BookBeat-kirjoja syksyltä

Syksyn pimeydessä sorruin taas ja tilasin BookBeatin. Palvelu onkin ollut kovassa käytössä: päiväsaikaan kuuntelen äänikirjoja työmatkoilla, kauppareissuilla, koiran kanssa lenkillä, kokatessani ja siivotessani. E-kirjoja puolestaan luen öisin, kun en saa nukuttua. Tässä lyhyesti muutamista palvelun kautta lukemistani ja kuuntelemistani kirjoista. Melkoisia helmiä onkin mahtunut tähän syksyyn!

Anne B. Radge: Berliininpoppelit, Erakkoravut, Vihreät niityt ja Perintötila

Tästä syksystä tulee mieleen jatkuvat kovat sateet ja norjalainen Neshovin tila. Ahmin koko Anne B. Radgen paljon ylistystä saaneen Berliininpoppelit-trilogian putkeen äänikirjoina ja heti perään Perintötilan. Sarja oli minulle täydellinen. Siinä oli kiehtovat (joskin välillä tavattoman raivostuttavat) henkilöt, sopivaa synkkyyttä ja liiallistakin tuttuuden tunnetta. Mieleni seikkaili jatkuvasti omalle kotitilalleni ja siihen kohtaloon, joka tilaa väistämättä odottaa.

Vaikka välillä ahdisti, toisinaan tarina oli yksinkertaisesti liikaa kestettäväksi, oli kirjasarjan sanoma minulle kuitenkin lopulta lohdullinen, asiat voivat muuttua ja niitä voi muuttaa itse, pyrkiä parempaan. Kirjat osuivat minulle siis hyvin henkilökohtaiseen paikkaan, mutta ihan ilman tällaisiakin kytköksiä, olisi lukukokemus ollut upea. Ehdoton lämmin suositus siis näille Radgen kirjoille! Helmet-haasteessa laitan kirjat kohtaan käännöskirja.

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Sitten toiseen täydelliseen luku- (tai siis kuuntelu-)kokemukseen. Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe tuntuu olleen kaikkien huulilla jokin aika sitten. Myös ystäväni kehui sitä, joten olihan kirjaan pakko tutustua. Ja voi miten hieno se olikaan! Kirjan tarina oli ihana, sen rytmi täydellinen ja juoni kiehtova ja yllättävä. On sota, mutta on myös luonnontieteet, radiot, uteliaisuutta, Jules Verne ja rakkautta. Upea, oikeastaan täydellinen kirja, jota myös suosittelen erittäin lämpimästi. Kirja voitti pari vuotta sitten Pulitzer-palkinnon, Helmet-haasteessa yli kohta 16.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi

Uuden mielensäpahoittajan kuuntelin jo ennen Helsingin kirjamessuja, jonka bloggaajabrunssille myös Kyrö osallistui. Totta puhuakseni koin ennen tätä kirjaa mielensäpahoittajan menettäneen vähän makuaan, kaupallistuneen liikaa. Mutta voi tämä kirja oli niin ihana, että olen jälleen ihan myyty! Kirja toi esiin uusia, koskettavia puolia yrmeästä miehestä. Kyrö tavoittaa hienosti vanhan miehen muistot, traumat ja onnen hetket. Erityisen herkkää oli kertomus menetetystä hevosesta sekä siitä, miten mielensäpahoittaja tapasi vaimonsa. Häitä ei kirjassa suoraan kuvattu, mutta oion silti Helmet-haastetta laittamalla kirjan kohtaan "kirjassa mennään naimisiin", sillä niinhän siinä lopulta kävi.

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Tämän kirjan kuuntelin, jotta saan Helmet-haasteessa täytettyä oseanialaisen kirjailijan teoksen, Moriarty on australialainen. Tästäkin kirjasta muistan lukeneeni kehuvia blogiarvosteluja, mutta petyin. Suorastaan vihasin kirjaa! Ehkä pitäisi olla koululaisen vanhempi tai ylipäätään äiti, että kirja olisi ollut hauska, nyt ärsyttävät lapset ja vielä ärsyttävämmät äidit ja isät vain nostivat niskavillat pystyyn. Juoni kieltämättä oli yllättävä, mutta inhottava sekin. Mutta tulipa kuunneltua ja käytettyä muutama tylsä syksyn kaatosateinen tunti.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä

Väärän kissan päivänkin luin ihan vain Helmet-haastetta varten, kyseessä kun on yhdenpäivänromaani. Olen aiemmin lukenut PIJ:ltä kaksi kirjaa, joihin en ole suhtautunut varauksettoman ihastuneesti. Väärän kissan päivä oli taas samalla tavalla vinksahtunut, mutta nyt ärsytti vielä aiempaa enemmän. En voinut välttää mielikuvaa siitä, että Jääskeläinen on kova Murakami-fani, kissat ja kieroutunut seksuaalisuus olivat turhan voimakkaasti läsnä kirjassa. Jääskeläinen vyöryttää tapahtumia ja hahmoja melkoisella tahdilla ja kirja tuntui sillisalaatilta.

Ville Eloranta: 125 myyttiä suomen kielestä

Hesarin 125-vuotisen taipaleen kunniaksi julkaistu kirja oli mukava pieni välipala kaltaiselleni kielinarkkarille. Alkaa tekemään mieli lomalle Thaimaaseen! Kirja käsitteli monta suosikkikielioppivirhettäni mutta teki sen armollisesti. Lisäksi siinä jatkuvasti muistutettiin lukijaa siitä, että kieli elää muutoksessa ja samoin on pysyvää se, että kielen muuttumista alati kritisoidaan ja kauhistellaan. Mitäänhän en toki myönnä.

Timo Leppänen: Merkilliset nimet - tarinoita yritysten ja tuotteiden nimistä

Vähän samaan sarjaan edellisen kirjan kanssa menee myös Leppäsen pieni kirja yritysten nimien historiasta. Kaikki tarinat eivät kyllä avanneet historiaa kunnolla, joka jäi vähän ihmetyttämään, mutta mielenkiintoinen kirja oli joka tapauksessa. Tämän kirjan valitsin luettavakseni ihan BookBeat-esittelyn perusteella, joten kirja saa olla Helmet-haasteen kohdassa 14. Kiehtovaa on ajatella, olisiko vaikkapa Nokia ollut samanlainen menestys, jos sen nimi ei olisi sopinut niin hyvin myös ulkomaalaiseen suuhun.

Leena Krohn: Tainaron

Tainaronin luin loppuun eilen. Kirja oli upea, kaiken sen hehkutuksen arvoinen. Tainaron on muuten myös kirjabloggaajien kaikkien aikojan paras kirja -listalla. Romaani on kirjemuotoinen, siinä kirjoittaja kuvaa kokemuksiaan Tainaronissa, jonka asukkaat ovat kuin hyönteisiä metamorfooseineen, omituisine ulkonäköineen ja tapoineen. Kirja luokitellaan fantasiaksi (tämäkin menee tietysti Helmet-haasteeseen) mutta mikään kovin helposti pureksittava fantasiakirja tämä ei ollut. Ennemmin kuin uni, joka on vaarassa muodostua painajaiseksi. Turhan pitkään olen siirtänyt tämän kirjan lukemista, suositus siis myös Tainaronille.

Viime aikojen äänikirjat: Hard Luck Cafe & Harjukaupungin salakäytävät

Synkkääkin synkempiä työmatkakävelyjä on viime viikkoina ilostuttanut pari äänikirjaa suomalaiskirjailijoilta. Kahden viikon päästä joulun pyhät alkavat jo olla ohi, jota on vaikea ymmärtää näillä keleillä. Odotan kuitenkin joulun rauhaa ja rentoutta kovasti! Bloggausinto on ollut vähän hukassa, mutta lukuinto kuitenkin huipussaan joten blogattavaakin olisi kertynyt, ehkä sitten kun on paremmin aikaa... Joka tapauksessa tässä lyhyesti viime aikojen työmatkaseuralaisistani.


Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Kuva: Pasi Ilmari Jääskeläinen

Olen aiemmin (muistaakseni tämän vuoden tammikuussa) lukenut Pasi Ilmari Jääskeläiseltä (virallinen kirjablogimaailman lemmikki) Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjan, joka ei ollut ihan minun juttuni. Kuitenkin PIJ on mielestäni kiinnostava kirjailija ja kun Harjukaupungin salakäytävät löytyy myös kirjabloggaajien kaikkien aikojen paras kirja -listalta, en kahdesti miettinyt kun näin äänikirjan kirjastossa.

Harjukaupungin salakäytävien alkutahteja vaivasi sama tunnelma kuin Lumikkoakin, koin kuuntelevani lapsille suunnattua tarinaa. Salakäytävien suhteen kävi kuitenkin hyvin pian selväksi se, että tarina on kaikkea muuta kuin lapsille suunnattu ja siksi tietty lapsellisuus tuntuikin hämmentävältä. Tarina oli yllättävänkin raaka ja raadollinen, mutta kummallisen kiehtova. Kiehtovaa oli myös se, että lopuksi selvisi, että kirjalle on kirjoitettu kaksi eri loppua eikä lukija voi etukäteen tietää, kumman lopun, kumman salakäytävän pään, hän tulee löytämään. Mystiset elementit ovat makuuni, mutta silti ei tämäkään kirja ollut ihan se minun juttuni. Kirja kuuluisi kuitenkin ehdottomasti kaikkien jyväskyläläisten vakiolukemistoon, itse en tunnistanut paikoista mitään, mutta paikallisille tuttujen paikkojen kuvailu lienee varsin antoisaa (vrt. Reijo Mäki!).

Kirjailija: Pasi Ilmari Jääskeläinen
Kirja: Harjukaupungin salakäytävät (2010)
Lukija: Juhani Rajalin
Mistä hankittu: Vaasan kirjastosta


Reijo Mäki: Hard Luck Cafe

Kuva: Elisa Kirja

Tämä on kirja, josta sekä äitini että mieheni ovat usein puhuneet! Vares-kirja, joka sijoittuu tulevaisuuden Turkuun oli totta vie ihan niin kiehtova kuin miltä se on kuulostanutkin. Vares on jo vanha mies, joka työskentelee tylsässä päivätyössä autobordellin (joka muuten sijaitsee huvittavan lähellä kotiani) vastaanottajana. Turun kaduilla partioi EU-joukkoja, Kupittaan puisto on muuttunut ankeaksi pakolaisten parakkikyläksi ja joukkoliikennevälineinä toimivat hitaasti mäkien päälle kitkuttavat kondolihissit. Vares elelee Kupittaan puiston reunalla asunnossa, jossa ennen muinoin on toiminut TPS:n toimisto. Hassua sinänsä, että tuo toimisto oli vielä pari vuotta sitten (ja siis kirjan kirjoittamisen aikaan myös) tuolla paikalla, mutta on sittemmin muuttanut muualle. Sudet juoksentelevat ympäriinsä, monet sodat ja taloudelliset kriisit ovat saaneet Suomen ja Turun melkoisen ankeaan tilaan.

Olen aina pitänyt Vares-kirjoista etenkin niiden Turku-kuvauksen vuoksi, joten Hard Luck Cafe oli ihan hillitöntä kuultavaa. Kirjan juoni oli tyypillistä Vares-meininkiä, mielikuvituksellista ja pikkuisen höttöistä, mutta mielenkiinto pysyi hyvin yllä. Herkullisen Turku-kuvauksen lisäksi kirja tarjosi myös herkkyyttä, sillä se esitteli Vareksen pojan ja lapsenlapsen ja lähes kostutti kuuntelijan silmänurkan. Vareksen seikkailujen kuunteleminen pitkästä aikaa oli niin mukavaa, että päätin vakaasti lukevani lisää Mäen kirjoja, monet niistä ovat vielä lukemattakin!

Kirjailija: Reijo Mäki
Kirja: Hard Luck Cafe (2006)
Lukija: Juha Veijonen
Mistä hankittu: Turun kirjastosta

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Pasi Ilmari Jääskeläinen vaikuttaa olevan eräänlainen kirjabloggaajien lempilapsi. Googlatkaapa vaikka hänen nimensä tai mikä tahansa hänen kirjoistaan ja saatte pitkän listan linkkejä kirjablogeihin. Enpä minäkään olisi kuullut kirjailijasta, jos en olisi sotkeutunut syvälle blogimaailmaan. Lumikko ja yhdeksän muuta on arvosteltu ja kehuttu niin monessa kirjablogissa, että totta kai minäkin halusin lukea sen. Ja onhan se 2000-luvun suomalaiset suosikit -listalla sijalla 55. Maaginen realismi (tai no, Murakami) on sydäntäni lähellä ja siispä avasin kirjan varsin innoissani.

Ensimmäiset 150 sivua olin hieman ärsyyntynyt ja mietin, että tämäkö nyt on se paljon hehkutettu kirja. Jokseenkin lapsellinen, sekavahko ja kummallinen opus. Mutta sitten Jääskeläinen alkoi iskeä tiskiin sellaista tekstiä, että silmäni pyöristyivät ja suuni taipui hymyyn. Kuten nyt vaikka:

"Hetken ajan Ella Milana halusi olla sellainen ihminen, jolla on tapana pyydystää lumihiutaleita kielellään. Parin minuutin ajan hän harkitsikin vakavasti ainakin yhden lumihiutaleen pyydystämistä, ihan vain, jotta saisi tietää, miltä moinen spontaani ele tuntui. Sitten hän totesi, että oli asiaa miettimällä jo kadottanut mahdollisuuden spontaanisuuteen. Lumihiutaleet saivat sataa rauhassa maahan asti." s. 164

tai

"Ella ei ollut koskaan uskonut joulupukkiin, pääsiäispupuun tai jumalaan; hän oli saanut voimaa uskostaan kaiken ikuiseen tallentumiseen". s. 257

Lumikko ja yhdeksän muuta on erikoinen aikuisten satu kirjallisuudesta, kirjailijoista ja inspiraation lähteistä. Tietynlainen lapsellisuuden tuntu häiritsi minua kirjan loppuun saakka ja luulen sen johtuvan hahmojoen nimistä ja etenkin Lumikon Otuksela-hahmojen nimistä, jotka toki olivatkin lastenkirjojen hahmoja. Sen sijaan turkulaisena arvostin kovasti Aura Jokinen -nimeä! En siis pitänyt kirjasta niin paljon, kun monet muut ovat pitäneet, mutta olihan tämä nyt todella hieno ja hyvin poikkeuksellinen teos. Jääskeläinen hallitsee sanansa ja juonenkehittelyn ja aion lukea hänen kirjojaan lisääkin.

Kirjalija: Pasi Ilmari Jääskeläinen
Kirja: Lumikko ja yhdeksän muuta
Julkaisuvuosi: 2006
Sivuja: 322
Mistä hankittu: Turun pääkirjasto
Missä ja milloin luettu: 29. - 31.1.2014 junassa ja kämpillä
Arvostelu: ★★★