Hei pitkästä aikaa! Bloggaaja ei ole kadonnut, vaikka siltä on tuntunutkin, minustakin. Ihmeitä tekevä loma loppui ja paluu Vaasaan koitti viime viikolla. Nuo loman ihmeet tuntuvat jo kadonneet, kovin on synkkä ilma ja ihmisen mieli. Mutta joulua ja valoa kohti mennään. Joulumielestä en ole havainnut vielä rippeitäkään enkä ole vielä saavuttanut hetkellistäkään kutkuttavaa joulunodotusfiilistä, mikä on aika poikkeuksellista minun tapauksessani. Mutta vakaasti uskon, että se sieltä vielä koittaa!
Synkeistä fiiliksistä huolimatta olen kovasti viime aikoinan nauttinut lukemisesta. Marraskuun kuukauden klassikko (jonka luin lähes kokonaan marraskuun puolella, mutta viimeistelin tänään) oli melkoinen järkäle mutta voi sentään millainen järkäle! Palaan vielä loppukuusta kuukauden klassikko -haasteeseeni ja miten sen kanssa kävikään (spoiler: ei kovin hyvin). Grassin tuotannosta olen aiemmin lukenut Kissan ja hiiren, jota muistelen poikkeuksellisen hengästyttävänä lukukokemuksena, vaikeana mutta hienona kirjana. Peltirumpu kiinnosti minua etukäteen, mutta odotukseni eivät olleet silti kovin korkealla, en ajatellut, että tästä tulisi yksi tämän vuoden parhaimmista lukukokemuksista mutta niin vain kävi. Olen innoissani!
Peltirumpu on Kissan ja hiiren tavoin hengästyttävä ja hurja. Se on 700-sivuinen rumpusoolo, jossa Oskar, merkillinen pieni mies, joka päättää lopettaa kasvamisen kolmivuotiaana, iskee mielisairaalassa rumpukapuloita peltirumpuunsa ja muistelee historiaa, omaansa, oman sukunsa, Danzigin (nykyisin Gdansk) ja koko Euroopan historiaa. Tapahtumat ovat hämmentäviä, irrallisia ja unenomaisia, mutta teemat ovat selkeät: Oskar kertoo natsi-Saksan tapahtumista ja toisesta maailmansodasta raivokkaan rehellisesti mutta kuitenkin liioitellen, maalaillen ja surrealistisia elementtejä mukaan rummuttaen.
Erityisen Peltirummusta teki totta kai sen kertoja. Aikuinen mies pienen pojan ruumiissa on näennäisen viaton, mutta kuten lukija huomaa jo ensimmäisillä sivuilla, varsin suora, häikäilemätön ja jopa härski. Oskar pääsee lähelle tapahtumia sellaisena kuin ne ovat, sillä hänen motiivejaan ja ymmärrystään ei tajuta epäillä. Oskar on luultavasti yksi ristiriitaisimmista romaanihahmoista, joihin olen tutustunut. Hän on ärsyttävä ja kummallinen, suorastaan vastenmielinen, mutta toisaalta hellyyttävä ja säälittäväkin.
En kykene kertomaan Peltirummusta sitä, mikä teki kirjasta niin erityisen. Siksipä toivoisinkin, että useampi lukija löytäisi tämän hienon klassikon. Maagisen realismin keinoin etenevä romaani, joka on sekoitus sotaisaa historiaa, Danzigin kaupunkimaisemia, hämäriä tapahtumia Oskarin isoäidin neljän hameen alla, sipulien kuorimista ja itkemistä Sipulikellari-yökerhossa, mielisairaalaa, hämärää seksuaalisuutta ja uskonnollisuutta ja tietenkin valtava määrä rummun pärinää: tämä on yksinkertaisesti romaani, joka on koettava itse!
Ja ei, en löytänyt yhtymäkohtia Sielun Veljien Peltirumpu-kappaleeseen.
Kirjalla nappaan myös pisteen 14 nobelistia -haasteessa. Kirja kuuluu sekä 1001- että 100-listoille.
Kirjalija: Günter Grass
Luettu kirja: Peltirumpu (Oili Suominen)
Alkuperäinen kirja: Die Blechtrommel (1959)
Mistä hankittu: Turun kirjasto
Sivumäärä: 712
Arvostelu: ★★★★
