Jos minun tulisi valita yksi kirja mukaani autiolle saarelle, se olisi tämä. Jos saisin koko loppuelämäni aikana lukea vain yhtä ainutta kirjaa, se olisi tämä. Jos minun pitäisi valita kirja, joka on vaikuttanut eniten siihen, millainen olen, mistä pidän, millainen on huumorintajuni ja kirjamakuni, se olisi tämä kirja. Jos minun pitää valita kaikkien aikojen lempikirjani, se on ehdottomasti tämä kirja, Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa (ja Liisan seikkailut peilimaassa, jotka usein on julkaistu samassa niteessä ja jonka vuoksi minäkin niputan ne samaksi kirjaksi).
Olen lukenut Liisa-seikkailut ensimmäistä kertaa hyvin nuorena, sillä kirja oli meillä kotona kirjahyllyssä. Olin luultavasti alle kouluikäinen, kun ensimmäistä kertaa luin tuon kirjan. Ja sitä hämmästyttävämpää on, että heti ensimmäisellä kerralla ihastuin kirjaan ihan täysillä. En muista yhtäkään yhtä vahvaa lukukokemusta elämässäni ja senkin vuoksi kirja on elämäni tärkein kirja.
Kirjaan kuuluu oleellisesti John Tennielin mahtavan synkkä, kiehtova ja taidokas kuvitus. Jos kuvitus olisi lapsekkaampi ja iloisempi, se veisi kirjasta suuren osan pois sen tehokasta mustaa tunnelmaa. Liisa oli ensimmäinen kosketukseni nonsenseen ja surrealismiin ja mikään muu kirja ei ole pystynyt samalle tasolle.
Siitä, miten hyvin nonsense, synkkä kuvitus ja melkoinen absurdius kaiken takana minuun upposikaan, toimii hyvänä esimerkkinä se, että lempikohtaukseni kirjasta on se kaikkein oudoin, synkin ja käsittämättömin kohtaus, jossa ilma on täynnä pippuria, vauva onkin possu ja lopuksi Irvikissa ilmestyy puun oksalle.
Liisa ihmemaassa on kaikessa synkkyydessään kuin uni, joka ei ole laskettavissa ihan painajaiseksikaan, mutta jotakin hyvin uhkaavaa, pimeää ja mahtavan häiriintynyttä siinä on. Uni joka on niin jännittävä, ettei siitä tahdo herätä, mutta kun heärä, onkin helpottunut, että se oli vain unta. Liisa ihmemaassa on kuitenkin samalla myös hauska, kevyt ja erittäin viihdyttävä. Minä yksinkertaisesti rakastan tätä kirjaa enkä usko, että mikään muu kirja voi koskaan päästä samanlaiseen asemaan elämässäni. Kirjallinen ensirakkauteni.
Tämä avautuminen ja tunnustus oli samalla kolmenkymmenen päivän kirjahaasteen viimeinen päivä. Kuukausi on ollut hauska, antoisa ja se on kulunut uskomattoman nopeasti. Myöhemmin tänään kokoan lukukuukauteni pakettiin ja arvon synttäriarvonnan voittajat, alle kaksi tuntia aikaa osallistua, hopihopi!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 30 päivän kirjahaaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 30 päivän kirjahaaste. Näytä kaikki tekstit
lauantai 30. marraskuuta 2013
perjantai 29. marraskuuta 2013
Päivä 29: Kirja jota kaikki vihasivat mutta josta minä pidin
Myönnän ihan avoimesti olevani kirjallisuuden, musiikin ja elokuvien suhteen usein se ärsyttävä kiiski, joka mutisee vastarannalta, että hyi tommosta, en tykkää, mikä teitä vaivaa. Olen ennenkin avautunut siitä, miten se, että ei voi koskaan pitää niistä asioista, jotka sillä hetkellä ovat supersuosittuja, vie toisinaan pois elämyksiä itseltä. Esimerkkinä vaikkapa Stieg Larssonin Millenium-trilogia, josta en uskonut pitäväni, kun kaikki muut kerran pitivät siitä. Useammin tilanne on otsikon kanssa päinvastainen, eli minä en pidä (tai en edes tutustu) sellaisista asioista, joista "kaikki muut" pitävät.
Tämä näin päin asian esittävä otsikko onkin todella haastava. Ensimmäisenä tulee mieleeni yläasteen äidinkielentunneilla pakkoluetut kirjat, jota kaikki kilvan haukkuivat ja vihasivat, mutta minä pidin. Ainakin S. E Hintonin Me kolme ja jengi oli tällainen. Muistan luokkalaistemme protestoineen opettajaa vastaan poikkeuksellisen voimakkaasti. Kun eihän nyt tällaista soopaa halua kukaan lukea. Minä olin vain ihan hiljaa ja ihmettelin.
Seitsemän veljestä taitaa myös olla sellainen kirja, josta yleisesti ei pidetä, tai ainakaan nuoret eivät siitä pidä. Luin sen muistaakseni ala-asteikäisenä ja pidin siitä paljon. Myös Vänrikki Stoolin tarinat lumosivat minut. Muistan miten lainasin sen mummuni hyllystä ja vanhan, pienen ja ruskean kirjan välissä oli kuivattu apila. Se vain lisäsi lumoutumistani.
On jotenkin absurdia kirjoittaa vaikkapa Seitsemästä veljeksestä yhteydessä, jossa pitäisi miettiä kirjoja, jota kaikki vihaavat. Sehän nyt on selvää, että ei sellaista kirjaa olekaan. Kai yleensä sentään kirjan kirjoittaja tai kustantaja jollakin tavalla pitää tuotoksestaan. Ja niitä hirveimpiä tuotoksia ei koskaan tule edes lukeneeksi, kun ne tuskin edes pääsevät kirjastoon tai kirjakauppaan asti. Onhan se oikeastaan onni ja rikkaus, että erilaiset ihmiset pitävät erilaisista kirjoista ja kirjamakuja on monenlaisia. Homogeeninen massa on tylsää ja minusta on mukavaa, että monia minun kirjamakuuni sopivia kirjoja saa kirjaston hyllystä koska tahansa ihan jonottamattakin.
Hei, viimeistä viedään! Huomenna lukukuukausi, joka on muuten ollut ihan mielettömän mukava, huipentuu viimeiseen kolmenkymmenen päivän kirjahaasteen päivään, jossa kerron kaikkien aikojen suosikkikirjastani. Myös synttäriarvonta-aika päättyy huomenna kello 12, jonka jälkeen suoritan arvonnan. Kiitos jo etukäteen kaikille osallistuneille mukavista kommenteistanne ja samoin kaikille lukukuukauttani seuranneille. Ylihuomenna on joulukuu, kyllä ei olisi uskonut, että marraskuu voi kulua näin nopeasti.
Tämä näin päin asian esittävä otsikko onkin todella haastava. Ensimmäisenä tulee mieleeni yläasteen äidinkielentunneilla pakkoluetut kirjat, jota kaikki kilvan haukkuivat ja vihasivat, mutta minä pidin. Ainakin S. E Hintonin Me kolme ja jengi oli tällainen. Muistan luokkalaistemme protestoineen opettajaa vastaan poikkeuksellisen voimakkaasti. Kun eihän nyt tällaista soopaa halua kukaan lukea. Minä olin vain ihan hiljaa ja ihmettelin.
Seitsemän veljestä taitaa myös olla sellainen kirja, josta yleisesti ei pidetä, tai ainakaan nuoret eivät siitä pidä. Luin sen muistaakseni ala-asteikäisenä ja pidin siitä paljon. Myös Vänrikki Stoolin tarinat lumosivat minut. Muistan miten lainasin sen mummuni hyllystä ja vanhan, pienen ja ruskean kirjan välissä oli kuivattu apila. Se vain lisäsi lumoutumistani.
On jotenkin absurdia kirjoittaa vaikkapa Seitsemästä veljeksestä yhteydessä, jossa pitäisi miettiä kirjoja, jota kaikki vihaavat. Sehän nyt on selvää, että ei sellaista kirjaa olekaan. Kai yleensä sentään kirjan kirjoittaja tai kustantaja jollakin tavalla pitää tuotoksestaan. Ja niitä hirveimpiä tuotoksia ei koskaan tule edes lukeneeksi, kun ne tuskin edes pääsevät kirjastoon tai kirjakauppaan asti. Onhan se oikeastaan onni ja rikkaus, että erilaiset ihmiset pitävät erilaisista kirjoista ja kirjamakuja on monenlaisia. Homogeeninen massa on tylsää ja minusta on mukavaa, että monia minun kirjamakuuni sopivia kirjoja saa kirjaston hyllystä koska tahansa ihan jonottamattakin.
Hei, viimeistä viedään! Huomenna lukukuukausi, joka on muuten ollut ihan mielettömän mukava, huipentuu viimeiseen kolmenkymmenen päivän kirjahaasteen päivään, jossa kerron kaikkien aikojen suosikkikirjastani. Myös synttäriarvonta-aika päättyy huomenna kello 12, jonka jälkeen suoritan arvonnan. Kiitos jo etukäteen kaikille osallistuneille mukavista kommenteistanne ja samoin kaikille lukukuukauttani seuranneille. Ylihuomenna on joulukuu, kyllä ei olisi uskonut, että marraskuu voi kulua näin nopeasti.
torstai 28. marraskuuta 2013
Päivä 28: Paras kirjan nimi
Pilvikartasto
Kukkia Algernonille
Perhonen lasikuvussa
The Hitchhiker's Guide to the Galaxy
The Curious Incident of the Dog in the Night-Time
Frøken Smillas fornemmelse for sne
The Wind-Up Bird Chronicle
Oranges Are Not the Only Fruit
Täällä Pohjantähden alla
Bonjour Tristesse
Humiseva harju
Havukka-ahon ajattelija
Ennen päivänlaskua ei voi
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Päivä 27: Yllättävin juonenkäänne
Tänään on taas sellainen päivä, että mitä vähemmän selitän, sen parempi. Siksi totean vain, että vastauksena otsikon kysymykseen on
1) Sarah Watersin Fingersmih
ja
2) Agatha Christien Roger Ackroydin murha.
Ps. Kolme yötä lukukuun loppuun ja synttäriarvontaan on, laskin aivan itse. Mihin tämä marraskuu katosi? Ei sillä, en todellakaan valita. Muistuttelen taas, että mikäli et ole vielä osallistunut synttäriarvontaan, niin tee se pian. Pääpalkintona 25 euron lahjakortti Suomalaiseen kirjakauppaan!
1) Sarah Watersin Fingersmih
ja
2) Agatha Christien Roger Ackroydin murha.
Ps. Kolme yötä lukukuun loppuun ja synttäriarvontaan on, laskin aivan itse. Mihin tämä marraskuu katosi? Ei sillä, en todellakaan valita. Muistuttelen taas, että mikäli et ole vielä osallistunut synttäriarvontaan, niin tee se pian. Pääpalkintona 25 euron lahjakortti Suomalaiseen kirjakauppaan!
tiistai 26. marraskuuta 2013
Päivä 26: Kirja joka muutti mielipiteeni jostakin
On ehkä liian voimakkaasti sanottu, jos sanon, että Piin elämä muutti mielipiteeni. Se kuitenkin oli niin voimakas lukukokemus, että se muistutti mieleen erään erittäin tärkeän asian, joka minulta on päässyt unohtumaan. Piin elämä sai minut taas muistamaan, että se että ihminen uskoo johonkin, oli se uskon kohde sitten vaikka jokin jumala, rakkaus tai onnellinen tulevaisuus, ei ole yhtään arvokkaampaa, vaikka ihminen tietäisi sen asian todeksi. Toisin sanoen hienot asiat ovat hienoja asioita, vaikka niiden todenperäisyydestä tai tieteellisestä oikeellisuudesta ei voisikaan olla varma. Piin elämä oli hurjan jännittävä, mielettömän kaunis ja ehkä uskomattomin kirja, jonka olen ikinä lukenut.
maanantai 25. marraskuuta 2013
Päivä 25: Hahmo johon samaistun parhaiten
Olen maalaistyttö, jota kaupunki ahdistaa toisinaan ihan liikaa. Asun kerrostalossa ja tunnen välillä fyysistä ahdistusta siitä, että olen laatikossa, jonka vieressä, alla ja joka puolella on toisia samankaltaisia laatikoita, joissa asuu tuntemattomia ihmisiä.
Jos en käy viikoittain metsässä, alan muuttua kiukkuiseksi ja turhautuneeksi, jota jatkuu siihen saakka, kunnes tajuan mennä metsään, luontoon rauhoittumaan ja lataamaan akkujani. Ihminen pyörii jatkuvassa oravanpyörässä unohtaen, mikä oikeasti on tärkeää.
Jos jonakin päivänä katoan, olen luultavasti tehnyt vataset.
Ihana kirja, ihana Vatanen ja voi että minä samaistun.
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Päivä 24: Kirja jonka toivoisin useamman ihmisen lukevan
Esko Valtaojan Kaiken käsikirja on vaatimattomasti kirja siitä "Mitä jokaisen tulisi tietää". Kirja on hyvin kirjoitettu, sisältää täyttä asiaa ja ennen kaikkea Esko Valtaoja on ihanan humoristinen kirjoittaja. Suosittelen lämpimästi. Toinen hieno, hieman vastaava teos on Bill Brysonin A Short History of Nearly Everything (on myös suomennettu) ja suosittelen sitäkin sivistyksen nälkään. Luonnontieteilijänä soisin kaikkien ihmisten ymmärtävän enemmän taustastaan ja siitä, miten maailma toimii ja sen vuoksi toivoisinkin useamman ihmisen lukevan tämän kirjan.
Ps. Kuukauden päästä on jouluaatto! Ja kirjahaastetta on jäljellä enää kuusi päivää. Huomenna on vuorossa suosikkipäiväni.
Ps. Kuukauden päästä on jouluaatto! Ja kirjahaastetta on jäljellä enää kuusi päivää. Huomenna on vuorossa suosikkipäiväni.
lauantai 23. marraskuuta 2013
Päivä 23: Kirja jonka olen halunnut lukea jo pitkään
No, lähestytään päivän teemaa vaikka siltä kantilta, että kirjahyllyssäni on paljon kirjoja, joita en ole ehtinyt lukemaan. Näistä kirjoista aivan erityisesti listalla olevat ovat sellaisia, jotka olisin halunnut lukea jo pitkään, mutta lukeminen on jostain syystä jäänyt. Osa on ollut hyllyssäni vuosia ja osa on hankittu hiljattain. Tosiasia on, että hyllyssäni odottaa lähes kolmekymmentä listalle kuuluvaa kirjaa eli, kun joskus saan nämä kaikki luettua, projekti etenee mukavasti. Pari kirjaa itse asiassa on työn alla ja tulevat luetuksi lähiaikoina.
Tiedän, että teitä kirjahamstereita on siellä enemmänkin, en varmasti ole ainut, jolla on suuri määrä lukemattomia kirjoja hyllyssään. Mielelläni kuulisin näistä kirjoista paljon ylistystä ja kannustavia kommentteja, että saisin tartuttua niihin, enkä sen sijaan lainaisi kirjastosta aina uutta luettavaa.
Tässä siis nämä hyllyssäni olevat, 1001-listaan kuuluvat kirjat:
Alberto Moravia - Keskipäivän aave
Alexandre Dumas - The three musketeers
Bram Stoker - Dracula
Charles Dicken - Kolea talo
Charlotte Bronte - Shirley
Don DeLillo - Valkoinen kohina
Dostojevski - Karamazovin veljekset
Dostojevski - Idiootti
Dostojevski - Rikos ja rangaistus
Ernest Hemingway - Kenelle kellot soivat
Ernest Hemingway - Kirjava satama
Garbriel Garcia Marquez - Rakkautta koleran aikaan
Garbriel Garcia Marquez - Sadan vuoden yksinäisyys
Graham Greene - Kunniakonsuli
Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen
Heinrich Böll - Nainen ryhmäkuvassa
Henryk Sienkiewicz - Quo Vadis
Henry Fielding - Tom Jones
Margaret Atwood - Sokea surmaaja
James Joyce - Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta
John Le Carré - The spy who came in from the cold
John Steinbeck - Vihan hedelmät
Mikhail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
Sarah Waters - Tipping the velvet
Thomas Keneally - Schindlerin lista
Thomas Mann - Kuolema Venetsiassa
Toni Morrison - Minun kansani, minun rakkaani
Umberto Eco - Foucaultin heiluri
Umberto Eco - Ruusun nimi
Victor Hugo - The Hunchback of Notre Dame
Virginia Woolf - Mrs Dalloway
Zadie Smith - Kauneudesta
Tiedän, että teitä kirjahamstereita on siellä enemmänkin, en varmasti ole ainut, jolla on suuri määrä lukemattomia kirjoja hyllyssään. Mielelläni kuulisin näistä kirjoista paljon ylistystä ja kannustavia kommentteja, että saisin tartuttua niihin, enkä sen sijaan lainaisi kirjastosta aina uutta luettavaa.
Tässä siis nämä hyllyssäni olevat, 1001-listaan kuuluvat kirjat:
Alberto Moravia - Keskipäivän aave
Alexandre Dumas - The three musketeers
Bram Stoker - Dracula
Charles Dicken - Kolea talo
Charlotte Bronte - Shirley
Don DeLillo - Valkoinen kohina
Dostojevski - Karamazovin veljekset
Dostojevski - Idiootti
Dostojevski - Rikos ja rangaistus
Ernest Hemingway - Kenelle kellot soivat
Ernest Hemingway - Kirjava satama
Garbriel Garcia Marquez - Rakkautta koleran aikaan
Garbriel Garcia Marquez - Sadan vuoden yksinäisyys
Graham Greene - Kunniakonsuli
Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen
Heinrich Böll - Nainen ryhmäkuvassa
Henryk Sienkiewicz - Quo Vadis
Henry Fielding - Tom Jones
Margaret Atwood - Sokea surmaaja
James Joyce - Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta
John Le Carré - The spy who came in from the cold
John Steinbeck - Vihan hedelmät
Mikhail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
Sarah Waters - Tipping the velvet
Thomas Keneally - Schindlerin lista
Thomas Mann - Kuolema Venetsiassa
Toni Morrison - Minun kansani, minun rakkaani
Umberto Eco - Foucaultin heiluri
Umberto Eco - Ruusun nimi
Victor Hugo - The Hunchback of Notre Dame
Virginia Woolf - Mrs Dalloway
Zadie Smith - Kauneudesta
perjantai 22. marraskuuta 2013
torstai 21. marraskuuta 2013
Päivä 21: Lapsuuteni lempikirja
Lapsuuteni supersuosikki on samalla kaikkien aikojen lempikirjani, joten käsittelen sen tämän haasteen viimeisenä päivänä. Minulla on paljon rakkaita, kirjoihin liittyviä muistoja lapsuudestani. Yksi tärkeimmistä on, kun enomme aina luki mummulassa käydessämme vanhasta koulun lukukirjasta tarinoita. Autio ja Päiviö, ihana tarina maagisesta uudestavuodesta, Lillukka-lehmä ja kumppanit koulussa... Kaikki vanhat lapsuuteni kirjat ovat edelleen tallessa ja pitääkin joskus tutkia, mitä aarteita niistä löytyykään. Tänään kerron eräästä minulle tärkeästä lapsuuteni suosikista, jonka olen ottanut mukaan lapsuudenkodista muuttaessani. Tämä kirja on tullut luettua kannesta kanteen lukemattomia kertoja.
Olen saanut kirjan omistuskirjoituksen perusteella synttärilahjaksi täyttäessäni viisi vuotta. Osasin silloin jo lukea. Tuohon nuoreen ikääni nähden on ehkä hieman erikoista, että pidin kirjasta jo tuolloin, sillä...
Sen tarinat olivat toisinaan varsin erikoisia. Tässä tarinassa dromedaarille kasvoi valtava kyttyrä ja sen omistaja päätti hankkiutua kyttyrästä eroon sahaamalla sen.
Ja tässä taas lemmikkieläimet karkasivat aina öisin juhlimaan. Yökerhoon. Erikoisten juttujen vuoksi en yllättynytkään, kun kirjaa tutkiessani bongasin:
Ranskalaisia, olisihan se pitänyt arvata.
Olenko ainut, joka on jo viisivuotiaana tykännyt jostakin näin omituisesta? Tai onko tämä kenties sinullekin tuttu kirja?
Viattoman näköisiä, niin kirja kuin eläimet. |
Olen saanut kirjan omistuskirjoituksen perusteella synttärilahjaksi täyttäessäni viisi vuotta. Osasin silloin jo lukea. Tuohon nuoreen ikääni nähden on ehkä hieman erikoista, että pidin kirjasta jo tuolloin, sillä...
Sen tarinat olivat toisinaan varsin erikoisia. Tässä tarinassa dromedaarille kasvoi valtava kyttyrä ja sen omistaja päätti hankkiutua kyttyrästä eroon sahaamalla sen.
Ja tässä taas lemmikkieläimet karkasivat aina öisin juhlimaan. Yökerhoon. Erikoisten juttujen vuoksi en yllättynytkään, kun kirjaa tutkiessani bongasin:
Ranskalaisia, olisihan se pitänyt arvata.
Olenko ainut, joka on jo viisivuotiaana tykännyt jostakin näin omituisesta? Tai onko tämä kenties sinullekin tuttu kirja?
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Päivä 20: Paras romanttinen kirja
Tämän tekstin myötä kolmenkymmenen päivän kirjahaaste on jo edennyt viimeiselle kolmannekselleen ja jäljellä on enää kymmennen päivää eli kymmenen tekstiä. Jäljellä on pari suosikkiani kaikista näistä päivistä, joten hauskaa riittää vielä. Riinakin päätti tarttua haasteeseen ja onkin mielenkiintoista seurata haastetta nyt, kun on juuri itse miettinyt samoja kysymyksiä.
Minä en yhtään häpeile tunnustaa sitä, että pidän romanttisista kirjoista. Monet eivät voi sietää romanttisia, hömppäkirjoiksi luokiteltavia kirjoja. Ihan kuin tällaisten kirjojen lukeminen olisi merkki jostakin kirjamaun huonoudesta ja yleisestä noloudesta. Nyt kun aikaa lukemiselle on runsaasti, olen lukenut hömpäksi laskettavia kirjoja hyvin vähän. Kun aikaa on vain vähän, luen mielelläni jotakin kevyttä ja helposti seurattavaa, en niin kovin älykästä, eli puhtaasti viihteellistä. Olen siis Catherine Cooksonini, Elsa Anttilani (siis oikeasti Jorma Kurvinen, kuinka söpöä!) ja Hilja Valtoseni lukenut. Eli juuri sellaiset hömppäkirjat, jotka kaikki muutkin eläkeikäiset naiset ovat lukeneet, eikun hetkinen...
Olen aika kyyninen ja pessimistinen ihminen, mutta rakkaus on teemana sellainen, että edes kaikista äitelimmät ja yliampuvimmat tarinat eivät juuri ärsytä minua. Siirappisuus on hei ihan okei. Tässä muutama sydäntäni lämmittänyt romantiikkaa sisältänyt teos:
Anu Jaantila: Sannan Jenkkivuosi.
Taas? No todellakin taas! Tässä rakkaus on kuvattu oikeasti ihan maailmanluokan tasolla. Esim. kun Sanna näkee sen Samin kirjoittaman postikortin niin voi mä en kestä!
Victor Hugo: Kurjat
Marius kyttää Cosettea Luxemburgin puistossa. Ehkä söpöintä ikinä.
L. M. Montgomery: Anna-kirjat
Kunnon isku rihvelitaululla päähän, niin ne aviomiehet hankitaan.
Jukka Parkkinen: Kalle-Yrjänän kaksitoista yritystä
"Sano puukko" Ihihihihi kuinka söpöä en kestä. Ja olen aina ja ikuisesti sitä mieltä, että hirveän rumalla kannella on pilattu ihan mielettömän sympaattinen ja hauska kirja. Ei kukaan, varsinkaan kohderyhmä, halua lukea sen näköistä kirjaa, googlatkaa vaikka.
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Tämänkin olen maininnut jo aiemmin, mutta onhan tämän rakkaustarina nyt, hyvänen aika, vailla vertaa. Näittehän muuten Kuninkaan puheessa, miten "Darcy" ja "Elizabeth" olivat hetken aikaa samassa kohtauksessa vierekkäin ihan vaan siksi, että kaikki romanttiset höperöt saivat höperöidä onnellisena, ooh.
Eiköhän tämä riitä. Jos tämä päivä ei opettanut muuta, niin sen se ainakin opetti, että taannun teinityttötasolle, kun alan pohtia romanttisia kirjoja. Rakkautta, sateenkaaria, pörröisiä pupujusseja ja pilvilinnoja kaikille tähän pimeään marraskuuhun!
Minä en yhtään häpeile tunnustaa sitä, että pidän romanttisista kirjoista. Monet eivät voi sietää romanttisia, hömppäkirjoiksi luokiteltavia kirjoja. Ihan kuin tällaisten kirjojen lukeminen olisi merkki jostakin kirjamaun huonoudesta ja yleisestä noloudesta. Nyt kun aikaa lukemiselle on runsaasti, olen lukenut hömpäksi laskettavia kirjoja hyvin vähän. Kun aikaa on vain vähän, luen mielelläni jotakin kevyttä ja helposti seurattavaa, en niin kovin älykästä, eli puhtaasti viihteellistä. Olen siis Catherine Cooksonini, Elsa Anttilani (siis oikeasti Jorma Kurvinen, kuinka söpöä!) ja Hilja Valtoseni lukenut. Eli juuri sellaiset hömppäkirjat, jotka kaikki muutkin eläkeikäiset naiset ovat lukeneet, eikun hetkinen...
Olen aika kyyninen ja pessimistinen ihminen, mutta rakkaus on teemana sellainen, että edes kaikista äitelimmät ja yliampuvimmat tarinat eivät juuri ärsytä minua. Siirappisuus on hei ihan okei. Tässä muutama sydäntäni lämmittänyt romantiikkaa sisältänyt teos:
Anu Jaantila: Sannan Jenkkivuosi.
Taas? No todellakin taas! Tässä rakkaus on kuvattu oikeasti ihan maailmanluokan tasolla. Esim. kun Sanna näkee sen Samin kirjoittaman postikortin niin voi mä en kestä!
Victor Hugo: Kurjat
Marius kyttää Cosettea Luxemburgin puistossa. Ehkä söpöintä ikinä.
L. M. Montgomery: Anna-kirjat
Kunnon isku rihvelitaululla päähän, niin ne aviomiehet hankitaan.
Jukka Parkkinen: Kalle-Yrjänän kaksitoista yritystä
"Sano puukko" Ihihihihi kuinka söpöä en kestä. Ja olen aina ja ikuisesti sitä mieltä, että hirveän rumalla kannella on pilattu ihan mielettömän sympaattinen ja hauska kirja. Ei kukaan, varsinkaan kohderyhmä, halua lukea sen näköistä kirjaa, googlatkaa vaikka.
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Tämänkin olen maininnut jo aiemmin, mutta onhan tämän rakkaustarina nyt, hyvänen aika, vailla vertaa. Näittehän muuten Kuninkaan puheessa, miten "Darcy" ja "Elizabeth" olivat hetken aikaa samassa kohtauksessa vierekkäin ihan vaan siksi, että kaikki romanttiset höperöt saivat höperöidä onnellisena, ooh.
Eiköhän tämä riitä. Jos tämä päivä ei opettanut muuta, niin sen se ainakin opetti, että taannun teinityttötasolle, kun alan pohtia romanttisia kirjoja. Rakkautta, sateenkaaria, pörröisiä pupujusseja ja pilvilinnoja kaikille tähän pimeään marraskuuhun!
tiistai 19. marraskuuta 2013
Päivä 19: Paras kirjasta tehty elokuvasovitus
Olen ennenkin kertonut ongelmallisesta suhtautumisestani
kirjasta tehtyihin elokuviin. Jos olen katsonut elokuvan ennen kirjan
lukemista, kirja menettää tehoaan enkä pysty näkemään tapahtumia oman
mielikuvitukseni kautta ja jos katson kirjaan perustuvan elokuvan, ei
elokuvaakaan voi nähdä itsenäisenä teoksena vaan se myös usein kärsii
ennakko-odotuksista. Itsestään selvää, mutta silti ärsyttävää.
Onnistuneet elokuvasovitukset ovatkin sellaisia, joissa
kirjan tarinaa kunnioitetaan ja joissa voidaan elokuvan keinoin luoda asioita,
jotka eivät kirjallisuudessa ole mahdollisia siten, että tarina saa lisäsyvyyttä
ja jopa lisäarvoa. Hyvä elokuva poikkeaa kirjasta tarpeeksi erottuakseen
itsenäisenä taideteoksena, mutta ei liikaa, jotta kirjaa fanittavan katsojan ei
tarvitse olla koko ajan ärsyyntynyt.
Upeasti onnistuneita elokuvasovituksia ovat esimerkiksi
Hohto ja The Sound of Music. Muita varsin hyvin mielestäni onnistuneita ovat
potterit, sormusten herra -trilogia, Sovitus, Jäniksen vuosi ja 2001: Avaruusseikkailu.
Kaikissa näissä tapauksissa taustalla oleva kirja on vähintään yhtä kuuluisa
kuin elokuvakin. Oma suosikkini elokuvasovituksista on kuitenkin sellainen,
että elokuva on huomattavasti kirjaa kuuluisampi.
![]() |
Varsin kuuluisa kuva: Embassy pictures |
Tämä elokuvasovitus on vuonna 1967 ilmestynyt The Graduate
(Miehuuskoe), joka perustuu Charles Webbin vuonna 1963 julkaistuun
samannimiseen romaaniin. Luin romaanin muutama vuosi sitten, sekin löytyi
1001-listalta, ja pidin siitä. Hassua oli, etten ollut koskaan kuuluutkaan
kirjasta, vaikka elokuva on yksi suosikkielokuvistani. Elokuva on tavoittanut
kirjan tunnelman uskomattoman hyvin ja herättänyt sen hahmot henkiin. Dustin Hoffman on uskomattoman ihana ja taitava Beninä. Kaikki merkittävimmät elokuvan tapahtumat ovat suoraan kirjasta, myös ikimuistoinen hahmo herra McGuire ("I just want to say one word for you. Just one word. Plastics") ja kohtaukset on toteutettu hyvin taitavasti. Benin hämmennys, nuoruus, kokemattomuus ja se miten hukassa hän on omassa elämässään, on siirretty upeasti kirjasta valkokankaalle.
Suurin kiitos siitä, että elokuva on niin hieno,
ikimuistoinen ja yksi suosikeistani on luonnollisesti lähetettävä Simonin ja
Garfunkelin suuntaan. Ilman heitä ei Mrs. Robinsonia muistaisi varmaan
monikaan. Voi Simon & Garfunkel, kuinka teidän musiikkianne rakastakaan! Mutta se on sitten jo toinen tarina se.
maanantai 18. marraskuuta 2013
Päivä 18: Kirja johon petyin
Päällimmäisenä mielessäni on nyt Lumen taju, mutta kun käsittelin sitä pettymystä niin perusteellisesti vasta äsken, niin haluan tarttua nyt johonkin toiseen pettymykseen. Pettymykseen, joka ei olisi ollut pettymys, jos en olisi ollut niin kriittinen. Pettymykseen, josta kertoessani aiheutan varmaan taas järkytyksen monille.
Te opettajina toimivat, kuulisin mielelläni kokemuksia siitä, miten paljon opettajanhuoneessa juoruillaan, ei kun siis keskustellaan, oppilaista. Niin hyvässä kuin pahassa? Sehän nyt on selvää, että keskustelua on, mistäpä muustakaan siellä puhuttaisiin ja sitä paitsi keskustelu voi olla hyvin hyödyllistäkin. Se, millaisista asioista opettajat voivat keskustella, tuli minulle silti järkytyksenä lukion ensimmäisenä syksynä. Tämä järkytys tuli siitä, kun kesken englannintunnin opettaja tuli minulle kuiskaamaan, että olin kuulemma juuri lukenut Oliver Twistin. Että jos lukisin sen nyt samantien englanniksi, siitä voisi olla todella paljon hyötyä.
Että siis mitä! Äidinkielenopettajani oli siis todellakin kertonut englanninopettajalleni, että olin lukenut Oliver Twistin. Eikö siellä opettajanhuoneessa todellakaan ole mitään muuta puhumista? Oikeasti minun pitää olla tästä vain otettu, ja niin näemmä olenkin, kun muistan tapauksen edelleen näin hyvin. Sain Oliver Twististä kirjoittamastani esseestä nimittäin varsin hyvän arvosanan ja vuolaasti kehuja ja siksipä kai opettaja oli tästä muille opettajille maininnutkin.
No, siihen pettymykseen. Olin lukenut Dickensiltä Oliveria ennen vain Joululaulun. Joululaulu on ihana, kaunis, tunnelmallinen ja jännittävä. Uskoin, että Dickensin muutkin kirjat ovat superihania, että imaudun niiden maailmaan ja luen kaikki putkeen, kun pääsen alkuun. Löydän toisin sanoen itselleni uuden lempikirjailijan. Näin luultavasti olisikin käynyt, ellen olisi tehnyt sitä virhettä, että luin Oliver Twistin hyvin kriittisesti.
Sillä eihän Charles Dickensiä saa lukea kriittisesti! Haukuin esseessäni Oliver Twistin luonteettomaksi ja värittömäksi hahmoksi, jolla ei ole omaa tahtoa ja jota muu maailma heittelee ja kohtelee kaltoin niin, ettei Oliverilla ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa itse asioihinsa. Korostin sitä, miten muut kirjan hahmot ovat mielenkiintoisempia ja värikkäämpiä ja miten yhteiskunnallinen kritiikki on terävää, mutta itse sankari on aika onneton nyhverö.
Oikeasti pidän Dickensistä paljon ja Oliver Twistkin oli oivallinen lukukokemus. Pettymys siitä, että kirja ei ollutkaan niin lumoava ja mukaansatempaava kuin uskoin sen olevan johti kuitenkin siihen, että en ole tuon lukukokemuksen jälkeen lukenut mitään Dickensiltä. Tähän pitäisikin tehdä muutos, ehkä voisin ottaa jonkun Dickensin tiiliskiven heti alkuvuoden projektiksi, niitä kun on listallakin monta. Mitä suosittelisitte?
Tarinan opetus: Ällös lue Dickensiäsi kriittisesti ja opettajaan sinun ei pidä luottaman.
Te opettajina toimivat, kuulisin mielelläni kokemuksia siitä, miten paljon opettajanhuoneessa juoruillaan, ei kun siis keskustellaan, oppilaista. Niin hyvässä kuin pahassa? Sehän nyt on selvää, että keskustelua on, mistäpä muustakaan siellä puhuttaisiin ja sitä paitsi keskustelu voi olla hyvin hyödyllistäkin. Se, millaisista asioista opettajat voivat keskustella, tuli minulle silti järkytyksenä lukion ensimmäisenä syksynä. Tämä järkytys tuli siitä, kun kesken englannintunnin opettaja tuli minulle kuiskaamaan, että olin kuulemma juuri lukenut Oliver Twistin. Että jos lukisin sen nyt samantien englanniksi, siitä voisi olla todella paljon hyötyä.
Että siis mitä! Äidinkielenopettajani oli siis todellakin kertonut englanninopettajalleni, että olin lukenut Oliver Twistin. Eikö siellä opettajanhuoneessa todellakaan ole mitään muuta puhumista? Oikeasti minun pitää olla tästä vain otettu, ja niin näemmä olenkin, kun muistan tapauksen edelleen näin hyvin. Sain Oliver Twististä kirjoittamastani esseestä nimittäin varsin hyvän arvosanan ja vuolaasti kehuja ja siksipä kai opettaja oli tästä muille opettajille maininnutkin.
No, siihen pettymykseen. Olin lukenut Dickensiltä Oliveria ennen vain Joululaulun. Joululaulu on ihana, kaunis, tunnelmallinen ja jännittävä. Uskoin, että Dickensin muutkin kirjat ovat superihania, että imaudun niiden maailmaan ja luen kaikki putkeen, kun pääsen alkuun. Löydän toisin sanoen itselleni uuden lempikirjailijan. Näin luultavasti olisikin käynyt, ellen olisi tehnyt sitä virhettä, että luin Oliver Twistin hyvin kriittisesti.
Sillä eihän Charles Dickensiä saa lukea kriittisesti! Haukuin esseessäni Oliver Twistin luonteettomaksi ja värittömäksi hahmoksi, jolla ei ole omaa tahtoa ja jota muu maailma heittelee ja kohtelee kaltoin niin, ettei Oliverilla ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa itse asioihinsa. Korostin sitä, miten muut kirjan hahmot ovat mielenkiintoisempia ja värikkäämpiä ja miten yhteiskunnallinen kritiikki on terävää, mutta itse sankari on aika onneton nyhverö.
Oikeasti pidän Dickensistä paljon ja Oliver Twistkin oli oivallinen lukukokemus. Pettymys siitä, että kirja ei ollutkaan niin lumoava ja mukaansatempaava kuin uskoin sen olevan johti kuitenkin siihen, että en ole tuon lukukokemuksen jälkeen lukenut mitään Dickensiltä. Tähän pitäisikin tehdä muutos, ehkä voisin ottaa jonkun Dickensin tiiliskiven heti alkuvuoden projektiksi, niitä kun on listallakin monta. Mitä suosittelisitte?
Tarinan opetus: Ällös lue Dickensiäsi kriittisesti ja opettajaan sinun ei pidä luottaman.
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
lauantai 16. marraskuuta 2013
Päivä 16: Paras naishahmo
Siinä missä eilinen meni ihania tai semirassukoita
miehiä pohtiessa, tänään hehkutetaan naisenergiaa!
Pitkäaikaisempi ja ”vähän” pehmompi suosikkini on
Montgomeryn pieni runotyttö Emilia. Emilia on minulle mieluisampi hahmo kuin Anna, josta kyllä pidän myös.
Muita: Mörkö (kai tiesitte, että mörkö on hon eli tyttö), monet Jane Austenin naishahmoista, Peppi Pitkätossu, Anna Karenina, Jane Eyre (kaikessa ärsyttävyydessäänkin), Merri Vikin Lotta...
Muita: Mörkö (kai tiesitte, että mörkö on hon eli tyttö), monet Jane Austenin naishahmoista, Peppi Pitkätossu, Anna Karenina, Jane Eyre (kaikessa ärsyttävyydessäänkin), Merri Vikin Lotta...
perjantai 15. marraskuuta 2013
Päivä 15: Paras mieshahmo
Ihan paras päivä tähän mennessä. Terkkuja vaan
kotiin, heh. Vaimo se täällä pohtii, mitä kaikkia ihania fiktiivisiä miehiä
onkaan olemassa.
On yksi ylitse muiden. Nimittän Sannan Jenkkivuoden
Sam. En usko, että yksikään teinityttö (tai no, edes aikuinen nainen) pystyy
lukemaan Anu Jaantilan kirjaa (yhteisnide kirjoista Jenkkivuosi, Dear Sanna ja
Love Sam) niin, ettei ihastu Samiin edes vähäsen. Muun muassa Luru on
tunnustanut hieman pihkaantuneensa Samiin! Se miten Sannan ja Samin ystävyys
kasvaa vähitellen rakkaudeksi on kuvattu uskomattoman taitavasti ja juuri sen
takia lukijakin tulee rakastuneeksi Samiin siinä sivussa. Oi Sam, olet niin
ihku. Tai ainakin olit kymmenen vuotta sitten, kun luin kirjan viimeksi. Uskon
kyllä, että reaktio olisi edelleen ihan samanlainen.
Ja sitten, oi sitten, on vuorossa toinen ihanuus,
nimittäin Ylpeyden ja ennakkoluulon herra Darcy. Kirjamaailman herra Darcy on
tosin niin tiiviisti assosioitunut televisiomaailman herra Darcyyn eli Colin
Firthiin, että eipä niitä osaa enää erottaa toisistaan. Onneksi ei
tarvitsekaan. Herra Darcy, tuo ihana pökkelö, sosiaalisesti melko taitamaton ja
tavallaan jopa antisankariksi luokiteltava herrasmies, jonka kosinta on vailla
vertaa. Hänen peräänsä ovat huokailleet jo monet sukupolvet eikä loppua näy.
Tähän kohtaan pieni ylistys myös Bridget Jones -kirjoille ja -elokuville.
Muita: Jäniksen vuoden Vatanen, Jussi Vares, Severus
Snape, High fidelityn kolmikko, Pohjantähden kaikki Koskelan ja Kivivuoren
miehet sekä Halme, Obelix, Vaahteramäen Eemeli, Rasmuksen ja kulkurin kulkuri...
torstai 14. marraskuuta 2013
Päivä 14: Lempikirjani suosikkikirjailijaltani
Kolmenkymmenen päivän kirjahaaste ja samoin Virallinen Lukukuu lähestyvät puoliväliä! Olethan jo osallistunut synttäriarvontaan?
Eiliseen viitatakseni...
Ensimmäisenä mieleeni tuli Kafka rannalla. Ihan vaan, kun se sattuu olemaan uskomattoman hieno. Ja ihana. Lukija pääsee karkaamaan arkeaan ja kellumaan ihanaan mystiseen tunnelmaan.
Toisena mieleeni tuli Suvi Kinoksen seitsemän enoa. Ihan vaan, kun sen lukeminen on aina yhtä hauskaa, kun välillä tuntuu että puolet sanaleikeistä ja viittauksista menee ohi, mutta toisinaan oivaltaa ja hirnahtaa. Ihan uskomattoman hauska ja älykäs, suosittelen kaikille, ketkä eivät ole vielä Suvi Kinos -sarjaan tutustuneet.
Sitten mieleeni tulivat Täällä pohjantähden alla, Ylpeys ja ennakkoluulo, Oman elämänsä sankari, Blondi, Linnunradan käsikirja liftareille, Hohto, Roger Ackroydin murha, Melukylän lapset, Eedenistä itään... Ja mitä enemmän luen, sitä enemmän löydän uusia lempikirjailijoita ja lempikirjoja.
Eiliseen viitatakseni...
Ensimmäisenä mieleeni tuli Kafka rannalla. Ihan vaan, kun se sattuu olemaan uskomattoman hieno. Ja ihana. Lukija pääsee karkaamaan arkeaan ja kellumaan ihanaan mystiseen tunnelmaan.
Toisena mieleeni tuli Suvi Kinoksen seitsemän enoa. Ihan vaan, kun sen lukeminen on aina yhtä hauskaa, kun välillä tuntuu että puolet sanaleikeistä ja viittauksista menee ohi, mutta toisinaan oivaltaa ja hirnahtaa. Ihan uskomattoman hauska ja älykäs, suosittelen kaikille, ketkä eivät ole vielä Suvi Kinos -sarjaan tutustuneet.
Sitten mieleeni tulivat Täällä pohjantähden alla, Ylpeys ja ennakkoluulo, Oman elämänsä sankari, Blondi, Linnunradan käsikirja liftareille, Hohto, Roger Ackroydin murha, Melukylän lapset, Eedenistä itään... Ja mitä enemmän luen, sitä enemmän löydän uusia lempikirjailijoita ja lempikirjoja.
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Päivä 13: Lempikirjailijani
Alkuperäinen englanninkielinen otsikko "your favourite writer" kääntyi suomeksi muotoon "lempikirjailijani" ja kertarysäyksellä mahdollistin itselleni otsikon tulkinnan monikkomuotoisena. Eihän olisi millään mahdollista määritellä yhtä ainutta lempikirjailijaa.
Ensimmäisenä mieleeni tuli Haruki Murakami. Ihan vaan, kun hän sattuu olemaan nero. Ja ihana. Hänen luomansa kirjat päästävät lukijansa karkaamaan arkeaan ja kellumaan ihanaan mystiseen tunnelmaan.
Toisena mieleeni tuli Jukka Parkkinen. Ihan vaan, kun hän sattuu olemaan Suomen taitavin sanataituri. Hän on ollut suosikkini jo pari vuosikymmentä ja senkin vuoksi on ansainnut maininnan tällä listallani. Parkkisen lukeminen on aina yhtä hauskaa, kun välillä tuntuu että puolet sanaleikeistä ja viittauksista menee ohi, mutta toisinaan oivaltaa ja hirnahtaa.
Sitten mieleeni tulivat Väinö Linna, Jane Austen, John Irving, Joyce Carol Oates, Douglas Adams, Stephen King, Agatha Christie, Astrid Lingren, John Steinbeck... Ja mitä enemmän luen, sitä enemmän löydän uusia lempikirjailijoita.
Ensimmäisenä mieleeni tuli Haruki Murakami. Ihan vaan, kun hän sattuu olemaan nero. Ja ihana. Hänen luomansa kirjat päästävät lukijansa karkaamaan arkeaan ja kellumaan ihanaan mystiseen tunnelmaan.
Toisena mieleeni tuli Jukka Parkkinen. Ihan vaan, kun hän sattuu olemaan Suomen taitavin sanataituri. Hän on ollut suosikkini jo pari vuosikymmentä ja senkin vuoksi on ansainnut maininnan tällä listallani. Parkkisen lukeminen on aina yhtä hauskaa, kun välillä tuntuu että puolet sanaleikeistä ja viittauksista menee ohi, mutta toisinaan oivaltaa ja hirnahtaa.
Sitten mieleeni tulivat Väinö Linna, Jane Austen, John Irving, Joyce Carol Oates, Douglas Adams, Stephen King, Agatha Christie, Astrid Lingren, John Steinbeck... Ja mitä enemmän luen, sitä enemmän löydän uusia lempikirjailijoita.
tiistai 12. marraskuuta 2013
Päivä 12: Kirja jota en enää rakasta
Tämä on kolmenkymmenen päivän kirjahaasteen ehdottomasti
vaikein kysymys tähän asti. Olen nyt miettinyt kysymystä useamman päivän ja
tullut siihen tulokseen, että tällaista kirjaa ei vain ole olemassa. Kirjat,
musiikki ja elokuvat, joista olen joskus pitänyt pysyvät minulle aina tavalla
tai toisella rakkaina myöhemmässäkin elämänvaiheessa. Kun ihminen vanhenee,
maku toki muuttuu, mutta kummasti pidän edelleen hyvin samankaltaisista
asioista kuin olen pitänyt nuorempanakin. Ja sellaiset kirjat, joita luin
nuorena, jotka nyt tuntuvat epämiellyttäviltä, eivät silloin nuorenakaan olleet
sellaisia, että olisin voinut sanoa rakastavani niitä.
Kenties tähän kategoriaan voisi kuitenkin laskea muutaman
tenttikirjan, joka ennen tenttiin lukua on ollut kiinnostava ja innostava,
mutta raskaan lukukokemuksen myötä muuttunut inhokiksi. Vaikka enpä minä noita tenttikirjojakaan ole oikeasti rakastanut. Paitsi ehkä vähän tätä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)