W. G. Sebald: Saturnuksen renkaat

On vähän yli kaksi vuotta siitä, kun tutustuin ensimmäistä kertaa Sebaldiin. Valitettavasti tämä toinen kertakaan ei ollut kovin miellyttävä ja taidan odottaa useamman vuoden ennen kuin luen kaksi listalla vielä olevaa Sebaldin kirjaa (The Emigrants ja Vertigo. Mutta kuka tietää, ehkä ne ovatkin enemmän makuuni?).

Tuolloin toukokuussa 2013 totesin Austerlitzista näin:

"Mää vaan en tajunnu. Ja kun ei tajua, ei myöskään pysty syväanalyysiin tai edes pinta-analyysiin. Toivonkin, että joku fiksu tulisi nyt kertomaan minulle, mistä tässä oikein oli kyse. Toisaalta elämää isompi plussa ja arvostelun toinen tähti on annettava siitä, että tämä teos sisälsi kuvia! Siis ihan oikea kaunokirjallinen ja vakavastiotettava teos, joka oli kuvitettu! "

Ja ihan samat sanat voisin kirjoittaa näistä Saturnuksen renkaistakin. Teos on minämuotoista kerrontaa (jossakin vaiheessa paljastuu, että kertoja on mies nimeltä Sebald). Tyyppi vaeltelee pitkiä matkoja ja vaelluksensa lomassa poikkeaa jatkuvasti (siis oikeasti ihan jatkuvasti, noin 300 sivua) sivupoluille kertomaan Euroopan historiasta omalla kummallisen innottomalla ja kuivalla kertojanäänellään.

Mikään ei oikein tunnu liittyvän yhteen ja se miten kertoja assosioi, tuntuu epäaidolta. En pitänyt jaarittelevasta ja sivupoluille eksyvästä kertojasta. Minua ei oikeasti yhtään kiinnostanut, mitä sanottavaa hänellä oli. Mietin jopa pariin otteeseen, että kuka kertoja oikein luulee olevansa, millä oikeudella hän näitä asioita kertoo ja miksi jonkun pitäisi tästä kaikesti kiinnostua, saati sitten innostua. Taistelua oli siis koko 345 sivua. 

Yleensä kun kirja lähestyy loppuaan, on lukijalla jonkinlaista mielenkiintoa siitä, miten kirja tulee loppumaan, onko teoksesssa vielä odotettavissa loppuhuipennus. Saturnuksen renkaiden viimeiset 30 sivua kertovat silkinviljelystä. Se siitä. Viime kerralla kuvat olivat uutuudenviehätystä ja lisäsivät arvosteluun yhden tähden. Nytpä otan senkin pois. Edelleen kaipaan jotakin viisaampaa kertomaan, että mitä häh? Jos haluan lukea Joseph Conradista tai vaikkapa sitten siitä silkinviljelystä, luen mieluummin faktaa kuin tällaista omituista faktan sekaista taiteellisuuteen pyrkivää fiktiota.

Kirjalija: W. G. Sebald

Luettu kirja: Saturnuksen renkaat (suom. Oili Suominen)

Alkuperäinen kirja: Die Ringe des Saturn (1995)

Sivumäärä: 345

Mistä hankittu: Turun kirjastosta

Arvostelu: ★

39. Austerlitz – W.G. Sebald

Tänään aloitankin pienen haikun muodossa:

Muppeni on muualla.
Sitä ikävöin.
Koirakortti tilalla.

Niin eli sitä vaan, että söpö koirakorttikirjanmerkki on parempi kuin ei koiraa ollenkaan. Ei voi olla huonolla tuulella, kun näkee tuollaisen pennun joka kerta, kun siirtää kirjanmerkkiä. Toinen tällä hetkellä käytössäni oleva kirjanmerkki on ehkä vielä ihanampi, äidiltäni saatu Myyrä-joulukortti. Todennäköisesti tulette näkemään sen jo seuraavassa postauksessa, minulla nimittäin alkaa loppua ideat näiden kirjojen kuvaamistaustojen kanssa.

No mutta, asiaan! Harvoin käy näin, että ei tajua lukemastaan yhtään mitään ja jälkeen päin miettii, että niin mistä tämä kirja oikein kertoikaan. W.G. Sebaldin Austerlitz toki kertoi Austerlitz-nimisestä miehestä ja hänen historiastaan, mutta minun mieleeni jäivät lähinnä hämmentävät arkkitehtuuriset kuvaukset sekä se, että virkkeet olivat toisinaan jopa puolen sivun pituisia. Euroopan historiaakin sivuttiin, toisinaan riemukseni luonnontieteitäkin, mutta lähinnä vaan istuttiin jossakin rautatieasemalla ja ihmeteltiin sen kupolia ja rakenteita ja kuunneltiin Austerlitzin loputonta monologia.

Mää vaan en tajunnu. Ja kun ei tajua, ei myöskään pysty syväanalyysiin tai edes pinta-analyysiin. Toivonkin, että joku fiksu tulisi nyt kertomaan minulle, mistä tässä oikein oli kyse. Toisaalta elämää isompi plussa ja arvostelun toinen tähti on annettava siitä, että tämä teos sisälsi kuvia! Siis ihan oikea kaunokirjallinen ja vakavastiotettava teos, joka oli kuvitettu! Kuvat liittyivät tekstiin läheisesti (eli olivat siis isoksi osaksi juuri niitä kupoleita...) ja loivat sillä tavalla teokseen aivan omanlaisensa tunnelman. Toisaalta itse pidän mielikuvituksen voimaa niin merkittävänä tekijänä, että en ole lopulta ihan varma, mitä mieltä olen kuvituksesta. Ohjasiko se lukijan mielikuvitusta liikaakin? Joka tapauksessa se teki tämän tylsyyden sietämisestä vähän inhimillisempää...

Lempilainaus:
"Joka kerta, sanoi Austerlitz, kun East Endistä palatessani jäin pois junasta Liverpool Streetin asemalla, jäin sinne vähintään tunniksi tai pariksi, istuin muiden, jo aamuvarhain väsyneiden matkalaisten ja kodittomien kanssa penkillä tai seison nojaten kaiteeseen ja tunsin koko ajan sisimmässäni jatkuvaa kaiherrusta, jonkinlaista sydänsurua, jonka aiheutti, kuten vähitellen aloin aavistaa, menneen ajan imu. Tiesin, että siinä missä nyt oli asemarakennus oli kerran ollut kaupunginmuuriin saakka ulottunut soinen niitty joka niinsanotun pienen jääkauden kylminä talvina oli ollut kuukausikaupalla jäässä ja jolla lontoolaiset olivat luistelleet kengänanturoihin kiinnitetyillä luusta tehdyillä luistinterillä..." s. 150.


Kirjailija: W.G. Sebald
Luettu kirja: Austerlitz (suom. Oili Suominen)
Alkuperäinen kirja: Austerlitz
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2001
Sivuja: 347
Mistä hankin: Joululahjaksi saadulla lahjakortilla Akateemisesta kirjakaupasta.
Missä ja milloin luettu: Turku-Vaasa junassa 5.5.2013
Arvostelu:  ★★