Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne (joulukalenterin 14. luukku)

Vaikka olenkin lukenut listalta jo lähes neljänneksen, on sillä silti yli 750 lukematonta teosta. Ei siis ole ihme, että minulla ei ole hirveän hyvää käsitystä listalta löytyvistä kirjoista ja aina välillä satun törmäämään täysiin yllätyksiin. Positiivisiin yllätyksiin lasken kaikki viihdyttävät, lyhyet ja suhteellisen helpot kirjat, sillä vaikeita paksukaisia (mutta useimmiten varsin palkitsevia ja hyviä, tahdon huomauttaa!) tiedän listalta löytyvän ihan tarpeeksi. Amélie Nothombin Nöyrin palvelijanne oli mahtava piristys vaikeiden kirjojen keskelle. Mainittakoon että yritän jälleen Sodan ja rauhan lukemista...

Kirjassa Amélie-niminen belgialainen nainen (en tiedä tarinan totuuspohjasta, mutta kuvittelisin että aika paljon tapahtumista oli totta) pääsee töihin japanilaiseen yritykseen ja on siitä onnellinen. Nopeasti hän kuitenkin ymmärtää, että työpaikka ei ole ihan tavallinen ja siellä selvitäkseen täytyy olla melkoisen kova. Yrityksessä johtaminen perustuu pitkälti pelkoon ja nöyryytykseen, arvoasteikko on nähtävissä kaikkialla. Kirjan alkuperäinen nimi "Stupeur et tremblements", englanniksi "Fear and trembling" tulee siitä, että Japanissa muinainen keisarillinen prtokolla määrää, että hallitsijaa on puhuteltava "kunnioittaen ja vapisten". Tämä asenne näkyy myös työelämässä.

Amélie ei onnistu tehtävissään numeroiden parissa ja nopeasti hän löytää itsensä pohjalta, vessojen siivojana. Japanissa kasvojen menettäminen on hirveintä, mitä voi tapahtua ja siksipä hän ei luovuta, ei lannistu, vaan taistelee läpi hirveyksien ja kamalan kohtelun. Kirja kertoo uskomattoman karua tarinaa Japanin työkulttuurista, miten työ on samaan aikaan kaikki kaikessa, mutta myös jatkuvasti nöyryyttävä kilpailu ja selvitymystaisto. Olin aika järkyttynyt, mutta Nothombin kirjoitustyyli on ironinen ja huvittava ja se teki sinänsä ahdistavasta tarinasta jopa viihteellisen.

"En minä ollut mikään poikkeus säännöstä: jokainen ulkomaalainen, joka haluaa tulla hyväksytyksi Japanissa, pitää kunnia-asianaan keisarikunnan tapojen noudattamista. Ja on huomattava, että toisin päin asia ei toimi: japanilaiset jotka loukkaantuvat siitä että muut rikkovat heidän tapamääräyksiään, eivät koskaan närkästy poiketessaan muiden maiden soveliaisuussäännöistä."

Kirja oli shokeeraava, mutta samaan aikaan huvittava ja se juuri teki lukukokemuksesta erikoisen ja ehkä jopa ikimuistoisen, se selviää myöhemmin. Kirja oli hyvin nopealukuinen, luin sen lähes kokonaan eilen, kun jonotin TYKSin labraan pitkän pitkässä jonossa. Tulipa taas mieleen ne ihmiset, jotka aina hämmästelevät, miten ehdin lukemaan niin paljon, kun ei heillä ole koskaan aikaa lukea. Jep, odotussali oli täynnä ihmisiä kännykät kädessä. Tosin eipä sekään mitään varmaa kerro, kun sain tämän kirjan luettua, jatkoin puhelimesta sitä Sotaa ja rauhaa.

Kurjen siivellä -haasteeseen olen aiemmin lukenut ihastuttavia japanilaisia tunnelmaromaaneja. Tämä oli totta vie jotakin ihan muuta.

Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Nanna, Zephyr ja Ulla.

Kirjailija: Amélie Nothomb

Luettu kirja: Nöyrin palvelijanne (Otava 2001, suom. Annikki Suni)

Alkuperäinen kirja: Stupeur et tremblements (1999)

Kansi: Maija Vallinoja

Mistä hankittu: Kirjastosta

Sivumäärä: 127

Hergé: Tintti Neuvostojen maassa ja Tintti Afrikassa

Eilen kirjoitin lastenkirjaklassikosta, joka jäi lapsena lukematta. Nyt jatkan vähän samalla linjalla. Muistan lapsena lainanneeni kirjastosta yhden Tintin (en enää muista mikä se oli) ja en päässyt alkua pidemmälle. Lukeminen loppui, kun kirja oli niin mahdottoman tylsä! Tintti-sivistyksessäni on siis ollut ammottava musta aukko. Lapsena lempisarjakuviani olivat Asterixit, Tenavat ja Muumi-sarjakuvat. Ahmed Ahneetkin taisin lukea kaikki ja osan Lucky Lukeista. Sinänsä kummallista, että en päässyt koskaan Tinttien makuun.

Tintti-sarjakuvat on kuitenkin listattu Keskisuomalaisen sadan kirjan listaan, jonka edistämisen päätin tämän vuoden tavoitteekseni. Eipä auttanut siis muu kuin marssia kirjaston sarjakuvahyllylle. Ja ilokseni, ainakin nämä kaksi vanhinta Tinttiä eivät olleet tippaakaan tylsiä. Ne tarjosivat viihdyttävän lukukokemuksen, mutta minun on myönnettävä että syyt viihtymiseeni ovat vähän arveluttavat. Nykyajan aikuisen lukijan silmiin sarjakuvien poliittisesti melko asiaton meininki oli, melkein noloa myöntää, tavattoman viihdyttävää.

Tintti Neuvostojen maassa on julkaistu vuonna 1930 ja suomennettu vasta yli viisikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1986. Tintti lähtee ottamaan selvää Neuvostoliiton oloista ja bolševismista. Jo matkalla käy selväksi, että hän ei ole toivottu vieras. Lehtimiehen matka on pysäytettävä, jotta hän ei pääse kertomaan, millaista Venäjällä on oikeasti. Tarina on näkökulmaltaan tietysti varsin oikeistolainen. Neuvostoliiton meininki kuvataan riemukkaan kärjistetysti ja huumoria revitään myös tilannekomiikasta. Sinänsä Tintti on aika tylsä hahmo, mutta onneksi hänellä on niin ihana Milou-koira.

Tintti Afrikassa on julkaistu alunperin vuonna 1931 ja suommennettu 1978. Se on nykyajan mittapuulla hirvittävän asenteellinen ja railakkaan rasistinen. Teos on alunperin ollut pidempi ja se on lyhennetty 62 sivuiseksi, jotta se on voitu julkaista värillisenä. Mustavalkoisen Neuvosto-seikkailun jälkeen tämä värillinen Tintti olikin visuaalisesti piristävää luettavaa. Silti olisi hauskaa nähdä tarina alkuperäisessä asussaan, sen arveluttavuutta voi vain arvailla. Tarina sijoittuu Kongoon, maahan joka oli Belgian siirtomaa aina vuoteen 1960 asti. Wikipediasta opin, että tähän lyhennettyyn versioon on muutettu muun muassa se, että Tintti opettaa kongolaisille lapsille matematiikkaa, kun taas alkuperäisessä versiossa tunti on käsitellyt Belgian historiaa. Tintin asenne kongolaisiin on toisinaan aika ällöttävä. Tämä käy ilmi vaikkapa kohtauksesta, jossa veturi kaatuu:

Nämä kaksi luettuani en yhtään ihmettele, miksi Tintit kuuluvat yleissivistykseen. Seuraavat osat eivät taida olla teemoiltaan yhtä arveluttavia, mutta niissä taitavat todelliset seikkailut vasta päästä alkamaan. Odotan siis innolla mitä tuleman pitää!

Kirjalija: Hergé
Luettu kirja: Tintti Neuvostojen maassa (1986) ja Tintti Afrikassa (1978) suom. Heikki ja Soile Kaukoranta
Alkuperäinen kirja: Tintin au pays des Soviets (1930) ja Tintin au Congo (1931)
Kustantaja: Otava
Mistä hankittu: Kirjastosta