kanssamatkustajilta: Luultavasti useita, en ehtinyt murehtimaan.


Luettujen, mutta bloggaamatta jääneiden kirjojen pino vain jatkaa kasvamistaan. Tiedän hyvin, ettei jokaisesta luetusta kirjasta ole pakko kirjoittaa, mutta kun minä niin tahtoisin. Olen potenut pari päivää jonkinlaista kirjoitusjumia, joka saattaa johtua siitä, että marraskuussa kirjoitin blogiin joka päivä. Päätinkin, että aloitan tämän jumin purkamisen ja luettujen mutta bloggaamattomien kirjojen pinon madalluksen helpoimmasta päästä, viime perjantaina lukemastani Helen Fieldingin Birdget Jones Mad about the boy -kirjasta.

Bridget Jones on parasta, mitä hömpähtävässä viihdekirjallisuudessa on ikinä tapahtunut. Hän on äärimmäisen sympaattinen, söpö, liioitelusta huolimatta aidon oloinen ja ennenkaikkea samaistuttava hahmo. Bridget Jones -kirjoissa on yhtymäkohtia ja viittauksia Jane Austenin tuotantoon, joka luo hauskan mielikuvan siitä, miten ajat muuttuvat, mutta teemat pysyvät samankaltaisina. Teemalla tarkoitan siis oikeastaan herra Darcya. Tiesin jo etukäteen, että Mad about the boy sijoittuu ajallisesti myöhempiin aikoihin kuin kaksi ensimmäistä Bridget Jones -kirjaa. Ja että Bridgetillä on lapsia ja että Mark Darcy on kuollut. Kamalaa.

Olin etukäteen päättänyt, etten voi koskaan antaa Fieldingille anteeksi sitä, että hän oli tapattanut Darcyn. Ihan täysin en lopulta leppynytkään, mutta anteeksi taisin kuitenkin antaa. Oli nimittäin itsestään selvää, että Bridget ei olisi Bridget ilman miesseikkailuja ja miesseikkailuihin ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia, jos Darcy olisi ollut hengissä. Erokaan ei olisi ollut mahdollinen, sillä se ei olisi ollut uskottavaa eikä se olisi ollut yhtään kuolemaa parempi vaihtoehto lukijan kannalta. Lisäksi Fileding kuvaa Bridgetin ikävää, tuskaa ja epätoivoa leskenä, kahden pienen lapsen yksinhuoltajana niin riipaisevan koskettavasti, että jos ihmisellä on taito kirjoittaa näin, on se yhden hahmon tapattamisen arvoista.

Mad about the boyssa oli pohjattoman surun lisäksi uskomatonta hulvattomuutta. Bridget laajensi miesseikkailunsa (valitettavasti) myös nettimaailmaan ja ryhtyi twiittailukuningattareksi. Päiväkirjamerkintöjen perinteisten painon, kaloreiden ja alkoholiannosten määrän lisäksi Bridget aina mainitseekin myös Twitter-seuraajien määrän, joka on suoraan verrannollinen siihen, miten paljon hän lähettää humalaisia höperöitä twiittejä. En yleensä arvosta nykyajan tuomista romaaneihin, mutta tähän nettimaailma sopi hyvin. Tosin mietin väkisinkin, että vähentääkö tällaisten keinojen käyttö kirjan arvoa tulevaisuudessa, kun Twitter saattaa jo olla vieras ilmiö.

Mad about the boy oli aivan uskomattoman viihdyttävä eli juuri sitä, mitä siltä varmasti odotetaankin. Yllätyin positiivisesti syvälle iskevästä surun kuvauksesta, joka osoitti Fieldingin kirjoittajan kykyjä. Ei tämä loppujen lopuksi ollutkaan siis ihan pelkkä hömppä. Bridget Jones liittyy jostakin syystä jouluuni, ehkäpä siksi, että ensimmäinen Bridget Jones -elokuva tulee usein joulun aikoihin televisiosta (Darcyn poropaita, sininen keitto ja loppukohtaus, oh). Tässäpä olisikin oiva joululahjavinkki, ainakin omaan joulunviettooni tämänkaltainen viihdyttävä, koskettava ja bridgetmäinen teos olisi sopinut vallan mainiosti.

(Nyt iski valtava halu katsoa Bridget-elokuvat. Taidan käyttää korvikkeena illalla neloselta tulevaa New in Town -leffaa, jossa on pari olennaista elementtiä, nimittäin Renée Zellweger ja lunta)


Kirjailija: Helen Fielding
Luettu kirja: Bridget Jones - Mad about the boy
Suomentaja: Annika Eräpuro
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 441
Mistä hankittu: Vaasan kirjastosta
Missä ja milloin luettu: 29.11.2013
Arvostelu: ★★★★