Mika Waltari: Suuri illusioni (kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 7)

Olin jo varma, etten ehdi tällä kertaa mukaan kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. Ihan hullua, että tässä kahdesti vuodessa julkaistavassa haasteessa ollaan edetty jo seitsemänteen osaan! Ja mahtavaa, että haaste jatkuu. Aika ajoin esiin velloo keskustelu siitä, miten kirjabloggaajat lukevat vain uusia kirjoja ja ovat kustantajien vietävissä. Tällaiset tempaukset ovat omiaan korostamaan sitä, että valtaosa kirjabloggaajista on myös vanhojen kirjojen ystäviä. On jokseenkin huvittavaa, että uudet kirjat eivät saisi olla voimakkaasti esillä. Kyllähän uusista elokuvista ja televisiosarjoistakin aika paljon enemmän kohistaan kuin vanhoista.

Mutta tosiaan, nyt yhteen kirjallisuuden suureen klassikkoon, joka minulla on ollut pitkään lukematta. Kymmenisen vuotta sitten poimin roskakatoksen kierrätyspisteestä Mika Waltarin Suuren illusionin. Siitä asti olen katsellut sitä hyllyssä, siirrellyt mukanani muutosta toiseen ja odottanut sopivaa hetkeä. Ollakseni rehellinen, ei se hetki ollut nytkään, enkä ehtinyt avata kirjaa. Onneksi on kuitenkin nykyaika ja aarreaitta BookBeat, josta kuuntelin tämän klassikon taloa maalatessani.

Kirjat linkittyvät usein hauskasti ketjuissa intertekstuaalisten viittaustensa vuoksi. Lopullinen into Suuren illusioinin lukemiseen tuli Enni Mustosen Taiteilijan vaimo -kirjasta. Siinä nuori Kirsti pyörii 1920-luvun Pariisissa tuon ajan tunnettujen hahmojen kanssa, joista yksi on muuan Mika Waltari. Ja kun Suuri illusioni julkaistaan, Kirsti ystävineen näkee suoria yhtymäkohtia ystäväpiiriinsä. Suuren illusionin esipuheessa (vuodelta 1968 viidennen painoksen ilmestyessä) Waltari taas toteaa, että "Loppuratkaisu on epätodellinen ja hoitamatta jääneen syfiliksen romantisioiminen suoranaista lainausta Michael Arlenin Vihreästä hatusta." Nyt tiedänkin, minkä kirjan luen seuraavaksi, Vihreä hattu on nimittäin myös 1001-listallani (josta muuten vain muutaman hassun kirjan jälkeen on luettuna neljäsosa!).

Suuri illusioni oli heti alusta asti ihastuttava! Kertoja tunnustaa rakkautensa kaupunkiin, Helsinkiin: "Tosiasiassa ikävöin kaupunkia, asfaltin, metallitomun ja bentsiinin tuoksua, - sitä hermostunutta kaipausta, joka pimenevinä iltoina kiertää hiljaisia katuja." Voi bentsiini, miksi kaikki vanhahtavat sanat, kuten bentsiini, valoreklaami, irooninen ja kyynillinen, ovat aikojen saatossa modernisoituneet ja kadottaneet taikansa. Sitä paitsi minulle selvisi vasta kirjaa lukiessani, että sana "illusioni" ei olekaan genetiivimuoto, vaan ihastuttava tuulahdus menneisyydestä sekin. Waltari kuvaa upeasti tunnelmia, tuoksuja, maisemia, vaikutelmia. Lukukokemus on vahva, täynnä aisteja.

Suuri illusioni sopi loistavasti luettavaksi hikiseen kesään. Kieltolain aikainen kuuma ja sykkivä kaupunki, pimeät illat, salaiset uintiretket ja nuoruuden kiihkeys, kaiken tuon Waltari kuvaa uskomattoman elävästi. Päähenkilö on nuori mies, jolle kaikki on uutta ja ihmeellistä. Tarinaan liittyy toki myös nainen, kaunis ja mystinen Caritas, jota kaikki muutkin miehet piirittävät. Naissuhteita mielenkiintoisempaa on kuitenkin päähenkilön suhde muihin miehiin, maisteri Hellakseen, toimittaja Kortteeseen ja pikkuveljeen. Nuoren miehen kehittyvä itsetunto on tiukan riippuvainen muista ihmisistä ja etenkin muiden miehien suhtautumisesta häneen.

Suuri illusioni voitti minut puolelleen viimeistään Pariisi-kuvaustensa vuoksi. Pariisi, voi Pariisi! Jokaisen nuoren ihmisen tulisi matkustaa Pariisiin! Suurkaupungin vieraus, uutuudenviehätys ja toisaalta tieto siitä, että jossakin kaupungin sykkeessä on myös tuo ihana Caritas, luo tarinaan erikoislaatuista jännitettä. Tapahtumat ovat huvittavankin dramaattisia, mutta yhtälailla ihastuttavia.

Rakastin romaanin häpeilemätöntä kiihkeyttä. Waltari ei häviä yhtään aikalaisilleen Hemingwaylle ja muulle kadotetulle sukupolvelle. Nuoruuden voima, usko siihen, että kaikki on mahdollista ja asiat voivat muuttua, on valtavan piristävää. Teksti on toisinaan hyvin mahtipontista ja siihen on helppo suhtautua kyynillisesti. Kaikki suuri traagisuus tuntuu toisinaan hieman tarpeettomalta. Tekstissä on kuitenkin jotakin niin aitoa, tuoretta ja viatonta, ettei siihen voi suhtautua muutoin kuin ihaillen. Nuoruuden reipas usko parempaan huomiseen hymyilytti, hiukan surumielisesti tosin, nykylukija kun tietää yhtä ja toista juuri ensimmäisestä maailmansodasta selvinneestä Euroopasta ja sen tulevaisuudesta.

"Koko Eurooppa on vanha ja kuoleva maa tällä hetkellä. Mutta sen keskeltä nousee uusi sukupolvi, joka jälleen on täynnä uskoa, täynnä tarmoa, täynnä yhteistyön kollektiivista hurmaa. Se on elämän väkevä reaktio meitä itseämme vastaan.

Aivan niinkuin kevätsateessa versoo hautojen mullasta nuorta, ihanaa ruohoa, niin meidän myrkytetyt, sairaat aivomme tulevat olemaan pohjana uudelle maailmalle."

Jälleen kerran sain todeta, että klassikoiden lukeminen todellakin kannattaa. Teos on käännetty useammalle kielelle, Helmet-haasteessa vedän siis yli kohdan 43.

Kuunneltu kirja: Mika Waltari, Suuri illusioni, 1928
Lukija: Jarmo Heikkinen
Mistä hankittu: BookBeat
Arvostelu: ★★★★

 

Kolme geokätköön liittyvää kirjaa

Hyvää joulunjälkeistä aikaa! Onneksi tein taktisen vedon ja otin välipäivät lomaksi. Akkujen latailu pitkästä aikaa tekee merkillisen hyvää. Havahduin hämmentyneenä siihen, että olen pitkästä aikaa nähnyt jopa unia. Ja yleensäkin jaksanut tehdä muutakin kuin kulkea zombina päivästä toiseen. Kovin montaa täysin vapaata päivää ei ole tähän vuoteen mahtunut, joten kolme hurraahuutoa joululle. Blogattavaakin on kertynyt niin paljon, että loppuvuoteen (siis näihin viiteen päivään) on toivottavasti odotettavissa vielä useampi blogikirjoitus.

Olen aiemminkin esitellyt blogissani kirjan, jonka olen lukenut geokätköilyn vuoksi. Tällä kertaa näitä kirjoja on peräti kolme. Minusta tulee keväällä raisiolainen. Muutama kuukausi sitten selailin Raision geokätköjä ja löysin ilokseni peräti kolme kätköä, joiden ideana oli lukea ensin kirja, jonka perusteella sitten saa selville kätkön koordinaatit. Kirjat on nyt luettu, mutta yhtään kätköä en ole ehtinyt hakemaan. Talvikelit Turun seudulla eivät varsinaisesti ole kohdillaan (sataa sataa ropisee, pilipili pom), joten kätköily saa odottaa parempaa aikaa, kenties kevättä.

Aino Kontulan Rexi on homo ja opettajat hullui (Ajatus-kirjat 2006, 222 sivua) sijoittuu raisiolaisen Vaisaaren yläasteen käytäville ja luokkahuoneisiin. Koulu on ollut julkisuudessa siksi, että se on jo pitkään ollut yksi Suomen suurimmista. Kuitenkin kirjan tapahtumat - opettajan enemmän tai vähemmän kuvitteellinen päiväkirja - voisi kai olla mistä päin Suomea tahansa. Teineillä on ongelmia laidasta laitaan ja opettajat ovat kovilla. Taas mietin, että onneksi nuoruuden haaveeni opettajuudesta ei koskaan toteutunut! Kirja sai ilmeisesti osakseen melkoisesti huomiota ja kohuakin, kun se julkaistiin vuonna 2006. Ymmärrän kyllä miksi. Vaikka henkilöt ja kai osin tapahtumatkin ovat keksittyjä, lienee toinen puoli kuitenkin totta. Mikään kirjallinen riemuvoitto teos ei ollut, mutta mielenkiintoinen lukukokemus kuitenkin. Helmet-haasteeseen kirjan laitoin kohtaan liittyy harrastukseen (geokätköilyyn siis!).

Myös Aarne Mustasalon Jokikylän pojat ((WSOY 1955, 166 sivua) sijoittuu Raisioon, Kuloisten koulun ja Raisionjoen alueelle. Kirja on tyypillinen seikkailukirja, jossa raisiolaiset Jokikylän pojat viettävät kesäpäiviään erilaisten ulkoaktiviteettien parissa ja vähän myös aiheuttavat hämminkiä. Ei siis varsinaisesti ihan minun juttuni. Kyseessä oli sen verran harmitonta seikkailua, että sain kirjan laitettua Helmet-haasteessa kohtaan "Kirja, jossa kukaan ei kuole".

Kolmesta geokätkökirjasta mielenkiintoisin oli Mika Waltarin Neljä päivänlaskua (WSOY 1949, 137 sivua). Se kertoo tarinaa siitä, miten Waltari löysi egyptiläisensä ja sai heidät kirjan sivujen väliin (siksi laitoin Helmet-haasteessa kirjan kohtaan toisen taideteoksen inspiroima kirja). Kirjan maailma ei kuitenkaan ole millään lailla tavanomainen tai arkinen, vaan jännittävän utuinen ja fantasiamaailmaa muistuttava. Kirjailija lähtee maalle egyptiläistensä kanssa ja tosi ja fiktio sekoittuvat. Eläimet puhuvat siinä missä egyptiläisetkin ja vaimo ja tytär vieraantuvat. Jos tuntisi Waltarin elämää paremmin, kirjasta saisi kenties enemmän irti. Mielenkiintoinen se oli joka tapauksessa enkä ikimaailmassa olisi tullut törmänneeksi teokseen ilman geokätköilyharrastusta.