BookBeat-äänikirjoja kesältä

Engelin kädenjälkeä Turussa

Sorruin kesällä taas BookBeatiin. Ensin mokomat tarjosivat kuukauden kahdella eurolla ja sen jälkeen maksoin vielä yhden täyshintaisen kuukauden. Osaavat kyllä koukuttamisen taidon. Ehdin kuitenkin saada rahoilleni oikein mukavasti vastinetta. Tässä lyhyesti kuluneen kesän äänikirjoista. Myönnettävä se kai on, kesä meni jo ja nyt on syksy. Näiden lisäksi kuuntelin BookBeatista Jukka Parkkisen Osku-kirjat, joista kirjoitin jo aiemmin.

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Kuva Gummerus

Viime vuoden Finlandia-voittaja ei jotenkin jaksanut kiinnostaa minua siinä määrin, että olisin hankkinut sitä aiemmin luettavakseni. Äänikirja olikin juuri pätevä vaihtoehto tähän sivistysaukon paikkaamiseen.

Kirja olikin hieno, niin kuin nyt vain Finlandia-voittajalta odottaa voi, mutta eipä se jättänyt kuitenkaan kovin syvää muistojälkeä, huomaan nyt. Kertojanääni on Engelin ja se luo romaaniin mielenkiintoisen näkökulman. Taiteellinen elämänkatsomus yhdistyy synkkään ja ankeaan Helsinkiin, jota Engel on palkattu kaunistamaan. Teksti oli kuitenkin lopulta liian runollista minulle, olen arkisemman proosan ystävä.

Mukava äänikirjatuttavuus silti ja seuraavaksi kun käyn Helsingissä, aion vaellella enemmän Engelin kaupungissa. Yläasteen historianopettajamme oli muuten selvästi Engel-fani, meidän piti opetella kaikki ne Senaatintorin rakennukset ulkoa.

Helmet-haasteessa yli kohta 35, kirjan nimessä on erisnimi.


Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu

Kuva Tammi

Olen ollut täysin rakastunut Maria Kallio -sarjaan. Siksipä otin tämän uutuuden riemusta kiljuen kuunteluun heti (Tämä juuri on se BookBeatin hieno puoli, uutuuksia poksahtelee sinne kuin sieniä sateella. Ja sitten taas tämä on myös syy sille, miksi kaltaiseni klassikkolukija ei tunne tuota palvelua täysin omakseen, toivoisin jatkuvaa täydennystä myös vanhempien kirjojen puolella).

Odotin siis tältäkin uutuudelta paljon, mutta harmikseni petyin. Kirjaa vaivasi hätäisyyden tuntu, kuin osa kirjasarjan sydäntä olisi tipahtanut jonnekin matkan varrelle. Kirjassa juuri vankilasta vapautunut seksuaalirikollinen löytyy tapettuna ja Maria Kallio joukkoineen alkaa selvittää tapausta. Kallio toimii uuden lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rikosten osaston pomona ja tapaus päätyy heille, sillä uhri on nainen, joka on tuomittu alaikäisiin poikiin sekaantumisesta. Teemat ovat ahdistavia ja jotenkin Lehtolainen ei pääse samalle tasolle, ytimiin pureutuvaan kerrontaan, kuin monissa aiemmissa osissa. Lisäksi minua haittasi Viattomuuden lopun nuorten hahmojen epäuskottavuus, teinien ääni kalskahti oudolta.

Huomaan miettineeni, joko Maria Kallio olisi aika pistää eläkkeelle. Silti toivon sarjalle jatkoa, ehkä Viattomuuden loppu oli heikompi lenkki vahvassa sarjassa ja vielä on odotettavissa parempaa.

Kirja on tämän vuoden uutuuskirja, jossa ratkaistaan rikos, eli kaksi kohtaa täyttyy Helmet-haasteessa, kohta 47 yli. 

Jo Nesbø: Lepakkomies

Kuva Like

Tutustuin (kaikkien huulilla jatkuvasti olevaan) Harry Holeen silputessani oksia kesällä. Kun ajattelen Lepakkomiestä, ajattelenkin samalla loputonta oksien merta ja silppurin pärinää. Dekkari oli vetävä mutta jotenkin sen maailma oli liian raaka minulle enkä kokenut riittävästi sympatiaa sen hahmoja kohtaan ollakseni ihastunut ja koukussa.

Australia oli miljöönä mielenkiintoinen ja Nesbø on selvästi tehnyt taustatyönsä. En usko että tulen aivan heti tarttumaan sarjan jatko-osiin, mutta koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Oksiakin tulee silputtavaksi vielä tulevina vuosina...

Kirjassa selvitetään rikos, Helmet-haasteessa yli kohta 24.

Amu Schumer: The Girl With the Lower Back Tattoo

Kuva BookBeat

BookBeatin viime hetkillä kuuntelin vielä Amy Schumerin itsensä lukemana hänen esikoisteoksensa The Girl Wit the Lower Back Tattoon. Fanitan naista (katso Inside Amy Schumer Yle Areenasta!) ja siksi olin hyvin kiinnostunut kuulemaan, mitä kirjalla on tarjottavana. Odotin enemmän, kirja on heppoinen ja hattaramainen.

En oikein ymmärtänyt mikä Amyn pointti oli, näpistely- ja seksikokemusten jakamista jatkuvalla muistutuksella, että mitään en kadu, mutta älkää te tehkö näin. Todella rankkojakin juttuja Amy jakoi kuulijoilleen. Sympatia ja myötähäpeä vaihtelivat, ihan kuin Schumerin sarjaa katsoessa. Amyn ääntä oli kuitenkin ihan mukava kuunnella arkiaskareiden lomassa, vaikka ei tämä mitään kirjallista ilotulitusta ollutkaan. Schumer on mielenkiintoinen persoona, jonka tarinaa tämä teos valotti paljon.

Helmet-haaste, kohta 42 (esikoisteos).

Lisää Engelin kädenjälkeä. Tuomiokirkon torni katselee rakasta Turkuani.

Siri Kolu: Me Rosvolat (joulukalenterin 12. luukku)

Lumikuvat jatkuvat. Pikku-Esko keväällä 2013.

Olen nähnyt Siri Kolun muutaman kerran kirjamessuilla ja hänen kirjoihinsa ei ole oikein voinut olla törmäämättä, sen verran suosittuja ne ovat. En kuitenkaan ollut lukenut häneltä yhtään kirjaa, joten kun Elisa Kirjasta sai jonkin tempauksen kunniaksi valita muutaman teoksen joukosta ilmaisen kirjan, en empinyt yhtään valita Me Rosvoloita äänikirjana. Kirja osoittautuikin ihan täydelliseksi iltalenkkejen piristykseksi, matkani Kolun kirjojen parissa ei varmastikaan jää tähän.

Tarina alkaa varsin dramaattisesti. Maantierosvoperhe rosvoaa mummolaan matkalla olleen perheen auton ja siinä sivussa takapenkillä siskonsa kanssa matkanneen Vilja-tytön. Hurja-Kaarlo on perheen isä, suuri rosvopäällikkö. Hilda on äiti, taitava autokuski ja perheessä on kaksi rosvolasta, Hele ja Kalle. Lisäksi rosvojengiin kuuluu Kulta-Pete. Rosvous on loppuun hiottua taidetta, jossa pysäytetään auto, varastetaan autossa olevat herkut, pelikortit tai barbit ja jatketaan matkaa. Vilja tarttuu mukaan Hurja-Kaarlon päähänpistosta. Aluksi tilanne herättää hämmennystä niin rosvoperheessä kuin Viljassakin, mutta pian kaikki alkavat nauttia tilanteesta ja Vilja elää elämänsä parhaan ja hauskimman kesän. 

Me Rosvolat oli hyväntuulinen, lämmin ja hauska. Ei ihme, että teos voitti junior-Finlandian 2010! Sen anarkistisuus ihastutti ja rosvoperheen jäsenet olivat kaikessa pöljyydessään herttaisia, etenkin Hurja-Kaarloon ihastuin pahasti. Kirjassa oli mahtava kesäloman tuntu ja se toi valoa ja lämpöä joulukuun alun säkkipimeisiin iltoihin. Rosvoloiden seikkailuja on monen kirjan verran ja aion jossakin vaiheessa lukea ne. Sitä ennen taidan kuitenkin tutustua Kolun nuortenkirjoihin, etenkin Kesän jälkeen kaikki on toisin kiinnostaisi.

Kuva: Elisa Kirja

Kirjailija: Siri Kolu
Luettu kirja: Me Rosvolat (2010)
Lukija: Hannu-Pekka Björkman
Mistä hankittu: Elisa Kirja
Arvostelu: ★★★

Laura Lindstedt: Oneiron

Minulle kävi niin hassusti, että rakastuin. Olin heti aluksi hiukan ihastunut, välillä vähäsen varautunut, mutta lopulta aivan myyty. Luin nimittäin Laura Lindstedtin Oneironin, joka voitti Finlandia-palkinnon loppuvuodesta. Kun kirjan kokee voimakkaalla tunteella, on aika turhaa edes yrittää kirjoittaa siitä analyyttisesti ja älykkäästi. Olkoon tämä siis ihan puhdas fanituspostaus siitä, miksi Oneiron oli upea kirja ja mieletön aloitus tälle vuodelle.

Oneiron on outo. Heti ensimmäisillä sivuilla lukija hämmentyy ja huomaa olevansa jonkin eriskummallisen äärellä. Outous jatkuu läpi tarinan. Sen hahmot ovat kummallisia, sen tapahtumat vielä kummallisempia. Ja minähän rakastan kaikkea kummallista!

Oneiron on mystinen. Silkkaan outouteen sekoittuu mystisyyttä, jonka verhon taakse lukija koittaa kurkistaa. Aivot saavat töitä ja sydän ottaa ylimääräisiä lyöntejä.

Oneiron on uudenlainen. En ole ikinä lukenut mitään vastaavaa. Teos on uudenlainen niin teemansa, rakenteensa kuin kielensä puolesta.

Oneiron ei ole helppo. Oneiron on vaikea hyvällä tavalla. Se on haastava, viisas, ahdistava ja raju. Lukija ei todellakaan pääse helpolla.

Oneiron on inspiroiva. Oneiron saa lukijansa pohtimaan syvällisiä. Se hämmentää, herättää kysymyksiä, ajaa lukijan välillä jopa googlen äärelle. Se herättelee aivoissa hermoyhteyksiä, joita sinne ei ole ennen syntynyt ja kannustaa omaan ajatteluun.

Oneiron on runsas. Oneironissa on aivan hirveästi kaikkea. Siinä on valtavasti yksityiskohtia, asiaa ja tunnetta.

Oneiron on ihana. Fantastinen, ihana kirja. Suosittelen kirjaa lämpimästi niille, jotka ovat valmiita erikoiseen seikkailuun ja mahdollisesti, kenties jopa todennäköisesti, myös rakastumaan kirjaan.

"Niin alkoi Rosan ääni soida tilassa. Se soi ambulanssissa ja sittenkin jossain muualla, se soi liikkeessä, mutta ei sairaalaa lähestyvässä autossa, se soi rytmissä joka alkoi huojuttaa Ninaa, Wlbgisiä, Shlomithia, Ulrikea, Polinaa ja Rosa Imaculadaa. Syke tarttui hauraaseen melodiaan ja syötti sekaan ikiomia synkooppeejaan, mutta ei tuhonnut laulua, ei turmellut ääntä joka oli joskus kauan sitten lohduttanut pikku Rosaa, sitten pikku Davia ja joka nyt lohduttaisi Ninaa, pikku Ninjuskaa. Ninaa jonka oli kerättävä kaikki rohkeutensa ja uskallettava lähteä." s. 356.

Kirjalija: Laura Lindstedt
Luettu kirja: Oneiron. Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista.
Kustantaja: Teos 2015
Kansi: Jussi Karjalainen
Sivumäärä: 439
Mistä hankittu: Joululahja
Arvostelu: ★★★★★