Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rikoksen jäljillä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rikoksen jäljillä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. elokuuta 2014

James Ellroy: Musta Dahlia



Vuonna 1947 tummahiuksinen näyttelijätär Elizabeth Short löytyi Los Angelesin kadulta raa'asti surmattuna. Tapausta ei koskaan pystytty selvittämään ja se on jäänyt kummittelemaan monien mieleen kuuluisana ratkaisemattomana murhatapauksena. Erityisen voimakkaasti tapaus on vaikuttanut kirjailija Jamer Ellroyhin, joka on kirjoittanut murhan pohjalta romaaninsa Mustan Dahlian (josta on tehty myös leffa, joka on arvosteltu IMDB:ssä alle kuuden pisteen elokuvaksi, joten tuskinpa sitä kannataa katsoa)...

Musta Dahlia on tarina pakkomielteestä. Kaksi poliisimiestä, entistä nyrkkeilijää, ystävää ja samaa naista rakastavaa toverusta tutkivat tapausta yhdessä. Kummallakin on omat pakkomielteensä, jonka vuoksi kammottava murha ei jätä heitä rauhaan. Keinot tapauksen selvittämiseen eivät aina ole ammattimaisia ja miesten käytös ja ihmissuhteet on usein kaukana normaalista. Kirjaa vaivasikin miellyttävien hahmojen puute ja äijäily, joka oli toisinaan melko lapsellistakin. Ellroyn teksti oli välillä kuin teinipojan kirjoittamaa, mutta ajoittain rikos- ja poliisimaailman kuvaus sanontoineen ja tyyleineen oli hämmästyttävän terävää.

Mustassa Dahliassa oli periaatteessa kaikki ne ainekset, joka tekee dekkarista hyvän ja ratkaisematon murha loi automaattisesti upean synkän taustan teokselle. Silti kirja oli jotenkin kummallisen heppoinen. Elegian tavoin en ymmärtänyt miesten pakkomielteitä. Kirjan loppupuheessa Ellroy toteaa, että hänen oma äitinsä on murhattu ja äidin ja Elizabeth Shortin kohtalot ovat kietoutuneet yhteen hänen mielikuvissaan eivätkä ole jättäneet häntä rauhaan. Tässä valossa kummalliset pakkomielteet ja näennäisen heppoiset motiivit on helpompi ymmärtää. Ellroy on tainnut kirjoittaa kirjaa lopulta lähinnä itselleen, tilinpäätöksenä mieltään vaivaaville pakkomielteille.

Osallistun kirjalla Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen.

Kirjailija: James Ellroy
Kirja: Musta Dahlia (suom. Juha Ahokas)
Alkuperäinen kirja: Black Dahlia (1987)
Mistä hankittu: Kirjastosta
Sivumäärä: 458
Arvostelu: ★★

maanantai 5. toukokuuta 2014

Fedor Dostojevski: Rikos ja rangaistus (huhtikuun kuukauden klassikko)



Arvatkaapa mitä minä tein tänään kello 9:42! Tuona hetkenä aurinko paistoi ja junatäti kertoi, että seuraavana Ylistaro, nästa Ylistaro, the next stop Ylistaro. (Välihuomautuksena muuten, että en tiedä miten tulen sopeutumaan siihen, kun kuuluttajaääni pian vaihtuu. Ensimmäiset viikot tulen luultavasti säpsähtämään joka kerta. Hei, kuka puhuu?) No, ehkä arvasittekin jo, että tuona kyseisenä hetkenä sain luettua viimeiset rivit pelätystä megaluokan suurklassikosta, Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta.

Lähestulkoon aina, kun kerron uusille ihmisille listaprojektistani (jota tapahtuu hämmentävän usein, miksi en voisi edes yrittää ylläpitää illuusiota siitä, että olisin suhteellisen normaali?) saan pienimuotoisten hämmästelyjen ja päivittelyjen jälkeen kysymyksiä siitä, että sittenhän olen lukenut myös kaikki venäläiset klassikot. Monille klassikko tuntuu olevan nimenomaan venäläinen klassikko, Tolstoin tai Dostojevskin kirjoittama tiiliskivi. Tuolloin minun on ollut tunnustettava, että Anna Kareninan olen lukenut, mutta muita en. Etenkin Rikos ja rangaistus on sellainen kirja, jonka kirjallisuuteen perehtymättömätkin tuntevat ja mieltävät merkittäväksi klassikoksi. Tai sitten olen ihan itse kehitellyt tuon tuntemuksen ja pienen pelonsekaisen kunnioituksen kirjaa kohtaan. Rikos ja rangaistus on asunut kirjahyllyssäni lähes kymmenen vuotta (naapurinsa Idiootti on ollut siellä lähes yhtä pitkään) ja olen sitä muutaman kerran aloittanutkin. En ole koskaan päässyt alkua pidemmälle, en koskaan innostunut tarinasta ja (jaskajokusmaisesti), good grief, miten kuivakkaa tekstiä.

Tässä kohdassa tarinaan astui mukaan kuukauden klassikko -haasteeni, jossa Rikos ja rangaistus näytteli pääosaa huhtikuun klassikkokirjana. Muutaman päivän tämä vekkuli humpsahti toukokuun puolelle, mutta aika hyvä saavutus silti, sanoisinko! (Elättelen toiveita, että siellä ei ole ketään niin innokasta haasteeni seuraajaa, että olisi huomannut, mitä tapahtuikaan maaliskuun klassikolle, häh? Lupaan kautta mörököllin, että kivet ja kannot minut syököön, jos en lue Koleaa taloa tämän vuoden aikana). Ilman kunnon panostusta en olisi tälläkään kerralla selvinnyt tästä järkäleestä eli kolme hurraahuutoa jääräpäisyydelle ja hulluille haasteille!

Niin, kirja on nyt luettu ja tässä vaiheessa kaikkien huulilla on kysymys siitä, oliko se hyvä, kannattiko lukeminen. No, kyllä todellakin kannatti. Sehän lienee kaikille selvää, ettei Rikos ja rangaistus ole mikään viihteellinen kirja, sellainen jonka ahmaisee riippumatossa loikoillessa ihan huvikseen tai kirja, jota lukee rentoutuakseen. Tai kai se sitä joillekin voi olla, mutta useimmille ei. Rikos ja rangaistus vaatii keskittymistä ja jatkuvaa pohdiskelua. Sitä lukiessa on pakko pitää jatkuvasti aktiivisesti mielessä se, millaisessa maailmassa teos on kirjoitettu.

Rikos ja rangaistus ei ole siis mikään lukaistava kirja, vaan taideteos, jonka arvoa ei välttämättä ymmärrä, jos siihen ei osaa jo etukäteen suhtautua kunnioittavasti ja sen sanomaa jatkuvasti pohdiskellen. Jos kirjan lukee vain lukemisen pakosta, se saattaa jättää avautumatta ja jäädä mieleen raskaana ja vaikeana. Jos taas jo etukäteen päättää saada kirjasta irti kaiken mahdollisen, se saattaa tarjota melko upean lukukokemuksen. Tosin vain noin 150 viimeisen sivun aikana.

En tiedä oliko kirjan alkupuoli oikeasti yhtään sen raskassoutuisempi kuin loppupuolikaan, mutta siltä se totisesti tuntui. Ei siis mikään ihme, että tämä kirja on jäänyt kesken niin monilta! Etenkin jos on lähiakoina lukenut lähinnä kevyempää ja uudempaa kirjallisuutta, tekstin hitaaseen ja kuvailevaan poljentaan on vaikeaa päästä käsiksi. Minä olin ensimmäiset pari sataa sivua kyllästynyt, mutta varovaisen toiveikas ja teosta arvostava, puolen välin paikkeilla jo hiukkasen innostunut ja viimeisen sadan sivun aikana (aamulla junassa) pääsin hetkittäin jopa Kurjat-tasoiseen hullaantumiseen.

Tarina lienee useimmille tuttu. Ylioppilas Raskolnikov surmaa harkitusti kirveellä koronkiskojaeukon. Surmatyön hetkellä eukon sisko sattuu paikalle ja Raskolnikov surmaa myös hänet. Raskolnikovin näennäisenä motiivina tekoon on raha, mutta kuten paljastuu, tekoon on muitakin yllykkeitä. Murhat muodostuvat osaksi moraalista rikosta ja rikoksen tekijän osaa pohdiskelevaa monipolveista tutkielmaa. Vanhanaikaisuus puski läpi toisinaan pahasti ja etenkin henkisten asioiden vuoksi fyysisesti oireilevat ja hermokuumeilevat ihmiset hieman huvittivat nykypäivän lukijaa. Silti kirjan yhteiskunnallinen sanoma, ihmisen sisimpään kohdistuva kritiikki ja pohdinta eivät olleet vanhentuneet ja ihan lopussa olin sekä vaikuttunut että vakuuttunut. Kirja on tarkkanäköinen ja sen juoni on yllättävänkin kiintoisa. Murhien ratkominen tuo kirjaan salapoliisimaisia aineksia ja kirja sisältää myös kauniin, mutta surullisen rakkaustarinan.

Olen siis iloinen, että luin kirjan, selätin yhden ison mörön. Kirja jätti jälkeensä ainakin sen, että en suhtaudu kauhulla hyllyssäni odottaviin venäläisiin klassikoihin vaan tavallaan jopa odotan niiden lukemista. Ehkä jo tämän vuoden aikana voisin tarttua johonkin yhtä suureen haasteeseen. Jos sinäkin tahdot selvitä Rikoksesta ja rangaistuksesta kunnialla, tarjoan tässä vielä muutaman täsmävinkin:

1) Aseta itsellesi aikaraja. Lomaviikko/kuukausi/kesä/elämä saattaisi olla sopiva.
2) Kerro projektistasi mahdollisimman monelle, tee siitä julkinen tapahtuma, niin et luovuta niin helposti.
3) Etene pienin tavoittein. Vaikka lukisit vain 20 sivua päivässä, saat kirjan luettua sillä tahdilla jo 26 päivässä eli alle kuukaudessa! Tosin väittäisin, että parhaiten saat kirjasta irti, kun luet sitä noin 50 sivun päivävauhdilla. Sonja luki kirjan sadan sivun pätkissä ja systeemi toimi!
4) Älä luovuta, vaikka alku tuntuukin vaikealta. (Joko huomasitte, että nämä ohjeet ovat kuin ohjeita siitä, miten onnistua laihduttamisessa?)
5) Pysy kärryillä henkilöistä katsomalla netistä henkilöluettelo. Huomaa etenkin, että samaan henkilöön voidaan viitata sekä etu- että sukunimellä, isän nimellä ja lempinimellä (esim. Rodion "Rodja" Romanovits Raskolnikov). Ettet sitten kirjan puolessa välissä tajua, että kahdeksi eri ihmiseksi luulemasi hahmo olikin koko ajan yksi ja sama.
6) Pidä ennakkokäsityksesi kirjasta korkealla ja usko siihen myös lukiessasi. Saat varmasti enemmän irti, kun suhtaudut kirjaa positiivisesti kuin jos hoet itsellesi, miten tylsää ja ankeata tekstiä tämä onkaan.
7) Pssst, kirjassa on myös vähän rakkautta romantiikannälkäisille!
8) Tarina alkaa olla kunnolla juonivetoinen kirjan loppupuolella. Jos jaksat puoleenväliin, jaksat helposti loppuunkin.

Suosittelen lämpimästi antamaan tälle klassikolle mahdollisuuden! Osallistun kirjalla myös Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen.

Seuraavaksi tartunkin toiseen hyvin kuuluisaan, mutta luultavasti aika paljon menevämpään klassikkoon, Dumas'n Kolmeen muskettisoturiin. Saapa nähdä, saanko toukokuun klassikon luettua toukokuussa, vai meneekö taas ylitöiksi.

Kirjailija: Fedor Dostojevski
Kirja: Rikos ja rangaistus (suom. M. Vuori)
Alkuperäinen kirja: Prestuplenije i nakazanije
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1866
Sivumäärä: 515
Mistä hankittu: Omassa hyllyssä, ostettu jostakin joskus halvalla ehkä vuonna 2006.
Arvostelu: ★★★★

lauantai 3. toukokuuta 2014

Gillian Flynn: Kiltti tyttö


Gillian Flynnin Kiltti tyttö on ollut näkyvillä monissa blogeissa, kirjakauppojen mainoksissa ja muualla mediassa jo pitkään. Tummanpuhuva kansi ja kiinnostavalta vaikuttava tarina jäivät mieleeni ja siksipä, kun kirja oli e-kirjamessuilla huippuedulliessa tarjouksessa, tartuin tilaisuuteen ja ostin kirjan luettavakseni.

Luin kirjaa kännykän näytöltä, joka ei ole järin suuri, niin junassa, bussissa, kävellessä, istuessa, vessassa, kokatessa ja siivotessa. Sivua sai kääntää hyvin tiuhaan, mutta helppo, suorastaan yksinkertainen, teksti piti huolen siitä, ettei lukemiseen tarvinnut käyttää kuin paria aivosolua kerrallaan. Lukeminen pätkissä siellä täällä sopi tämän kirjan luonteeseen hyvin.

Tarinasta on vaikea kirjoittaa mitään niin, että ei samalla paljasta juonesta liikaa. Tarinan keskiössä on aviopari, entinen toimittaja Nick, itsekkyyteen ja laiskuuteen taipuvainen aviomies sekä Amy, täydellisyyttä hipova kaunis, kiltti ja hurmaava vaimo. Tarina etenee kirjan ensimmäisessä osassa Amyn päiväkirjamerkintöjen, jossa hän kuvaa Nickiin tutustumista ja parisuhteen alkua, sekä Nickin kerronnan kautta. Eräänä päivänä, pariskunnan hääpäivänä vielä kaiken kukkuraksi, Amy katoaa. Kaikki alkaa viitata siihen, että Nick tietää Amyn katoamisesta paljonkin, on jopa murhannut hänet.

Kirjan merkittävä idea on se, että sen on tarkoitus ylättää lukijat. Asetelmat heittävät häränpyllyä, kiltti ei olekaan sitä miltä näyttää ja niin edelleen. Oma henkilökohtainen ongelmani kirjan kanssa olikin se, että en yllättynyt. Olen ehkä siinä määrin lukenut tämänkaltaista kirjallisuuta ja muutenkin luonteeni tietty skpetisyys sai aikaan sen, että olin lähes koko ajan perillä siitä, mitä tapahtuu ja mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Olisin niin kovin halunnut yllättyä ja odotin suurta pommia kirjan loppuun asti. Sitä vain ei tullut.

Lisäksi kirjan hahmo ärsyttivät minua kovasti. Toki heidän oli tarkoituskin olla ärsyttäviä, sillä koko kirja heijastelee pintaliitomaailmaa, sen teflonpintaa ja sitä, miten sileän pinnan alta saattaisikin löytyä aika karkeaa rosoa, jos pinta joskus kaavittaisiin pois. Tällaista kirjallisuutta ei oikeasti jaksa lukea, jos ei missään vaiheessa koe sympatiaa sen hahmoja kohtaan. Se olikin kirjan suurin ongelma. Vaikka ahminkin kirjaa vauhdilla, en oikeastaan missään vaiheessa halunnut kiihkeästi tietää, mitä sen hahmoille tapahtuu. Ihan sama, inhottavia tyyppejä kumpainenkin ja kaikki tyynni.

Kiltti tyttö oli ylihehkutettu dekkari, jossa oli aineksia vaikka mihin, mutta joka oli liian valmiiksipureskeltu ja pinnallinen makuuni. Jos sen dekkarimaiset juonikuviot, rikokset ja rikosten todisteet siirtäisi johonkin eri tyypin kirjaan, olisi juoni ja sen monet käänteet saattaneet iskeä minuun aika paljon paremmin. Nyt fiilis on lähinnä: "blaah".

Osallistun kirjalla Marika Oksan Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen.

Kirjailija: Gillian Flynn
Kirja: Kiltti tyttö (suom. Terhi Kuusisto)
Alkuperäinen kirja: Gone Girl
Julkaistu alunperin: 2012
Sivumäärä: n. 460
Arvostelu: ★★