Tommi Kinnunen: Lopotti (joulukalenterin 4. luukku)

Luin Tommi Kinnusen esikoisen Neljäntienristeyksen sykysllä 2014. Nautin kirjasta valtavasti, mutta en koskaan blogannnut siitä. Niin oli vähällä käydä teoksen jatko-osalle Lopotillekin, mutta nyt joulukalenterin ansiosta jo pitkä aikaa sitten lukemani Lopotti pääsee piipahtamaan blogiini.

Sain tämän vuoden maaliskuussa uuden, mahtavan työpaikan, ja sen kunniaksi siskoni antoi minulle lahjakortin Elisa Kirjaan, josta sain ostaa itselleni mieluisan kirjan ylitarkastajuuden kunniaksi. Valitsin helmikuussa ilmestyneen Lopotin äänikirjana. Paljon on siis virrannut vettä Aurajoessa sen jälkeen, kun olen kuunnellut kirjan.

Usein kun kirjan lukemisesta on kulunut aikaa, en muista niinkään yksityiskohtia, vaan tunnelman. Niin on käynyt nytkin. Muistan että Lopotin tunnelma oli vahva ja että se oli hurjan kaunis, kieleltään voimakasta ja selkeää. Ne yksityiskohdat, jotka muistan, liittyvät sokeaan Helenaan. Lopotti pureutuu siihen, millaista on olla sokea näkevien maailmassa. Sokealle sokeus on normaalia, näkevät tekevät siitä ongelman. Helenan sisäinen maailma on vahva, hän on päättäväinen, itsenäinen ja hauska nainen. Helenan lähettäminen lapsena yksin maailmalle sokeiden kouluun on riipaisevaa. Riipaisevaa on myös Helenan veljenpojan Tuomaksen kokema tuska ja lähtemisen pakko.

Lopotti on romaani juurista, joukkoon kuulumisesta ja sopeutumisesta. Se on romaani pärjäämisestä, elämän eteen päin menosta. Lopotti oli lopulta varsin arkinen ja siinä piilikin sen viehätys. Kinnunen kuvaa tavallista ihmistä ilmiömäisesti. Se on täynnä lohtua, suomalaista sisua ja tunnetta. Lopottia on luettu paljon, voittipa se historian ensimmäisen Finlandian yleisöäänestyksenkin. Kirjasta on myös blogattu paljon ja hieno bloggaus on esimerkiksi Kirsin kirjanurkassa. Siellä on myös tämä lainaus kirjasta, jota näkyi monessa paikassa kirjan ilmestymisen jälkeen, eikä syyttä, on se niin hieno:

"On hyviä päiviä ja on huonoja. Ne pitää molemmat tunnistaa ja pitää erillään kuten arki ja pyhä. Äläkä koskaan ala joksikin vain siksi, että joku toinen niin tahtoo. Vain itselleen täytyy kelvata, ei muille. Ja muista, että vaikka kaikki tarinat eivät olet rakkaustarinoita, eivät ne ole epäonnistuneita."

Entinen kuusamolainen Kinnunen on nykyisin turkulainen. Lopotissakin liikutaan myös Turussa. Jutun kuvat otin eilen ja tunnelma kaupungilla oli taianomainen, Teatterisillalle (toinen kuva) oli tuotu kuusia ja siellä kuului joulun kuiskauksia. Kirjastosillalla (ensimmäinen kuva) soi kuvaa ottaessani mieskuoron En etsi valtaa loistoa. Vanha suurtori (alin kuva) oli tulvillaan joulun tuoksuja ja iloisia ihmisiä. Ihan pian tuolta Brinkkalan parvekkeelta julistetaan joulurauha koko maahan.

Loppuun vielä yksi muisto tältä vuodelta. Joskus syksyllä istuin pitkässä jonossa laboratoriossa odottamassa verikokeisiin, väsyneenä ja huonovointisena. Törmäsin tähän juttuun jossakin vanhassa naistenlehdessä, hymyilytti.

Kirjailija: Tommi Kinnunen
Luettu kirja: Lopotti (2016)
Mistä hankittu: Elisa Kirja, lahja siskolta <3
Arvostelu: ★★★★

Rauno Lahtinen & Anu Salminen: Kakola - vankilan tarina

Kakola-kirja ja Kakolan päärakennus.

Minä rakastan paikallishistoriaa! Ehkäpä juuri siitä syystä Suomesta ei löydy sen parempaa asuinkuntaa kuin Turku. En osaa edes sanoin kuvailla sitä tunnetta, jonka koen historiallisissa paikoissa. Menneen maailman kaiku, ennen eläneet ihmiset, tarinoiden kautta elävät muistot, ihmisen kuolevaisuus, mutta paikkojen pysyvyys yhdistyvät erikoisella, mystisellä tavalla. Minä uskon, että ihminen on aina ollut samanlainen. Elinolosuhteet muuttuvat, mutta lopulta ihmisten ongelmat, surut ja ilon ja onnen aiheet pysyvät muuttumattomina. Lapsuuteni maisemissa, keskellä metsää ja peltoa, leikin usein sellaista ajatusleikkiä, että kuinka moni ihminen on minun lisäkseni astunut juuri tähän kohtaan maata, mitä he ovat täällä tehneet, minne ovat olleet menossa ja mitä ajatelleet. Turussa tämä ajatusleikki on vielä melkoisen paljon kiinnostavampi, kun ihmisiä on ajan kuluessa talsinut kaupungin katuja melkoinen määrä.

Merkittävä osa Turun viimeaikaista paikallishistoriaa löytyy yhdeltä Turun graniittikukkuloista, Kakolanmäeltä. Kakola on melko varmasti Suomen kuuluisin vankila. Kakolan päärakennus valmistui vuonna 1853, mutta Krimin sota sotki kuviot siten, että Kakola toimi ensimmäiset vuotensa sotaväen kasarmina. Ensimmäiset vangit tulivat Kakolaan 1860-luvulla ja viimeiset siirrettiin uuteen Saramäen vankilaan vuonna 2007. Tuohon 150 vuoteen mahtuu valtava määrä vankeja sekä lukematon määrä tarinoita vangeista, vankilapaoista ja Kakolan elämästä.

Olen katunut sitä, että en saanut aikaiseksi lähteä Kakolassa vuosina 2008 - 2010 järjestetyille opastetuille kierroksille. Silloin vankila oli aidoimmasa asussaan ja vieraat pääsivät lähes joka paikkaan. Ensi kesänä aionkin ehdottomasti osallistua Kakola-kierrokselle! Tämän jutun sisätiloissa otetut kuvat ja kesäiset ulkokuvat ovat viime kesänä Lääninvankilassa järjestetystä VALTIO+-näyttelystä. Talviset ulkokuvat otin tänään, kun kävin tekemässä loskakelissä pienen 17 kilometrin kävelylenkin Kakolanmäelle ja takaisin.

Rakkauteni vanhoja vankiloita kohtaan alkoi lapsena Hämeenlinnan vankilamuseossa. Vanhoissa vankilarakennuksissa on jotakin käsittämättömän kiehtovaa. Niiden tunnelma on ahdistava, painostava ja tiivis, menneisyyden haamut voi melkein aistia. Vankiloihin liittyy mystistä pahuutta, niiden muurien sisäpuolinen elämä on aina eronnut niin voimakkaasti ulkopuolisesta, että kontrasti on valtava ja luo oman jännitteensä.

Tämä pitkä alustus hehkutus toimikoon johdantona sille, että luin tosiaan Rauno Lahtisen ja Anu Salmisen Kakola-kirjan ja olin siitä superinnoissani. Kakola - vankilan tarina kokoaa samojen kansien väliin koko Kakolanmäen historian ja vie lukijansa kiehtovalle matkalle vankilan muurien sisäpuolelle. Rauno Lahtinen on kulttuurihistorioitsija, jonka Turusta kertovia tietokirjoja olen lukenut monta aiemminkin. Anu Salminen taas on Turun matkailuopas, joka oli mukana Kakola-kierrosten ideoinnissa ja opastamisessa. Kirjassa esitellään vankien elämää eri aikoina, vankilarakennusten historiaa ja vuoron saavat myös vartijat sekä vankien ystävät. Mieltäni jäi oudosti kiehtomaan etenkin Mathilda Wrede ja hänen motiivinsa. Kirjassa esitellään tarkemmin myös muutama kuuluisa Kakolassa istunut vanki. Näiden joukkoon kuuluvat niin Auervaara, Jammu Siltavuori, Volvo-Markkanen kuin Juha Valjakkalakin.

Nykyvankiloista voidaan toki olla montaa mieltä, mutta Kakolan vankien oloista lukeminen oli aika rankkaa. Vankila on ollut hirvittävän ahdas ja vessoja ei ole ollut kuin pienessä osassa sellejä. Kiehtovaa taas oli lukea vankien työskentelymahdollisuuksista. Alkuun merkittävin työllistäjä oli aivan Kakolan päärakennuksen vieressä sijaitseva kivilouhimo, josta louhittiin kakoliittia, Kakolanmäen graniittia. Kakoliitista on rakennettu muun muassa Turun taidemuseo. Sittemmin louhos toimi vankien virkistys- ja uimapaikkana, Rivierana. Kirjan lopussa on osuus, jossa esitellään Kakolaa samoin kuin opastetuilla kierroksilla. Sain nyt siis lopultakin hieman mielenrauhaa siitä, että olen tähän mennessä missannut kaikki Kakola-kierrokset.

Lääninvankilan paljuselli, jonne jokainen kävi kaatamassa omat tuotoksensa.

Lääninvankilan muuri.

Vankilan hiljennyttyä vuonna 2007 oli pitkään täysin auki, mitä Kakolalle tulee jatkossa tapahtumaan. Lopulta viime vuonna Senaatti-kiinteistöt myi Kakolan rakennukset Verkaranta Kiinteistöt Oy:lle. Ensimmäinen vaihe on käynnistynyt mäellä ja Länsiselli on jo kovaa vauhtia muuttumassa asunnoiksi. Mäelle on kaavailtu myös tornitaloa, funikulaaria, leipomoa, päiväkotia ja vaikka mitä. Toivon että Kakolanmäki säilyy jatkossakin arvokkaana, kaikille kaupunkilaisille avoimena ja sen synkkää historiaa kunnioittavana.

Kakolan uusi aika on alkanut.

Kirja menee Helmet-haasteen kohtaan 14 ( historiaa käsittelevä tietokirja).

Kirjailija: Rauno Lahtinen ja Anu Salminen
Kirja: Kakola (Sammakko, 2014)
Sivumäärä: 232
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★★★

Kirjabloggaajien joulukalenterin 5. luukku

Joulu on tulvillaan perinteitä, uusia ja vanhoja. Tänään on aika avata jo perinteeksi muodostuneen kirjabloggaajien joulukalenterin 5. luukku. Eilisessä DesdemOna-blogin luukussa vietettiin pikkujouluja kirjastossa ja huominen luukku avautuu Tuijata-blogissa. Kaikki joulukalenteriin osallistuvat blogit näet Hyönteisdokumentti-blogista. 

Kuva: Yöpöydän kirjat

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla --" 

On päivän valoisin hetki, mutta silti vähän hämärää. Kuusen huumaava tuoksu leijuu ilmassa ja kynttilöiden valo heijastuu punaisista palloista ja hopeisista nauhoista. Tutut koristeet palauttavat mieleen muistoja lapsuuden joulujen onnesta ja jännityksestä. Riisipuuro on kypsynyt rauhassa ja se on täydellistä juuri puolen päivän aikaan. Aamupäivä on ollut vielä kiireinen, mutta nyt on aika rauhoittua. Kokoonnumme pöydän ääreen ja kauhomme pyhälautasillemme riisipuuroa ja sekametelisoppaa samalla, kun televisiossa Tuomikirkon kello lyö kaksitoista lyöntiä.

Minun jouluni alkaa siitä, kun Suomen Turku julistaa joulurauhan. Olen ollut turkulainen kohta kymmenen vuotta, mutta en ole kertaakaan ollut katsomassa joulurauhan julistusta paikan päällä. Miksi olisinkaan, sillä osa tunnelmasta on katsoa sitä televisiosta joulupuuroa syödessä. Vanhalle Suurtorille on viime vuosina kerääntynyt joka jouluaatto yli 10 000 ihmistä ja television ääressä voi välttää myös ruuhkan ja tungoksen.

"Suomen Turku julistaa joulurauhan" on vuoden katsotuimpia televisio-ohjelmia ja lähetystä voi nykyisin seurata myös ulkomailla netin välityksellä. Joulurauhan kiehtovaa historiaa on avattu uudessa Joulurauha Suomen Turusta -tietokirjassa (Kunttu, Soikkanen ja Laaksonen. Otava 2015). Kirjassa lukija pääsee mm. Brinkkalan parvekkeelle kokemaan aavistuksen siitä, mitä joulurauhan julistajan päässä liikkuu juuri ennen h-hetkeä.

"-- ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään, sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulujuhlaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee --" 

Turkulaisen joulurauhan perinne on alkanut jo keskiajalla. Brinkkalan talon parvekkeelta julistus on suoritettu ensimmäisen kerran vuonna 1886. Julistus radioitiin ensimmäistä kertaa vuonna 1935 ja televisiointi aloitettiin 1980-luvulla. Joulurauhan julistajia on ollut lukematon määrä ja heistä viimeisimmät kansliapäällikkö Paavo Heinonen (1985-2002), kansliapäällikkö Jouko K. Lehmusto (2003-2012) ja protokollapäällikkö Mika Akkanen (2013-) ovat jääneet televisioinnin myötä pysyvästi ihmisten mieliin. Monille joku näistä julistajista on "se oikea" ja aina julistajan vaihtuessa taitaa julistajan lisäksi myös katsojia vähän jännittää, miten uusi julistaja selviää tehtävästään.

Julistus kestää vain hetkisen, mutta sen takana on valtavasti työtä. Teksti pitää hallita sekä suomeksi että ruotsiksi, mutta julistuksessa ei saa olla ulkoaluvun tuntua. Kun Jumala ompi linnamme on päättynyt, Tuomiokirkon kello lyönyt 12 kertaa ja soittokunta soittanut Marskin hopeatorvet -fanfaarin, työntää kyykyssä tai polvillaan oleva avustaja parvekkeen ovet auki ja poistuu. Tämän jälkeen julistaja pääsee suorittamaan arvokkaan tehtävänsä.

"-- on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät. --"

On kauniin symbolista, että joulurauha julistetaan juuri Turun Vanhalta Suurtorilta Tuomiokirkon kupeesta. Alue on vanhinta Suomea, sieltä on peräisin maamme sivistys ja myös kristillisyys. Joulurauhan julistus on säilynyt samassa muodossa jo pitkään. Edes musiikkeja ei ole juuri muutettu, vaikka etenkin Porilaisten marssia, joka soitetaan tilaisuuden lopuksi, on kritisoitu paljonkin. Kaikki tämä muuttumattomuus, jatkuvuus, jokavuotinen väenpaljous Vanhalla Suurtorilla sekä samanaikaisesti miljoona televisioiden eteen kokoontuvaa suomalaista kertovat siitä, että modernissa ja hektisessäkin maailmassa loppujen lopuksi tärkeintä ovat perinteet ja vanhojen tapojen arvostus. Se on aika hieno ja lohduttavakin ajatus.

 "-- Lopuksi toivotetaan kaupungin kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa."

Samoin minä toivotan kaikille oikein ihanaa joulunaikaa! Millä tavalla joulurauhan julistus kuuluu sinun jouluusi?

Lähdeteos: Joulurauha Suomen Turusta. Kuninkaanrauhasta ekumeeniseen rauhanvetoomukseen.
Kirjailija: Tapani Kunttu, Timo Soikkanen ja Tarja Tuulikki Laaksonen.
Kustantaja: Otava 2015
Sivumäärä: 183
Mistä hankittu: Kirjastosta

Jutun kuvat olen ottanut Turussa marraskuun lopun ja joulukuun alun harvoina kauniina päivinä.