Kaksi loistavaa dekkaria äänikirjoina: Christien Sininen juna ja Lehtolaisen Harmin paikka

Kuvassa raiteet, joilta sininen juna lähtee.

Olen taas ollut kovin innoissani äänikirjoista, joita olen kuunnellut niin työmatkoja kävellessäni kuin koiraa lenkittäessäni. Erityisen hyvin äänikirjoiksi soveltuvat dekkarit, jotka koukuttavat mukavasti ja houkuttelevat kiertämään vielä yhden korttelin. Kesällä minua ovat ilahduttaneet Agatha Christien Sininen juna, jonka sain VR:n Veturi-klubin kautta ilmaiseksi sekä Leena Lehtolaisen Harmin paikka, jonka ostin Elisa Kirjan tarjouksesta parilla hassulla eurolla.

Sininen juna oli hauska VR:n lahjoittamaksi kirjaksi, kun ottaa huomioon sen, miten paljon olen tässä viime vuosien aikana istunut sinisissä vanhoissa pikajunissa. En ole muutamaan vuoteen lukenut mitään Christieltä ja nyt hämmästelin, että miksi ihmeessä en. Miten mieltänostattava vaikutus voikaan kunnon murhamysteerillä olla!

Sinisessa junassa tapahtuu murha, mutta onneksi samassa junassa sattuu olemaan myös ihastuttava herrasmies Hercule Poirot. Christielle ominaiseen tapaan juonenkehittely on taitavaa ja tarina on täynnä kiinnostavia hahmoja, joilla aika monella tuntuu olevan hyvä motiivi. Spoilasin itseäni vähän, kun kirja oli vielä kesken, luin uutisen kaavasta, jolla saa Christien syylliset selvitettyä. Siksipä olin aika varma murhaajasta, vaikka sitä olisin ollut ehkä ilman kaavaakin. Silti juoni oli yllätyksellinen ja tarina vetävä. Taidan etsiä lisää Christietä äänikirjoina syksyn piristykseksi!

Christien lisäksi aion ehdottomasti hankkia kaikki mahdolliset Maria Kallio -dekkarit äänikirjoina! En ole aiemmin lukenut mitään Leena Lehtolaiselta ja jostakin syystä Maria Kallio ei ole liiemmin kiinnostanut minua romaanihahmona. Mitä olenkaan menettänyt! Harmin paikka oli yksi parhaista dekkareista, joihin olen törmännyt. Pidin sen hahmoista, heidän aitoudestaan, juonen käänteistä ja jännittävyydestä ja ennen kaikkea itse Maria Kalliosta. Harmin paikka on sarjan toinen osa, joten pitää aloittaa etsimällä jostakin ensimmäinen osa.

On mahtava tunne, kun tietää että jännittävää ja hienoa lukemista riittää roppakaupalla! On mahtavaa löytää uusia kirjallisia aarteita sekä löytää uudelleen vanhat suosikit.

Barbara Kingsolver: Myrkkypuun siemen

Voi mikä kirja! Barbara Kingsolverin Myrkkypuun siemen oli niin hieno, että ajatusten jäsenteleminen ymmärrettävään muotoon tuntuu tyystin mahdottomalta tehtävältä. Yritän silti.

Myrkkypuun siemen kertoo tarinan siitä, mitä tapahtuu kun kuusihenkinen Pricen perhe muuttaa Belgian Kongoon, kun perheen isä aloittaa siellä lähetystyön. Pricen perheeseen kuuluu tiukan ja uskossaan armottoman isän lisäksi viisi naista. Äiti Orleanna on kadottanut identiteettinsä. Vanhin tytär Rachel on turhamaisuuden ruumiillistuma ja nuorimmainen Ruth May on ennakkoluulottomuudessaan ihastuttava ja ehdottoman hyvä. Kaksostytöt Leah ja Adah ovat jo syntymässään saaneet erilaiset lähtökohdat, sillä Adah on syntynyt osittain epämuodostuneena ja täysin hiljaisena. Hän elää silti omaa sisäistä maailmaansa voimakkaasti ja vimmalla. Leah taas purkaa epävarmuutensa uskontoon ja isänsä ihailuun.

Teoksen hahmot muodostuvat aivan poikkeuksellisen aidoiksi ja eläviksi, sillä teos etenee näiden viiden naisen kertomana. Adahin teksti vilisee palindromeja ja tekstejä väärin päin, kun taas Ruth Mayn kertojanääni on lapsekas, mutta ei suinkaan lapsellinen. Lukija pääsee naisten (vaaleiden) nahkojen sisään, kokee osan siitä, miten nämä kokevat Afrikan, sen täydellisen kulttuurishokin ja kummallisella tavalla uomaansa etsivän elämän.

Elämä 60-luvun Kongossa on jotakin aivan muuta kuin mitä Pricen perhe odotti. Edes perheen mukanaan tuomat käyttötavarat ja vaatteet eivät tunnu olevan samoja kuin kotona Yhdysvalloissa. Kaikki muuttuu ja vääristyy kummallisesti. Kongon siirtomaatausta ja itsenäistyminen on kuvattu Pricen naisten näkökulmasta taidokkaasti ja aikojen verisyys jättää ikuiset jäljet naisiin. Myrkkypuun siemen onkin samalla yhteiskunnallinen ja historiallinen romaani (romaanin lopussa on jopa kahden sivun kirjallisuusluettelo Kongon historiaa käsittelevistä teoksista!) sekä toisinaan lämpimän humoristinen, toisinaan pohjattoman synkkä kertomus erään perheen tarinasta.

Afrikka jätti pysyvät jäljet Pricen perheen naisiin ja minusta tuntuu, että Myrkkypuun siemen jätti pienen, mutta ikuisen jäljen minuun.

"Ajattele jopa sitä, että Afrikka olisi jäänyt kokonaan valloittamatta. Kuvittele, miten ensimmäiset portugalilaiset seikkailijat lähestyivät tätä rantaa ja tuijottivat viidakon reunaan pronssikehyksisillä kaukoputkillaan. Kuvittele, miten jostakin kummallisesta pelosta tai kunnioituksesta he olisivat laskeneet kaukoputkensa, kääntyneet, nostaneet purjeet, jatkaneet matkaansa. Kuvittele, että kaikki jälkeenpäin tulleet olisivat tehneet samoin. Millainen Afrikka olisi nyt?" s. 20.

Kirjailija: Barbara Kingsolver
Alkuperäinen kirja: The Poisonwood Bible (1998)
Luettu kirja: Myrkkypuun siemen, LIKE (suom. Juha Ahokas ja Arvi Tamminen)
Sivumäärä: 630
Mistä hankittu: Vaasan kirjastosta
Arvostelu: ★★★★

Pian se on täällä - blogistanian elokuun lukumaraton!

Kuva lukumaratonin emäntäblogista Oksan hyllyltä

Lukumaraton, kun tavallinen lukeminen ei vain riitä.

Blogistanian tämän kesän toinen lukumaraton järjestetään nyt lauantaina 15.8.2015. Emäntäblogina toimii Oksan hyllyltä, jossa voi ilmoittautua mukaan tai kerrata lukumaratonin säännöt.

Minulla on varsin perinteisesti taas sellainen tilanne, että mitään kokonaista ja ahkeraa maratonia en pysty lukemaan. Mukana haluan olla kuitenkin tavalla tai toisella ja siksipä starttaan maratonin huomenna junassa, luen siellä niin paljon kuin ehdin ja toivon ehtiväni lukemaan jonkin verran myös itse maratonpäivän puolella. Maratonin suoritushetki tulee siis olemaan pe klo 15:20 - la klo 15:20.

Raportti maratoninini sujumisesta taitaa päivittyä vasta lauantain puolella. Junakirja on kuitenkin jo valittu, se on Barbara Kingsolverin Myrkkypuun siemen. Kirja kertoo 1960-luvun amerikkalaisesta perheestä, joka lähtee lähetystyötä tekemään Kongoon. Teos etenee perheen naisten silmin siten, että kertoja ja samalla kertojaääni vaihtuu. Olen lukenut kirjaa nyt noin 50 sivua ja olen aika lumoutunut. Loistava maratonkirja siis!

Kimppamaratonien parasta antia on käydä lukemisen ohella kurkkimassa, miten muilla sujuu. Sekin jää nyt vähemmälle, mutta odotan silti innolla maratonia ja mitä kaikkea kirjabloggaajat ympäri blogistaniaa tulevatkaan lukemaan.

Lopputulos 15.8.2015 

Luin junassa ja hiukan tänä aamuna ja tämän maratonin lopputulokseksi tuli 284 sivua. Koko sivumäärä kertyi samasta kirjasta, Barbara Kingsolverin Myrkkypuu siemenestä, jossa etenin mukavasti, mutta luettavaa on silti (onneksi) jäljellä vielä 300 sivua.

Tämä maraton meni näin, mutta oli kiva olla mukana edes jollakin tasolla. Parasta antia on päästä lukemaan, miten muilla on sujunut! Ja monethan maratoonaavat vielä tälläkin hetkellä ja jatkavat lukemista huomisen puolella.

J. G. Ballard: Super-Cannes

Elokuista iltaa! Bloggaamattomia kirjoja on taas kertynyt vino pino. Elämässäni on kohta tulossa melkoisia muutoksia, sillä 2,5 vuoden Vaasa-komennukseni loppuu elokuun lopussa ja koittaa pysyvä paluu etelään. Uudet tuulet puhaltavat ja se on ihanaa, innostavaa, stressaavaa ja pelottavaa. Töissä riittää nyt kiirettä, kun pitää saada kaikki valmiiksi ja kaupungistakin haluaisin ehtiä vielä nauttimaan. Kauheaa myöntää tämä ääneen, mutta kyllä minulle tulee Vaasaa ikävä, ihan varmasti. Ja Vaasan kirjastoa. Toisaalta eiköhän minulle niin rakas kotikaupunkini Turku kompensoi Vaasaa melkoisen hyvin... Kaikki tämän postauksen kuvat ovat alle 500 metrin etäisyydellä Vaasan asunnostani. Ymmärrätte varmaan, miksi uskon että tulen ikävöimään tätä paikkaa...

No, vielä vähän aikaa matkustan junalla Turku-Vaasa väliä ja yksi tällä välillä elokuussa luettu kirja oli J. G. Ballardin Super-Cannes. Ballard oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija ja hänen kirjojaan on listallani monta. Super-Cannes kuulosti todella mielenkiintoiselta takakansiesittelynsä perusteella: "Paul Sinclair ja hänen nuori lääkärivaimonsa Jane muuttavat Eden-Olympiaan, tulevaisuuden idealaboratorioksi luonnehdittuun huipputeknologiseen bisnespuistoon. Jane on saanut puistosta lääkärinviran, koska hänen edeltäjänsä David Greenwood on kuukausia aiemmin surmannut kymmenen ystäväänsä ja tappanut lopulta myös itsensä."

Super-Cannes osoittautuikin todella kiinnostavaksi ja käsittämättömän kiehtovaksi teokseksi. Ainakin teoksen alkupuoli. Ballard kuvaa hienosti Eden-Olympian kliinistä, tehokasta, näennäisen täydellistä maailmaa ja saa pienillä tehokeinoilla lukijan vähitellen oivaltamaan kaupungin todellista, sairasta, sisintä. Ballardin hahmot ovat aitoja, kummallisia ja kiehtovia ja juoni on jännittävä. Siksi olikin hiukan sääli, että erittäin hyvin vetävä ja etenevä tarina jotenkin lässähti kirjan loppupuolella. Tämä saattaa tosin johtua siitäkin, että minulta taisi mennä aika paljon ohi... Joka tapauksessa aivan kirjan loppu oli taas ikimuistoinen ja palkitseva.

Teos luokitellaan scifiksi, mutta voisin väittää että ne ketkä useimmiten haluavat kiertää scifin kaukaa, voisivat nauttia Super-Cannesista kovastikin. Se oli kuin omituinen, älykäs ja surrealistinen murhamysteeri. Tämän jälkeen uskallan odottaa Ballardilta hyviä ja etenkin erikoisia lukuelämyksiä.

Kirjailija: J. G. Ballard
Alkuperäinen kirja: Super-Cannes (2000)
Luettu kirja: Super-Cannes, LIKE, suomentanut Hannu Tervaharju
Sivumäärä: 441
Arvostelu: ★★★

3 kirjaa -haaste

Sain ilokseni Hurjalta Hassulta Lukijalta eli Jassulta haasteen, jonka ideana on listata kolme sellaista kirjaa, joista on blogannut ja joiden pariin haluaa vielä uudelleen palata. Koska rakastan listoja ja on aina hauskaa muistella menneitä, tartuin tähän haasteeseen innolla.

1. David Mitchellin Pilvikartasto

Kuva: Adlibris

Pilvikartasto oli ensimmäisiä kirjoja, joista kirjoitin blogiini. Tammikuussa 2013 tein gradua, mutta oikeasti olisin halunnut lukea romaaneja. Opiskeluaikana luin ehkä 1-2 romaania vuodessa (nyt tämä tuntuu ihan käsittämättömän absurdilta nykyiseen yli sadan kirjan vuositahtiin verrattuna!) ja olin lämmittelemässä vanhaa lukuharrastustani uudelleen. Kirjoitin tuolloin kirjasta näin ja se tiivistää aika hyvin sen, miksi haluan palata kirjaan uudeleen:

"Minua suorastaan harmittaa, etten malttanut siirtää Pilvikartaston lukemista johonkin myöhempään, enemmän vapaa-aikaa sisältävään, ajankohtaan. Muutaman sivun lukeminen aina ennen nukahtamista iltaisin ei ollut omiaan tuomaan ilmi tämän kirjan parhaita puolia. Kirjan lukemisen jälkeen iskikin halu lukea se heti uudestaan."

2. Günter Grassin Peltirumpu

Peltirummun luin niinkin hiljattain kuin viime marraskuussa, mutta kirjan uudelleen lukemiseen syntyi hirvittävä halu heinäkuussa, kun kävimme Gdanskissa.

"En kykene kertomaan Peltirummusta sitä, mikä teki kirjasta niin erityisen. Siksipä toivoisinkin,  että useampi lukija löytäisi tämän hienon klassikon. Maagisen realismin keinoin etenevä romaani, joka on sekoitus sotaisaa historiaa, Danzigin kaupunkimaisemia, hämäriä tapahtumia Oskarin isoäidin neljän hameen alla, sipulien kuorimista ja itkemistä Sipulikellari-yökerhossa, mielisairaalaa, hämärää seksuaalisuutta ja uskonnollisuutta ja tietenkin valtava määrä rummun pärinää: tämä on yksinkertaisesti romaani, joka on koettava itse!"

3. Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän

Anna minun rakastaa enemmän on listalla siitä yksinkertaisesta syystä, että se kuuluu bloggaamieni kirjojen ehdottomaan kärkikastiin. Rakastuin kirjaan aivan suunnattomasti ja muistan edelleen elävästi miltä sen lukeminen tuntui. Elin aika vaikeaa aikaa elämässäni tuolloin ja kirja lohdutti. Lisäksi tämä bloggaukseni taitaa olla suosikkini kaikista tänne kirjoittamistani teksteistä ja tuota kuvaakin pidän edelleen onnistuneena. Ehkäpä jo ensi talvena voisin lukea kirjan uudelleen. Odotan lukukokemusta erityisesti siksi, että viimeksi ahmin kirjaa valtavalla vauhdilla, toisella kerralla voisi malttaa vähän pysähtyäkin välillä.

Minä en haasta nyt ketään, sillä haaste on tainnut jo aika ahkerasti kiertää kaikki halukkaat. Tämä oli kiehtova haaste, siitä kiitos vielä Jassulle!

Klassikkohaaste: Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu

Tänään blogit ovat täynnä bloggauksia klassikkokirjoista. Tämä liittyy Klassikko, jota en ole häpeäkseni lukenut -haasteeseen, josta voit lukea lisää Reader, why did I marry him -blogista.

Itsehän päätin vaatimattomasti lukea haastetta varten Tolstoin Sodan ja rauhan, aikaakin piti olla enemmän kuin tarpeeksi, koko alkuvuosi, mutta niin vain jäi tavoite saavuttamatta. Ennen kesälomaa ei ehtinyt ja kesälomaa ei tehnyt mieli käyttää niin kuivakkaan lukemiseen (jäin pahaan Potter-koukkuun), joten sain Sotaa ja rauhaa luettua vain jotakin sata sivua. Ihan kiinnostava teos kyllä on, ei siinä mitään. Jotenkin halusin kuitenkin osallistua haasteeseen (ajattelin että Potterit eivät ole tarpeeksi klassikoita...), jonka takia heinäkuun loppumetreillä nappasin hyllystä yhden suomalaisen kirjallisuuden lukemattoman klassikon, Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu. Sen kiskaisinkin 1,5 päivässä.

Mitä siis jäi tästä klassikosta käteen, kannattiko lukeminen? Kuten lähestulkoon aina klassikkokirjojen ollessa kysymyksessä, voin taas ilokseni todeta, että kyllä kannatti. Maa on syntinen laulu sijoittuu pieneen lappilaiseen kylään 1940-luvun loppuun. Vaarat ovat karuja, luonto ankara ja kylmä kesälläkin. Karua on myös ihmisten elämä. Väkivallan kautta saa moni surmansa, aviottomia lapsia syntyy maailmaan torpassa jos toisessakin ja hurmiolliseen uskonnollisuuteen ja saarnaamiseen liittyy seksuaalista hyväksikäyttöä. Sekä kuolema että elämä ja niihin liittyvät lieveilmiöt ovat yhtä normaaleja yhteisössä. Asiat otetaan sellaisena  kuin ne tulevat ja ihmiset ovat vähän kuin eläimiä, yhtä luonnon kanssa. Yhteisö on myös kova tuomitsemaan muiden teot, mutta toisaalta monista asioista myös hiljetään yhteisesti.

Maa on syntinen laulu oli todella karu, ahdistava ja toisinaan epämiellyttäväkin luettava. Silti sen väkevyys, hurjana sykkivä eloisa kieli ja voimakkaana aistittava tunnelma saivat ihailemaan teosta. Mukka on ollut vain 19-vuotias kirjoittaessaan kirjan ja se on käsittämättöntä, niin kypsältä ja elämääkokeneelta kirja vaikuttaa. Täysin ymmärrettävää on myös se, miten kirja joissakin piireissä otettiin vastaan niin valtavalla järkytyksellä ja inholla. Kirja ei anna kovin kaunista kuvaa uskonnosta ja on helppo ymmärtää, miksi se on aiheuttanut närää. Mukka kuvaa kuitenkin uskonnollisen jyrkkyyden ja paatoksellisuuden verrattuna avoimen seksuaalisuuteen ja suorastaan eläimellisyyteen aivan poikkeuksellisesti. Villiä, pahaa ja synkkää kerrontaa katkaisevat toistuvasti balladimaiset rakkaudesta kertovat runonpätkät. Elämä on rumaa ja kaunista, raadollista ja onnellista.

Teos kenties hyötyi siitä, että luin sen niin nopeasti ja vieläpä kesälomalla, kun ei ollut kiire mihinkään. Toisissa olosunteissa olisin saattanut päätyä vihaamaan kirjaa, joten hyvä näin. Klassikkohaaste tulee saamaan jatkoa, joten ehkä seuraavaan etappiin mennessä saan sen Sodan ja rauhankin luettua. Joka tapauksessa klassikoiden lukeminen kannattaa aina ja aion jatkossakin pysyä tällä valitsemallani polulla, jossa lukemistani kirjoista varmaan 80 prosenttia on klassikoiksi laskettavia. Kunhan siis saan ne Potterit ensin luettua.

Maa on syntinen laulu sijoittu maaseudulle, joten kirjalla saan pisteen Maalaismaisemia-lukuhaasteeseen. Kirja on keskisuomalaisen listalla sijalla 94.

Kirjailija: Timo K. Mukka
Kirja: Maa on syntinen laulu (1964)
Sivumäärä: 229
Mistä hankittu: Oma ostos
Arvostelu: ★★★

Karl Ove Knausgård: Taisteluni (viides kirja)

Taisteluni-sarjan viidennen osan suomennoksen julkaisu oli aikamoinen farssi. Ei siitä sen enempää kuin että loppujen lopuksi malttamattoman fanin kannalta juttu meni ihan hyvin, sillä uusin Knasu tuli luettavaksi jo kesällä eikä vasta syksyllä. Ostin kirjan kesäloman kunniaksi ja luin sitä junamatkalla kotiin sekä lentokoneessa, kun kävimme Gdanskissa (hieno paikka, suosittelen).

Taisteluni viides osa oli vähemmän miellyttävää luettavaa kuin aiemmat osat. Kirja käsitteli Karl Oven nuoruutta ja nuori Karl Ove alkoi osoittaa melko epämielyttäviä luonteenpiirteitä. Kirja keskittyy paljon Karl Oven haaveeseen tai oikeammin ainoaan mahdolliseen päämäärään, hän aikoo kirjailijaksi. Karl Ove opiskelee kirjalijakoulussa, kirjoittaa paljon ja lukee paljon. Hän myös juo ja sekoilee paljon ja lapsuuden kuvauksissa helposti anteeksi annettavat luonteenpiirteet alkavat nuoruudessa olla tuomittavampia. Nuori Karl Ove on sulkeutunut, hiljainen ja ahdistunut ja humalassa täysi hirviö. Viidennessä osassa Karl Ove kokee myös ensimmäiset oikeat parisuhteensa ja tapaa myös ensimmäisen vaimonsa Tonjen.

Vaikka Karl Oveen oli vaikeampi suhtautua ymmärtäväisesti tässä kuin joissakin aiemmissa osissa, oli kirja silti tyypillisen nautittava ja ahmimista aiheuttava. Knausgårdin tapa kirjoittaa on niin kertakaikkisen aseistariisuva, että lukijan on mahdoton olla ihastumatta hänen kirjoitustapaansa ja myös Karl Oveen henkilönä tämän valtavista puutteista  huolimatta. Rakastan sitä, miten Knausgård käsittelee pimeitä tunteita ja miten hän osaa kirjoittaa arkisista tapahtumista niin elävästi, kuin tapahtumia katselisi suoraan maagiselta videonauhalta.

Viidennen osan parasta antia oli ehdottomasti kirjallisuus, se palo jota Karl Ove kokee kirjailijan uraa kohtaan ja se valtava luettujen kirjojen määrä, joiden avulla hän etenee kohti tavoittettaan (viimeistään nyt päätin ottaa Kadonnutta aikaa etsimässä lähiaikojen projektiksi, 1Q84 ja Karl Ove saivat minut innostumaan). Karl Oven pääsy kirjailijaksi ei ole helppoa ja se vaatii valtavan määrän työtä. Ihailtavasti on kuvattu myös se miten kärsimätön ja ahdistunut nuori mies kuitenkin on tarpeeksi pitkäjänteinen pyrkimään ainoaan suureen tavoitteeseensa ja miten hän takaiskuista ja ajoittaisista epätoivon hetkistä huolimatta aina pyrkii eteen päin ja lopulta julkaisee ensimmäisen romaaninsa.

Taisteluni on kenties koukuttavin kirjasarja, jota olen koskaan lukenut. Siksi tuntuukin tuskaiselta joutua odottamaan viimeistä osaa taas vuoden. Vaikka luin osat 1-4 vasta viime vuonna, huomasin silti unohtaneeni jo paljon tapahtumista. Siksi taidankin lukea sarjan alusta asti vielä ennen kuin viimeinen osa ilmestyy. Bloggaukseni aiemmista osista löytyvät täältä:

Ensimmäinen ja toinen kirja

Kolmas kirja

 

Neljäs kirja

Kirjalija: Karl Ove Knausgård
Luettu kirja: Taisteluni, viides kirja (suom. Katriina Huttunen)
Alkuperäinen kirja: Min kamp. Femte bok (2010)
Kustantaja: Like
Sivumäärä: 683
Mistä hankittu: Suomalainen kirjakauppa
Arvostelu: ★★★