Jeanette Winterson: Ihoon kirjoitettu

Luin heti blogini alkutaipaleella kaksi Jeanette Wintersonin kirjaa listaltani. Kirjailijan kaunis nimi oli jäänyt mieleeni ja se että kirjat olivat lyhyitä innosti lukemiseen. Tästä on aikaa jo yli vuosi ja koinkin että oli taas aika tarttua Wintersonin runolliseen tuotantoon ja lainasin Ihoon kirjoitetun.

Ihoon kirjoitettu on romaani rakkaudesta ja kaipauksesta. Rakkaus on samaan aikaan sekä voimakkaan fyysistä että koskettavan henkistä. Alku on lyyristä ja tajunnanvirtamaista kertojan vuodatusta. Entisten rakastettujen muistoja ja elämän historiaa. Loppupuolella rakkauden fyysinen olomuoto korostuu aina lääketieteelliseen analyysiin asti. Kantavaksi teemaksi muotoutuu menetys, rakkaan ihmisen sairaus, kaipaus ja ikävä.

Winterson kirjoittaa kauniisti ja hurjasti. Vaikka hänen käsittelemänsä teemat eivät minuun erityisemmin uppoakaan, on hänen kirjoitustaitoansa ja kielen käsittelyänsä pakko ihailla.

"Tunsin oloni heti kotoisaksi ja asetuin katselemaan maisemia muistoja herättävän pölykalvon läpi. Tyhjiössä kaikki fotonit liikkuvat samalla nopeudella. Liike hidastuu niiden kulkiessa ilman tai veden tai lasin läpi. Hidastuminen on erienergisillä fotoneilla erilaista. Jos Tolstoi olisi tiennyt tämän, olisiko hän huomannut kammottavan epätotuuden Anna Kareninansa alussa? Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Todellisuudessahan asia on päinvastoin. Onnellisuus on pokkeus. Epätoivo on sääntö. Yleensä ihmiset tietävät tarkkaan minkä takia he ovat onnellisia. Ani harvoin he tietävät minkä takia he ovat onnettomia." s. 180.

Tekstin fyysisyys ja naisten välisen rakkauden kuvaus on kuitenkin  toisinaan liiankin konkreettista ja ehkäpä vähän harlekiiniromaanimaista, joka tuo siihen tietynlaista naurettavuuden sävyä kriittisen lukijan käsittelyssä. Muutenkin alkaa tuntua siltä, että Winterson ei oikeastaan ole minun juttuni. Ymmärrään kuitenkin miksi kirjailija on niin arvostettu. Hän on rohkea, taitava, hurja ja omalaatuinen.

Kirjailija: Jeanette Winterson
Luettu kirja: Ihoon kirjoitettu
Alkuperäinen kirja: Written on the body
Julkaisuvuosi: 1992
Sivumäärä: 188
Arvostelu: ★★

214. The Passion – Jeanette Winterson

Samalla kertaa appelsiini-kirjan kanssa kirjastosta mukaani lähti toinenkin Winterson, Intohimo. Valehtelisin, jos väittäisin, että päätökseen vaikutti jokin muu seikka kuin se, että kirja on lyhyt. Samalla kirjastoreissulla, syli täynnä kirjoja muistelin kaihoisasti lapsuuttani ja lapsuuden kirjastoreissuja. Kotikaupunkini (hah, kaupunki jotenkin ei kuvaa kovin hyvin kyseistä kyläpahaista) kirjasto oli tunnelmallinen, vanha ja ihanan sokkeloinen rakennus, jonne pääseminen oli aina elämän kohokohtia. Syy, miksi kirjoja kantaessa tulin muistelleeksi näitä reissuja on se, että kaipasin koria kirjoilleni. Lapsena nimittäin kori lastattiin aina niin täyteen, että viimeiset valinnat pysyivät täpötäydessä korissa vain juuri ja juuri. Seuraavan kerran kirjastossa käydessäni täytyykin katsoa, olisiko siellä koreja...

Intohimo ei herättänyt minussa suuria intohimoja (pääsinpäs sanomaan). Olin yllättynyt miten erilainen Intohimo oli verrattuna Ei appelsiini ole ainoa hedelmä -teokseen. Intohimo oli oikeastaan vähän kuin aikuisten satu. Sen maailma oli mukavan absurdi ja toisinaan taianomainenkin, mutta yleissävy oli jokseenkin synkkä. Päähenkilöt ovat Napoleoniin rakastuva poika ja venetsialaiskaunotar, räpyläjalkainen Villanelle. Kerronta on toki kaunista ja juuri sitä viipyilyn tasoa, josta nautin, ei sellaista josta hermostun. Mutta silti jotenkin en saanut teoksesta irti mitään suuria tunteita. Mielipiteeni teoksesta on "ihan kiva", joka nyt ei varsinaisesti ole mikään suuri kunnia kirjalle. Eräässä vaiheessa lukiessani mieleen hiipi jopa sellainen kirosana, jota kovasti emmin tähän kirjoittaa: tekotaiteellinen.

Toisaalta tuntuu että jotakin lensi nyt ymmärrykseni yli niin, että vihelsi. Ehkäpä palaan tähän teokseen joskus analysoivammalla mielellä, graduväsymys ei ole paras mahdollinen tila analysoivaan lukemiseen. Joka tapauksessa Winterson on kiintoisa ja selvästi uskomattoman monipuolinen kirjailija. (Ihan näin loppuhuomautuksena, onpa kamalaa huomata miettivänsä että ai tämäkin oli jo näin vanha kirja. Ja sitten tajuta, että on itse saman ikäinen. Hyh).

Kirjailija: Jeanette Winterson
Luettu kirja: Intohimo
Alkuperäinen kirja: The Passion
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1987
Sivuja: 207
Mistä hankin: Kirjastosta
Missä ja milloin luettu: Kotona, maaliskuussa 2013
Arvostelu: ★★

237. Oranges Are Not the Only Fruit – Jeanette Winterson

Tämä kirja valikoitui seuraavaksi lukulistallani erikoisen ja mieleenpainuvan nimensä vuoksi. Kun sattumalta kirjastossa käydessäni huomasin hyllyssä ilahduttavan sanatarkan käännösversion, Ei appelsiini ole ainoa hedelmä, muistin heti, että tämä teos löytyy listalta, ja enempiä miettimättä lainasin sen mukaani. Kirjasta minulla ei siis ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä, joka osaltaan sai aikaan myös sen, että kirjan lukeminen tapahtui ilman ennakkoluuloja ja oletusta siitä, mitä tuleman pitää. En ole koskaan ennen edes kuullut kirjailijasta nimeltä Jeanetta Winterson, eli taas viisastuttiin hiukan enemmän.

Huomasin että ilman ennakkoluuloja tai -käsityksiä lukeminen on pitkästä aikaa hyvin piristävää. Tähän saakka olen lukenut listalta enemmän tai vähemmän ennestään tuttuja teoksia, jolloin lukemiseen on jo etukäteen suhtautunut tietyllä tavalla. Pahin mahdollinen tilanne on se, että on etukäteen lukenut kirja-arvosteluja, jolloin lukukokemus muokkautuu väistämättä näiden muiden ihmisten mielipiteiden mukaan, kun tulee kiinnittäneeksi arvosteluissa mainittuihin asioihin liiallista huomiota. Mikäli olisin etukäteen tiennyt, mistä Ei appelsiini ole ainoa hedelmä kertoo, en varmaankaan olisi lukenut sitä kovin suurella innolla. Se olisi ollut vahinko, sillä teos osoittautui varsin mainioksi lukukokemukseksi.

Kirjan päähenkilö on, ilmeisen omaelämäkerrallisesti, nuori Jeanette-tyttö, joka on kiltti, pidetty ja tärkeä osa yhteisöään, uskonnollista pikkukaupunkia. Jeanetten asema yhteisössä kuitenkin muuttuu radikaalisti, kun hän rakastuu tyttöön. Uskonnollisessa perheessä ja yhteisössä, jossa on vain yksi tapa elää ja ainoa hedelmä on appelsiini, Jeanette joutuu kohtaamaan tämän tuomittavan tekonsa seuraukset ikävällä tavalla. Vähitellen kuitenkin myös tilanteeseen jyrkimmin suhtautuvan Jeanetten äidin on todettava, että ei appelsiini ole ainoa hedelmä, että myös omissa asenteissa voi olla uudelleenarvioinnin ja joustamisen varaa.

Kirja on mielenkiintoinen tutkielma ihmisten asenteista ja tiukan uskonnon aiheuttamista yhteiskuntanormeista. Taidokkaan teoksesta tekee se, että välillä synkistäkin tapahtumista huolimatta kerronan pohjasävy on positiivinen. Traagisten tapahtumien koomisuus korostuu välillä niin, että naurahdin pari kertaa kirjaa lukiessani jopa ääneen. Yllätyin että kirja, jonka aihe ei ole mielestäni kovinkaan kiinnostava, voi loppujen lopuksi olla hyvinkin mukava lukukokemus. Tulinkin siihen lopputulokseen, että kirjoja pitäisi useammin lukea ilman ennakkokäsityksiä, jolloin lukeminen on yllätyksellisempää ja mieli on avoimempi.


Kirjailija: Jeanette Winterson
Luettu kirja: Ei appelsiini ole ainoa hedelmä (Suom. Raija Mattila)
Alkuperäinen kirja: Oranges are not the only fruit
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1985
Sivuja: 230
Mistä hankin: Kirjastosta
Missä ja milloin luettu: Kotona, 9. - 11.1
Arvostelu: ★★★